Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Islam - ainoa Jumalan hyväksymä uskonto

Anonyymi-ap

Salaam!

Jumalaa ei voi lähestyä ja uskovainen ei voi menestyä ilman yhteyttä islamiin. Niinpä esim. Luther, Jehovan todistajat, Helluntailaiset yms. Salaa noudattaa islamin oppeja ja käytäntöjä. Sen sijaan ne jotka eivät niin tee tuhoutuvat huolimatta kristillisyydestä sillä Islam todellakin on AINOA USKONTO JONKA JUMALA HYVÄKSYY.

Kristus sanoi lähettävänsä : TOISEN PUOLUSTAJAN , TOTUUDEN HENGEN, HÄNET

Muhammed (saas) oli tuo toinen puolustaja ja Mahdi on tuo Hän. Myös Intian uskonnon pääjumala Visnu on itse asiassa Muhammed (saas). Sekä se johtaa siihen että kaikki Intian uskonnon Inkarnaatiot mukaan lukien Jeesus itse ovat Muhammedin (saas) inkarnaatioita.

Ei ole olemassa kuin yksi Jumala. Hän kuoli 33 jkr maailman edestä kirottuna ristillä. Kaikki mitä sen jälkeen on jumaloitu on ylösnousseita fragmentteja hänestä joko tieten tai tietämättään. On olemassa pakottavia syitä luoda tarkkoja kopioita kuolleesta Luojastamme. Ihminen kaipaa Elävää Jumalaa ja Jeesus sanoi: Mitä tahansa te pyydätte sen te saatte.

Nämä asiat ovat salaisuuksia mutta lopulta kaikki salaisuudet tulevat ilmi.

Salaam!

110

886

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Salaam!

      Miksi juuri Pyhän Hengen uskonto eli Islam on se joka jokaisen on hyväksyttävä. Koska ne jotka eivät hyväksy ovat Pyhän Hengen pilkkaajia.

      Onko islamin oppi sitten satua vai totta?

      Koraani on kaikki mitä avoimesti tarvitsee tietää Jumalasta. Jos noudattaa vähänkin islamia niin Saa avun heti oivan menestyä uskossaan.

      Mutta on paljon salaisuuksia joihin Koraani ei puutu. On jopa sellaisia salaisuuksia että itse Mahdi ja Profeetta Isa eivät tiedä itsekään keitä ovat ennen kuin se heille selvitetään.

      Kuolleen Luojan fragmentit eivät itse tiedä vielä keitä todellisuudessa ovat. Ehkä se lopulta heille selviää jos Jumala suo.

      Me voimme tietää vain sen minkä Jumala paljastaa. Ihmellisiä asioita ja ihmeellisiä salaisuuksia on lukematon määrä.

      Salaam!

      • Anonyymi

        Miksi juuri Pyhän Hengen uskonto eli Islam ..

        Islamilla ei ole pyhää henkeä,he ovat tappajia,sortajia ja alistajia saatanan kansalaisia.
        Älä pilkkaa pyhää henkeä sillä se ei kuulu saatanalle !!
        Islam on tarkoitukselliseti tullut,on hyvää mutta paha on Islam on vastine.

      • Anonyymi

        ISLAM TULEE!
        OLETKO VALMIS?

        -Lontoon pormestari - muslimi
        -Birminghamin pormestari muslimi
        -Leedsin pormestari – muslimi
        -Blackburnin pormestari - muslimi
        -Sheffieldin pormestari – muslimi
        -Oxfordin pormestari – muslimi
        -Lutonin pormestari - muslimi
        -Oldhamin pormestari - muslimi
        -Rockdalen pormestari - muslimi

        Kaiken tämän saavutti vain 4 miljoonaa muslimia Englannin 66 miljoonasta ihmisestä:

        Nykyään Englannissa on yli 3000 muslimimoskeijaa.

        Muslimien sharia-tuomioistuimia on yli 130.

        Muslimien sharia-neuvostoja on yli 50.

        78 prosenttia musliminaisista ei käy töissä, valtion tuella + ilmainen asunto.

        63 prosenttia muslimimiehistä ei käy töissä, valtion tuella + ilmainen asunto.

        Valtion tukemat muslimiperheet, joissa on keskimäärin 6–8 lasta, saavat ilmaisen majoituksen. Nyt jokaisen Britannian koulun on annettava oppitunti islamista!

        Ja koko Eurooppa ei voi päättää maahanmuuttopolitiikasta?

        Yksi tapa torjua tätä ilmiötä on jatkaa tämän tiedon levittämistä kaikkialle Yhdysvaltoihin, Eurooppaan ja maailmaan, tiedottaa kouluttamattomille kansalaisille, jotka pääasiassa kuuntelevat radiota ja katsovat televisiota eivätkä aina lue sanomalehteä, josta kukaan ei paljasta tätä vaarallista totuutta!

        Tähän päivään mennessä en ole nähnyt tätä tietoa maailman mediassa enkä varsinkaan eurooppalaisessa mediassa.

        Oletko koskaan nähnyt tällaista tietoa mediassa?

        Ole hyvä ja välitä tieto, jotta maailma herää tulevaan katastrofiin, sillä Hamas, Al Qaeda, Muslimiveljeskunta, Muslim Jihad, huthit, ISIS ja kaikenlaiset muut törkimykset voivat olla matkalla, kun monet välinpitämättömät ja tietämättömät ihmiset voivat olla matkalla ja tukevat heidän asiaansa.

        Oppitunti, joka lännen on opittava ja sisäistettävä nopeasti:

        Muslimikulttuuri on hiljaa tunkeutunut länteen ja he teroittavat jo teräviä ja tuhoisia kynsiään.

        Ranskassa on 5 miljoonaa ongelmaa, Englannissa 4 miljoonaa, Saksassa 3 miljoonaa ja Espanjassa noin 2 miljoonaa, Yhdysvalloissa noin 500 tuhatta ja lännessä loputon määrä moskeijoita.

        Ne toimivat salassa ja jotkut vaikuttavat rauhallisilta pesiessään, mutta saavuttaessaan enemmistön he määräävät omia sääntöjään ja muuttuvat väkivaltaisiksi.

        Tänään näimme heidät hieman ujoina ja peloissaan lännen johtajien rinnalla Ranskassa järjestetyissä mielenosoituksissa, mutta huomenna he rahoittavat verisiä islamilaisia terroristeja dollareillaan.

        Toinen opetus lännen opittavaksi...

        Kun arabijohtaja pyytää rakentamaan moskeijaa länteen, lännen johtajien on vaadittava valtaa rakentaa kirkkoja arabimaihin. Jos se ei ole sallittua, älä anna moskeijan rakentaa.

        Jos pidät tämän sähköpostin omana tietonasi, olet osa ongelmaa.

        Jaa tieto eteenpäin!

      • Anonyymi

        Miksi juuri Pyhän Hengen uskonto eli Islam.

        Islamissa ei ole pyhää henkeä,allah on baal demoni.
        Älä sekoita Rakkautta ja pahaa !
        Islam on kuten tiedätte,pedo,paha,alistava jne..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ISLAM TULEE!
        OLETKO VALMIS?

        -Lontoon pormestari - muslimi
        -Birminghamin pormestari muslimi
        -Leedsin pormestari – muslimi
        -Blackburnin pormestari - muslimi
        -Sheffieldin pormestari – muslimi
        -Oxfordin pormestari – muslimi
        -Lutonin pormestari - muslimi
        -Oldhamin pormestari - muslimi
        -Rockdalen pormestari - muslimi

        Kaiken tämän saavutti vain 4 miljoonaa muslimia Englannin 66 miljoonasta ihmisestä:

        Nykyään Englannissa on yli 3000 muslimimoskeijaa.

        Muslimien sharia-tuomioistuimia on yli 130.

        Muslimien sharia-neuvostoja on yli 50.

        78 prosenttia musliminaisista ei käy töissä, valtion tuella ilmainen asunto.

        63 prosenttia muslimimiehistä ei käy töissä, valtion tuella ilmainen asunto.

        Olen ! ja moni muu on..Kaikki nämä paskat lähtee minesta Eu maasta.
        Syöpä on poistettava !

