Mielenterveyspalvelut ovat kriisissä, Suomessa ei saa apua

Anonyymi-ap

Tämä on vain pienen pieni otos, kuinka potilaat jätetään heitteille.

Mielenterveyspalvelut ovat kriisissä. Kirjailija Miki Liukkonen ja näyttelijä Jasmin Voutilainen eivät saaneet tarvitsemaansa apua.

MOT selvitti, mitä tapahtuu, kun kellään ei ole kokonaisvastuuta psyykkisesti sairastuneesta.

https://areena.yle.fi/1-63858248

134

998

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      On menty siihen pisteeseen, että nuoret koulusta päästyään, toimitetaan suoraan HullujenHuoneelle ! Jo sylivauvoille opetetaan tietokoneen ja netin parissa eläminen, eikä normaalia elämää enään osata elää, eli sylilapsista asti opetellaan elämään Pöpinä - Hautaan asti !

      • Anonyymi

        Ei ole oikein käyttää sanaa hullujen huone, sillä masentuneet ihmiset eivät ole mitenkään hulluja vaan he ovat masentuneita ainoastaan , johon heidän tulisi saada apu vaivoihinsa.
        Ja jos jollain on tuuria päästä laitoshoitoa niin se on ainoastaan hyväki potilaalle .
        Aylivauvoille ei opeteta tietokonetta mitenkään vaan moni pieni lapsi oppii käyttämään. Siksi että heille on oppiminen hyvin helppoa !mutta sehän on vanhempien asia rajoittaa miten paljon
        Lapsi saa olla netissä päivisin.
        Se mikä sinulle on sitä ns normaalia elämää voi olla jollekkin toiselle ihan toista. Joten elä sinä sitä normaalia elämääsi ihan rauhassa sillä muiden päätöksiin et pysty vaikuttamaan


      • Anonyymi

        Tiedätkö edes mikä on tänävuonna normaalia elämää?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedätkö edes mikä on tänävuonna normaalia elämää?

        Tiedän, silloin kun osaa olla tyytyväinen elämäänsä on se normaali ajankohtainen.
        Mutta monella on MT tiloja jotka saattavat vaikeuttaa elämää. Eivät he voi sille mitään että sairastuvat . Silloin pitäisi olla apu yhteiskunnasta heti eikä puolen vuoden päästä , sen nyt luulisi asiasta lukeneet lääkäritkin tietävän , mutta eivät aseta vaatimuksia mitenkään heidän ylitse päättäville että jossain on vikaa kun ihmiset voivat huonosti, vaan usein jätetään ihminen joka voi huonosti taistelemaan vaivojensa kanssa yksin. Jotkut pääsevät sairaudestaan eroon omin voimin kun taas toiset saavat ilman apua taistella niin että lopulta sairaudesta tulee krooninen .ihminen on kummallinen kapistus kaikkine ominaisuuksineen


      • Anonyymi

        Onko MIki Liukkonen kuollut?


    • Anonyymi

      On se kumma kun ennen muinoin pääsi hoitoon oli suuria mielisairaaloita ja potilaat osallistuivat erilaisiin työpajoihin ym.osallisuutta.Nykytila on romutettu ahneuksissaan,pillerit kouraan ja koita selvitä.Ulkomaille lapioitu rahaa kaikkeen hömppään mutta suomalaisten auttamiseen ei muka ole rahaa.Ennen sentään jotkut asiat oli paremmin.

      • Anonyymi

        Ihan niin, muistan kun meidän kylässäkin oli yksi nainen joka sairastui ja sai mennä sairaalaan ja tuli sieltä terveenä takaisin muutaman viikon päästä . Myös eräs työkaverini sai olla sairaalassa ja tulla terveeksi.
        Ja että miksi näitä sairaaloita ei ole olemassa enää, on säästämistä jotenkin vaikka luulen että nykyiset säännöt mielenterveys potilaista maksavat enemmän kaikkinen kummmallisine sääntöineen .
        Ihmisiltä otettiin pois mahdollisuus hoitoon jota niin moni tarvitsee tänään.äkuinkqhan moni pääsee edes puhe terapiaan , en usko että kovin moni .ihmiset jotka eivät ymmärrä näitä asioita , eivät saisi edes olla päättämässä heidän elämästään , liian monta itsemurhaa nuorten keskuudessa ainoastaan siksi että he tuntevat ettei kukaan välitä kun he voivat huonosti .
        Tuki ja turvallinen ympäristö olisi se kaikista ensimmäinen hoitomuoto ihmiselle joka voi huonosti .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan niin, muistan kun meidän kylässäkin oli yksi nainen joka sairastui ja sai mennä sairaalaan ja tuli sieltä terveenä takaisin muutaman viikon päästä . Myös eräs työkaverini sai olla sairaalassa ja tulla terveeksi.
        Ja että miksi näitä sairaaloita ei ole olemassa enää, on säästämistä jotenkin vaikka luulen että nykyiset säännöt mielenterveys potilaista maksavat enemmän kaikkinen kummmallisine sääntöineen .
        Ihmisiltä otettiin pois mahdollisuus hoitoon jota niin moni tarvitsee tänään.äkuinkqhan moni pääsee edes puhe terapiaan , en usko että kovin moni .ihmiset jotka eivät ymmärrä näitä asioita , eivät saisi edes olla päättämässä heidän elämästään , liian monta itsemurhaa nuorten keskuudessa ainoastaan siksi että he tuntevat ettei kukaan välitä kun he voivat huonosti .
        Tuki ja turvallinen ympäristö olisi se kaikista ensimmäinen hoitomuoto ihmiselle joka voi huonosti .

        Tämä,eräässäkin kaupungissa lakkautettiin osastoja vähin äänin.Siirryttiin uuteen aikakauteen,pelkkää avohoitoa ja tadaa!mielenterveysongelmat väheni...muka.


      • Anonyymi

        Potilailla teetettiin työtä iman palkkaa kuten vammaisilla työkeskuksissa ja tämä taloudellinen riisto & ihmiskauppa on hyvä juttu?! Häpeä!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Potilailla teetettiin työtä iman palkkaa kuten vammaisilla työkeskuksissa ja tämä taloudellinen riisto & ihmiskauppa on hyvä juttu?! Häpeä!

        Tuliko kommenttisi väärään osioon,ei tässä ihmiskaupasta puhuta vaan mielenterveyspalvelujen saatavuudesta ja siitä että osastoja lakkautetaan ja apua tarvitsevat ovat heitteillä.


      • Anonyymi

        "potilaat osallistuivat erilaisiin työpajoihin ym.osallisuutta."
        Tämä on nykyään Kuntouttavaa työtoimintaa, johon laitetaan karenssin uhalla kaikki työttömät ja myös terveet sellaiset! Kaikki tämä jotta kunta, kolmas sektori saavat ilmaista orjatyövoimaa ja saadaan siivottua työttömyystilastot kuntoon.

        Tämä on juurikin sitä laillistettua ihmiskauppaa, jossa tavoitellaan taloudellista hyötyä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "potilaat osallistuivat erilaisiin työpajoihin ym.osallisuutta."
        Tämä on nykyään Kuntouttavaa työtoimintaa, johon laitetaan karenssin uhalla kaikki työttömät ja myös terveet sellaiset! Kaikki tämä jotta kunta, kolmas sektori saavat ilmaista orjatyövoimaa ja saadaan siivottua työttömyystilastot kuntoon.

        Tämä on juurikin sitä laillistettua ihmiskauppaa, jossa tavoitellaan taloudellista hyötyä.

        Totta,onhan se nykyään näin kuin kerroit,mutta kun katsoo historiaa taaksepäin niin henkilökunta perheineen asuivat samalla sairaala alueella kuin potilaat.Oli karjanhoitoa,pesulaa,vaatteiden valmistusta ym.toimintaa ja yhteisöllisyyttä.Osastopaikkoja on tietoisesti vähennetty vuosien saatossa eikä apua tarvitsevat ihmiset ole vähentyneet,päinvastoin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta,onhan se nykyään näin kuin kerroit,mutta kun katsoo historiaa taaksepäin niin henkilökunta perheineen asuivat samalla sairaala alueella kuin potilaat.Oli karjanhoitoa,pesulaa,vaatteiden valmistusta ym.toimintaa ja yhteisöllisyyttä.Osastopaikkoja on tietoisesti vähennetty vuosien saatossa eikä apua tarvitsevat ihmiset ole vähentyneet,päinvastoin.

        Lapinlahtikin lopetettiin mikä oli todella kurja juttu, jo se miljöö jo auttoi ihmisiä parantumaan, taisi toisaalta olla kyllä yhteiskunnan kerman sairaala enemmänkin, kuin tavallisten ihmisten.

        Oli kyllä hieno sairaala, kun 30 vuotta sitten siellä olin, hoitajatkin olivat siviilivaatteissa, vain nimikyltti rinnassaan. Oli rikasta, oli huippulääkäriä potilastovereina, työtoimintaa josta sai pientä palkkaa. Varmaan paras mielisairaala koskaan Suomessa ja vielä ylivoimaisesti.


      • Anonyymi

        Ihan niin muistan 70 luvulla tätini ystävättären joka pääsi omasta aloitusåksestaan mielisairaalaan ja tuli kolmessa kuukaudessa terveeksi


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta,onhan se nykyään näin kuin kerroit,mutta kun katsoo historiaa taaksepäin niin henkilökunta perheineen asuivat samalla sairaala alueella kuin potilaat.Oli karjanhoitoa,pesulaa,vaatteiden valmistusta ym.toimintaa ja yhteisöllisyyttä.Osastopaikkoja on tietoisesti vähennetty vuosien saatossa eikä apua tarvitsevat ihmiset ole vähentyneet,päinvastoin.

        On sairaalahoidossa oleville potilaillekin ollut työtoimintaa, etenkin pitkäaikaispotilaille isommissa psykiatrisissa sairaaloissa.
        Siitä on saanut pientä taskurahaa, ja pääasia kai siinä on ollut, että potilailla on jotakin virikettä, tekemistä, ettei mene sängyssä makaamiseksi kaiket päivät.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "potilaat osallistuivat erilaisiin työpajoihin ym.osallisuutta."
        Tämä on nykyään Kuntouttavaa työtoimintaa, johon laitetaan karenssin uhalla kaikki työttömät ja myös terveet sellaiset! Kaikki tämä jotta kunta, kolmas sektori saavat ilmaista orjatyövoimaa ja saadaan siivottua työttömyystilastot kuntoon.

        Tämä on juurikin sitä laillistettua ihmiskauppaa, jossa tavoitellaan taloudellista hyötyä.

        Ap taitaa olla eläkkeellä mt ongelmien takii! Kertoo jostain toisesta, ett on!


    • Anonyymi

      Ihmiset voisivat paremmin, jos olisivat sosiaalisempia, siis ihan kasvokkain, ei koneiden välityksellä, se ei ole oikeaa sosiaalisuutta.
      Kun ei tavata ihmisiä livenä, niin aletaan pelätä kaikkea mikä liikkuu ( oho se oli toinen ihminen, apuva ).
      Sosiaalinen kanssakäyminen opettaa myös empatiaa ja tuntemaan erilaisia tunteita, ja jopa sietämään erilaisia ihmisiä, ilman välittömästi kumpuavaa suurta vihaa eri mieltä olevia ihmisiä kohtaan.
      Myös erilaisuus ymmärrettäisiin paremmin, jos oltaisiin enemmän erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä.
      Ja jos kaikki hyväksyttäisiin omana itsenään, itsetunto-ongelmiakin olisi vähemmän.

      Elämä oli ennen erilaista, ulkona koko kylän lapset isolla porukalla yhdessä leikittiin, otettiin kaikki halukkaat mukaan. Keskenään toki riideltiin ja kiukuteltiinkin, mutta se osattiin tehdä ilman väkivaltaa tai astaloita.

      • Anonyymi

        Oletihan oikeassa kun ihmiset tapaavat toisiaan ihan oikeassa elämässä niin se pitää mielen virkeänä . Mutta kun nykyään vaan kännyllä lajitellaan lyhyitä viestejä niin se ei anna mitään ihmisille .


    • Anonyymi

      Miten näin pieni kansa voi olla näin sairastunut.

      • Anonyymi

        Varmasti löytyy monia syitä.
        Ja voihan sekin vaikuttaa kun ollaan niin pieni kansa, omassa pienessä maailmassamme/maassamme. On ihan kamalaa, kun ympärillä tapahtuu enemmän mihin olemme tottuneet.
        Jotkut sairastuu ja jotkut ei, mistä lienee sekin sitten johtuu, kun toiset säästyy pahimmalta.


      • Anonyymi

        Tämä pieni kansa on aina ollut melankolinen jotenkin, se näkyy kaikessa.
        Ja niin on aina ollut, sitä on moni miettinyt ja sitä sanotaan naapurimaassa suomalaiseksi melankoliaksi . Olisko geeni virhe vai ahdistava ympäristö ja se että sitä sisua muka pitää näyttää aina jos nyt sattuu olemaan suomalainen .
        Muualla maailmassa ihmiset ovat avonaisia, tervehtivät toisiaan ja jopa alkavat puhumaan ventovieraiden ihmisten kanssa eri tilanteissa . Suomalainen hymyilee harvoin sekin on jotenkin suomalaisuuden merkki , norjalaiset ovat abåvoimia ja auttavaisia, ruotsalaiset iloisia ja sosiaalisia suomalainen ei edes tervehdi vaan ohittaa ihmiset synkän ilmeen kanssa . Näin näkyy katukuvassa. Siihen kun sitten laitetaan eri maiden musiikki makukin niin sekin kertoo aika paljon mistä musiikista missäkin maassa pidetään


      • Anonyymi

        Ensinnäkin suomalainen on hyvin ennakkoluuloinen kaikkeen uuteen mitä tapahtuu maailmassa , ja tekee omia analyysejään asioista jotka toisille ovat päivän selviä .
        Sitten jos vaikka joku sanoo noin yleisesti jonkun mielipiteen niin harva käsittää miten. Se on meinattu ja löytää siitä jotenkin itseään uhkaavan muodon , mitä sinänsä ei ole edes olemassa .
        Siis kansa on ” minä” kansaa jotenkin , kaikki uudet asiat aikaan saavat ennakkoluuloja , esimerkkinä näkyy pandemia , miten kuvitellaan kaiken laista siitä aiheesta jossa ei ole totuutta hiukkaakaan . Kun olisi vaan niin yksinkertaista uskoa THL ohjeita asioista mistä heillä on kaikki se tieto muiden maiden kanssa . Mutta suomalainen se vääntää senkin asian ihan päälaelleen ja mielikuvittelee kaiken maailman teorioita asian ympäriltä .ei ihme että ihmisiä ahdistaa . Esim rokotukset covid 19 vastaan , muualla ihmisen rokottivat ja siten estettiin vakava sairaus , Suomessa etsii pelkäävä ihminen joka puolelta konspiraatio teorioita asiaan joita Amerikasta kyllä löytyy. Niin että suomalainen suhtautuu asioihin ihan eri tavalla kun muut pohjoismaat .
        Suomessa on paljon uskonlahkoja jotka elävät uskon mukaisesti ja valitettavasti nämä ihmiset eivät luita tieteeseen edes, vaan praktiseeraavat oli uskomuksiaan omalla tavallaan . Joten en tiedä onko nämä asiat geeni peräisiä vai ympäristön aiheuttamia .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ensinnäkin suomalainen on hyvin ennakkoluuloinen kaikkeen uuteen mitä tapahtuu maailmassa , ja tekee omia analyysejään asioista jotka toisille ovat päivän selviä .
        Sitten jos vaikka joku sanoo noin yleisesti jonkun mielipiteen niin harva käsittää miten. Se on meinattu ja löytää siitä jotenkin itseään uhkaavan muodon , mitä sinänsä ei ole edes olemassa .
        Siis kansa on ” minä” kansaa jotenkin , kaikki uudet asiat aikaan saavat ennakkoluuloja , esimerkkinä näkyy pandemia , miten kuvitellaan kaiken laista siitä aiheesta jossa ei ole totuutta hiukkaakaan . Kun olisi vaan niin yksinkertaista uskoa THL ohjeita asioista mistä heillä on kaikki se tieto muiden maiden kanssa . Mutta suomalainen se vääntää senkin asian ihan päälaelleen ja mielikuvittelee kaiken maailman teorioita asian ympäriltä .ei ihme että ihmisiä ahdistaa . Esim rokotukset covid 19 vastaan , muualla ihmisen rokottivat ja siten estettiin vakava sairaus , Suomessa etsii pelkäävä ihminen joka puolelta konspiraatio teorioita asiaan joita Amerikasta kyllä löytyy. Niin että suomalainen suhtautuu asioihin ihan eri tavalla kun muut pohjoismaat .
        Suomessa on paljon uskonlahkoja jotka elävät uskon mukaisesti ja valitettavasti nämä ihmiset eivät luita tieteeseen edes, vaan praktiseeraavat oli uskomuksiaan omalla tavallaan . Joten en tiedä onko nämä asiat geeni peräisiä vai ympäristön aiheuttamia .

        Kuulun erääseen "uskonlahkoon" Olen ollut työelämässä 40 vuotta. Nuoruudessani jo uskoontultuani koin syvän kriisin. Eräs ystäväni kuoli vastaavassa. Jumala puhui etukäteen siinä jo uskoontultuani siitä, mutta kriisi oli niin kova, että luuin että elämä meni pilalle. Halusin kuolla.. Tämä ongelmienratkaisumalli oli tullut minulle toisella kymmenellä, jolloin suunnittelin itsemurhaa kun olin hylätty, toisessa sijoituskodissani. Åitini oli psyykkisesti sairas. Sisaruksista kahdella oli mielisairaus. Kun kriisi puhkesi, sitä kesti kaoottisena noin vuoden. Toinenkin vuosi oli vaikea, mutta ei enää yhtä kaoottinen. Sain apua Jumalalta, seurakunnalta ja psykiatreilta. Sain Jumalan johdatuksessa peruslääkkeen, joka oli kuin neronleimaus. Se nosti pahimmasta kuopasta. Vielä nytkin saan apua Jumalalta, muutamalta saarnaajalta ja yhdeltä psykiatrilta. Vasta nyt kajoan tuohon peruslääkkeeseen ja otan seuraavalla kerralla(vuoden väliajoin) puheeksi, miten alan purkamaan pikkuhiljaa tuota peruslääkettä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuulun erääseen "uskonlahkoon" Olen ollut työelämässä 40 vuotta. Nuoruudessani jo uskoontultuani koin syvän kriisin. Eräs ystäväni kuoli vastaavassa. Jumala puhui etukäteen siinä jo uskoontultuani siitä, mutta kriisi oli niin kova, että luuin että elämä meni pilalle. Halusin kuolla.. Tämä ongelmienratkaisumalli oli tullut minulle toisella kymmenellä, jolloin suunnittelin itsemurhaa kun olin hylätty, toisessa sijoituskodissani. Åitini oli psyykkisesti sairas. Sisaruksista kahdella oli mielisairaus. Kun kriisi puhkesi, sitä kesti kaoottisena noin vuoden. Toinenkin vuosi oli vaikea, mutta ei enää yhtä kaoottinen. Sain apua Jumalalta, seurakunnalta ja psykiatreilta. Sain Jumalan johdatuksessa peruslääkkeen, joka oli kuin neronleimaus. Se nosti pahimmasta kuopasta. Vielä nytkin saan apua Jumalalta, muutamalta saarnaajalta ja yhdeltä psykiatrilta. Vasta nyt kajoan tuohon peruslääkkeeseen ja otan seuraavalla kerralla(vuoden väliajoin) puheeksi, miten alan purkamaan pikkuhiljaa tuota peruslääkettä.

        Sinun kokemuksesi on monen muun, mutta itse en käsitä sitä ,sillä minä en ole koskaan saanut apua vaikeissa elämän tilanteissa ,joskus nuorena rukoilin, mutta kun huomasin ettei se minua koskenut niin ainut johon saatoin luottaa on oma itseni, ja sen avulla olen taklaillut niin monia menetyksiä elämän aikana . Joten usko vaikuttaa olevan joillekin ratkaisu asioihin. Minulle se olis ainoastaan Että siirrän ongelmani johonkin mistä en tiedä mitään.
        Neurologia opiskellessa oli aivojen toimintojen ihmeellinen maailma jotenkin helpottavaa kun tiesi miten kukin kehon osa on riippuvainen siitä myöten aivot hoitelevat tehtävänsä
        Mutta pää asiahan on että tuntee itsensä terveeksi, oli keinot mitkä hyvänsä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ensinnäkin suomalainen on hyvin ennakkoluuloinen kaikkeen uuteen mitä tapahtuu maailmassa , ja tekee omia analyysejään asioista jotka toisille ovat päivän selviä .
        Sitten jos vaikka joku sanoo noin yleisesti jonkun mielipiteen niin harva käsittää miten. Se on meinattu ja löytää siitä jotenkin itseään uhkaavan muodon , mitä sinänsä ei ole edes olemassa .
        Siis kansa on ” minä” kansaa jotenkin , kaikki uudet asiat aikaan saavat ennakkoluuloja , esimerkkinä näkyy pandemia , miten kuvitellaan kaiken laista siitä aiheesta jossa ei ole totuutta hiukkaakaan . Kun olisi vaan niin yksinkertaista uskoa THL ohjeita asioista mistä heillä on kaikki se tieto muiden maiden kanssa . Mutta suomalainen se vääntää senkin asian ihan päälaelleen ja mielikuvittelee kaiken maailman teorioita asian ympäriltä .ei ihme että ihmisiä ahdistaa . Esim rokotukset covid 19 vastaan , muualla ihmisen rokottivat ja siten estettiin vakava sairaus , Suomessa etsii pelkäävä ihminen joka puolelta konspiraatio teorioita asiaan joita Amerikasta kyllä löytyy. Niin että suomalainen suhtautuu asioihin ihan eri tavalla kun muut pohjoismaat .
        Suomessa on paljon uskonlahkoja jotka elävät uskon mukaisesti ja valitettavasti nämä ihmiset eivät luita tieteeseen edes, vaan praktiseeraavat oli uskomuksiaan omalla tavallaan . Joten en tiedä onko nämä asiat geeni peräisiä vai ympäristön aiheuttamia .

        I dästä tulee kiusaajat ja valhehtelijat ja väkivallan tekijät, ei tosin kaikki ole samanlaisia!


    • Anonyymi

      Nuorilla on nykyään paljon enemmän ulkopuoleltakin tulevia vaatimuksia, haasteita ja stressiä. Näin on toki ollut aina, mutta nykyisin tuntuu, että on vielä enemmän. Yhteiskunta, koulut, omat vanhemmat, jopa some ja ympäristö tuntuu vaativan yksilöiltä niin ulkonäöllisiä, kuin opiskeluun ja työelämään liittyviä vaatimuksia. Joskus tuntuu, että aivan liian paljon vaaditaan yksilöiltä.

      Tähän vielä korona-aikaan liittynyt eristäytyneisyys, harrastusten viettämisen väheneminen, somessa liikaa oleminen, tai toisten toiveisiin vastaaminen ja yksilön itselle asettamat kohtuuttomat vaatimukset, niin vähemmästäkin saattaa tulla ahdistuneisuutta, ja masentuneisuutta. Toki jokaisella on omat erilaiset ongelmat. Jotkut saattavat olla oman yhteisön ulkopuolella, olla yksinäisiä ja syrjittyjä. Näitä asioita ei voi siis yleistää.

      Kylmä tosiasia on myös se, että mt-palvelut, niiden laatu ja niiden saatavuus on heikentynyt merkittävästi viimeisten 20 vuoden aikana. Potilaita alettiin tuona aikana diagnosoida ja määrätä heille lääkkeitä liukuhihnamaisesti ja lähes automaattisesti. Aika moni pettyi systeemiin, koska heidän oireidensa taustalla asioita, tekijöitä ja syitä ei kyselty tarpeeksi. Ei se laitos, tai psykiatrinen hoito sairaaloissa ole ollut tuolloin käytännössä muuta, kuin diagnosointia ja lääkityksiä. Avopuolella taas saatetaan lähinnä kysellä vain, että " Kuinka menee ja käytätkö lääkkeitäsi- tyylisesti". Joten en usko, että sielläkään oireiden taustasyihin kiinnitetään kovinkaan paljon mitään huomiota. Monella on myöskin traumataustaa, mutta koska siellä psykiatriassa on jo 20 vuotta keskitytty lähinnä diagnosointiin, niin niistä, tai potilaasta/potilaista ei välitetä tarpeeksi. Näin on etenkin julkisella puolella toimittu. Ja aivan liian monilla psyykelääkkeillä on lähinnä niitä käyttävälle lisää oireita mukanaan tuovia oireita, jotka on saatettu tuolloin tulkita psyykkisistä syistä johtuviksi. Joidenkin kohdalla tietyt oireet, kuten väsymys, ahdistuneisuus ja masennus saattavat vain pahentua.

      Media, tai oikeastaan alalla olevat ovat antaneet sen kuvan, mm. ohjeistamalla median kautta, että kannattaa, tai saa ottaa yhteyttä terveydenhuoltoon, jos sille tulee tarvetta. Silti useat palvelut tavallaan blokkaavat kuitenkin omilla ristiriitaisilla pykälillään niiden käyttämisen. Että jos esim. on päihdeongelma, niin et voi mennä terapiaan ja sitten jos olet liian sairas, niin et saa sitten sitäkään. Aika monella henkisesti pahoinvoivalla on, tai saattaa olla kuitenkin molemmat ongelmat yhtä aikaa päällä. Jollakin tavalla tuntuu, että nämä psykiatriassa, tai hallinnoissa tehdyt päätökset, linjaukset, tai lakipykälät ovat nurikurisia, eivätkä ne auta itse ongelmista kärsivää.

      Sairauksien, tai "häiriöiksi" katsottujen oireiden diagnosoimisesta pitää luopua. Koska ne lähinnä vain leimaavat itse potilaita. Enemmän vuorovaikutuksellista ja ratkaisukeskeistä terapiaa, samoin enemmän lyhytterapioita. Etenkin traumataustaa oleville.

      Se, mitä tälle yleistyneelle kriisitilanteelle pitäisi tehdä, niin enemmän yhteisöllisyyttä, ja toisten tukemista, lähestymistä, läsnä olemista, kuuntelemista ja kyselemistä ja konkreettista auttamista, kunkin yhteisön, yksilön ympärillä olevien ihmisten. Tässäkin tarvittaisiin kulttuurin ja tapojen, käytöksen ja asenteiden muutosta. Samoin mt-alalle tarvittaisiin lisää koulutusta ja työvoimaa.

    • Anonyymi

      On terveen merkki sairastua sairaassa yhteiskunnassa! Mutta se tässä tökkii, että kauhea haloo parin julkun takia, miksi kenelläkään olisi sen enempää kuin toisella saada haluamaansa apua, mitä se sitten lieneekään? Juurikin ihmisten itsekeskeisyys ja oma navan tuijottaminen noikta ongelmoia aiheuttaa, voi kun minä, minä minä...

      • Anonyymi

        Ihan sama, onko julkkis tai ei, mutta hyvä, että näitä asioita nostetaan esiin julkisuudessa.
        Tärkeä asia, johon tulisi enemmänkin puuttua. Ja aina ajankohtainenkin.


      • Anonyymi

        Ihan totta empatia ei ole ominaisuus joka olisi kaikilla . Kun näkee miten köyhiä monet ovat juuri empatian alueella niin ajattelee, miten heidät on kasvatettu


      • Anonyymi

        , Ja mielestäni mielenterveydelliset vaivat pitäisi hoitaa heti eikä odotella kuukausi kaupalla aikaa , sillä lääkärit tietävät että se pahene jos ei saa apua. Yhteiskunta ei takaa resusseja tällä alalla , onko siellä jotkut vanhat käävät päättämässä joilla on elämän ohje että
        ” kokoo ittes ” jota ei sairas ihminen todellakaan pysty tekemään, ja jota on yrittänyt kovasti tehdä ennenkuin soittaa apua .
        Joten moni kärsii ihan yksin ja sattaa lopulta olla niin epätoivoinen ettei jaksa elää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan totta empatia ei ole ominaisuus joka olisi kaikilla . Kun näkee miten köyhiä monet ovat juuri empatian alueella niin ajattelee, miten heidät on kasvatettu

        Empaattisia ihmisiä on ihan kiitettävän paljon, mutta ne eivät ole empaattisia epäemptaattisia ihmisiä kohtaan.

        Kannattaa siis itse kokeilla olla empaattinen, ja yllättyä miten empaattisia ihmisiä tulee vastaan.


    • Anonyymi

      Lääkäreillekin on säännöt miten heidän tulee hoitaa potilaita ikävä kyllä . On monia sairauden muotoja jotka jokainen lääkäri näkee selvästi. Syyt mutta tutkimuksien perusteella on säännöt mitä heidän on noudatettava .
      Niin että en tiedä koskeeko nämä asiat myös mielenterveyspotilaita .
      Joten usein on asiat laajempia kun mitä ihmiset luulevat

    • Anonyymi

      Jasmin ja Miki eivät ole ainoita, jotka ovat joutuneet kärsimään aliresursseisista mt-palveluista ja niiden palveluiden saatavuuden ja laadun heikentymisestä. Joukossa on paljon muitakin ihmisiä. Mutta tottakai he ovat julkisuuden kautta tunnetuimpia, jotka joutuivat karvaasti kokemaan riittämätöntä, huonoa, tai välinpitämätöntä palvelua.

      Omaisille ja ystäville tämä tragediat ja menetykset ovat raskaita ja tuskallisia. Jasminin ja Mikin surulliset kohtalot ovat koskettaneet monia, jopa heitä, jotka eivät ole heitä tunteneet läheisemmin. Vilpitön osanotto, jaksamista ja voimia omaisille!

      Tulevaisuudessa täytyy päättäjien, ja hallinnosta, lakipykälistä, hoitoonpääsemisestä ja hoitolinjauksista vastaavien tehdä kaikkensa, ja varmistaa, että mt-palveluiden resurssit ja työntekijöiden saatavuus, ihmisten pääseminen palveluihin, ristiriitaisuuksien poistaminen eri palveluiden hoitolinjauksista toteutuu, sekä hoidon laatu jatkossa paranevat.

    • Anonyymi

      Tässä yhteiskunnassa etenkin näinä kovin levottomina, ja kriisiytyneinä aikoina joutuu pohtimaan tähän liittyviä yhteiskunnallisia ja kultuuriimme liittyviä puolia. Onko niin, että olemme lajina muuttuneet hieman itsekkäiksi, omaan napaan tuijottaviksi ja vain itsestämme ja omasta edusta piittaaviksi? Että emme enää näe, eli huomaa lähettyvillämme olevien yksilöiden hätää, ja ahdistusta? Ajattelemmeko niin, että koemme sen olevan jotenkin tunkeilevaa, jos kysymme tuntemaltamme ihmiseltä, että:" Miten menee, mitä Sinulle kuuluu, ja miten voit?" Jos tiedämme jonkun tarvitsevan apua ja tukea, kysymmekö me, että tarvitsetko sitä? Ajattelemmeko myöskin nykyään, että jokaisen pitää tulla toimeen omillaan ja pärjätä yksin? Että jos esim. saa burnoutin, tai masentuu ja kokee ahdistusta, tai jollekin tulee psykoosioireita, että se on heikkouden merkki, tai osoitus jostakin heikkoudesta? Että ei saa koskaan voida pahoin, eikä murtua, särkyä, tai romahtaa?

      Jokainen meistä voisi tehdä niin paljon. Jos ja kun vain katsoo, näkee ja huomioi kanssakulkijoitaan. Lähestyy, ottaa kontaktia toiseen, kysyy ja kuuntelee. Tarjoaa käsivartta, jos joku kaatuu. Tarjoaa kantoapua, jos jollakin on vaikka painavat kauppakantamukset. Tarjoaa apua, jos jollakin on pihalla iso lumikuorma. Tai tarjoaa apua kodin remontointiin etc.

      Tarvitsisimme enemmän välittämistä kanssaihmisiä kohtaan. Aitoa empatiaa ja tukemista ja niiden osoittamista. Nykyistä huomattavasti enemmän ja laajemmin. Yleisen henkisen hyvinvoinnin lisäämiseksi ja jokaisen terveyden kohentamiseksi. Oli kyse sitten jokaisen omassa kodissa, päiväkodeissa, kouluissa, tai virkapaikoista. Mistä se olisi pois, jos tekisimme niin? Mitä siinä ainakaan kukaan menettäisi mitään?

      • Anonyymi

        Uskon, että Mikin ja Jasminen läheiset tekivät kaiken sen, minkä voivat. Eli kyselivät kuulumisia ja yrittivät tsempata vaikeuksissa olevia läheisiään. Eli tuen puutteesta se selviytyminen ainakaan heillä jäänyt kiinni. Mutta kaikilla ei ole tilanne samanlainen. Jotkut ovat oikeasti tässä elämässä aika ja liian yksin. Heillä ei ole välttämättä ketään, jonka kanssa jutella ja olla. Toinen asia on sitten se, että niistä vaikeimmista ja henkilökohtaisimmista asioista jutteleminen on aika vaikeaa ja tuskallista, joten niistä syvimmistä tunteista jne. on vaikeaa avautua edes omille läheisillekään.

        Luulen, että suurin osa ei kuitenkaan tiedä, että millaista se oleminen siellä suljetulla osastolla on ja mitä siellä tapahtuu. Yleensä sinne mennä päivystyksessä olleen lääkärin lähetteellä. Pakkohoitoon taas tarvitaan jopa kolmen lääkärin lausunnot ja arviot potilaan tilasta ja kunnosta. Siinä vaiheessa, kun potilas joutuu sairaalaan, psykiatriselle osastolle, hän menettää kuitenkin käytännössä mahdollisuudet omaan hoitoon, lääkityksiin ja hoitojakson pituuteen. Vaikka häneltä kysyttäisiin omaa mielipidettä, niin hoitotaho tekee käytännössä kaikki päätökset. Monilla, etenkin nuorilla on vähän liiankin ruusunpunainen kuva suljetulle, ja sairaalahoitoon pääsemisen suhteen. Itse ainakin koin kyseiset sairaalajaksot aika ihmisarvoa ja itsemääräämisoikeutta loukkaavina, alistavina, hoitotahoa autoritäärisenä ja kontrolloivana. Tuntui siltä, että siellä ihminen ennemminkin menettää ihmisarvonsa, kuin kokee olevansa arvostettu, tärkeä ja välitetty. Se näkyy vähän kaikessa siinä, miten alalla olevat kohtelevat, puhuttelevat potilasta, tai miten he asennoituvat.