      • Anonyymi

        Islamissa ei ole pyhää henkeä,on vain Baalin henki. Pahan henki joka ei ole Jumalalasta.
        Te,niin luulette että Islam on pyhä mutta se on saatanan eksytys ja paha kaikille.
        Näette miten Islam on vihainen aina ja paha toisille ja omilleen jopa uskossa.
        Kukaan Islamin maista ei ota pakolaisia (islam,palestiina)esim.
        He moni Islam maa käyttää hyväkseen toisia Islamin kansalaisia jopa orjina työmailla ja passin otavat pois,että Islamin köyhä ihminen pysyy rikkaan Islamin orjana.Kuten Qatar,Saudit ja ne rikkaat.He kusettvat omaa uskontoaan todella paljon.
        Onhan siitä ohjemiakin nähty,niin voiko kukaan kehua Islamia?
        En minä ainakaan,kun olen olen elänyt siellä tiennyt miten kunniamurha tapahtuu,on se sairasta..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ISLAM TULEE!
        OLETKO VALMIS?

        -Lontoon pormestari - muslimi
        -Birminghamin pormestari muslimi
        -Leedsin pormestari – muslimi
        -Blackburnin pormestari - muslimi
        -Sheffieldin pormestari – muslimi
        -Oxfordin pormestari – muslimi
        -Lutonin pormestari - muslimi
        -Oldhamin pormestari - muslimi
        -Rockdalen pormestari - muslimi

        Kaiken tämän saavutti vain 4 miljoonaa muslimia Englannin 66 miljoonasta ihmisestä:

        Nykyään Englannissa on yli 3000 muslimimoskeijaa.

        Muslimien sharia-tuomioistuimia on yli 130.

        Muslimien sharia-neuvostoja on yli 50.

        78 prosenttia musliminaisista ei käy töissä, valtion tuella ilmainen asunto.

        63 prosenttia muslimimiehistä ei käy töissä, valtion tuella ilmainen asunto.

        Valtion tukemat muslimiperheet, joissa on keskimäärin 6–8 lasta, saavat ilmaisen majoituksen. Nyt jokaisen Britannian koulun on annettava oppitunti islamista!

        Ja koko Eurooppa ei voi päättää maahanmuuttopolitiikasta?

        Yksi tapa torjua tätä ilmiötä on jatkaa tämän tiedon levittämistä kaikkialle Yhdysvaltoihin, Eurooppaan ja maailmaan, tiedottaa kouluttamattomille kansalaisille, jotka pääasiassa kuuntelevat radiota ja katsovat televisiota eivätkä aina lue sanomalehteä, josta kukaan ei paljasta tätä vaarallista totuutta!

        Tähän päivään mennessä en ole nähnyt tätä tietoa maailman mediassa enkä varsinkaan eurooppalaisessa mediassa.

        Oletko koskaan nähnyt tällaista tietoa mediassa?

        Ole hyvä ja välitä tieto, jotta maailma herää tulevaan katastrofiin, sillä Hamas, Al Qaeda, Muslimiveljeskunta, Muslim Jihad, huthit, ISIS ja kaikenlaiset muut törkimykset voivat olla matkalla, kun monet välinpitämättömät ja tietämättömät ihmiset voivat olla matkalla ja tukevat heidän asiaansa.

        Oppitunti, joka lännen on opittava ja sisäistettävä nopeasti:

        Muslimikulttuuri on hiljaa tunkeutunut länteen ja he teroittavat jo teräviä ja tuhoisia kynsiään.

        Ranskassa on 5 miljoonaa ongelmaa, Englannissa 4 miljoonaa, Saksassa 3 miljoonaa ja Espanjassa noin 2 miljoonaa, Yhdysvalloissa noin 500 tuhatta ja lännessä loputon määrä moskeijoita.

        Ne toimivat salassa ja jotkut vaikuttavat rauhallisilta pesiessään, mutta saavuttaessaan enemmistön he määräävät omia sääntöjään ja muuttuvat väkivaltaisiksi.

        Tänään näimme heidät hieman ujoina ja peloissaan lännen johtajien rinnalla Ranskassa järjestetyissä mielenosoituksissa, mutta huomenna he rahoittavat verisiä islamilaisia terroristeja dollareillaan.

        Toinen opetus lännen opittavaksi...

        Kun arabijohtaja pyytää rakentamaan moskeijaa länteen, lännen johtajien on vaadittava valtaa rakentaa kirkkoja arabimaihin. Jos se ei ole sallittua, älä anna moskeijan rakentaa.

        Jos pidät tämän sähköpostin omana tietonasi, olet osa ongelmaa.

        Jaa tieto eteenpäin!

        ISLAM TULEE!
        OLETKO VALMIS?

        Luodit on sian läskissä kyllästettyjä,koirat joukoittain on valmiina puremaan,kuten tiesin ja huomasin että Israel käyttää näitä rottia vastaan.
        Olen valmis,Baal saatanan poika mohammed ei voita koskaan !
        He Islam pelkäävät porttia mistä Kristus tulee,sen ovat muuranneet taikausko umpeen:)
        Mutta näin on kirjoitettu ja näin tapahtuu, Islam hävitetään kokonaan kun hän tulee !
        Paha hävitetään,kun Kirkkaus tulee pimeyteen ja tiedön että Islam on pimeys,orja ,alistava,miehet päättää rättipäässä kaikesta..
        Islam tulee kuolemaan vielä !

      • Anonyymi

        🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒

        💋 ­­­N­y­­m­f­­­o­­m­­a­­­a­­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18090719P

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    • Anonyymi

      Salaam.
      Tyypillistä sumutusta ja pelottelua. No onpa nyt on höpöhöpöä. Eipä ole kirjoittaja varmaan edes perehtynyt Jehovantodistajiin tai Intian uskontoihin. Jokainen joka tietää eroja kristinuskon ja Islamin perus periaatteiden kanssa pitäisi nähdä mikä on pielessä. Mitäs ne pakottavat syyt on luoda inkarnaatiota?
      Salaam.

      • Anonyymi

        Salaam!

        Kokeile toki islamia niin pääset perille asiasta. Uskontunnustus : Ei ole muuta Jumalaa kuin Jumala ja Muhammed on hänen lähettiläänsä sekä viisi rukouskertaa päivässä klo 5, 7, 13,16, 19.
        Sekä Zakat vero jos olet rikas riittää.

        Kaikki nykykirkot ja lahkot ovat islamissa olleet jo kauan, vaikka petollisesti tekeytyvät kristillisiksi. Sen tähden ne karsastavat kaikkia kristittyjä ja pyrkivät salaa tuhoamaan nämä. Jos olet tosi kristitty olet ilman muuta tuhottavien listalla.

        Jeesuksen ennalta lupaama Pyhä Henki on juuri Islam ja islamin usko pitää ottaa vastaan koska se ainoastaan hyväksytään Jumalan edessä ja muu on pilkkaa.

        Myös kirkon 500 luvulla käyttöön ottama Athanasioksen uskontunnustus vaatii uskon ainoastaan yhteen Jumalaan. Muuten ei voi tulla autuaaksi. Tulee muistaa että Rooma nopeasti ajautui Jumalattomien käsiin ja tuhosi aidot kristityt. Jeesus sanoi: Jumalattomat tempaavat valtakunnan haltuunsa. Jos olet aito kristitty sinua ilman muuta vainotaan. Mutta nyt minä painotan että JUMALAN EDESSÄKÄÄN SINUA EI HYVÄKSYTÄ ILMAN ISLAMIA.

        Sen tähden: Kokeile! Jos olet Kristitty. Mutta jos olet jumalaton valekristitty, joka islamia käyttää niin silloin jatka vain isiesi tapaan petoksessa.....

        Babylonin portto on nykykirkko ja nykyesivalta. Sen ovat Jehovat aikaa sitten selville saaneet.
        Herää! Ja ota asioista selvää.

        Salaam!

      • Anonyymi

        Jeesus sanoi lähettävänsä Pyhän Hengen joka on Islam. Pyhä Henki puolestaan lupasi lähettää sadan vuoden välein Mujaddid uudistajan joka aina palauttaa rapautuvan uskonnollisuuden takaisin kuntoon.

        Jeesus sanoi: Mitä tahansa te pyydätte sen te saatte. Eräs apostoleista pyysi ne asiat joita Intian uskonnot edustaa. Korinttin seurakunnalle Apostoli Paavali lupasi: Teidän on koko maailma kaikkineen, menneet ja tulevat myös. Niin tuo seurakunta vaikuttaa jopa menneisyyteen. Se oli monikulttuurinen seurakunta ja IHMISEN POJAN VALTAKUNTA ELI INTIA, ARABIA, EUROOPPA JA USA on ollut alusta jonka puitteissa apostolit ovat pyytäneet mm. Inkarnaatiot, Ylösnousemuksen voimaa oppia tuntemaan ja muut seikat.

        Inkarnaatiot, jotka ovat Visnusta eli Muhammedista (saas) tulevat aina kun uskonto on vaarassa rapautua. Ne vaikuttavat yleismaailmallisesti. Esim. Euroopassa 1500 luvulta lähtien.