        Psykiatriassa toimivien fokus potilaiden hoitamisessa on ollut jo useiden vuosikymmenten ajan aivan jossakin muussa, kuin siinä, että oikeasti keskityttäisiin potilaan diagnoosin ja "häiriöiden" ja vikojen etsimisen sijaan siihen, miksi ihminen ylipäätään voi huonosti. Eli ne oireiden taustalla olevat juuri ja taustasyyt ja elämässä koetut asiat ja tapahtumat jollakin tavalla unohdetaan, niistä ei piitata, eikä niihin keskitytä tarpeeksi. Ja kuitenkin meistä jokainen on niiden elämänkokemustensa ja omien ajatustensa ja tunteidensa summa. Tämä oli se, minkä minä koin silloin, kun olin aikoinaan sairaalajaksoilla ja pakkohoidossa.

        Suljetulle, pakkohoitoon, tai psykiatriselle sairaalaan pääseminen ei ole mikään paratiisi, eikä taikasauva, jolla kunkin elämässä olevat ongelmat katoavat. Valitettavasti psykiatriassa ihmisen elämänkokemuksilla, tapahtumilla, traumoilla ja tunteilla ei ole mitään merkitystä. Heille henkisesti pahoinvoivat eivät ole samanarvoisia ja kohdattavia ihmisiä, vaan "potilaita", "sairaita", ja pahimmillaan jotkut käyttävät sitä rumaa ilmaisua, että mielisairaita.

        Jos psykiatriassa luovuttaisiin siitä liiallisesti sairauskeskeisestä ajattelusta, ja myös liian lääkepainotteisista hoidoista, ja sen sijalle otettaisiin yksilöllisempi hoito, keskusteluun pohjautuvia ja ongelmien ratkaisukeskeisiä hoitoja, niin se saattaisi olla parempi hoitolinja.

        Tärkeintä olisi se, että potilas kohdattaisiin, nähtäisiin, hän tulisi kuulluksi, ja että häntä ymmärrettäisiin. Kyseltäisiin, että mitä ihmiselle on tapahtunut elämässä, että onko tapahtunut jotakin sellaista, mikä on saanut järkyttymään, ahdistumaan, ja masentumaan. Ja ennen kaikkea hoitomenetelmiin, asenteisiin ja kohteluun tarvitaan enemmän inhimillisyyttä, empatiaa, tukemista ja välittämistä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskon, että Mikin ja Jasminen läheiset tekivät kaiken sen, minkä voivat. Eli kyselivät kuulumisia ja yrittivät tsempata vaikeuksissa olevia läheisiään. Eli tuen puutteesta se selviytyminen ainakaan heillä jäänyt kiinni. Mutta kaikilla ei ole tilanne samanlainen. Jotkut ovat oikeasti tässä elämässä aika ja liian yksin. Heillä ei ole välttämättä ketään, jonka kanssa jutella ja olla. Toinen asia on sitten se, että niistä vaikeimmista ja henkilökohtaisimmista asioista jutteleminen on aika vaikeaa ja tuskallista, joten niistä syvimmistä tunteista jne. on vaikeaa avautua edes omille läheisillekään.

        Luulen, että suurin osa ei kuitenkaan tiedä, että millaista se oleminen siellä suljetulla osastolla on ja mitä siellä tapahtuu. Yleensä sinne mennä päivystyksessä olleen lääkärin lähetteellä. Pakkohoitoon taas tarvitaan jopa kolmen lääkärin lausunnot ja arviot potilaan tilasta ja kunnosta. Siinä vaiheessa, kun potilas joutuu sairaalaan, psykiatriselle osastolle, hän menettää kuitenkin käytännössä mahdollisuudet omaan hoitoon, lääkityksiin ja hoitojakson pituuteen. Vaikka häneltä kysyttäisiin omaa mielipidettä, niin hoitotaho tekee käytännössä kaikki päätökset. Monilla, etenkin nuorilla on vähän liiankin ruusunpunainen kuva suljetulle, ja sairaalahoitoon pääsemisen suhteen. Itse ainakin koin kyseiset sairaalajaksot aika ihmisarvoa ja itsemääräämisoikeutta loukkaavina, alistavina, hoitotahoa autoritäärisenä ja kontrolloivana. Tuntui siltä, että siellä ihminen ennemminkin menettää ihmisarvonsa, kuin kokee olevansa arvostettu, tärkeä ja välitetty. Se näkyy vähän kaikessa siinä, miten alalla olevat kohtelevat, puhuttelevat potilasta, tai miten he asennoituvat.

        Psykiatriassa toimivien fokus potilaiden hoitamisessa on ollut jo useiden vuosikymmenten ajan aivan jossakin muussa, kuin siinä, että oikeasti keskityttäisiin potilaan diagnoosin ja "häiriöiden" ja vikojen etsimisen sijaan siihen, miksi ihminen ylipäätään voi huonosti. Eli ne oireiden taustalla olevat juuri ja taustasyyt ja elämässä koetut asiat ja tapahtumat jollakin tavalla unohdetaan, niistä ei piitata, eikä niihin keskitytä tarpeeksi. Ja kuitenkin meistä jokainen on niiden elämänkokemustensa ja omien ajatustensa ja tunteidensa summa. Tämä oli se, minkä minä koin silloin, kun olin aikoinaan sairaalajaksoilla ja pakkohoidossa.

        Suljetulle, pakkohoitoon, tai psykiatriselle sairaalaan pääseminen ei ole mikään paratiisi, eikä taikasauva, jolla kunkin elämässä olevat ongelmat katoavat. Valitettavasti psykiatriassa ihmisen elämänkokemuksilla, tapahtumilla, traumoilla ja tunteilla ei ole mitään merkitystä. Heille henkisesti pahoinvoivat eivät ole samanarvoisia ja kohdattavia ihmisiä, vaan "potilaita", "sairaita", ja pahimmillaan jotkut käyttävät sitä rumaa ilmaisua, että mielisairaita.

        Jos psykiatriassa luovuttaisiin siitä liiallisesti sairauskeskeisestä ajattelusta, ja myös liian lääkepainotteisista hoidoista, ja sen sijalle otettaisiin yksilöllisempi hoito, keskusteluun pohjautuvia ja ongelmien ratkaisukeskeisiä hoitoja, niin se saattaisi olla parempi hoitolinja.

        Tärkeintä olisi se, että potilas kohdattaisiin, nähtäisiin, hän tulisi kuulluksi, ja että häntä ymmärrettäisiin. Kyseltäisiin, että mitä ihmiselle on tapahtunut elämässä, että onko tapahtunut jotakin sellaista, mikä on saanut järkyttymään, ahdistumaan, ja masentumaan. Ja ennen kaikkea hoitomenetelmiin, asenteisiin ja kohteluun tarvitaan enemmän inhimillisyyttä, empatiaa, tukemista ja välittämistä.

        Edelliseen pieni tekstin korjaus: että siinä vaiheessa, kun ihminen joutuu suljetulle ja etenkin asetetaan pakkohoitoon, niin hän menettää käytännössä kaikki mahdollisuudet vaikuttaa omaan hoitoonsa, saamiinsa lääkityksiin ja hoitojakson pituuteen. Potilaan ihmis ja itsemääräämiseen liittyvät oikeudet ovat aika huonot. Lisäksi oli kunkin ihmisen vaikeuksien, tai oireiden takana mitä tahansa, niin jokainen joutuu ennemmin tai myöhemmin, kohtaamaan ja käsittelemään ne asiat. Eli mitkään lääkkeet eivät niitä oireiden taustalla olevia asioita korjaa, tai muuta. Moni ajattelee ja kuvittelee niin, että olisi olemassa jokin lääke, joka korjaisi elämässä kaiken ja pyyhkisi samalla pois kaikki ongelmat. Näinhän se asia ei ole. Sama koskee myös sitä kuvittelua, että jos pääsee suljetulle, että sitten kaikki seestyy, tai muuttuu paremmaksi. Psykiatrinen osasto tarjoaa kyllä suojaa, ruokaa, ja yleensä takaa sen, että ihminen on turvassa ja pysyy elossa, eikä vahingoita itseään ja muita. Mutta lähinnä siellä vain tarkkaillaan, diagnosoidaan, annetaan ja tehdään hoitosuunnitelma ja määrätään lääkkeitä. Mutta oireiden taustalla olevat asiat ja esim. koetut traumat jäävät oikeastaan kokonaan vaille huomiota.

        Psilosybiineista saattaa olla apua traumatisoituneille, mutta sitä ei kyllä tulla koskaan myöntämään niille, joille on annettu jokin muu esim. skitsofreniadiagnoosi, psykoosikohtausten saamisriskin takia. Ja kuitenkin aika monella kyseisen diagnoosin saaneella on traumakokemuksia. Mutta kun hoitoalalla olevien fokus on missä on, niin niillä asioilla ei ole jostakin syystä heille mitään merkitystä.

        Tämänkin pystyy jo nyt sanomaan etukäteen, että niin siinä tulee käymään, että vaikka kyseinen psilosybiinilääke joskus tulisikin markkinoille, niin sen kohderyhmää rajattaisiin aika tavalla. Lisäksi kyseistä lääkettä ei ole edes vieläkään markkinoilla myynnissä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Edelliseen pieni tekstin korjaus: että siinä vaiheessa, kun ihminen joutuu suljetulle ja etenkin asetetaan pakkohoitoon, niin hän menettää käytännössä kaikki mahdollisuudet vaikuttaa omaan hoitoonsa, saamiinsa lääkityksiin ja hoitojakson pituuteen. Potilaan ihmis ja itsemääräämiseen liittyvät oikeudet ovat aika huonot. Lisäksi oli kunkin ihmisen vaikeuksien, tai oireiden takana mitä tahansa, niin jokainen joutuu ennemmin tai myöhemmin, kohtaamaan ja käsittelemään ne asiat. Eli mitkään lääkkeet eivät niitä oireiden taustalla olevia asioita korjaa, tai muuta. Moni ajattelee ja kuvittelee niin, että olisi olemassa jokin lääke, joka korjaisi elämässä kaiken ja pyyhkisi samalla pois kaikki ongelmat. Näinhän se asia ei ole. Sama koskee myös sitä kuvittelua, että jos pääsee suljetulle, että sitten kaikki seestyy, tai muuttuu paremmaksi. Psykiatrinen osasto tarjoaa kyllä suojaa, ruokaa, ja yleensä takaa sen, että ihminen on turvassa ja pysyy elossa, eikä vahingoita itseään ja muita. Mutta lähinnä siellä vain tarkkaillaan, diagnosoidaan, annetaan ja tehdään hoitosuunnitelma ja määrätään lääkkeitä. Mutta oireiden taustalla olevat asiat ja esim. koetut traumat jäävät oikeastaan kokonaan vaille huomiota.

        Psilosybiineista saattaa olla apua traumatisoituneille, mutta sitä ei kyllä tulla koskaan myöntämään niille, joille on annettu jokin muu esim. skitsofreniadiagnoosi, psykoosikohtausten saamisriskin takia. Ja kuitenkin aika monella kyseisen diagnoosin saaneella on traumakokemuksia. Mutta kun hoitoalalla olevien fokus on missä on, niin niillä asioilla ei ole jostakin syystä heille mitään merkitystä.

        Tämänkin pystyy jo nyt sanomaan etukäteen, että niin siinä tulee käymään, että vaikka kyseinen psilosybiinilääke joskus tulisikin markkinoille, niin sen kohderyhmää rajattaisiin aika tavalla. Lisäksi kyseistä lääkettä ei ole edes vieläkään markkinoilla myynnissä.

        Eihän ne sairaalat usein mitään mukavia paikkoja ole, joskus voi toki päästä rennommalle osastolle, jossa niin hoitajat, kuin potilaatkin tulevat hyvin toimeen keskenään, sellaisia pakopaikkoja ja säilytyslaitoksia ne sairaalat enemmänkin ovat, kuin varsinaisia parantoloita.

        Lääkäreiden mielivaltaisuus on sitten asia erikseen, jotkut lääkärit osaavat kuunnella myös potilasta ja ovat empaattisia, jotkut taas eivät kykene samaan. Psykiatreilla on paljon valtaa potilaisiin, mikä ei ole oikein.

        Joskus teki mieli tehdä valitus siitä lääkäreiden mielivaltaisuudesta vaikka jonnekin ihmisoikeusinstanssiin, että ihmisiä kohdellaan suorastaan natsimaisesti, kuin juutalaisiakin keskitysleireillä. Natsi-Saksassa kaikkein pahimmat paikat olivat kuitenkin mielisairaalat, ei niissä käynyt Punainen Ristikään oloja tarkistamassa, "hulluilla" ei ollut ihmisoikeuksia. Venäjälläkin suljetaan toisinajattelijoita mielisairaalaan, ei välttämättä vankilaan.

        Muistan sairaalat jo 80-luvun lopulta, mielestäni ollaan menty parempaan suuntaan, silloin ihmiset olivat niin lääkkeissä, että muistuttivat enemmänkin zombeja, kuin ihmisiä. Sellaisia ei ole enää näkynyt pahemmin. Hoitajissa oli kaiken maailman bodareita, jotka eivät soveltuneet alalle, ilmeisesti olivatkin siellä vain pitämään kurissa aggressiiviset potilaat, ei heitäkään enää nykyisin samalla tavalla ole, monet ovat jo keski-iässä ja oppineet rauhoittamaan ihmiset ihan puheellakin, oppineet leppoisemmiksi iän myötä.

        Tumppi Varonen opiskeli lähihoitajaksi ja oli Hesperiassa harjoittelemassa, oli sanonut, että paikka oli kuin keskitysleiri, eikä tykännyt olla siellä yhtään. Kai siitä on jo jotain 15 vuotta. Empaattiset hoitajat eivät välttämättä kestä mielisairaalaa, mikä on todella harmillista, mutta ehkä nykyisin ollaan menty parempaan suuntaan, näin ainakin itsestäni tuntuu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskon, että Mikin ja Jasminen läheiset tekivät kaiken sen, minkä voivat. Eli kyselivät kuulumisia ja yrittivät tsempata vaikeuksissa olevia läheisiään. Eli tuen puutteesta se selviytyminen ainakaan heillä jäänyt kiinni. Mutta kaikilla ei ole tilanne samanlainen. Jotkut ovat oikeasti tässä elämässä aika ja liian yksin. Heillä ei ole välttämättä ketään, jonka kanssa jutella ja olla. Toinen asia on sitten se, että niistä vaikeimmista ja henkilökohtaisimmista asioista jutteleminen on aika vaikeaa ja tuskallista, joten niistä syvimmistä tunteista jne. on vaikeaa avautua edes omille läheisillekään.

        Luulen, että suurin osa ei kuitenkaan tiedä, että millaista se oleminen siellä suljetulla osastolla on ja mitä siellä tapahtuu. Yleensä sinne mennä päivystyksessä olleen lääkärin lähetteellä. Pakkohoitoon taas tarvitaan jopa kolmen lääkärin lausunnot ja arviot potilaan tilasta ja kunnosta. Siinä vaiheessa, kun potilas joutuu sairaalaan, psykiatriselle osastolle, hän menettää kuitenkin käytännössä mahdollisuudet omaan hoitoon, lääkityksiin ja hoitojakson pituuteen. Vaikka häneltä kysyttäisiin omaa mielipidettä, niin hoitotaho tekee käytännössä kaikki päätökset. Monilla, etenkin nuorilla on vähän liiankin ruusunpunainen kuva suljetulle, ja sairaalahoitoon pääsemisen suhteen. Itse ainakin koin kyseiset sairaalajaksot aika ihmisarvoa ja itsemääräämisoikeutta loukkaavina, alistavina, hoitotahoa autoritäärisenä ja kontrolloivana. Tuntui siltä, että siellä ihminen ennemminkin menettää ihmisarvonsa, kuin kokee olevansa arvostettu, tärkeä ja välitetty. Se näkyy vähän kaikessa siinä, miten alalla olevat kohtelevat, puhuttelevat potilasta, tai miten he asennoituvat.

        Psykiatriassa toimivien fokus potilaiden hoitamisessa on ollut jo useiden vuosikymmenten ajan aivan jossakin muussa, kuin siinä, että oikeasti keskityttäisiin potilaan diagnoosin ja "häiriöiden" ja vikojen etsimisen sijaan siihen, miksi ihminen ylipäätään voi huonosti. Eli ne oireiden taustalla olevat juuri ja taustasyyt ja elämässä koetut asiat ja tapahtumat jollakin tavalla unohdetaan, niistä ei piitata, eikä niihin keskitytä tarpeeksi. Ja kuitenkin meistä jokainen on niiden elämänkokemustensa ja omien ajatustensa ja tunteidensa summa. Tämä oli se, minkä minä koin silloin, kun olin aikoinaan sairaalajaksoilla ja pakkohoidossa.

        Suljetulle, pakkohoitoon, tai psykiatriselle sairaalaan pääseminen ei ole mikään paratiisi, eikä taikasauva, jolla kunkin elämässä olevat ongelmat katoavat. Valitettavasti psykiatriassa ihmisen elämänkokemuksilla, tapahtumilla, traumoilla ja tunteilla ei ole mitään merkitystä. Heille henkisesti pahoinvoivat eivät ole samanarvoisia ja kohdattavia ihmisiä, vaan "potilaita", "sairaita", ja pahimmillaan jotkut käyttävät sitä rumaa ilmaisua, että mielisairaita.

        Jos psykiatriassa luovuttaisiin siitä liiallisesti sairauskeskeisestä ajattelusta, ja myös liian lääkepainotteisista hoidoista, ja sen sijalle otettaisiin yksilöllisempi hoito, keskusteluun pohjautuvia ja ongelmien ratkaisukeskeisiä hoitoja, niin se saattaisi olla parempi hoitolinja.

        Tärkeintä olisi se, että potilas kohdattaisiin, nähtäisiin, hän tulisi kuulluksi, ja että häntä ymmärrettäisiin. Kyseltäisiin, että mitä ihmiselle on tapahtunut elämässä, että onko tapahtunut jotakin sellaista, mikä on saanut järkyttymään, ahdistumaan, ja masentumaan. Ja ennen kaikkea hoitomenetelmiin, asenteisiin ja kohteluun tarvitaan enemmän inhimillisyyttä, empatiaa, tukemista ja välittämistä.

        Näinhän se on.
        Jos koulutettaisiin oikealla tavalla psykologeja , mutta kun heilläkin on jotkut listat missä itse vastailee vaihtoehtoisiin kysymyksiin on jotenkin ajateltu että kaikki ihmiset ivat muokattu ihan samalla mallilla, niin ei ole, kokemukset osittavat että kaikkien ihmisten eri tilat ovat ihan vaan yksilöllisiä ja niitä ei voi hoitaa samalla tavalla, sillä se mikä sopii yhdelle ei välttämättä sovi toiselle. .
        Joten aika köykäisissä kantimissa on tieto ihmisestä . Meidän kaupungin sairaalassa oli 30 vuotta eräs ulkomaalainen lääkäri jolla oli mahtava tapa hoitaa ihmisiä , oli ihan vaan oma itsensä ja oli nähnyt hyvin mikä muoto kullekkin sopii. Ei ollut lääkkeiden kieltäjä liioin mutta oli katsonut että potilaat keskustelemaan miten itse kokevat oman itsensä .mutta tämäkin ihminen on jo kuollut kauan sitten , psykologit tekivät siihen aikaan hyvää työtä . Nyt kuulee ainoastaan että ihmiset eivät edes pääse psykologin puheille edes .äjoten ihmisestä on tullut hyvinvoinnin mukana kylmä ja kova. Silti kaikki tietävät sisimmässään että sairas tarvitsee sosiaalista kanssakäymistä , vaan moni potilas sanoo ettei enää ystävätkään tule käymään eivätkä edes soittele , kysyäkseen miten toinen voi , sairas jätetään yksin sanoilla että ” kokoo ittes” vaikka hänellä ei ole minkäänlaisia työkaluja sitä kokoamista harjoittaa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näinhän se on.
        Jos koulutettaisiin oikealla tavalla psykologeja , mutta kun heilläkin on jotkut listat missä itse vastailee vaihtoehtoisiin kysymyksiin on jotenkin ajateltu että kaikki ihmiset ivat muokattu ihan samalla mallilla, niin ei ole, kokemukset osittavat että kaikkien ihmisten eri tilat ovat ihan vaan yksilöllisiä ja niitä ei voi hoitaa samalla tavalla, sillä se mikä sopii yhdelle ei välttämättä sovi toiselle. .
        Joten aika köykäisissä kantimissa on tieto ihmisestä . Meidän kaupungin sairaalassa oli 30 vuotta eräs ulkomaalainen lääkäri jolla oli mahtava tapa hoitaa ihmisiä , oli ihan vaan oma itsensä ja oli nähnyt hyvin mikä muoto kullekkin sopii. Ei ollut lääkkeiden kieltäjä liioin mutta oli katsonut että potilaat keskustelemaan miten itse kokevat oman itsensä .mutta tämäkin ihminen on jo kuollut kauan sitten , psykologit tekivät siihen aikaan hyvää työtä . Nyt kuulee ainoastaan että ihmiset eivät edes pääse psykologin puheille edes .äjoten ihmisestä on tullut hyvinvoinnin mukana kylmä ja kova. Silti kaikki tietävät sisimmässään että sairas tarvitsee sosiaalista kanssakäymistä , vaan moni potilas sanoo ettei enää ystävätkään tule käymään eivätkä edes soittele , kysyäkseen miten toinen voi , sairas jätetään yksin sanoilla että ” kokoo ittes” vaikka hänellä ei ole minkäänlaisia työkaluja sitä kokoamista harjoittaa

        Mikä olisi se oikea tapa kouluttaa, onko sinulla ideoita ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskon, että Mikin ja Jasminen läheiset tekivät kaiken sen, minkä voivat. Eli kyselivät kuulumisia ja yrittivät tsempata vaikeuksissa olevia läheisiään. Eli tuen puutteesta se selviytyminen ainakaan heillä jäänyt kiinni. Mutta kaikilla ei ole tilanne samanlainen. Jotkut ovat oikeasti tässä elämässä aika ja liian yksin. Heillä ei ole välttämättä ketään, jonka kanssa jutella ja olla. Toinen asia on sitten se, että niistä vaikeimmista ja henkilökohtaisimmista asioista jutteleminen on aika vaikeaa ja tuskallista, joten niistä syvimmistä tunteista jne. on vaikeaa avautua edes omille läheisillekään.

        Luulen, että suurin osa ei kuitenkaan tiedä, että millaista se oleminen siellä suljetulla osastolla on ja mitä siellä tapahtuu. Yleensä sinne mennä päivystyksessä olleen lääkärin lähetteellä. Pakkohoitoon taas tarvitaan jopa kolmen lääkärin lausunnot ja arviot potilaan tilasta ja kunnosta. Siinä vaiheessa, kun potilas joutuu sairaalaan, psykiatriselle osastolle, hän menettää kuitenkin käytännössä mahdollisuudet omaan hoitoon, lääkityksiin ja hoitojakson pituuteen. Vaikka häneltä kysyttäisiin omaa mielipidettä, niin hoitotaho tekee käytännössä kaikki päätökset. Monilla, etenkin nuorilla on vähän liiankin ruusunpunainen kuva suljetulle, ja sairaalahoitoon pääsemisen suhteen. Itse ainakin koin kyseiset sairaalajaksot aika ihmisarvoa ja itsemääräämisoikeutta loukkaavina, alistavina, hoitotahoa autoritäärisenä ja kontrolloivana. Tuntui siltä, että siellä ihminen ennemminkin menettää ihmisarvonsa, kuin kokee olevansa arvostettu, tärkeä ja välitetty. Se näkyy vähän kaikessa siinä, miten alalla olevat kohtelevat, puhuttelevat potilasta, tai miten he asennoituvat.

        Psykiatriassa toimivien fokus potilaiden hoitamisessa on ollut jo useiden vuosikymmenten ajan aivan jossakin muussa, kuin siinä, että oikeasti keskityttäisiin potilaan diagnoosin ja "häiriöiden" ja vikojen etsimisen sijaan siihen, miksi ihminen ylipäätään voi huonosti. Eli ne oireiden taustalla olevat juuri ja taustasyyt ja elämässä koetut asiat ja tapahtumat jollakin tavalla unohdetaan, niistä ei piitata, eikä niihin keskitytä tarpeeksi. Ja kuitenkin meistä jokainen on niiden elämänkokemustensa ja omien ajatustensa ja tunteidensa summa. Tämä oli se, minkä minä koin silloin, kun olin aikoinaan sairaalajaksoilla ja pakkohoidossa.

        Suljetulle, pakkohoitoon, tai psykiatriselle sairaalaan pääseminen ei ole mikään paratiisi, eikä taikasauva, jolla kunkin elämässä olevat ongelmat katoavat. Valitettavasti psykiatriassa ihmisen elämänkokemuksilla, tapahtumilla, traumoilla ja tunteilla ei ole mitään merkitystä. Heille henkisesti pahoinvoivat eivät ole samanarvoisia ja kohdattavia ihmisiä, vaan "potilaita", "sairaita", ja pahimmillaan jotkut käyttävät sitä rumaa ilmaisua, että mielisairaita.

        Jos psykiatriassa luovuttaisiin siitä liiallisesti sairauskeskeisestä ajattelusta, ja myös liian lääkepainotteisista hoidoista, ja sen sijalle otettaisiin yksilöllisempi hoito, keskusteluun pohjautuvia ja ongelmien ratkaisukeskeisiä hoitoja, niin se saattaisi olla parempi hoitolinja.

        Tärkeintä olisi se, että potilas kohdattaisiin, nähtäisiin, hän tulisi kuulluksi, ja että häntä ymmärrettäisiin. Kyseltäisiin, että mitä ihmiselle on tapahtunut elämässä, että onko tapahtunut jotakin sellaista, mikä on saanut järkyttymään, ahdistumaan, ja masentumaan. Ja ennen kaikkea hoitomenetelmiin, asenteisiin ja kohteluun tarvitaan enemmän inhimillisyyttä, empatiaa, tukemista ja välittämistä.

        En usko että nämä nyky ihmiset jotka ovat lukeneet itsensä psykologiksi oikein osaavat edes ymmärtää ihmisen taustoja , heillä on jokin kaavake minkä täyttävät potilaan kanssa ja siitä sitten määrittelevät miten vaikea tapaus on.

        Moni ei heistä ymmärrä edes sitä että ikääntyneiden ihmisten elämä on ollut ihan erilaista ennen se kun nykyisin siinä jo tulee eka ristiriita


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Edelliseen pieni tekstin korjaus: että siinä vaiheessa, kun ihminen joutuu suljetulle ja etenkin asetetaan pakkohoitoon, niin hän menettää käytännössä kaikki mahdollisuudet vaikuttaa omaan hoitoonsa, saamiinsa lääkityksiin ja hoitojakson pituuteen. Potilaan ihmis ja itsemääräämiseen liittyvät oikeudet ovat aika huonot. Lisäksi oli kunkin ihmisen vaikeuksien, tai oireiden takana mitä tahansa, niin jokainen joutuu ennemmin tai myöhemmin, kohtaamaan ja käsittelemään ne asiat. Eli mitkään lääkkeet eivät niitä oireiden taustalla olevia asioita korjaa, tai muuta. Moni ajattelee ja kuvittelee niin, että olisi olemassa jokin lääke, joka korjaisi elämässä kaiken ja pyyhkisi samalla pois kaikki ongelmat. Näinhän se asia ei ole. Sama koskee myös sitä kuvittelua, että jos pääsee suljetulle, että sitten kaikki seestyy, tai muuttuu paremmaksi. Psykiatrinen osasto tarjoaa kyllä suojaa, ruokaa, ja yleensä takaa sen, että ihminen on turvassa ja pysyy elossa, eikä vahingoita itseään ja muita. Mutta lähinnä siellä vain tarkkaillaan, diagnosoidaan, annetaan ja tehdään hoitosuunnitelma ja määrätään lääkkeitä. Mutta oireiden taustalla olevat asiat ja esim. koetut traumat jäävät oikeastaan kokonaan vaille huomiota.

        Psilosybiineista saattaa olla apua traumatisoituneille, mutta sitä ei kyllä tulla koskaan myöntämään niille, joille on annettu jokin muu esim. skitsofreniadiagnoosi, psykoosikohtausten saamisriskin takia. Ja kuitenkin aika monella kyseisen diagnoosin saaneella on traumakokemuksia. Mutta kun hoitoalalla olevien fokus on missä on, niin niillä asioilla ei ole jostakin syystä heille mitään merkitystä.

        Tämänkin pystyy jo nyt sanomaan etukäteen, että niin siinä tulee käymään, että vaikka kyseinen psilosybiinilääke joskus tulisikin markkinoille, niin sen kohderyhmää rajattaisiin aika tavalla. Lisäksi kyseistä lääkettä ei ole edes vieläkään markkinoilla myynnissä.

        Kaikista lääkkeistä tehdää koeryhmissä arviointi , ennen kun niitä laitetaan markkinoille
        Ei se niin ole että jos joku on saanut hyvän olon jostain sienestä että se automaattisesti tulisi markkinoille. Koeryhmien tulee olla suuria ja ainetta käyttää aika kauan että näkee tulokset


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän ne sairaalat usein mitään mukavia paikkoja ole, joskus voi toki päästä rennommalle osastolle, jossa niin hoitajat, kuin potilaatkin tulevat hyvin toimeen keskenään, sellaisia pakopaikkoja ja säilytyslaitoksia ne sairaalat enemmänkin ovat, kuin varsinaisia parantoloita.

        Lääkäreiden mielivaltaisuus on sitten asia erikseen, jotkut lääkärit osaavat kuunnella myös potilasta ja ovat empaattisia, jotkut taas eivät kykene samaan. Psykiatreilla on paljon valtaa potilaisiin, mikä ei ole oikein.

        Joskus teki mieli tehdä valitus siitä lääkäreiden mielivaltaisuudesta vaikka jonnekin ihmisoikeusinstanssiin, että ihmisiä kohdellaan suorastaan natsimaisesti, kuin juutalaisiakin keskitysleireillä. Natsi-Saksassa kaikkein pahimmat paikat olivat kuitenkin mielisairaalat, ei niissä käynyt Punainen Ristikään oloja tarkistamassa, "hulluilla" ei ollut ihmisoikeuksia. Venäjälläkin suljetaan toisinajattelijoita mielisairaalaan, ei välttämättä vankilaan.

        Muistan sairaalat jo 80-luvun lopulta, mielestäni ollaan menty parempaan suuntaan, silloin ihmiset olivat niin lääkkeissä, että muistuttivat enemmänkin zombeja, kuin ihmisiä. Sellaisia ei ole enää näkynyt pahemmin. Hoitajissa oli kaiken maailman bodareita, jotka eivät soveltuneet alalle, ilmeisesti olivatkin siellä vain pitämään kurissa aggressiiviset potilaat, ei heitäkään enää nykyisin samalla tavalla ole, monet ovat jo keski-iässä ja oppineet rauhoittamaan ihmiset ihan puheellakin, oppineet leppoisemmiksi iän myötä.

        Tumppi Varonen opiskeli lähihoitajaksi ja oli Hesperiassa harjoittelemassa, oli sanonut, että paikka oli kuin keskitysleiri, eikä tykännyt olla siellä yhtään. Kai siitä on jo jotain 15 vuotta. Empaattiset hoitajat eivät välttämättä kestä mielisairaalaa, mikä on todella harmillista, mutta ehkä nykyisin ollaan menty parempaan suuntaan, näin ainakin itsestäni tuntuu.

        Muista ystävän kauan sitten , joka hakeutui itse sairaalaan , hän oli itkenyt kurjuuttaa istuen sängyn laidalla ja joku bodari oli istunut siihen myös , mutta ei ollut lohduttanut mitenkään vaan sanonut että yritäppäs nyt ryhdistäytyä , vaikeahan on ryhdistäytyä kun ei voi aitä tehdä ja siksi hakeutui hoitoon ihan itse. Joten kaikki eivät sovi edes hoitajan ammattiin , kun itkevälle sanotaan että ryhdistäytyi vaan noin vaan yhtä äkkiä . Sitten oli yövuorossa ollut joku nainen joka oli laittanut kätensä ystäväni ympärille että hän oli saanut itkeä ihan rauhassa, siitä oli parannus alkanut, oli joku ihminen joka välitti . Kahden viikon päästä pääsi ystäväni kotiin ja toipui aika nopeasti vaivoistaan niin että joskus toisen ihmisen läheisyys tekee ihmeitä aikaan .
        Kas kun bodaajaa ei oltu opetettu miten potilaita kohdellaan , toisen ihmisen ymmärrys asioishin on aina tärkeää .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muista ystävän kauan sitten , joka hakeutui itse sairaalaan , hän oli itkenyt kurjuuttaa istuen sängyn laidalla ja joku bodari oli istunut siihen myös , mutta ei ollut lohduttanut mitenkään vaan sanonut että yritäppäs nyt ryhdistäytyä , vaikeahan on ryhdistäytyä kun ei voi aitä tehdä ja siksi hakeutui hoitoon ihan itse. Joten kaikki eivät sovi edes hoitajan ammattiin , kun itkevälle sanotaan että ryhdistäytyi vaan noin vaan yhtä äkkiä . Sitten oli yövuorossa ollut joku nainen joka oli laittanut kätensä ystäväni ympärille että hän oli saanut itkeä ihan rauhassa, siitä oli parannus alkanut, oli joku ihminen joka välitti . Kahden viikon päästä pääsi ystäväni kotiin ja toipui aika nopeasti vaivoistaan niin että joskus toisen ihmisen läheisyys tekee ihmeitä aikaan .
        Kas kun bodaajaa ei oltu opetettu miten potilaita kohdellaan , toisen ihmisen ymmärrys asioishin on aina tärkeää .

        Miksi sinä et laittanut kättä hänen ympärille ja parantanut häntä? Vaikka väität olevasi hänen ystävä?

        Nämä teidän jutut on just niin sairdauden värikynällä väritettyjä että ihan oksettaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän ne sairaalat usein mitään mukavia paikkoja ole, joskus voi toki päästä rennommalle osastolle, jossa niin hoitajat, kuin potilaatkin tulevat hyvin toimeen keskenään, sellaisia pakopaikkoja ja säilytyslaitoksia ne sairaalat enemmänkin ovat, kuin varsinaisia parantoloita.