        1500 Matsya = Luther ja Saksa
        1600 neljä Kurmaa = Ranska, Italia, Englanti ja Saksa
        1700 Varanha = Venäjä
        1800 Narasimha = Britannian Kuningas
        1900 Madana-Mohana = Arabia

        Lisäksi esim. Parashurama on USA.

        Voimakkaita asioita inkarnaatiot ovat tehneet IHMISEN POJAN VALTAKUNNAN ALUEELLA.
        Kaikki tuolla alueella vaikuttavat uskonnot vaikka ovat Babylonin porttoa Nykyisin ovat perustaneet oppinsa Kristukseen, Apostoleihin sekä Alkuseurakuntaan.

        Pyhä Henki on toiminut voimakkaasti kautta koko maailmanhistorian. Islam on tuo Pyhä Henki ja se tulee hyväksyä tai on pilkkaaja.

        1. Kristus ja 12 apostolia ovat perusta.
        2. Jeesus lähetti Pyhän Hengen eli islamin.
        3. Pyhä Henki vaikutti Ihmisen Pojan valtakunnan alueelle monta uskontoa apostolien pyyntöjen perusteella
        4. Tänä päivänä odotamme vielä täydennystä viimeistä Pyhään Henkeen eli Imaami Mahdia ja Profeetta Isaa sekä Eliaa.
        5. Kun Mahdi saapuu selkenee kaikki asiat huomattavassa määrin. Hän tuo totuuden yms.

        Ei kukaan voi ilman Kristusta ja ilman Pyhää Henkeä tulla autuaaksi niistä jotka Kristus on valinnut maailmasta. Joka vihaa islamia on syypää Pyhän Hengen pilkkaan. Imaami Mahdi tulee olemaan Pyhän Hengen täydellistäjä. Ja on iloinen uutinen kaikille.

        Babyloniassa Arabiassa on Babylon ja historiassa mitään mohamettia ollut edes. Mooses ja sitä ennen faaraot. Poppamiehiä. Älkää nyt seotko.Ja juutalaiset pitää jahvesta kiinni.

        KATSOKAAS hindujen jumalien kuvia ne ovat Egyptistä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Babyloniassa Arabiassa on Babylon ja historiassa mitään mohamettia ollut edes. Mooses ja sitä ennen faaraot. Poppamiehiä. Älkää nyt seotko.Ja juutalaiset pitää jahvesta kiinni.

        Kertokaa kaikki miksi lähi-idän kulttuuri ja tiede oli korkealla tasolla yli 2000 v sitten , he antoivat maailmalle numerot mitä käytämme, tähtitieteen kehitys oli suurta. Egyptin rakennuksia vaan arvaillaan? Mutta miten on nyt ? Onko porukka vaihdettu , nyt eivät saa muuta tehtyä kuin tappavat toisiaan jonkun satukirjan oppien takia ? Onko mitään tärkeää keksitty lähi-idässä 1000 vuoden sisällä ?

        Minäpä kerron,sitten tuli Islamin vallan kumous missä kaikk muuttui.
        Sen jälkeen tuli että ihmiset on siellä tyhmiä!
        Iran oli vapaa,Lebanon oli vapaa,monet muut maat oli onnellisia kunnes saastaine alistava ihmisen islam tuli.Ihminen vaipui siellä osaamattomuuten ja tyhmyyteen muttei toivottavasi kaikki.Onhan mohammedin pedofiili lahko ihansairas,alistaa tappaa.
        Kaikki on orjia paitsi miehet käytännössä.

    • Anonyymi

      Elämän puussa ei ole ihmisellä välikäsiä ja SEIMI ON OSOITUS ELÄMÄN LAHJASTA

      SIINÄ KAIKKI SUURUUS KARSITAAN POIS

      JA ALLAHIN SUURUUS ON VÄHÄISINTÄ MITÄ MAA PÄÄLLÄÄN KANTAA
      - elikkä sekin kumarrus otetaan pois, elikkä sen vähänkin menettävät.

      ELÄMÄN YLLÄPITÄJÄLLÄ ON ROIMA KÄSI JA SATTUVA

    • Anonyymi

      Salaam!

      Jos oletkin tosi kristittynä luottanut Kristukseen pitäen häntä luotettavana niin toki Pyhä Henki on hän joka on uskollinen ja luotettava yhtä suuressa määrin tai vielä enemmän.

      Pyhä Henki saattaa olla kyllä sitoutunut sanaan siinä määrin paljon että Ihminen pelkää koko Raamatun käyvän toteen. On syytä pelätä ja kunnioittaa ennen kuin rynnätä pyhien ja marttyyrien edelle asiassa.

      Alkukirkon lukemattomat uhrit syntyi kun Pyhä Henki ja apostolit allekirjoitti sitomuksen karttaa verta, haureutta ja epäjumalia. Monet piti kiinni sitoumuksesta ja kieltäyty uhraamasta kolmea jyvää keisarille. On verta vuotanut kidutuksissa sen tähden että Pyhää Henkeä kunnioitettiin.

      Pelottava hän on ja sanan pilkuntarkka pitäminen esim. Mooseksen lain ja profeettojen suhteen voi aiheuttaa ihmisessä vastarintaa.
      Koko Pyhä Raamattu käy toteen aikanaan mikäli Jumala olisi luotettava.

      Vaan Koraani kertoo totuuden Jumalasta. Hän on nykyisin kieroista kieroin. Ja ihminen itse on suora ja uskollinen sittenkin kai. Ihminen itse joutuu Pyhän Raamatun toteen laittamaan jos pystyy. Oikeastaan tulee ottaa huomioon että tosi Luoja kuoli kirottuna ristillä 33 jkr. Ja kaikki mitä sen jälkeen on esiintynyt Jumalana on fragmentteja. Ihminen itse tänä päivänä on lähinnä aitoa Jumalaa koska on Jumalan kuva ja kaltaisuus.

      Uskoon joka kohdistuu Pyhään Raamattuun ja traditioon on Ihminen itse suurin voimavara. Ihminen on valinnan edessä. Uskoako Pyhään Henkeen ja Pyhään Raamattuun vai hylätä ne ja uskoa maailmaan tai saatanaan.

      Itse kerron tässä vain sen ETTÄ JOS OLET VALINNUT RAAMATUN JA KRISTUKSEN NIIN AUTUAAKSI SINUT VOI TEHDÄ USKOSSA YKSIN PYHÄ HENKI ELI ISLAM.

      Islam on ainoa uskonto jonka Jumala fragmentti hyväksyy. Eli hän joka Nykyisin esittää Elävää Jumalaa. Sitä en tiedä miten ristillä kuollut LUOJAMME asiaan suhtautui. Mikä oli hänen kantansa Pyhän Hengen tottelemiseen tulevaisuudessa.

      Athanasioksen tunnustus vaatii autuuden saavuttamiseksi Pyhän Hengen kunnioittamisen.
      Mutta jokaisen on itse valittava puolensa ja uskonsa tunnustus.

      Autuaaksi et voi tulla ilman islamia, jos olet jo uskon puolella.

      Salaam!

      • Anonyymi

        Vaan Koraani kertoo totuuden Jumalasta

        Koraani joka on käännetty/muokattu jo 35 krt,vaikka luulette,että on muuttumaton.
        Koraani muotoitu varsin vasta 600-900 luvulla jkr.On varsin myöhäinen seikkailu sarja mohammedin joka tappamalla loi nai Aishan 9v ja kihlautui kun Aisha oli 6v.
        Siis täysi pedofiili Mohammed joka oli silloin 54v.
        Sillä monia Islamin jeppejä kiinnostaa pikku tytöt ja muna valmiudessa,kuten on tapahtunut allahin Baalin jälkeläsiille.

        Koraani ei kerro mitään hyvää,se alista,sairas roska kirja !
        Olen lukenut sitä itsekkin ja todennut varsin yksinkertaisten ihmisten kirjaksi jåoka ei sovi .En lyö jonkun allahin takia ohtaani lattiia,ei vitussa kiinosta olla Baalin orja.
        En ikinä palvoisi pahaa mitä itse luulen..mutta eiku kopsuksia lattiaan ja pikaliimaa ohtaan niin kallo ei nouse ihan heti..:) Voitte kumartaa siitten koko viikon yhteen..

    • Anonyymi

      Jotka ovat merkiä kantavia maan kiertäjiä, korkeammasta mitään tajuavia.

      PITÄKÖÖN OSANSA MAAN OMINA

      • Anonyymi

        Turhuutaanhan nämä kiertävät ja levittäytyvät eri maihinkin - muitten pöytiin istujiksi rasitteiksi...

        VOIKOS TYHJEMPÄÄ ELÄMÄÄ OLLA

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turhuutaanhan nämä kiertävät ja levittäytyvät eri maihinkin - muitten pöytiin istujiksi rasitteiksi...

        VOIKOS TYHJEMPÄÄ ELÄMÄÄ OLLA

        Ja lapsosiakin tekevät runsaasti sotia varten KUOLEMAAN.

        ON TÄMÄ TOUHU, KUN LÄNSIMAA LOPETTAVAT LASTEN TEOT NÄITTEN TOTATOIMIEN TAKIA

      • Anonyymi

        Voikos muuta esittää näitten pyrkimyksista vertauksena.

        >> Manillaköysi - Ne on luodin reikiä YouTube

        - Tää sota vie multa kaikki illuusiot

    • LoL! xD ..lopettakaa jo idiootit ja oppikaa ajattelemaan edes ihan vähäsen.. :p

    • Anonyymi

      On tämä vapauttavaa katseltavaa kun on reenatuu neitosta näytilla ja monitaitoisia vielä.

      >> SM Naisten telinefinaalit 2017

    • Anonyymi

      Kirittäret tuo auringon -musiikkivideo

      HaHa HAA Enkelit on kentällä TAIVAS SEASSAMME

      • Anonyymi

        ELÄMÄÄ ELETÄÄN TÄYSILLÄ

        Lapuan Virkiä - Unelmii äänenkantamalle kierii (2013)

        Tähän videoon sisältyy paljon hyviä muistoja, paljon sanoin kuvaamattomia tunteita, paljon mahtavan upeita ihmisiä, yms.

        Se on siinä !!!

    • Anonyymi

      ON RYHYTTÄVÄ TAISTELUUN TUNKEUTUJAA VASTEN JOUKKUEIN JA ME VOITAMME

      • Anonyymi

        SUOMEN MESTARIT 2022 - Kirittäret

        Hoidetaan hommat himaan !

      • Anonyymi

        Jeesus kertoo rakkaudesta myös budha

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus kertoo rakkaudesta myös budha

        Tuholaisia ei rakkaudella ole mitään tekemistä vaan oikealla toiminnalla
        - miten tuholaisuutta pitäisi rakastaa jotka vievät lastemme suusta leivän ?

    • Anonyymi

      Salaam!

      Maailma toki jatkaa entiseen malliin sillä maailma ei voi henkeä saada.
      Samoin jatkaa synkreettiset valekristityt entiseen tapaan salaten olevansa islamissa.
      Mutta aidot kristityt jotka ovat raamatussa pysyneet ja Kristuksessa ovat jääneet jälkeen kun eivät ole Pyhää Henkeä kyenneet täysin ottamaan vastaan. Heille on Mahdi oiva tilaisuus päästä kärryille uskossaan.

      Itse sain Pyhää Henkeä 1991
      Kävin Jerusalemissa 1996 saaden armolahjan
      Koin viisi Ilmestystä 1998, 2003, 2008, 2012, 2017.
      Kirjoitin paljon Joh. 16:25 perusteella

      MUTTA VASTA KUN ALOIN RUKOILLA VIISI KERTAA PÄIVÄSSÄ LASKEUTUI RAUHAA SYDÄMEENI SEKÄ AUTUAS SEESTEINEN MIELENTILA.

      Sen tähden päättelen että Islam on ainoa uskonto jonka Jumala hyväksyy. Vaikka saa suuria lahjoja ihan kristittynä ei se vielä kelpaa.

      Se ei ole täydellistä.

      Tämä ei tietenkään ole mikään Jumalan Sana vaan perustuu omiin kokemuksiini ainoastaan.
      Se että toimii kuten Jumala tahtoo rukoillen, uskon tunnustaen ja zakat veron maksaen ei pelasta joutumasta riitaan jumalattomien kanssa ja aina islamissa on JIHAD JA KOETUKSET enemmän kuin mahdollisia.

      Ei siis ole islamin noudattaminen vapauttava ketään siltä että MAAILMA AIKA AJOIN AJAUTUU VIHAAN JA AHDINGOIHIN.

      Nyt elän sydän rauhassa mutta huomisesta en vielä tiedä.

      Salaam!

      • Anonyymi

        Salaam mutta HEBREAKSI rauhaa on Shalom suomeksi rauhaa englanniksi peace

    • Anonyymi

      Suomen on käytävä nyt joukkuen näitä vasten, luulevat vissiin helpostikkin suomen syövän hulutensa täytteeksi.

      • Anonyymi

        Rannoille porttikielto näille

    • Anonyymi

      Muhammed (saas) oli tuo toinen puolustaja ja Mahdi on tuo ..

      Kuolleet armottomat koirat !
      He eivät nouse koskaan haudasta,he ovat kirottuja sikoja.

      • Anonyymi

        Mitäs muutakuin kerjätten islamm elää, tämä nykyinenkin maahanjuoksu sen osoittaa
        - maakaan ei tuota näille hedelmää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitäs muutakuin kerjätten islamm elää, tämä nykyinenkin maahanjuoksu sen osoittaa
        - maakaan ei tuota näille hedelmää

        Nää kuljettaa mukanaan vitsaukset

      • Anonyymi

        NÄITTEN VITSAUS SE ON TÄMÄKIN :

        Kaupunkikonsernina Espoolla on velkaa noin 4,5 miljardia euroa eli 15 200 euroa asukasta kohti. Tällä mittarilla Espoo on Suomen velkaisin kunta.

        Koko Helsingin seudun asukasluku on 1950-luvun alkupuolelta 2,5-kertaistunut nykyiseen noin 1,5 miljoonaan asukkaaseen. Samassa ajassa Espoon väkiluku on yli kymmenkertaistunut.

        Espoolle tuli vuonna 2021 muuttovoittoa 2 839 henkeä, mikä on lähes kaksi kolmasosaa väestönlisäyksestä.

        Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Espoon väkiluku kasvoi kuluvan vuoden elokuun loppuun mennessä 4 360 hengellä, mikä on 1 660 henkeä enemmän kuin vuonna 2021 vastaavana aikana. Vieraskielisten kaupunkilaisten osuus espoolaisista on nyt 21 prosenttia.

        Vieraskielisiä asukkaita on nyt yli 58 000. Vieraskielisten osuuden Espoon työikäisestä väestöstä ennustetaan nousevan 30 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä.

      • Anonyymi

        Käärme on näillä oppaana, näin maa ei koskaan tule tuottamaan näille elävän elämän siementä, kerjäläisinä tulevat maan piiriä kiertämään, siinä se näitten vitsaus on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käärme on näillä oppaana, näin maa ei koskaan tule tuottamaan näille elävän elämän siementä, kerjäläisinä tulevat maan piiriä kiertämään, siinä se näitten vitsaus on.

        LESKEN ROVON VERTAISUUTEEN NÄMÄ EIVÄT TULE KOSKAAN PYSTYMÄÄN

        NÄÄHÄN OVAT KAIKKI MUITTEN ARMOILLA ELÄJIÄ

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        LESKEN ROVON VERTAISUUTEEN NÄMÄ EIVÄT TULE KOSKAAN PYSTYMÄÄN

        NÄÄHÄN OVAT KAIKKI MUITTEN ARMOILLA ELÄJIÄ

        Kun kippo näille ei enään täytetä - nää kuollooh

      • Anonyymi

        Muslimit on kavalia koiria! Valehtevat ja raiskaavat! Muslimi pois Suomesta ja koko maapallolta! Marsiin matka nyt!!

    • Anonyymi

      Jihad.
      Allah on suurin.
      Sharia kumoaa demokratian.

      Vääräuskoisille voi esittää pehmeää kunnes...

      Islam on natsismia, mutta iho on useimmilla tummempi.
      Suojaväri tekee fasismista rauhanuskonnon.

      • Anonyymi

        Näitten elatus on laitonta !

    • Anonyymi

      Salaam! Rauhaa!

      Kun Inkarnaatio ilmestyy kuten Mahdi niin Paavalin mukaan jokainen jää siihen asemaan jossa tuolloin ilmestymisen tapahtuessa olikin. Vapaa vapaaksi ja orja orjaksi. Niin esim. Hän kuka silloin on presidenttinä muuttuu kuin kuninkaaksi. Se tosiaan merkitsee demokratiaan uutta tulkintaa. Myös kansanedustajat muuttuu ikisenaattoreiksi. On kauhea kiire monilla varmistella asemiaan. Työtä hakea, avioitua jne.