        Lääkäreiden mielivaltaisuus on sitten asia erikseen, jotkut lääkärit osaavat kuunnella myös potilasta ja ovat empaattisia, jotkut taas eivät kykene samaan. Psykiatreilla on paljon valtaa potilaisiin, mikä ei ole oikein.

        Joskus teki mieli tehdä valitus siitä lääkäreiden mielivaltaisuudesta vaikka jonnekin ihmisoikeusinstanssiin, että ihmisiä kohdellaan suorastaan natsimaisesti, kuin juutalaisiakin keskitysleireillä. Natsi-Saksassa kaikkein pahimmat paikat olivat kuitenkin mielisairaalat, ei niissä käynyt Punainen Ristikään oloja tarkistamassa, "hulluilla" ei ollut ihmisoikeuksia. Venäjälläkin suljetaan toisinajattelijoita mielisairaalaan, ei välttämättä vankilaan.

        Muistan sairaalat jo 80-luvun lopulta, mielestäni ollaan menty parempaan suuntaan, silloin ihmiset olivat niin lääkkeissä, että muistuttivat enemmänkin zombeja, kuin ihmisiä. Sellaisia ei ole enää näkynyt pahemmin. Hoitajissa oli kaiken maailman bodareita, jotka eivät soveltuneet alalle, ilmeisesti olivatkin siellä vain pitämään kurissa aggressiiviset potilaat, ei heitäkään enää nykyisin samalla tavalla ole, monet ovat jo keski-iässä ja oppineet rauhoittamaan ihmiset ihan puheellakin, oppineet leppoisemmiksi iän myötä.

        Tumppi Varonen opiskeli lähihoitajaksi ja oli Hesperiassa harjoittelemassa, oli sanonut, että paikka oli kuin keskitysleiri, eikä tykännyt olla siellä yhtään. Kai siitä on jo jotain 15 vuotta. Empaattiset hoitajat eivät välttämättä kestä mielisairaalaa, mikä on todella harmillista, mutta ehkä nykyisin ollaan menty parempaan suuntaan, näin ainakin itsestäni tuntuu.

        Kasarilla tästäkin foorumin vakioporukasta olis varmaan ihans sujuvasti ollu vielä osastohoidossa. Enkä todellakaan sano että se olisi ollut hyvä asia, mutta serllanen realiteetti kuitenkin, mikä olisi ihan hyvä hahmottaa, ennen kun siihen systeemiin haikailee taikaisin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kasarilla tästäkin foorumin vakioporukasta olis varmaan ihans sujuvasti ollu vielä osastohoidossa. Enkä todellakaan sano että se olisi ollut hyvä asia, mutta serllanen realiteetti kuitenkin, mikä olisi ihan hyvä hahmottaa, ennen kun siihen systeemiin haikailee taikaisin.

        Ihan hyvä pointti.

        Mielenterveyspalveluissa on paljon kehitettävää. Joilatin osin mielenterveyspalvelut ovat menneet jopa taaksepäin

        Kun tämä on sanottu, niin surullista luettavaahan se tämä foorumi on. Voin toki olla väärässä, mutta itselle tulee ainakin se olo, että ihan kaikki ei oikein hahmota mitä on mielenterveyspalvelu, mitkä on syytä ja seuraukset, tai mistä historiasta nykyisiin mielenterveyspalveluihin tullaan.

        Siitä saa sen mielikuvan, että ehkä ihan kaikilla ei ole edes motivaationa parantaa mielenterveyspalveluita vaan postauksia tehdään ihan jostain muusta motiivista.


    • Anonyymi

      Psykiatrista hoitoa on alettu alas jo pitkään, vasta nämä julkkisten tapaukset ovat nostaneet asian tapetille, surullista että nuoret ja kauniit ihmiset tekevät itsemurhan, hirvittävää elämän tuhlausta.

      Itsemurhat ovat kuitenkin vähentyneet jo pitkään, eli siinä mielessä ollaan kuitenkin menty parempaan suuntaan, vaikka yksikin on liikaa. Muistaakseni vielä 30 vuotta sitten tehtiin noin reilut 1500 itsemurhaa vuodessa, nykyisin noin reilut 700. Parannus on siis huomattava.

      Psykiatrinen hoito on myös inhimillistynyt selvästi, ollaan empaattisempia kuin ennen, "hullun leima" eli stigma ei ole nykyisin enää onneksi niin paha, kuin vielä 30 vuotta sitten, johtunee siitä, että asia on ollut usein julkisuudessakin, kun julkisuuden henkilötkin ovat kertoneet mielenterveysongelmistaan avoimesti. Olihan se Vesku Loirikin jo joskus 70- vai oliko se -80-luvulla Lapinlahden mielisairaalassa vähän huilaamassa, saman aikaan oli Heikki Harmakin eli "Hector" samassa sairaalassa myös. Ennen pelättiin mielisairaalaan joutumista niin paljon, että moni mieluummin lääkitsi itseään alkoholilla, ei uskaltanut mennä lääkäriin, koska pelkäsi sitä hullun leimaa niin paljon. Itsemurhia tehtiinkin siksi varmaan niin paljon, koska" hullun leimaa" oli niin raskas kantaa.

      • Anonyymi

        Kyllä se huikka helpottaa joskus. Muistelen lämmöllä vanhempaa "herrasmiestä", jonka viereen rojahdin väsyneenä istumaan ruuhkabussiin ja joka tiedusteltuaan ensin mikä viikonpäivä on kysymyksessä kaivoi povitaskusta pullon huikkaa tarjotakseen. En ottanut kuitenkaan, mutta kaunis ajatus.


    • Anonyymi

      Tässä maassa on tultu romahduspisteeseen moraalikadon myötä , ihmiset eivät edes välitä tai taistele heikoimpien oikeuden puolesta apuun jos asia ei ole ajankohtainen omassa lähipiirissä , rahaa maalla riittää maailman parannukseen muttei omille lapsille ,vanhuksille , heikoimmille , ei ne asiat parane jos vaan apaattisena katsotaan ja manataan nykymenoa , päättäjiä yms . vaatimatta asioiden parantamista eikä heikentämistä . Huonolta näyttää tulevaisuus kun mihinkään ei reagoida ....

    • Anonyymi

      Pyydät apua etkä sitä saa vaan passitetaan kotiin.Sitten kun ihminen on kuollu niin apua onkin juuri tarjolla.Myöhään!aivan liian myöhään!Hyvinvointialue,mikä meni pieleen?aatanan tunarit!

      • Anonyymi

        Valitettavasti on monen kohdalla niin .kuollutta ihmetellään, elävästä ei välitetä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valitettavasti on monen kohdalla niin .kuollutta ihmetellään, elävästä ei välitetä

        Jep,elävälle ei oo aikoja mutta kuolleelle tulee vastaanottoaika.


    • Anonyymi

      Nyt sopii jo kysyä ketkä kaikki lasketaan mielenterveyspotilaaksi? Lääkärit ovat lähteneet linjalle että enemmän tai vähemmän uniongelmaisille määrätään masennuslääkkeitä joihin on myös helppo jäädä koukkuun. Kun lääke ei tehoa nostetaan vahvuutta ja helppo on heidätkin laskea lopulta samaan kategoriaan masennuspotilaaksi.. Riippuvuus ja lääkkeen käytön jatkuvuus lisääntyy myös heillä jotka pärjäisi ajoittain käytettävällä unilääkkeellä. Hyvin monilla on ajoittaisia uniongelmia joita voi lääkitä ajoittain oikeilla unilääkkeillä, masennuslääkkeitä ei kaikki tarvitse. Omituisinta tässä on se että osa lääkäreistä tämän ymmärtää mutta toiset yrittää saada potilaan masennuslääkeriippuvuuteen vaihtamalla lääkkeen, ottamatta huomioon potilaan itsensä kertomusta ja sitä mikä kenellekin potilaalle on aikaisemmin parhaiten auttanut.

      • Anonyymi

        Nyt päästään asian ytimeen.
        Kirjoituksesi on asian ydin, tämä pitäisi nostaa esille isosti ja julkisesti.


        "Lääkärit ovat lähteneet linjalle että enemmän tai vähemmän uniongelmaisille määrätään masennuslääkkeitä joihin on myös helppo jäädä koukkuun. Kun lääke ei tehoa nostetaan vahvuutta ja helppo on heidätkin laskea lopulta samaan kategoriaan masennuspotilaaksi."


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt päästään asian ytimeen.
        Kirjoituksesi on asian ydin, tämä pitäisi nostaa esille isosti ja julkisesti.


        "Lääkärit ovat lähteneet linjalle että enemmän tai vähemmän uniongelmaisille määrätään masennuslääkkeitä joihin on myös helppo jäädä koukkuun. Kun lääke ei tehoa nostetaan vahvuutta ja helppo on heidätkin laskea lopulta samaan kategoriaan masennuspotilaaksi."

        Eiköhän siinä käynyt niin, että se on tutkittu ja hutkittu, ja tieteelliseksi luulosairaudeksi todettu.

        Niillä annoksilla mitä univaikeuksiin määrätään, niin ei todellakaan jää helposti koukkuun, jo muutenkin hyvin siedettyyn lääkkeeseen.


      • Anonyymi

        Masennuslääkkeet ovat nykyään sellaisia ettei niissä ole lääkeriippuvaisuutta samalla tavalla kun ennen, vaikka moni huutelee kyllä että on lääläke riippuvainen . Silloin olisi paikallaan itse tutkia mikä aine lääkkeessä nyt sitten tekee sen riippuvaisuudet niin tulee huomaamaan etti mikään.joten lääkitystä ei pidä katkaista ennen aikojaan sillä se on itse sairaus joka tulee näkyvämmin esille kun katkaisee lääkityksen. Ja yleensähän niitä lääkkeen annoksia pienennetään pitkän ajan kanssa hitaasti mutta varmasti ja oikealla tavalla.
        Tuttavani vähensi vuoden verran ja on sen jälkeen ollut terve eikä kokenut mitään riippuvaisuutta. Mutta monet muka vähentää että tänään yksi tabletti ja huomenna kaksi ja sehän on selvä ettei silloin voi lopettaa, siis määrä pienennetään tasaisesti koko aja vähentämällä eikä vaihdella lääke määrää joka päivä . Tiedän pari potilasta jotka lopettivat kerta heitolla lääkityksen eikä kumpikaan saanut mitään vaivoja siitä. Mutta seitä keinoa ei suositella tavallisesti


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt päästään asian ytimeen.
        Kirjoituksesi on asian ydin, tämä pitäisi nostaa esille isosti ja julkisesti.


        "Lääkärit ovat lähteneet linjalle että enemmän tai vähemmän uniongelmaisille määrätään masennuslääkkeitä joihin on myös helppo jäädä koukkuun. Kun lääke ei tehoa nostetaan vahvuutta ja helppo on heidätkin laskea lopulta samaan kategoriaan masennuspotilaaksi."

        Jaa että jää koukkuun oikein , olisko niin että se uni ongelma ei ole selvillä edes. Tavallisesti ihmiset voivat lopettaa unilääkkeet silloin kun saavat hyvän unirytmin takaisin .
        Tottakai lääkärit kirjoittavat masennus lääkkeitä unettomuuteen sillä pohjalla on aina masennus tai stressi tila kun ei saa nukutuksi . Joten masennus lääke antaa unen ja samalla rauhoittaa kehoa .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaa että jää koukkuun oikein , olisko niin että se uni ongelma ei ole selvillä edes. Tavallisesti ihmiset voivat lopettaa unilääkkeet silloin kun saavat hyvän unirytmin takaisin .
        Tottakai lääkärit kirjoittavat masennus lääkkeitä unettomuuteen sillä pohjalla on aina masennus tai stressi tila kun ei saa nukutuksi . Joten masennus lääke antaa unen ja samalla rauhoittaa kehoa .

        Useimmiten kai nukkumisen tueksi käytetyistä lääkkeistä käytetään mainintaa riippuvuus siitä syystä, kun on aikansa lääkettä käyttänyt, ja käytön lopettaessa ei sitten taas nukkuminen onnistu.
        Eli lääkkeeseen ei sillä tavalla koukuta kuin vaikkapa huumeisiin tai alkoholiin, mutta jää koukkuun sillä tavalla ettei pysty ilman lääkettä enää lainkaan nukkumaan.
        Silleen voisi ajatella, että on koukussa kun on tottunut lääkkeeseen " liikaa ".


      • Anonyymi

        Uniongelmista johtuvat usein juuri masennuksesta, ja masennus lääkkeitä käytetään myös muihinkin tarkoituksiin kun juuri masennukseen . Niin että älä rengasta masennus lääkkeitä niin että sitä käytettäisiin ainoastaan masennukseen niin ei ole. Uni lääkkeenä sitä voi käyttää vaikka ei olisi miestenkään masentunut. Samalla kun ihminen usein on juuri masentunut kun ei saa nukuttua sillä ihminen joka ei saa nukuttua on jännittynyt koko kehollaan ja ei osaa rentoutua silloin on ” masennus ” lääkkeet paikallaan koska ne rauhoittavat.
        Aiis ei mitään erikoista siinä pitäisi olla
        Ja ne ns oikeat unilääkkeet ne vasta aiheuttavatkin koukkuun jäämistä jos luulit että ne olisivat jotenkin parempia .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän siinä käynyt niin, että se on tutkittu ja hutkittu, ja tieteelliseksi luulosairaudeksi todettu.

        Niillä annoksilla mitä univaikeuksiin määrätään, niin ei todellakaan jää helposti koukkuun, jo muutenkin hyvin siedettyyn lääkkeeseen.

        Ei muuten jää koukkuun mitenkään niistä on tehty tutkimus isoissa ryhmissä . Mutta jos jo ennakolta on asennoitunut niin että jää koukkuun niin sekin on sairaus sinänsä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Masennuslääkkeet ovat nykyään sellaisia ettei niissä ole lääkeriippuvaisuutta samalla tavalla kun ennen, vaikka moni huutelee kyllä että on lääläke riippuvainen . Silloin olisi paikallaan itse tutkia mikä aine lääkkeessä nyt sitten tekee sen riippuvaisuudet niin tulee huomaamaan etti mikään.joten lääkitystä ei pidä katkaista ennen aikojaan sillä se on itse sairaus joka tulee näkyvämmin esille kun katkaisee lääkityksen. Ja yleensähän niitä lääkkeen annoksia pienennetään pitkän ajan kanssa hitaasti mutta varmasti ja oikealla tavalla.
        Tuttavani vähensi vuoden verran ja on sen jälkeen ollut terve eikä kokenut mitään riippuvaisuutta. Mutta monet muka vähentää että tänään yksi tabletti ja huomenna kaksi ja sehän on selvä ettei silloin voi lopettaa, siis määrä pienennetään tasaisesti koko aja vähentämällä eikä vaihdella lääke määrää joka päivä . Tiedän pari potilasta jotka lopettivat kerta heitolla lääkityksen eikä kumpikaan saanut mitään vaivoja siitä. Mutta seitä keinoa ei suositella tavallisesti

        Ihan niin itse sairaus on vielä ihmisellä mutta syyttelee koukkuun jäämistä . Kun ennen vanhaisilla lääkkeillä oli riippuvaisuus, mutta ei näillä uusilla , eivät ymmärrä edes sitä


    • Anonyymi

      Olen varmaan väärässä, mutta itse tätä paljon miettineenä näen asiassa olennaisena sen, että tietty vanhempien ikäpolvi on syntynyt ja elänyt lapsuutensa ilman nettiä, vasta aikuisena ja paljon vanhempana jo lasten ollessa tietyn ikäisiä alkanut itse käyttää nettiä, ehkä myös somea. Sitten taas jo lapsesta asti somen maailmassa pyörineet lapset, joiden aikuiset ovat myös koko heidän elossa oloaikansa siellä pyörineet itsekin, kasvattavat lapsensa eri tavalla, ehkä kehuvat enemmän, rohkaisevat enemmän, kannustavat eri tavalla. Kasvatusmetoditkin muuttuneet.

      Mutta siinä olen samaa mieltä, että nykyään liian helpolla nuori laitetaan työkyvyttömyyseläkkeelle, määräaikaisellekin, jos on masentunut tai hänelle väkipakolla keksitään jokin persoonallisuushäiriödiagnoosi. Liikaa siis opetetaan jo noita nuoria, että sinulla on oikeus sairastaa, olla sitä mieltä, että olet sairas, ja sitten päälle lääkkeet ja jopa loppuelämän eläkkeet, vaikka nuorella voisi oikeasti olla toisen lääkärin tai ohjaajan avulla koko loppuelämä edessään. Kaikki eivät tuollaiseen soopadiagnoosiin edes kuulu, siksi tämä masennuksen sairautena paapominen on mennyt jo ylipitkälle. Kyllä, masentunut on sairas, mutta onko yksistään kyseessä sairaus, joka vie suoraan eläkkeelle, ei. En halua halventaa sairaita tai kuolleita, mutta aloituksen Miki Liukkosella oli tai oli ollut montakin eri päihdeongelmaa. Olivatko ne masennuksen syytä vai masennus niiden syytä on oma kysymyksensä.

    • Anonyymi

      Nykynen hallitus kiristää terveydenhoitoa. Tämä rokotus asiakin meni pieleen hallituksen osalta. Huonosti olette hoitaneet kaikki Suomen asiat. Ihmisiä alkaa hallituksen takia kuolemaan. Rikkaat vaan rikastuu. Oletettu fasisteja hallitus. Täällä Suomessa ei sairauksiin apua saa enää. Teillä kaikki siellä hallituksessa sekaisin .