      Sunna kertoo saman lainalaisuuden sanoen että kun inkarnaatio ilmaantuu kaupunkiin sen jälkeen ei saa tehdä yhtäkään innovaatiota.
      Ja missä vain on halpa-arvoinenkin muslimi hänen antamansa vakuutus jollekin koskee koko muslimien joukkoa.

      Yhteiskunta jää pysähtyneeseen tilaan ja innovaatioita ei enää voi tapahtua. Kuinka pitkäksi aikaa? Itse uskon että vuoteen 2100 asti. Sen jälkeen tiede alkaa jälleen kehittyä.

      Miten paljon pitäisikään varmistella ennen ilmestymistä että kaikki on kohdallaan.
      Joka vahvana pysyy loppuun asti pelastuu mutta joka heikkenee liikaa ennen ilmestymistä ajautunee tilaan joka muistuttaa orjuutta tms.

      Uusi maailmanjärjestys vei tehtaat etelään ja itään. Se teki niistä vahvat kun taas pohjoinen ja länsi ovat menettäneet vahvuutensa.

      Itsekin olen yrittänyt monia innovaatioita saada läpi mutta ne on valunut hukkaan ja jääneet unelman tasolle. En ehdi enää perustaa SBTHOI kuudetta seurakuntaa johon sain 1996 kehotuksen Israelissa. Lohikäärme ja terrorin Kuningas ovat sabotoineet työtäni liikaa.

      Kohta innovaatiot ovat kaikki mahdottomia. Onneksi sentään Harun Yahya ehti julkaista joitakin kirjoja sekä myös monet muut.
      Niissä esitetyt innovaatiot ovat ehkä mahdollisia.

      Salaam! Rauhaa!

      • Anonyymi

        RAUHAA EI OLE EIKÄ TUNE NIINKAUVAN KUN ISLAN TUHOAA MAALISTA ELÄMÄ

        MUUTEN KEHITYS ON KOKOAIKAISTA
        - VAIN ISLAM SEISOO ENTISESSÄ KUOPASSAAN KIVILÄJINEEN JA PAINUU ENTISTÄ SYVENMÄLLE KUN MUUT KEHITTYY

        NÄMÄ TAVALLAAN KÄYVÄT MAAILMASA LOPPUA KOHIN

        Rauhaa!

        Niin Etelän Kuningas on vienyt jonkin verran pohjaa maallisesta hyvinvoinnistamme. Ja Mahdin vuoksi tulee täysi rappio ellei häntä oteta vastaan. Vaikka tahtoisimme kuinka hyvää Niin emme kykene siellä missä Mahdia ei oteta vastaan. Siellä tapahtuu rappio.

        Suomi on hyvä esimerkki valtakunnasta jossa kehitys pysähtyi 2003 ja rappeutuminen alkoi.
        Kuljemme kohden tilannetta jossa olemme sormi suussa Mahdin saapuessa.

        Tarkoitan että vielä ehtisi ennen tulemusta 2025-2033 tehdä paljon mutta on voimia jotka estävät kehityksen toteutumista koska Mahdia väheksytään. Niinpä aiottu kehitys pysähtyy 100 tai jopa 200 vuodeksi. Vasta 2100 tai 2200 kykenemme toteen laittamaan hyviä uusia ideoita. Nyt ne on jäädytetty.

        Itselläni oli suuri joukko uudistuksia mutta Suomessa on mahdoton toteen laittaa niitä. Tämä on Mahdi vastainen alue. Jäämme jälkeen ja vaivumme unhoon.

        Kyllä SUOMALAINEN ON HENKISELTÄ OLEMUKSELTAAN KARANNUT JO KAUVAS NÄISTÄ KONTTAAJISTA, MUTTA SÄÄLIMYKSISTÄ EI SITÄ NIIN NÄKYVÄSTI ESITETÄ

        SUOMAAINEN KULKEE KAUKANA NÄITTEN EELLÄ JOTTEI ISLAMISTI MEISTÄ EDOTA KUIN PIENEN PISTEEN - EIVÄTKÄ TULE KOSKAAN MEITÄ SAAVUTTAMAAN NÄMÄ MATKALLE JÄÄVÄT.

        MUTTA VIELÄ TULEE HETKI MUN NÄMÄ PYRKYRIT JOUDUTAAN PISTÄMÄÄN SINNE MIHIN KUULUVAT, SUOMALAISEN EI PIDÄ ENÄÄN PITKÄLLE NÄITÄ NÄHÄ EIKÄ KUUNELLA NÄITEN TURHUUTTA OIKEUKSISTAAN.

        Puhutteko te nyt teknisestä etevyydestä ja luonnonvarojen hyväksikäytöstä sekä intiaaneilta varastetusta rikkaudesta vai puhutteko todella ihmisen sisäisestä maailmasta: sivistyksestä ja mielestä ja yhteiskunnan sosiologisesta järjestyksestä.
        Tai jopa uskonnon tasokkuudesta.

        Mitä mieltä olette kumpi on ihmiselämän ja mielenlaadun suhteen tasokkaampi intiaanit, jotka varjelee luontoa vai eurooppalainen joka turmelee luonnon. Siitä pitää tehdä koe.
        Intiaaneille pitää antaa rikkaus samanveroinen ja muut mahdollisuudet ja katsoa mihin he kykenee. Näin jatkukoon 500 vuoden ajan ja 2500 jkr tehdään tutkimuksen loppuraportti.

        Islam itse on ennakoinut häviävänsä. Sunna puhuu että Koraani otetaan pois ja Mekka tuhoutuu. Kuitenkin Intian mielipide on toinen. Sen kirjoitukset väittää että lopulta Islam, buddhalaisuus ja hindulaisuus voittaa ja Kali youga vaihtuu paremmaksi ajaksi kun Kristikunta, jonka viimeinen pesäke on Afrikka häviää olemassaolon taistelun.

        Kyllä ainut millä me kulemme ajasta aikaan on uskomalla siihen, kaikki muu karsiutuu.

        MUUTEN KAIKEN LUOJA PITÄÄ ELÄMÄN PYSTYSÄ NYT JA AINA JA IKUISESTI.

    • Anonyymi

      IKUINEN POLKUMME ON RAAMATUSSA KUVAILTUNA JA TAIVAS ON SIINÄ MIELEN TILA KUN IHMINEN TAJUAA JA TUNTEEN KALIOPOHJAN ALLAAN

      HÄN ELÄÄ SILLOIN ns. mieleltään taivaan ihanuudessa turvassa ja rauhassa

      SAMATEN KUN KAIKKI MENNYT ON MENNYTTÄ TÄMÄ ON SITÄ ANTEEKSIANTOA JOKA-AIKAISTA KOSKA KULKUMME ON JOKA AIKASTA JA IKUISTA

      MUTTA ONHAN NÄITÄ SEASSAMME OLEVIA LUULOSIA MAATAMYÖTEN KONTTAAJIA JOTTA NÄÄ KAIKKI JÄÄVÄT MATKALLE

    • Anonyymi

      Tuhoojamme hyökkäävät jo pyörillä pain raja-aitojamme.

      • Anonyymi

        Nää elävät täyttä muitten aitoja repimisien, on se hirveeta hinkua muitten järjestämiin pöytiin syöksyä.

    • Anonyymi

      jo vuodesta 666...

      • Anonyymi

        Pedon luku

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pedon luku

        Minkäpä muun, mikä ns. uskonto haluaa alistaa kaikki tahdottomiksi orjikseen?

        5 pisteen vihje.

        Kuka pyysi Jeesustakin kumartamaan itseään?

        3 pisteen vihje

        Mikä enkeli haluaa perustaa uskonnon, joka alkaa heti valloittaa, tappaa, ryöstää jne. jne?

      • Anonyymi

        TÄMÄ RAJÄHTÄÄ KASIIN :

        >> Juice Kun Allah saapuu kaupunkiin YouTube

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minkäpä muun, mikä ns. uskonto haluaa alistaa kaikki tahdottomiksi orjikseen?

        5 pisteen vihje.

        Kuka pyysi Jeesustakin kumartamaan itseään?

        3 pisteen vihje

        Mikä enkeli haluaa perustaa uskonnon, joka alkaa heti valloittaa, tappaa, ryöstää jne. jne?

        https://www.youtube.com/watch?v=zSQotdIP2P0

        Niin totta...

    • Anonyymi

      Sydämet lyövät samaan tahtiin

      Kunnia hänen muistolleen laulut säilyy ikuisesti.

      • Anonyymi

        Diane Jarvi - Satumaa (from the album Foreign Winds 1992)

        Elämän satu on kaikkien tavoiteltavissa, mutta käsittäkääs miksi
        VAPAHTAJAMME VAPAUTTAJAMME SYNTYI SEIMEEN

    • Anonyymi

      ISLAM HYÖKKÄÄ NYT IDÄSTÄ JA KAIKIN TUHOISUUKSIN LAUMOIN.

      • Anonyymi

        Mites puollustaudumme ja käymme vastarintaan näitten tuhoihin.

    • Anonyymi

      Eikö jumala kuulu jo kierrättää asianmuksisesti sekajätteenä poltettavaksi.

    • Anonyymi

      SUOMEN PITÄÄ SIIRTÄÄ RASKASTA KALUSTOA ITÄRAJALLE MUUTEN LÄPI PAINAVAT JA EIKUIN OTTAVAT SUOMEN HALTUUSA.

      • Anonyymi

        Liian harva aita, läpihän ne juoksee jotta pölyä perässä nousee.

        NYT KOKO SUOMI LINJAAN VASTAANOTTAMAAN LUULOISET

      • Anonyymi

        Ei muutakuin koneeseen ja takasin ja sitten kotkeelta korkeelta käketään hypätä.

    • Anonyymi

      ISLAMIN OLELLISET PIIRTEE JA OLEMUS NÄKYY NYT HYVIN ITÄRAJALLA, SIITÄ MENNÄÄN MISTÄ AITA ON MATALIN,,,

      • Anonyymi

        Näitten tuhoisuus on täyttä euroopan tuhoamista vaatimuksin ja tavoilleen .

        Tapahtumat itärajalla viittaavat selkeästi välineellistettyyn maahantuloon. Suomen järjestelmää käytetään hyväksi. On parasta, että valmistellaan asiat siten, että itäraja suljetaan kokonaan pikaisesti.

      • Anonyymi

        ISLAMISSA ON KAININ OLEMUS JOKA HYVÄÄ TUHOAA JA SIITÄ PALKIOTA ODOTTAA ITSELLEEN
        NÄIN TÄMÄN ANNETAAN ELÄÄ MAA MATKANSA KUNNES KUOLEMALLA KUOLEVAT JA HIEKKAAN HYYTYVÄT

        ELÄMÄHÄN KULKI KUIVIN JALOIN SUUREN VIRRAN POIKKI
        MUTTA MAASTA ILUUSION ELÄJÄT EIVÄT PÄÄSSEET

        SE ON KUMMAA KUN TOISELLA ON IKUINEN ELÄMÄ ANNETUNA JA TOISELLA VAIN MAATA KIERTÄÄ LUULOINEEN VOISKOS SANOA JUKSATTUNA

      • Anonyymi

        RAAMATUN OPETUS :

        Sanan julistajalla ei saa olla mitään muuta matkassa, kuin viitta päällä ja sauva kädessä millä matkaa tuetaan.

        MUTTA MIKSI RUOKKIMINEN ON OLLUT KAIKEN AA ja OO

        NÄIN NÄMÄ OVAT HULVATOMASTI SITTEN LISÄÄNTYNEET JA KÄYVÄT YLITSE PURSUAVASTI PÖYTIEMME RASITTEEKSI

        LUULEN ELÄMÄN OLEVÄN NÄILLE TÄYSIN ns. ILMAISTA

        EI SELAISEEN PAIKKAA PIDÄ SANAA VIEDÄ MISSÄ EI SANAN KULETAJAA RUOKITA

        ELIKKÄ NÄMÄ OVAT JO SYNTYESSÄÄN KUOLEESA PAIKASSA ELÄVIÄ JOILLA EI OLE MITÄÄN TARJOTA, NÄILLE ON SIIS TURHAA ELÄMÄN VALISTUSTA PITÄÄ

        KYLLÄ TÄMÄ ON VARSIN SELVÄSTI RAAMATUSSA ESILLÄ KERTOMUKSIN KERROTTUNA

    • Anonyymi

      höpö höpö juttuja,onko joku joskus ollut juttusilla näiden ns.jumalien kanssa vai mihin perustuu??????Ottakaa lääkkeet niin alkaa pikku hiljaa totuus valkenenmaan ettei ole mitään jumalaa vaan mielikuvitusta kuten joulupukki,miten moni siihen uskoo???

    • Anonyymi

      ISLAM TULEE!
      OLETKO VALMIS?

      Lontoon pormestari - muslimi
      Birminghamin pormestari muslimi
      Leedsin pormestari – muslimi
      Blackburnin pormestari - muslimi
      Sheffieldin pormestari – muslimi
      Oxfordin pormestari – muslimi
      Lutonin pormestari - muslimi
      Oldhamin pormestari - muslimi
      Rockdalen pormestari - muslimi

      Kaiken tämän saavutti vain 4 miljoonaa muslimia Englannin 66 miljoonasta ihmisestä:

      Nykyään Englannissa on yli 3000 muslimimoskeijaa.

      Muslimien sharia-tuomioistuimia on yli 130.

      Muslimien sharia-neuvostoja on yli 50.

      78 prosenttia musliminaisista ei käy töissä, valtion tuella + ilmainen asunto.

      63 prosenttia muslimimiehistä ei käy töissä, valtion tuella + ilmainen asunto.

      Valtion tukemat muslimiperheet, joissa on keskimäärin 6–8 lasta, saavat ilmaisen majoituksen. Nyt jokaisen Britannian koulun on annettava oppitunti islamista!

      Ja koko Eurooppa ei voi päättää maahanmuuttopolitiikasta?

      Yksi tapa torjua tätä ilmiötä on jatkaa tämän tiedon levittämistä kaikkialle Yhdysvaltoihin, Eurooppaan ja maailmaan, tiedottaa kouluttamattomille kansalaisille, jotka pääasiassa kuuntelevat radiota ja katsovat televisiota eivätkä aina lue sanomalehteä, josta kukaan ei paljasta tätä vaarallista totuutta!

      Tähän päivään mennessä en ole nähnyt tätä tietoa maailman mediassa enkä varsinkaan eurooppalaisessa mediassa.

      Oletko koskaan nähnyt tällaista tietoa mediassa?

      Ole hyvä ja välitä tieto, jotta maailma herää tulevaan katastrofiin, sillä Hamas, Al Qaeda, Muslimiveljeskunta, Muslim Jihad, huthit, ISIS ja kaikenlaiset muut törkimykset voivat olla matkalla, kun monet välinpitämättömät ja tietämättömät ihmiset voivat olla matkalla ja tukevat heidän asiaansa.

      Oppitunti, joka lännen on opittava ja sisäistettävä nopeasti:

      Muslimikulttuuri on hiljaa tunkeutunut länteen ja he teroittavat jo teräviä ja tuhoisia kynsiään.

      Ranskassa on 5 miljoonaa ongelmaa, Englannissa 4 miljoonaa, Saksassa 3 miljoonaa ja Espanjassa noin 2 miljoonaa, Yhdysvalloissa noin 500 tuhatta ja lännessä loputon määrä moskeijoita.

      Ne toimivat salassa ja jotkut vaikuttavat rauhallisilta pesiessään, mutta saavuttaessaan enemmistön he määräävät omia sääntöjään ja muuttuvat väkivaltaisiksi.

      Tänään näimme heidät hieman ujoina ja peloissaan lännen johtajien rinnalla Ranskassa järjestetyissä mielenosoituksissa, mutta huomenna he rahoittavat verisiä islamilaisia terroristeja dollareillaan.

      Toinen opetus lännen opittavaksi...

      Kun arabijohtaja pyytää rakentamaan moskeijaa länteen, lännen johtajien on vaadittava valtaa rakentaa kirkkoja arabimaihin. Jos se ei ole sallittua, älä anna moskeijan rakentaa.

      Jos pidät tämän sähköpostin omana tietonasi, olet osa ongelmaa.

      Jaa tieto eteenpäin!

    • Islami uskonto hyväksyä kristus yksi ero
      Islam ei hyväksyä että jessus on jumala poika

    • Anonyymi

      ....mielisairautta on monta laatua ... ja yksi pahimmista sairauden oireista on taipumus uskotella toisille omia harhojaan ...

    • Anonyymi

      ON TURHA OTTAA VASTAAN NOITA NÄLKÄÄNÄKEVIÄ ITÄRAJALTA
      - KYLLÄ LUONTO KORJAA OMASA

    • Anonyymi

      – Haluan sanoa tämän asian nyt ääneen, koska sitten, kun meillä alkavat korkeajännitejohdot, voimalaitokset ja tietoliikennekaapelit poksahdella, tulee riittämään niitä, jotka sanovat: "Ei kukaan olisi voinut arvata tätä ennalta!" Halla-aho kirjoittaa.