    • Anonyymi

      Huonosti olette nykyinen hallitus hoitaneet terveydenhoidon Suomessa. Vai onko teidän aikomus tappaa vanhat ja sairaat ihmiset? Nyt rokotuksen myöhässä? Apua ei saa jos mielenterveys ongelmiin. Miksi ette asiaa hoitaneet. Hallituksella meni aikaa monta kuukautta selvittää rasisti liitoksiaan yms mitkä pitäisi olla jokaiselle päivän selviä asioita. On se ihme että tämäkin asia hallituksen jäsenillä on ollut epäselvää. .

    • Anonyymi

      Myös muistisairaat kotona asuvat heitteillä kotona. Tämä nykyisen hallituksen vika. Riittämätöntä hoito täällä Suomessa.

      • Anonyymi

        Niin se on muissakin Pohjoismaissa , muistisairaan asuvat yksin ja sitten kotiavustaja käy antamassa lääkkeet ja ruuan. Kun katsoen naapurin vanhaa miestä 85v hän käy monet kerrat päivässä postilaatikolla , ja ovi menee lukkoon ja ei ole avainta mukana että pääsiäis sisälle lähtee yksin kävelemään sen jälkeen kun koti avustaja on kävelyttänyt häntä, pari kertaa viikossa. Puheet alkaa olla niitä sun näitä , siltikin ei kukkaan tajua että hän tarvitsee dementia asumisen jossa saisi ymmärrystä ja ohjausta hellävaraisesti . Koskaan ei tiedä osaako hän kotiin kun lähtee omille kävelyretkille . Joten nii se näyttää olevan ettei vanhoista välitetä sen vertaa että ymmärrtettäis potilaan tarpeet .siis aina vaikeaa saada ihmistä hoitoon .
        He ivat vanhanakin ihmisiä , jotakin ovat tehneet töitä koko elämänsä maksaneet veroa , joten hieman humaanimpaa tapaa olisi laitettava käytäntöön . Kun on kyse ihmisistä


    • Anonyymi

      Nykyisen hallituksen Kaikki päättämät asiat mennyt pieleen. Ruumiita alkaa tulla ja vauhdilla Suomeen. Sanotaan vaan ei voi mitään. Mistä meinaatte ne työntekijätkin tänne Suomeen saada? Ei tänne kukaan halua tulla. Täältä pitää päästä Suomalaisenkin pois. Ehkä meitä Suomalaisia ei enää kohta ole kun kuollaan koronaan ja muihin tauteihin kun rokotus asioita ette osanneet hoitaa ajoissa. Aikaisempi hallitus hoiti asiat kiitettävästi teihin verrattuna. Hävetkää nykyinen hallitus. Olette fasisti sikoja ei voi muuta sanoa. Kyllä nämä teidän päättämät asiat kolahtaa teidän omaan nilkkaan. Katsotaan vaikka.

      • Anonyymi

        Sen edestään löytää minkä taakseen jättää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sen edestään löytää minkä taakseen jättää.

        Orpo Purra hallitus epäonnistunut kaikessa. Sitä se tekee kun hoitaa vaan omia asioitaan siellä hallituksessa, unohtuiko että olette Siellä hallituksessa hoitamassa Duomen asioita ei siltä näytä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Orpo Purra hallitus epäonnistunut kaikessa. Sitä se tekee kun hoitaa vaan omia asioitaan siellä hallituksessa, unohtuiko että olette Siellä hallituksessa hoitamassa Duomen asioita ei siltä näytä

        Omaan napaan tuijottajia.
        Ei muiden asiat haittaa, kunhan omat ovat kunnossa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Omaan napaan tuijottajia.
        Ei muiden asiat haittaa, kunhan omat ovat kunnossa.

        Mielestäni on täysin oikein ottaa sitä velkaa, että pidetään asiat kunnossa, velkarahan otto ei tapa ketään, eikä ole varsinaisesti edes keneltäkään pois niin, että siitä aiheutuisi mitään kärsimystä kenellekään, jos minulla on 100 miljoonaa ja siitä otetaan puolet, se ei tee elämääni yhtään huonommaksi. Jos olisin sikarikas, niin tukisin henkilökohtaisesti köyhiä lapsiperheitä, maksamalla heille esim. harrastusmenot, kun yhteiskunta ei näköjään enää auta köyhiä lapsiperheitä mitenkään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mielestäni on täysin oikein ottaa sitä velkaa, että pidetään asiat kunnossa, velkarahan otto ei tapa ketään, eikä ole varsinaisesti edes keneltäkään pois niin, että siitä aiheutuisi mitään kärsimystä kenellekään, jos minulla on 100 miljoonaa ja siitä otetaan puolet, se ei tee elämääni yhtään huonommaksi. Jos olisin sikarikas, niin tukisin henkilökohtaisesti köyhiä lapsiperheitä, maksamalla heille esim. harrastusmenot, kun yhteiskunta ei näköjään enää auta köyhiä lapsiperheitä mitenkään.

        Ilmeisesti tässä nyt kyseessä laajemmin juttua, kuin ainoastaan velan otosta.
        Niin monia muita asioita on pielessä/on mennyt pieleen.
        Miksi takertua vain yhteen asiaan, esim. velan ottoon ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mielestäni on täysin oikein ottaa sitä velkaa, että pidetään asiat kunnossa, velkarahan otto ei tapa ketään, eikä ole varsinaisesti edes keneltäkään pois niin, että siitä aiheutuisi mitään kärsimystä kenellekään, jos minulla on 100 miljoonaa ja siitä otetaan puolet, se ei tee elämääni yhtään huonommaksi. Jos olisin sikarikas, niin tukisin henkilökohtaisesti köyhiä lapsiperheitä, maksamalla heille esim. harrastusmenot, kun yhteiskunta ei näköjään enää auta köyhiä lapsiperheitä mitenkään.

        Helppo sanoa noin kun ei ole rikas. Sillä niin moni on sanonut kuten sinä ja kun esim voittanut loptossa niin ei pienintäkään apua ole kenellekään antanut.
        Ailloin kun on rahaa niin sitä ei näe mitenkään asioita niin että raha parantaisi jonkun elämää , sillä sotien jälkeen ei ollut pahemmasti aina ruokaakaan mutta suomalainen nosti maansa ihan itse sitkeydellä ja auttamalla toisiaan yhdeksi rikkaammaksi maaksi . Ja nyt sitten ollaan rikkomassa demokratiaa ja ammattiliittoa kartetaan, ymmärtämättä sitä että vanhempien työ maassa on saanut aikaan sen hyvän talouden jota nyt sitten yritetään raseerata pois. Suomalainen oppii kaikki asiat kantapään kautta , valitettavasti , ja se vie aikaa saada maasta työtä tekevä kansa jossa muka kaikki ovat sairaita jollain tavalla. Silloin kun suomi oli köyhä niin miksei niitä sairaita ollut missään , sillä kaikki tekivät jotakin jotka kynnelle kykenivät .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helppo sanoa noin kun ei ole rikas. Sillä niin moni on sanonut kuten sinä ja kun esim voittanut loptossa niin ei pienintäkään apua ole kenellekään antanut.
        Ailloin kun on rahaa niin sitä ei näe mitenkään asioita niin että raha parantaisi jonkun elämää , sillä sotien jälkeen ei ollut pahemmasti aina ruokaakaan mutta suomalainen nosti maansa ihan itse sitkeydellä ja auttamalla toisiaan yhdeksi rikkaammaksi maaksi . Ja nyt sitten ollaan rikkomassa demokratiaa ja ammattiliittoa kartetaan, ymmärtämättä sitä että vanhempien työ maassa on saanut aikaan sen hyvän talouden jota nyt sitten yritetään raseerata pois. Suomalainen oppii kaikki asiat kantapään kautta , valitettavasti , ja se vie aikaa saada maasta työtä tekevä kansa jossa muka kaikki ovat sairaita jollain tavalla. Silloin kun suomi oli köyhä niin miksei niitä sairaita ollut missään , sillä kaikki tekivät jotakin jotka kynnelle kykenivät .

        Mistäs sinä minut tunnet?

        Maailmassa on sikarikkaita, jotka luovuttavat suuren osan omaisuudestaan hyväntekeväisyyteen ja auttavat jo eläessään paljon kurjuudessa eläviä.

        Ennen oli puutetta kaikesta, edes rahalla ei saanut kaikkea, koska kaikkea ei ollut yksinkertaisesti saatavilla, nykyään kaupat on täynnä kaikkea, jonka rahalla saa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistäs sinä minut tunnet?

        Maailmassa on sikarikkaita, jotka luovuttavat suuren osan omaisuudestaan hyväntekeväisyyteen ja auttavat jo eläessään paljon kurjuudessa eläviä.

        Ennen oli puutetta kaikesta, edes rahalla ei saanut kaikkea, koska kaikkea ei ollut yksinkertaisesti saatavilla, nykyään kaupat on täynnä kaikkea, jonka rahalla saa.

        Onnellisuutta ei voi ostaa rahalla.
        Yksinäisyys ei katoa rahalla, tietysti joskus voi, jos on rahasta kiinni, ettei voi osallistua mihinkään, mutta mielen ongelmissa se yksinäisyys ei aina riipu taloudellisesta tilanteesta.
        Syrjintää ei voi estää rahalla. Kiusaamista ei voi estää rahalla.
        Hyväksymistä voisi ostaa rahalla, kavereita ym., mutta se ei ole aitoa kaveruutta eikä ystävyyttä.
        Siis toki rahalla saa jos vaikka mitä, mutta se ei tarkoita, että ihminen voisi sitten hyvin henkisesti.


    • Anonyymi

      Siis Suomen ja Suomalaisten asioita teidän kuuluisi siellä hallituksessa hoitaa eikä ajaa vaan omia etujaan

      • Anonyymi

        Ota pilleri, niin olet onnellinen.


    • Anonyymi

      Mitä apua joku kuvittelee saavansa pilleristä.
      Jos elämä on mahdotonta.

      Psykiatria = huumeiden diilaamista.

    • Anonyymi

      Italiassa ei ole ollenkaan mielisairaita, ihmiset ovat niin sosiaalisia ja perhekeskeisiä, että mielenterveysongelmat hoidetaan itse.

      Myös köyhissä maissa ihmiset paranevat ajan kuluessa, koska ei ole varaa kalliisiin psyykelääkkeisiin, länsimaissa väitetään, että ihmiset ovat muka parantumattomasti sairaita ja tarvitsevat lääkkeitä koko loppuelämänsä.

      Psykiatria ei täytä edes lääketieteen kriteereitä, muuten nämä sairaudet osattaisiin paikallistaa aivoista ja parantaa ne. Neurologien pitäisi osata tehdä se.

      Lääkkeidenkin pitäisi olla täsmälääkkeitä, jotka hoitavat asian, aiheuttamatta vakavia sivuoireita, käytössä on ns. likaisia lääkkeitä, jotka vähentävät elinaikaa jopa kymmenillä vuosilla ja niitä syövät kuolevat siis selvästi muita nuorempina. mm. klotsapiini on hermomyrkky.

      • Anonyymi

        Korjaus edelliseen, Italiassa ei siis ole mielisairaaloita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Korjaus edelliseen, Italiassa ei siis ole mielisairaaloita.

        Onkohan sinulla ihan oikeaa tietoa köyhistä maista tai juuri Italiasta ?
        Olen meinaan noista väitteistäsi hieman eri mieltä.


      • Anonyymi

        Yksi italialainen sanoi kerran ettei hänellä ole kerta kaikkiaan aikaa olla sairas


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkohan sinulla ihan oikeaa tietoa köyhistä maista tai juuri Italiasta ?
        Olen meinaan noista väitteistäsi hieman eri mieltä.

        https://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/09/30/uusi-elama-mielisairaalan-ulopuolella

        Köyhissä maissa ei monella ole varaa kalliisiin lääkkeisiin, ja vuosikymmenten päästä ihmisten kerrotaan toipuneen psyykkisistä vaivoistaan. En ihmettele tätä, lääkkeetöntä hoitoa ollaan muistaakseni sovellettu Suomessakin, joku malli se oli.

        Ihmiset tulevat lääkkeistä riippuvaisiksi, jolloin ei huomata sitä, että ihminen voi myös toipua vaivoistaan, ei se mitenkään mahdotonta ole.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/09/30/uusi-elama-mielisairaalan-ulopuolella

        Köyhissä maissa ei monella ole varaa kalliisiin lääkkeisiin, ja vuosikymmenten päästä ihmisten kerrotaan toipuneen psyykkisistä vaivoistaan. En ihmettele tätä, lääkkeetöntä hoitoa ollaan muistaakseni sovellettu Suomessakin, joku malli se oli.

        Ihmiset tulevat lääkkeistä riippuvaisiksi, jolloin ei huomata sitä, että ihminen voi myös toipua vaivoistaan, ei se mitenkään mahdotonta ole.

        Suomessakin on vaikka kuinka paljon toipuneita ja parantuneita.
        Osa toipuu tai paranee, osa ei. Jopa huolimatta siitä, käyttikö lääkkeitä vai ei.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/09/30/uusi-elama-mielisairaalan-ulopuolella

        Köyhissä maissa ei monella ole varaa kalliisiin lääkkeisiin, ja vuosikymmenten päästä ihmisten kerrotaan toipuneen psyykkisistä vaivoistaan. En ihmettele tätä, lääkkeetöntä hoitoa ollaan muistaakseni sovellettu Suomessakin, joku malli se oli.

        Ihmiset tulevat lääkkeistä riippuvaisiksi, jolloin ei huomata sitä, että ihminen voi myös toipua vaivoistaan, ei se mitenkään mahdotonta ole.

        Millon olette viimeks käyneet tutustumassa johonki noista italialaisista "yhteisö asuntoloista" tai miksi niitä nyt sitten pitää sanoakkaan?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Millon olette viimeks käyneet tutustumassa johonki noista italialaisista "yhteisö asuntoloista" tai miksi niitä nyt sitten pitää sanoakkaan?

        Sosiaalisuus ja yhteisöllisyys ovat tehokkaimpia mielenterveysongelmien ehkäisijöitä, ihmisiä ei suljeta yhteisön ulkopuolelle, ja hän kokee yhteenkuuluvuutta.

        Intiaanit suhtautuivat kunnioittavasti ns. hulluihin, sanoivat, että Suuri Henki oli koskettanut heitä. Intiaaneilla oli nimenomaan tiivis yhteisöllisyys heimon sisällä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sosiaalisuus ja yhteisöllisyys ovat tehokkaimpia mielenterveysongelmien ehkäisijöitä, ihmisiä ei suljeta yhteisön ulkopuolelle, ja hän kokee yhteenkuuluvuutta.

        Intiaanit suhtautuivat kunnioittavasti ns. hulluihin, sanoivat, että Suuri Henki oli koskettanut heitä. Intiaaneilla oli nimenomaan tiivis yhteisöllisyys heimon sisällä.

        Teoriassa tietysti näin, mutta käytäntö on aika paljon monimutkaisempi.

        Oikeestaan tämä foorumi kertoo aika hyvin niistä käytännön ongelmista.

        Tälläkin foorumilla on varmasti ihmisiä jotka käy tekemässä vapaaehtoistyötä, niin omaksi kuin muidenkin iloksi. Saa ja antaa sitä sosiaalisuutta muun puuhan ohessa. Mutta jotenkin tulee se tunne, että foorumin kävijöistä kuitenkin aika harva sitten säännöllisesti pitää jotain juttu tai jumppapiiriä jossain taloyhtiön kerhohuoneessa.

        Tietysti tässä tullaan siihen, että mikä on oma kunto ja jaksaminen jne. Se on ihan fine, jos ei sellaiseen vapaaehtoistyöhön ja sosiaalisuuden antamiseen pysty.

        Ehkä se toisiksi vaativin tapa voisi sitten olla niin sanottu vertaisuus. Erilaisia vertaisuus ryhmiä ja toimijoita on pilvin pimein. Niitä löytyy niin kroonikoille, kuin työtä hakeville. Eli teoriassa jokaiselle jotakin. Mutta tarjonta tietysti vaihtelee paikkakunnittain. Hyvä puoli on se, että se ei ehkä ole niin vaativaa kuin vapaaehtoistyö, mutta huono puoli on se, että näistä vertaisryhmistä on vaikea siirtyä toiseen, nimenomaan sen sosiaalisen puolen vuoksi. Entä jos kroonikko haluaisi pikkuhiljaa mukaan siihen työnhakijoiden vertaisryhmään, mutta kun kaverit on kroonikkoja?

        Se helpoin tapa osallistua sosiaaliseen ja yhteisölliseen toimintaan on osallistua joko hyte-alueiden, järjestöjen, hankkeiden jne. Tarjoamaan ryhmätoimintaan. On avointa kahvilaa ja kohtaamispaikkaa, missä ei niissä suurimmassa osassa kysellä mitään diagnooseja. Niissä toimintakyvyksi riittää, että on about kaksi jalkaa ja halu olla sosiaalinen.

        Tämä foorumi onkin hyvä esimerkki siitä, että on olemassa ihmisjoukko, joka ei joko osaa tai halua hakeutua tällaiseen sosiaaliseen toimintaan, vaikka voisi kuvitella, tai he jopa itse väittävät hyötyvän sellaisesta.