      – Reilu tunti ennen raja-aseman sulkeutumista Venäjä ”työnsi” reilut 20 kolmansien maiden kansalaista omalta rajapisteeltään ei-kenenkään-maalle raja-alueelle eikä suostunut ottamaan heitä takaisin Venäjän puolelle, Seppä kirjoittaa.

      • Anonyymi

        William AJR Korwenkoski: Idän kostaja - Vladi

        - ei olisi aikoinaan uskonut, että Venäjä on Euroopan nykyään toivo. suurin osa EU:n politikoista ovat maansa, kansansa ja sielunsa myyneet VENÄJÄN RIEPOLTELTAVIKSIH

    • Anonyymi

      Hitler ihaili Islamia, ehkä se jo kertoo jostain jotain?

    • Anonyymi

      JEESUS KRISTUS ON HERRA!

    • Anonyymi

      Mark13:34 silmänräpäys on hetki olla poissa.

      • Anonyymi

        Vaientava vastaus

        Tulevan sunnuntain evankeliumiteksti alkaa sanoilla ”Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään” (Mark. 12:28). Matteus toteaa hänestä: ”Yksi heistä, joka oli lainopettaja.” Keskustelu, jonka tuntemattomaksi jäänyt lainopettaja käy Jeesuksen kanssa, on kuitenkin niin tärkeä, että se on kirjoitettuna Raamattuun.

        Lainopettajan kysymys kuului: ”Mikä käsky on kaikkein tärkein?” (Mark. 12:28). Jeesus vastaa kyselijälle kahden Mooseksen antaman käskyn mukaisesti. ”Tärkein on tämä: Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, on ainoa Herra. Toinen on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näitä suurempaa käskyä ei ole.” (5. Moos. 6:4–5 ja 3. Moos. 19:18.)

        Keskustelu antaa ymmärtää, että lainopettaja tuntee Raamatun. Hän kertoo Jeesukselle ja mahdollisille ympärillä oleville kuulijoillekin, mitä kyseisen Mooseksen kirjan kohta tarkoittaa.

        ”Kun rakastaa häntä koko sydämellään, kaikella voimallaan ja rakastaa lähimmäistään kuin itseään, se on enemmän kuin polttouhrit ja kaikki muut uhrit” (Mark. 12:33).
        - Jeesuksen vastaus ”Sinä et ole kaukana Jumalan valtakunnasta” oli hämmästyttävä; kukaan ei rohjennut kysyä häneltä enää mitään (Mark. 12:34).

        ISLAMIN MULJUTUS POIS MEISTÄ

    • Anonyymi

      ISLAM KOMMER!
      ÄR DU REDO???

      ▪ Londons borgmästare – muslim.

      ▪ Borgmästare i Birmingham - muslim.

      ▪Borgmästare i Leeds – muslim.

      ▪Borgmästare i Blackburn - muslim.

      ▪Sheffields borgmästare - muslim.

      ▪ Borgmästare i Oxford - muslim.

      ▪ Borgmästare i Luton - Muslim.

      ▪ Borgmästare i Oldham - Muslim.

      ▪ Borgmästare i Rockdale - Muslim

      Allt detta uppnåddes av endast 4 miljoner muslimer av 66 miljoner människor i England:

      Idag finns det mer än 3 000 muslimska moskéer i England.

      Det finns mer än 130 muslimska shariadomstolar.

      Det finns mer än 50 muslimska shariaråd.

      78 procent av de muslimska kvinnorna arbetar inte, försörjda av staten + gratis boende.

      63 procent av muslimska män arbetar inte, försörjda av staten + gratis boende.

      Muslimska familjer med i genomsnitt 6 till 8 barn, med stöd av staten, får gratis boende. Nu måste varje skola i Storbritannien undervisa en lektion om islam!

      Och kan inte hela Europa besluta om invandringspolitiken?

      Ett av sätten att bekämpa detta fenomen är att fortsätta sprida denna information över hela USA, Europa och världen, för att informera outbildade medborgare, som främst lyssnar på radio och tittar på tv, och inte alltid läser en tidning, där ingen avslöjar denna farligaste sanning!

      Till denna dag har jag inte sett denna information i världsmedia i allmänhet och i europeiska medier i synnerhet.

      Har du någonsin sett sådan information i media?

      Snälla förmedla det så att världen vaknar till den kommande katastrofen, eftersom Hamas, Al Qaida, Muslimska brödraskapet, Muslimska Jihad, houthierna, ISIS och alla möjliga andra skurkar kan vara på väg medan många slarviga och okunniga människor stödja deras sak

      Lärdomen som väst måste lära sig och internalisera snabbt:

      Den muslimska kulturen har tyst invaderat västvärlden och de vässar redan sina vassa och destruktiva klor.

      Frankrike har 5 miljoner problem, England 4 miljoner, Tyskland 3 miljoner och Spanien cirka 2 miljoner, USA cirka 500 tusen och i väst ett oändligt antal moskéer.

      De verkar i hemlighet och en del verkar fredliga när de häckar, men när de når majoriteten påtvingar de sina egna regler och blir våldsamma.

      Idag såg vi dem lite blyga och rädda bredvid västvärldens ledare i demonstrationerna som ägde rum i Frankrike, men i morgon ska de finansiera de blodiga islamiska terroristerna med sina dollar.

      Ännu en läxa för väst att lära sig...

      När en arabisk ledare ber om att få bygga en moské i väst, måste de västerländska ledarna kräva makten att bygga kyrkor i arabländerna. Om det inte är tillåtet, låt då inte moskén byggas.

      Om du håller detta e-postmeddelande för dig själv är du en del av problemet.

      Skicka vidare!

    • Anonyymi

      Islam - ainoa Jumalan hyväksymä uskonto

      Niin eri Jumalan.Islamin jumala on Baal.
      Lukekaa miten tappamalla tämä syntyi ja Rakkautta ei ole nykypäivänä edes omilleen.
      Islamin kansalaiset pakoilee mutta kukaan Islamin maa ei ota heitä,he inhoavat omiaan,he ei suojele omiaan.Näin tekee ROTTA ! Syö omiaan.

      • Anonyymi

        ROTALLA ON KANSA ANKARA LISÄÄNTYMISKYKY KAIKAN JÄRSIJÖILLÄ
        - TUHOAMINEN KUUKUU MYÖS NÄITTEN OMINAISUUKSIIN

        SIIS KAIKEN MINKÄ KÄSIINSÄ SAAVAT TUHOTTAAN KIIMMASSAAN

    • Anonyymi

      Salaam!

      Ikävä kuulla että islamin sisällä on rakkaudettomuutta. Tai että pitää ALLAHIA pitää Baalina. Usein on niin että oma uskonto ei voi auttaa vaan ainoastaan joku toinen uskonto.
      ALLAH antaa parhaansa vain niille jotka kääntyy vieraista uskonnoista Islamiin ja samoin Jeesus tukee kristityiksi kääntyviä.

      Taivaassa on ilo yhdestä kääntyvästä suurempi kuin 99 vanhurskaasta.

      Te olette ehkä vanhurskas josta taivas ei iloitse mielestänne tarpeeksi ja ansionne mukaan? Olette jäänyt vaille palkkaanne?

      Sellaisia on monia nyt islamissa. Sillä ahdingo ennen Mahdin tuloa kohdistuu ankarana islamiin. Eräät lähtivät jihadiin asti kun muu ei enää auttanut.

      Tuleeko Mahdi pelastamaan islamin ja otetaanko hänet vastaan vai hylätäänkö? Harun Yahya joutui yli 8000 vuodeksi vankilaan vaikka puhui hyvää Mahdista.

      Ympärillänne on koko joukko ahneita susia valmiina nielemään teidät jos olette vanhurskas. Tarvitsette voimakkaan siunauksen Jumalalta. Kuten 10000 kaatuu ympärilläni mutta minun vanhurskauteni pelastaa minut.

      Seuraavat 500 vuotta on huonoa aikaa vanhurskaalle. Ravana peto 10 päinen tuhoaa salaa heistä kenet voi. Lohikäärme vastustaa totuuden todistusta ja laissa pitäytyviä.
      Näky ja profetia SINETILLÄ suljetaan.

      Mistä apu ahdingoon? Itseäni on auttanut Mahdin odotus eniten. Hän ja Isa ovat seuraavan 100 vuoden ajan vastaanottamisen arvoiset.

      Pitäkää kuitenkin mielessänne että tämä aika syö pyhät ja vanhurskaat. Lohikäärme on voimakas vallan himossaan.

      Salaam!

      • Anonyymi

        ON VAIN YKSI ISLAM TUHOISUUKSIN:
        - JOKAS VALEIN PYRKII LEVITÄYTYMÄÄN
        - JA KIVEESÄ KIERTÄÄ AIVAN PAIKAT RAPAKOLLE PÖLYN VÄLILLÄ NOUSTESSA

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ON VAIN YKSI ISLAM TUHOISUUKSIN:
        - JOKAS VALEIN PYRKII LEVITÄYTYMÄÄN
        - JA KIVEESÄ KIERTÄÄ AIVAN PAIKAT RAPAKOLLE PÖLYN VÄLILLÄ NOUSTESSA

        MITÄS SE ON SEMMONEN PORUKAT:
        - JOITA MAILMAN SIVUT PITÄÄ SYÖTTÄÄ JA SITTEN VIELÄ NÄITÄ PITÄISI YMMÄRTÄÄ JA KUUNELLA SITÄ HUUTOA JA HYÖKKÄYKSIÄ OIKEUKSINEEN KIVIKÄSIEN

    • Anonyymi

      islamin typeryys on esitettynä heti alotuksessa.

      (( Islam - ainoa Jumalan hyväksymä uskonto ))

      Jumalamme rakentaa kaiken parhain päin elämää luoden,
      ihmisen täytyy vain HÄNEEN USKOA - JOTTA NÄIN ON

      Mutta nämä kyykärit aivan muuta meinaavan ja sitäkautten olla tyhmyyttään muita parempia kelvollisempia, voi lutuna näitä nättylästä hourailijoita.

      • Anonyymi

        Näitä räyhääviä lapsosia sitten vielä pitää suomenkin ylläpitää ja tämä touhu on todellisuuressa kaikki turhuutta ja turhinta kaikki...

    • Anonyymi

      Soopaa!

    • Anonyymi

      > ainoa Jumalan hyväksymä uskonto

      Koraanissa sanotaan, että pitää uskoa Jeesusta. Jokainen kristitty, joka uskoo Jeesusta, tekee siis oikein.

      …The Messiah, Jesus, the son of Mary, was but a messenger of Allah… …believe in Allah and His messengers…
      Surat An-Nisā' 4:171
      http://quran.com/4/171

      Vai onko Koraani sitten väärässä? :D

      • Anonyymi

        Niin joka tapauksessa Jeesus sanoi 12 apostolilleen : Mitä tahansa te pyydätte sen minä teen. Epäilemättä eräät heistä pyysi Jeesusta tekemään itselleen valtakunnan eli uskonnon. Näin syntyi mm. Gnostilaisuus.

        Voi siis olla jopa 12 eri kristillistä alkuperää olevaa uskontoa. Joista jokaisella on eri oppi. Mikään noista 12 uskonnosta ei täysin kelpaa oikeaksi uskonnoksi Jumalan edessä. Ne ovat ehkä enemmän oppineiden teologiaa kuin kansalle tarkoitettua USKONTOA.

        Islam kelpaa monen eri syyn tähden. Esim. Mulla oli onania ongelma ennen kuin aloin rukoilla viisi säännöllistä rukousta päivässä. Yksin Islam kykenee saamaan aikaan kääntymisen ja pahoinvoinnin tunteen syntiä kohtaan.

        Mä en itse asiassa tiedä kelpaako muut uskonnot. Oon vain lukenut että Islam on ainoa. Kyllähän se on vähän menestysteologiaa ja Paavalin Galatalaisille mainostama ristin evankeliumin todistus saattaa varjella paremmin esim. Murhaamasta ketään.

        Olkaa levollisin mielin. Jeesus on Herra! Islam on menestysteologiaa......

    • Anonyymi

      Hyökäyksen ja valtauksen piirteitä tässäkin vitjassa, Siis miksi omaansa tupuutaen hyökäävät sekaame kaikea huuhaitaan sepustelle.

      MEIDÄN SUOMALAISTEN EI MIHKÄÄN NÄITTEN JUTTUIHIN PIDÄ LUOTTAA EIKÄ USKOA - NÄITTEN PÖYTYTIHIMME TUNKEUTUJIEN.

      MITÄS VELKAA ME OLISIMME NOILLE KAIKEN TUHOOJILLE

      • Anonyymi

        Sehän on näillä aina se taka-ajatuksena siepata valta ja tuhoaminen.

        SIKSI EI NÄITEN KASA PIÄ JUUTUA SILMÄNKÄÄNTÖTEMPUIHIN

      • Anonyymi

        KOKO AJANHAN NÄILLÄ ON HYÖKKÄYS VIREESSÄ SUOMEEN

        Poliisi: Itärajan ja Lähi-idän jännitteet voivat heijastua itsenäisyys­päivän mielen­osoituksiin Helsingissä
        Toistaiseksi Helsingin poliisi on saanut ennakkoilmoitukset kolmesta mielenosoitus­kulkueesta ensi keskiviikolle.

        MIELENILMAISUJA PITÄVÄT KOSKA EIVÄT SAA KAIKIN ILMAISUUKSIN SUOMEATÄYTTÄ TUHOISSAAN...

    • Anonyymi

      MITÄ VÄHEMMÄN NÄITÄ ON SITÄ PAREMMIN SUOMI ELLÄÄ KULTUUREINEMME

      JA SOTKU MIHIN PYRKIVÄT JÄRESTELEMÄÄN KULTUUREITENSA MUKAISESTI
      - JÄÄ SEKIN VÄHEMMÄLLE

    • Anonyymi

      RAHKONEN Jukka-Pekka / islam uhka ihmisyydelle. youtube
      - ihmettelen suuresti että tätä videoita ei ole poistettu, kun eihän totuuksia saa enää nykypäivänä kertoa islamista...

      (( Islam - ainoa Jumalan hyväksymä uskonto ))

      ALOTUKSESTA TUHOAMME ODOTELLE NÄILTÄ

    • Anonyymi

      Kun moskeija on annettu perustaa sen mukana tulee sarialait

      EIKÖHÄN PÄÄTÄJÄMME JO VIIMEIKIN TAJUA MTÄ HYÖKKÄYSTÄ TÄMÄ VALTAUSMENETELMÄ PITÄÄ SISÄLLÄÄN.

    • Anonyymi

      Salamit housuun.Jos liityt Islamiin Koraani sanoo: eroat kuolemalla !
      Juutalaisuudesta voi erota,ilman kuolemaa
      Kristillisyydestä voi erota ilman kuolemaa.
      Mutta Islam tappaa,tässä miä tää onkaa,ei ole Rakkautta.
      Islam ei ole uskonto vaan kuin kommunsimi tai jokin aate,lahko!
      Kaikilla muilla löytyy Rakkaus mutta Islamilla ei !
      Koraani on aate kirja,kuin lahko opus,ei sen enempää mutta ihmiset on PAKOSTA ja PELOSTA opetettu siihen.
      Rakkaus ja Armo ei tunnetta ei ole Islamissa,jos on ne pienet niin maksat vääräuskoinen Islamille.
      Mohammed,heidän perustajansa loi tappamalla juutalais kylän miehen ja säästi naiset.
      Otti sieltä kauneimmat,kuten Aishan joka oli 6v lapsi ja kihlasi hänet.Myöhemmin Muhammed ( 54v ) meni naimisiin 9v Aishan kanssa ja yhtyi häneen.
      Mohammedilla oli neljä vaimoa silloin.
      Mohammed kuoli ja ei noussut elämään,silti siihen uskovat.
      He uskovat ei edes tiedä mitä koraani sisältää oikeasti,se on julmaa ihmiselle ja orjuutta.
      Jeesus Kristus kuoli meidän tähden ja nousi kuolleista ja elää .
      Hän opetti Rakkautta ja armoa ihmisille mutta toivottavasti joku kuulee Kristuksen sanat ! Sillä Kristus on tie elämään,ei Mohammed.(Rakkaus vs.paha)

    • Anonyymi

      Ai ettäkö vielä joku kehuu tuota islamin saatanallista uskontoa oikeaksi,joka on kopioitu kristinuskosta n.700-luvulla!

    • Anonyymi

      ON PUHUTAVA VAIN ISLAMIN VALTAUS JA TUHOAMIS JÄRJESTELMÄSTÄ

      _ SIIS VAN TUOSTA TUHOTA MILLÄ LEVITÄYTYVÄT

      • Anonyymi

        On nämä julmaa sakkia

      • Anonyymi

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 122 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      84
      2200
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      49
      1916
    3. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1838
    4. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      72
      1590
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1578
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1482
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      24
      1393
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1352
    9. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1311
    10. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1294
    Aihe