        Mitä sitten asialle voisi tehdä? Pitäisikö ihmisiä jotenkin enemmän velvoittaa, tai jopa pakottaa osaksi sellaista sosiaalista toimintaa? Leikataan joku eläke tai asumistuki puoleen, jos jäätkin vain valittamaan foorumille, etkä lähde mukaan sosiaaliseen toimintaan?

        Loppukanetiksi todettakoon, että pakko toimii huonosti, enkä usko että ihmiset sosialisoituvat pakottamalla sen paremmin kuin täällä foorumilla valittamallakaan, se pitää tulla ihmisestä itsestään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teoriassa tietysti näin, mutta käytäntö on aika paljon monimutkaisempi.

        Oikeestaan tämä foorumi kertoo aika hyvin niistä käytännön ongelmista.

        Tälläkin foorumilla on varmasti ihmisiä jotka käy tekemässä vapaaehtoistyötä, niin omaksi kuin muidenkin iloksi. Saa ja antaa sitä sosiaalisuutta muun puuhan ohessa. Mutta jotenkin tulee se tunne, että foorumin kävijöistä kuitenkin aika harva sitten säännöllisesti pitää jotain juttu tai jumppapiiriä jossain taloyhtiön kerhohuoneessa.

        Tietysti tässä tullaan siihen, että mikä on oma kunto ja jaksaminen jne. Se on ihan fine, jos ei sellaiseen vapaaehtoistyöhön ja sosiaalisuuden antamiseen pysty.

        Ehkä se toisiksi vaativin tapa voisi sitten olla niin sanottu vertaisuus. Erilaisia vertaisuus ryhmiä ja toimijoita on pilvin pimein. Niitä löytyy niin kroonikoille, kuin työtä hakeville. Eli teoriassa jokaiselle jotakin. Mutta tarjonta tietysti vaihtelee paikkakunnittain. Hyvä puoli on se, että se ei ehkä ole niin vaativaa kuin vapaaehtoistyö, mutta huono puoli on se, että näistä vertaisryhmistä on vaikea siirtyä toiseen, nimenomaan sen sosiaalisen puolen vuoksi. Entä jos kroonikko haluaisi pikkuhiljaa mukaan siihen työnhakijoiden vertaisryhmään, mutta kun kaverit on kroonikkoja?

        Se helpoin tapa osallistua sosiaaliseen ja yhteisölliseen toimintaan on osallistua joko hyte-alueiden, järjestöjen, hankkeiden jne. Tarjoamaan ryhmätoimintaan. On avointa kahvilaa ja kohtaamispaikkaa, missä ei niissä suurimmassa osassa kysellä mitään diagnooseja. Niissä toimintakyvyksi riittää, että on about kaksi jalkaa ja halu olla sosiaalinen.

        Tämä foorumi onkin hyvä esimerkki siitä, että on olemassa ihmisjoukko, joka ei joko osaa tai halua hakeutua tällaiseen sosiaaliseen toimintaan, vaikka voisi kuvitella, tai he jopa itse väittävät hyötyvän sellaisesta.

        Mitä sitten asialle voisi tehdä? Pitäisikö ihmisiä jotenkin enemmän velvoittaa, tai jopa pakottaa osaksi sellaista sosiaalista toimintaa? Leikataan joku eläke tai asumistuki puoleen, jos jäätkin vain valittamaan foorumille, etkä lähde mukaan sosiaaliseen toimintaan?

        Loppukanetiksi todettakoon, että pakko toimii huonosti, enkä usko että ihmiset sosialisoituvat pakottamalla sen paremmin kuin täällä foorumilla valittamallakaan, se pitää tulla ihmisestä itsestään.

        Italialaiset ja suomalaiset ovat niin erilaisia, johtunee useistakin eri syistä.

        Italiassa on suuret perheet, ja asutaan lähekkäin, kaikki naapuritkin tuntevat toisensa.

        Suomessakin oli joskus samaa, ei ole enää, ihmiset eivät tunne naapureitaan.

        Somekin ajaa ihmiset eristäytymään neljän seinän sisään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teoriassa tietysti näin, mutta käytäntö on aika paljon monimutkaisempi.

        Oikeestaan tämä foorumi kertoo aika hyvin niistä käytännön ongelmista.

        Tälläkin foorumilla on varmasti ihmisiä jotka käy tekemässä vapaaehtoistyötä, niin omaksi kuin muidenkin iloksi. Saa ja antaa sitä sosiaalisuutta muun puuhan ohessa. Mutta jotenkin tulee se tunne, että foorumin kävijöistä kuitenkin aika harva sitten säännöllisesti pitää jotain juttu tai jumppapiiriä jossain taloyhtiön kerhohuoneessa.

        Tietysti tässä tullaan siihen, että mikä on oma kunto ja jaksaminen jne. Se on ihan fine, jos ei sellaiseen vapaaehtoistyöhön ja sosiaalisuuden antamiseen pysty.

        Ehkä se toisiksi vaativin tapa voisi sitten olla niin sanottu vertaisuus. Erilaisia vertaisuus ryhmiä ja toimijoita on pilvin pimein. Niitä löytyy niin kroonikoille, kuin työtä hakeville. Eli teoriassa jokaiselle jotakin. Mutta tarjonta tietysti vaihtelee paikkakunnittain. Hyvä puoli on se, että se ei ehkä ole niin vaativaa kuin vapaaehtoistyö, mutta huono puoli on se, että näistä vertaisryhmistä on vaikea siirtyä toiseen, nimenomaan sen sosiaalisen puolen vuoksi. Entä jos kroonikko haluaisi pikkuhiljaa mukaan siihen työnhakijoiden vertaisryhmään, mutta kun kaverit on kroonikkoja?

        Se helpoin tapa osallistua sosiaaliseen ja yhteisölliseen toimintaan on osallistua joko hyte-alueiden, järjestöjen, hankkeiden jne. Tarjoamaan ryhmätoimintaan. On avointa kahvilaa ja kohtaamispaikkaa, missä ei niissä suurimmassa osassa kysellä mitään diagnooseja. Niissä toimintakyvyksi riittää, että on about kaksi jalkaa ja halu olla sosiaalinen.

        Tämä foorumi onkin hyvä esimerkki siitä, että on olemassa ihmisjoukko, joka ei joko osaa tai halua hakeutua tällaiseen sosiaaliseen toimintaan, vaikka voisi kuvitella, tai he jopa itse väittävät hyötyvän sellaisesta.

        Mitä sitten asialle voisi tehdä? Pitäisikö ihmisiä jotenkin enemmän velvoittaa, tai jopa pakottaa osaksi sellaista sosiaalista toimintaa? Leikataan joku eläke tai asumistuki puoleen, jos jäätkin vain valittamaan foorumille, etkä lähde mukaan sosiaaliseen toimintaan?

        Loppukanetiksi todettakoon, että pakko toimii huonosti, enkä usko että ihmiset sosialisoituvat pakottamalla sen paremmin kuin täällä foorumilla valittamallakaan, se pitää tulla ihmisestä itsestään.

        Monet esim. masentuneet, tai muutoinkin sairaat pitävät itseään huonoina ihmisinä, itsetunto on todella alhaalla. Voi tulla ajatuksia, ettei kelpaa mihinkään eikä kenellekään, ja se on tosi iso este lähteä osallistumaan johonkin yhteisölliseen tekemiseen ja toimintaan.
        Niin sanottu sosiaalisten tilanteiden pelko muodostuu ongelmalliseksi, kun mietitään yhteistä toimintaa muiden kanssa.

        Tietenkin ihminen kaipaa toista/toisia ihmisiä ympärilleen, ei meitä ole luotu olemaan ja elämään täysin yksin.
        Mutta mikä se lukko kenelläkin on, ettei halua tai pysty menemään minnekään, missä on muitakin ?
        On niin helppoa sanoa, että menkää ja osallistukaa, mutta se todellisuus ei olekaan jokaiselle niin helppoa.


    • Anonyymi

      Motilla tuskin riittäisi digitilakaan kuvaamaan jokaisen ministerin itkunturahduksia siittä mitä on.

    • Anonyymi

      THL:n tilastoista ei kyllä saa käsitystä, että ihmisiä noin vain jätetään heitteille, itse asiassa ihmisiä hoidetaan mielenterveyssyistä enemmän kuin koskaan ennen. Esimerkiksi avohuollon mielenterveyskännit ovat nousseet kolmessa vuosikymmenessä 18 /1000 asukasta kohden 205 / 1000 asukasta kohden ja psykiatrian avohoidon käynnit nousseet vuoden 1994 240 / 100 asukasta kohden vuoden 2020 414 / 100 asukasta kohden. Kuntoutuspsykoterapian määrä on yli 20-kertaistunut sitten 1990-luvun. Lääkehoitoa saavien määrä on myös moninkertaistunut. Itsemurhien määrä on laskenut 1990 vuoden 30,4 / 1000 ihmistä kohden 13,5 /1000 ihmistä kohden samaan aikaan, kun psykiatriset osastohoitojaksot ovat vähentyneet ja lyhentyneet merkittävästi. Juuri julkaistun laajan tanskalaisen tutkimuksen Lifetime Incidence of Treated Mental Health Disorders and Psychotropic Drug Prescriptions and Associated Socioeconomic Functioning (2023) mukaan 82,6 % ihmisistä on saanut jossain vaiheessa hoitoa psyykkisiin ongelmiinsa. Tutkimuksen mukaan tosin potilaat ovat hoidon jälkeen todennäköisemmin työkyvyttömiä ja yksinäisiä suhteessa verrokkeihin, mutta sekin kertoo vain siitä, että hoito osataan kohdistaa oikeasti sairaisiin potilaisiin. Samasta onnistumisesta kertoo THL:n tilastot, joiden mukaan nuorten mielenterveysperusteiset työkyvyttömyyseläkkeet ovat moninkertaistuneet kolmesssa vuosikymmenessä. Mielenterveyspolitiikan tavoitteet on siis saavutettu: yhä suurempi osa tiedostaa olevansa sairaita, saa hoitoa sairauteensa ja hoitopainotus on siirtynyt laitoshoidosta avohoitoon. Lisäksi psykiatriassa todistetusti hoidetaan oikeita aivosairauksia, koska hoidon kohteet ovat hoidon jälkeen todennäköisemmin työkyvyttömiä kuin ennen.

      • Anonyymi

        Edelliselle: Lainatakseni mm. tekstiäsi. "Lisäksi psykiatriassa todistetusti hoidetaan oikeita aivosairauksia, koska hoidon kohteet ovat hoidon jälkeen todennäköisimmin työkyvyttömiä, kuin ennen". Että sekö onkin se hoidon tarkoitus? Tehdä ihmisistä työ ja toimintakyvyttömiä? Sitäkö kenties tarkoitit? 😆Pitääkö tämä kirjoituksesi ottaa huumorilla, onko se sillä ajatuksella kenties tehtykin? Aika makaaberiä tekstiä sinulta...


    • Anonyymi

      Olen kyllä skeptinen että nykyisenmuotoinen mt-hoito juuri pelastaa ketään itsemurhalta jos ongelmat on syvempiä. Toki jos ei saa mitään apua, ei se auta, mutta nykyinen apu on monelle aika surkeaa. Sedaatiota, turruttavia pillereitä joista saattaa alkaa koitua ongelmia jossain vaiheessa jotka voi olla pahempia kuin mt-ongelmat itsessään. Terapiaankin on hankala päästä. Jos olet liian huonokuntoinen terapiaan et saa juuri mitään muuta apua sitten kuin pillereitä. Jos niillä ei tokene niin voivoi.

      Ei ihmistä voi pelastaa itsemurhalta, jos hän on sen päättänyt tehdä. Jatkuvastiko joku pitää olla laitokseen suljettuna pilleripöhniin jos itsari pyörii usein mielessä?
      Jos joku akuutisti on vetämässä itsensä jojoon, ja joku interventio auttaa ja pääsee näiden ajatusten yli niin hienoa mutta oireilun kroonistuessa se on vain ajan kysymys milloin itsemurha tapahtuu.

      • Anonyymi

        Monilla on kuva, että osastohoito on jotain hellää päänsilittelyhoitoa jossa joku kiltti hoitajatäti pitää sinusta huolta. Toki joillain voi olla osastohoidosta hyviä kokemuksia, mutta ihmiset saattavat myös traumatisoitua epäinhimillisten hoitotapojen takia, jossa sinua pidetään omaa parastasi ymmärtämättömänä vajakkina joka tarvii pumpata täyteen lääkkeitä vaikka vastentahtoisesti. Se toimii niin kauan kuin lääkkeet tuottavat myönteisiä kokemuksia. Sitten kun lääkkeet alkaakin tuottaa harmia, siitä voi tulla helvetti kokijalleen jos menettää oikeuden vaikuttaa hoitoonsa. Osa ei edes tajua mitä heille tapahtui lääkkeiden myötä jos paska osuu tuulettimeen.. Osa sen tajuaa ja osaa pyristellä tuosta helvetistä irti.

        Osastot on säilytyspaikkoja, joissa olennaisessa osassa on sääntöjen noudattaminen, tarkka päivärytmi ja kaikki lääkitään niin paljon että he sopeutuvat tuohon. Se on toissijaista mitkä yksilön tarpeet loppupeleissä on, tärkeintä on että kaikki menee sapluunan mukaan.


      • Anonyymi

        Itsemurhia tehdään kuitenkin puolet vähemmän, kuin vielä 30 vuotta sitten, hoito on muuttunut inhimillisemmäksi, ihmiset eivät ole enää niin yksin ongelmiensa kanssa, kun on somekin, mielenterveysongelmat ovat lisäksi tulleet hyväksytymmäksi, niin monet julkkiksetkin ovat niistä avoimesti kertoneet, häpeä ei ole enää niin suuri, kuin ennen.

        Eikä kaikkia itsemurhia voi mitenkään ehkäistä, koska emme elä täydellisessä maailmassa, usein kaikkein eniten tosissaan olevat eivät edes varoita ennen, vaan tekevät sen, kun ovat kerran päättäneet niin.

        Suomi on pimeä, karu ja kylmä maa, ja se taitaa tarttua meihin suomalaisiin, elämä on ollut karua ja tylsää, alkoholi on ollut ennen ainoa lääke siihen. Ajat ovat onneksi muuttuneet, vaikka samaa vanhaa on edelleenkin olemassa. Suomalaiset pidättyviä, ja sulkeutuneita, emme osaa oikein ilmaista tunteitamme kunnolla, meidän pitää olla vaatimattomia ja nöyriä. Moni on aika yksin ja kokee ettei kelpaa kenellekään. Itse olin nuori 80-luvulla ja silloin asiat olivat ehkä jopa paremmin, ihmiset eivät vaatineet toisiltaan niin paljoa, kuin nykyisin vaaditaan, ei tarvinnut olla kaunein, tai rikkain kelvatakseen. Kaikenlainen hömppäviihde, realitysarjat, sun muu pintaliito ei ole meille hyväksi, itse en jaksa edes vaivautua juurikaan seuraamaan niitä. Tässä ajassa on ainakin itselleni ollut hyväksi kaikki tämä teknologinen edistys, tämä nettikin, jaksan elää itsekseni seuraamalla netin kautta maailmanmenoa, olen ollut aina kiinnostunut vähän kaikesta, jaksan joka päivä kahlata tätä nettiä tuntikausia etsien tietoa kiinnostusteni kohteista, jos olisin nyt 80-luvulla, niin kokisin yksin olon paljon pahempana, nykyään kestän sitä helposti, ja ikäkin auttaa siinä, en tarvitse enää viisikymppisenä suhdettakaan, oli sellainenkin, joka kesti kuitenkin 20 vuotta, olen saavuttanut kaiken minkä koen halunneenikin saavuttaa, lapsetkin ovat kolmekymppisiä. Psyykkisetkin haasteet on selvitetty, olen niistä jopa tavallaan kiitollinen, koska koen kehittyneeni ihmisenä huomattavasti. haasteissa on aina sekin puoli.


      • Anonyymi

        Totta. Suomessa mt-hoito keskittyy vain sairauksiin, niiden diagnosointiin ja lääkepohjaisiin hoitoihin. Ja siinä on se oikeastaan se kaikki, mitä sieltä voi ainoastaan saada. Ai no, toki kontrollointia, oireiden tarkkailua ja mm. lääkkeiden määräämistä.

        Monella on aivan liian ruusuinen kuva siitä, että mitä se oikeasti se elämä siellä psykiatrisen sairaalan seinien sisällä on. Ei se ole ainakaan mikään taivas. Ja potilaita kohdellaan aika usein aika huonosti, epäasiallisesti, alentuvasti ja autoritäärisesti. Potilailla ei ollut käytännössä mitään ihmisarvoa, ihmisoikeuksista puhumattakaan. Sääntöjen noudattaminen tuntuu olevan se tärkein asia, mihin siellä fokusoidutaan. Sääntöjen noudattaminen ei kuitenkaan ole aina jostakin syystä koskenut itse hoitohenkilökuntaa. Tätä on tapahtunut mm. P-Savon sairaanhoitopiirin alueella. Näin oli ainakin takavuosina, nykyisestä menosta en tiedä, enkä todellakaan halua edes tietää, että onko hoitokulttuuri mitenkään muuttunut inhimillisempään ja humaanimpaan suuntaan. Näistä asioista ei vaan puhuta tarpeeksi, vaikka tässä maassa on tapahtunut jopa räikeitä ihmisoikeusrikoksia. Monikaan ei uskalla tulla kertomaan näistä asioista, seurauksien pelossa.

        Niiden sääntöjen noudattamisen sijaan pitäisi yksilön hyvinvoinnin edistämisen ja oireiden taustalla olevien syiden ja elämäntapahtumien selvittäminen olla päämäärä ja tärkeintä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta. Suomessa mt-hoito keskittyy vain sairauksiin, niiden diagnosointiin ja lääkepohjaisiin hoitoihin. Ja siinä on se oikeastaan se kaikki, mitä sieltä voi ainoastaan saada. Ai no, toki kontrollointia, oireiden tarkkailua ja mm. lääkkeiden määräämistä.

        Monella on aivan liian ruusuinen kuva siitä, että mitä se oikeasti se elämä siellä psykiatrisen sairaalan seinien sisällä on. Ei se ole ainakaan mikään taivas. Ja potilaita kohdellaan aika usein aika huonosti, epäasiallisesti, alentuvasti ja autoritäärisesti. Potilailla ei ollut käytännössä mitään ihmisarvoa, ihmisoikeuksista puhumattakaan. Sääntöjen noudattaminen tuntuu olevan se tärkein asia, mihin siellä fokusoidutaan. Sääntöjen noudattaminen ei kuitenkaan ole aina jostakin syystä koskenut itse hoitohenkilökuntaa. Tätä on tapahtunut mm. P-Savon sairaanhoitopiirin alueella. Näin oli ainakin takavuosina, nykyisestä menosta en tiedä, enkä todellakaan halua edes tietää, että onko hoitokulttuuri mitenkään muuttunut inhimillisempään ja humaanimpaan suuntaan. Näistä asioista ei vaan puhuta tarpeeksi, vaikka tässä maassa on tapahtunut jopa räikeitä ihmisoikeusrikoksia. Monikaan ei uskalla tulla kertomaan näistä asioista, seurauksien pelossa.

        Niiden sääntöjen noudattamisen sijaan pitäisi yksilön hyvinvoinnin edistämisen ja oireiden taustalla olevien syiden ja elämäntapahtumien selvittäminen olla päämäärä ja tärkeintä.

        Olen kanssasi samoilla linjoilla. Psykiatristen sairaaloiden suljettujen osastojen sisällä tapahtuu väärinkäytöksiä, mistä ei aina puhuta. Ei se hoito ole inhimillistä nähnytkään. Jos joku väittää sitä inhimilliseksi niin ei tiedä mistä puhuu.

        Toki varmasti yleisesti mielenterveyden ongelmista puhutaan enemmän ja kynnys hakea apua on matalampi, mutta mielenterveyshoito on lääke- ja diagnoosikeskeistä, jossa potilaita saatetaan kohdella alentavasti ja autoritäärisesti. Mielenterveysleimat voi johtaa monenlaiseen syrjintään. Psykiatria itse levittää stigmaa myös olemalla obsessoitunut määrittelemään kaiken sairaudeksi.

        Jos jonkun mielestä puuttunut osastohoito on johtanut jonkun itsemurhiin, on taatusti tuo alentava epäasiallinen hoitokin ollut vaikuttamassa joidenkin itsemurhiin. Ei se ole mikään kiva paikka kun ihmiset laitetaan vaikka jonnekin päivystysosastolle päihderiippuvaisten sekaan, ja tungetaan pillereitä toisensa jälkeen. Ei se ole välttämättä sitä hoitoa mikä auttaa ihmisiä.

        Avopuolella JOTKUT saavat hyvää hoitoa, on myös monia jotka eivät saa juuri minkäänlaista hoitoa. Esimerkkinä päihderiippuvaiset, traumatisoituneet joilla muita diagnooseja ja niin päin pois. ss


      • Anonyymi

        Anteeksi jos sotken maanläheisen mutta kuitenkin omassa pullossaan käyvän keskustelun.
        Mt-ongelma ei ole sairaus siinä mielessä, että se ei ole neurologinen poikkeavuus.
        Ja koska kyse ei ole neurologiasta, on kyse kognitioiden dynamiikasta jotka eivät kehity missään tyhjiössä vaan vuorovaikutuksessa ympäristöönsä. Ei toivottu kongitioiden tila onkin siksi merkki ympäristön ja yhteiskunnan sairaudesta, ei yksilön.

        Sairaan yhteiskunnan sairaat päättäjät eivät kykene tunnustamaan että heidän politiikkansa edustaa yhteiskunnan sairautta, siksi on syyllinen omaan uhrin asemaansa itse uhri.
        Väkivaltaa kerrakseen.
        Ainut ratkaisu mt-ongelmaan on yhteiskunnan parantaminen, ja se merkitsee luokkayhteiskunnan ja kapitalismin korvaamista sosiaalisella tasa-arvolla ja humanismilla.

        Siihen asti voitte työntää pyllyynne mt-ongelmanne ja sen vaatiman lisärahoituksen.
        Antakaa nekin rahat köyhille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anteeksi jos sotken maanläheisen mutta kuitenkin omassa pullossaan käyvän keskustelun.
        Mt-ongelma ei ole sairaus siinä mielessä, että se ei ole neurologinen poikkeavuus.
        Ja koska kyse ei ole neurologiasta, on kyse kognitioiden dynamiikasta jotka eivät kehity missään tyhjiössä vaan vuorovaikutuksessa ympäristöönsä. Ei toivottu kongitioiden tila onkin siksi merkki ympäristön ja yhteiskunnan sairaudesta, ei yksilön.

        Sairaan yhteiskunnan sairaat päättäjät eivät kykene tunnustamaan että heidän politiikkansa edustaa yhteiskunnan sairautta, siksi on syyllinen omaan uhrin asemaansa itse uhri.
        Väkivaltaa kerrakseen.
        Ainut ratkaisu mt-ongelmaan on yhteiskunnan parantaminen, ja se merkitsee luokkayhteiskunnan ja kapitalismin korvaamista sosiaalisella tasa-arvolla ja humanismilla.

        Siihen asti voitte työntää pyllyynne mt-ongelmanne ja sen vaatiman lisärahoituksen.
        Antakaa nekin rahat köyhille.

        Rankka yhteiskunta vaatii ihmisiltä lujaa resilienssiä, eikä sitä kaikilla ole.


    • Anonyymi

      Eipä ne muutkaan suomalaisköyhille tarkoitetut terveyspalveluiksi sanotut asiat toimi tässä maassa.

      • Anonyymi

        Edelliselle: totta kirjoitit ja oikeassa olet. Tässä maassa ei saa itselleen hyvää hoitoa ja palvelua, kuin rikkaat ja rahalla maksamalla. Oli sitten kyse somaattisten, tai muiden terveysvaivojen hoitamisesta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Edelliselle: totta kirjoitit ja oikeassa olet. Tässä maassa ei saa itselleen hyvää hoitoa ja palvelua, kuin rikkaat ja rahalla maksamalla. Oli sitten kyse somaattisten, tai muiden terveysvaivojen hoitamisesta.

        Missäspäin maailmaa saa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Edelliselle: totta kirjoitit ja oikeassa olet. Tässä maassa ei saa itselleen hyvää hoitoa ja palvelua, kuin rikkaat ja rahalla maksamalla. Oli sitten kyse somaattisten, tai muiden terveysvaivojen hoitamisesta.

        Rahalla tietenkin saa, en tiedä onko rikkaille parempiakin sairaaloita enää olemassakaan, ennen oli Lapinlahti, jossa oli laadukasta hoitoa, ei ollenkaan niin laitosmaista, kuin muissa sairaaloissa, mutta sehän lopetettiin.

        Näin yli 30 vuoden kokemuksella voin sanoa, että parempaan ollaan menty, parannettavaa on tietenkin aina, ennen vanhaan nämä sairaalat olivat helvetin esikartanoita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Edelliselle: totta kirjoitit ja oikeassa olet. Tässä maassa ei saa itselleen hyvää hoitoa ja palvelua, kuin rikkaat ja rahalla maksamalla. Oli sitten kyse somaattisten, tai muiden terveysvaivojen hoitamisesta.

        Jos taustalla on mielenterveysongelmia, niin somaattisiin ongelmiin ei saa apua, eikä kiinnostusta lääkäreiltä.
        Leima on aika vahva myös terveydenhuollon puolella, mikä tuntuu kyllä käsittämättömältä.
        Lääkäreiden tulisi tutkia ja hoitaa kaikkia sairauksia, huolimatta potilaiden taustoista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos taustalla on mielenterveysongelmia, niin somaattisiin ongelmiin ei saa apua, eikä kiinnostusta lääkäreiltä.
        Leima on aika vahva myös terveydenhuollon puolella, mikä tuntuu kyllä käsittämättömältä.
        Lääkäreiden tulisi tutkia ja hoitaa kaikkia sairauksia, huolimatta potilaiden taustoista.

        Mielestäni psykiatrit voivat auttaa vain hyvin rajoittuneesti, eivät pysty ketään edes varsinaisesti parantamaan, pidän heitä enemmänkin "noitatohtoreina", kuin varsinaisina lääketieteen edustajina, en ole koskaan kokenut heidän voineen auttaa juuri muuten, kuin lääkkeitä tyrkyttämällä, Psykiatreja olen tavannut varmaan parikymmentä elämäni, jotkut mukavia, jotkut vähemmän mukavia, monet keskustelut on käyty heidänkin kanssaan. Enkä koe, että heiltä olisi siis saanut mitään sen ihmeempää apua.


    • Anonyymi

      Kokoomus ja Petteri Orpo ovat syyllisen sinne vaan palautetta menemään vaikka henkilökohtaisesti

    • Anonyymi

      Ei ihminen tarvitse mihinkään mielenterveyspillereitä, vaan ihminen tarvitsee sosiaalis-taloudellista tukea.

      • Anonyymi

        Ja mitä tekee natsihallitus, vie tuhkatkin köyhän pesästä.


    • Anonyymi

      Ihmiset sairastuu johtuen karmasta, mutta siitäkin voi päästä eroon esim meditoimalla ja auttamalla toisia. Meditaatio etenkin nopeuttaa karman läpikäymistä, jolloin ihan aluksi voi jopa tuntua, että ongelmat vaan pahenee, muttei pitäisi lopettaa meditaatiota siihen. Myoskin ns kiirtania kannattaa harrastaa päivittäin, se on erittäin tehokas mielentilan kohentaja käytännossä ja etenkin silloin jos meditaatio ei oikein suju. Siinä ison varpaan kärjellä kosketellaan lattiaa tanssiessa, joka rauhoittaa. Sitä varpaan pistettä käyttävät myos vyohyketerapeutit. Lisäksi mantran laulaminen ja sen merkityksen ajattelu rauhoittaa.

      https://www.youtube.com/watch?v=5j7cPuwvUrQ. On myoskin hyvä olla joku asiaatunteva opettaja. Kun ihminen on valmis oikea opettaja kyllä loytyy. Tunnen monia, joitten vaikeatkin ongelmat on ohi näillä keinoin.

      • Anonyymi

        Hyvät liikuntaharrastukset, musiikin harrastaminen, yms. ei se vaadi niin paljoa, vaikein asia maailmassa on asioiden aloittaminen, niin ainakin zen opettaa.

        Turha sitä karmaakaan on tähän nyt sekoittaa, voi sekin olla asioiden takana, näin osa uskoo, pidän minäkin sitä mahdollisena. Karman tarkoituskin on olla vain opettaja, ja tehokas sellainen se onkin, ei se mikään tuomio ole, kaikki mokaa, ja eniten mokannut on myös usein eniten oppinut.

        Harrastakaa hyvät ihmiset, sieltä niitä kavereitakin saa, menkää kansalaisopistoon opiskelemaan vaikka japania, tai kitaransoittoa. Kukaan ei tule ovenne taakse hakemaan teitä, on itse lähdettävä. Lukekaa kirjojakin, mielenkiintoisista asioista. kirjastosta saa lainata ilmaiseksi. Kun olin lapsi, niin ei ollut näitä koneitakaan, luin siksi paljon kirjoja ja olin niin onnellinen kaikesta siitä mitä 70-luvulla oli, olin aivan haltioissani kaikesta uudestakin mitä siihen aikaan oli. Maailma oli suorastaan maaginen paikka.


    • Anonyymi

      Suurin syy miksi masentuneet eivät saa kunnon hoitoa, on se että hoito on voimakkaasti räätälöity psykoosisairaita varten.

      Psykoosisairaille suunniteltu hoito, ei vain yksinkertaisesti auta masentuneita ihmisiä samalla tavalla.

      • Anonyymi

        Miksi kuvittelet, että psykoosisairaita hoidettaisiin jotenkin " paremmin tai enemmän tai laadukkaammin " ? ( Et noin kirjoittanut, mutta hoidon suunnittelusta kyllä.)
        Ei se ihan niinkään mene.
        Hoidot yritetään suunnitella tapauskohtaisesti ( huom. yritetään ) potilaan tilanteesta riippuen.
        On jonkin verran sairaita, joille mikään hoito ei kelpaa, arvostellaan vaan lääkäreitä ja hoitajia, ehkä suurimmaksi osaksi siitä syystä kun itse voi niin huonosti.
        Vuosien varrella on tullut nähtyä se, mitä enemmän potilas itse osallistuu hoitoonsa, alkaa kyllä jossain vaiheessa toipua.
        Osallistuminen ei tarkoita sitä, että hiljaa vain suostuu kaikkeen, lääkityksiin, tai mihinkään muuhunkaan, mitä sanotaan tai kehotetaan ( jotkut käyttävät sanaa käsketään ).
        Aina on lupa ja oikeus sanoa omat mielipiteensä, jopa sanoa vastaan, jos jokin ei tunnu hyvältä.
        Sekin tosin vaikeuttaa omaa tilannetta, jos on niin huonossa kunnossa henkisesti, ettei ole voimia tai uskallusta saada omaa ääntään kuuluviin.
        Olen huomannut senkin sekä avohoidossa, että osastolla, aika monet tavallaan pelkäävät esim. lääkärin kohtaamista. Sitä en ole keneltäkään kysellyt, mistä se johtuu, asia ei sinänsä edes minulle kuulu, vaikka onkin ikävää, että joillain näin tapahtuu.

        Toki resursseja ei ole, rahat eivät riitä, psykiatreista on paikoitellen pulaa, laitospaikkoja on vähennetty todella rankasti, jonot ovat pitkiä, ja kenties vielä jotain muutakin.
        Järjestelmä ei toimi, eikä se ole pelkästään psykiatrian vika, vaan hallituksen, valtion, mielenterveysongelmiin ja -hoitoon ei panosteta riittävästi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi kuvittelet, että psykoosisairaita hoidettaisiin jotenkin " paremmin tai enemmän tai laadukkaammin " ? ( Et noin kirjoittanut, mutta hoidon suunnittelusta kyllä.)
        Ei se ihan niinkään mene.
        Hoidot yritetään suunnitella tapauskohtaisesti ( huom. yritetään ) potilaan tilanteesta riippuen.
        On jonkin verran sairaita, joille mikään hoito ei kelpaa, arvostellaan vaan lääkäreitä ja hoitajia, ehkä suurimmaksi osaksi siitä syystä kun itse voi niin huonosti.
        Vuosien varrella on tullut nähtyä se, mitä enemmän potilas itse osallistuu hoitoonsa, alkaa kyllä jossain vaiheessa toipua.
        Osallistuminen ei tarkoita sitä, että hiljaa vain suostuu kaikkeen, lääkityksiin, tai mihinkään muuhunkaan, mitä sanotaan tai kehotetaan ( jotkut käyttävät sanaa käsketään ).
        Aina on lupa ja oikeus sanoa omat mielipiteensä, jopa sanoa vastaan, jos jokin ei tunnu hyvältä.
        Sekin tosin vaikeuttaa omaa tilannetta, jos on niin huonossa kunnossa henkisesti, ettei ole voimia tai uskallusta saada omaa ääntään kuuluviin.
        Olen huomannut senkin sekä avohoidossa, että osastolla, aika monet tavallaan pelkäävät esim. lääkärin kohtaamista. Sitä en ole keneltäkään kysellyt, mistä se johtuu, asia ei sinänsä edes minulle kuulu, vaikka onkin ikävää, että joillain näin tapahtuu.

        Toki resursseja ei ole, rahat eivät riitä, psykiatreista on paikoitellen pulaa, laitospaikkoja on vähennetty todella rankasti, jonot ovat pitkiä, ja kenties vielä jotain muutakin.
        Järjestelmä ei toimi, eikä se ole pelkästään psykiatrian vika, vaan hallituksen, valtion, mielenterveysongelmiin ja -hoitoon ei panosteta riittävästi.

        Psykiatria ei ole pystynyt auttamaan suurinta osaa niistä, jotka ovat tarvinneet apua oireisiinsa. Näin on ollut ainakin viimeisten 30 vuoden ajan. Syinä lähinnä se, että se on liian sairaus ja lääkekeskeistä. Oireiden taustalla olevat tekijät, syyt, traumataustat, ihmisten tunnereaktiot ja elämäntapahtumat eivät ole yleensä kiinnostaneet psykiatriassa toimineita. Kaikki tulkitaan vain häiriöiksi, vioiksi ja sairauksiksi. Lisäksi alalla toimivat aivan liian epäempaattisia ja tunnekylmiä. Potilaita ei pidetä ja kohdata samanarvoisina ja samalla tasolla olevina ihmisinä. Jo tästä syystä, koska ihmisarvo mitätöidään, voi sanoa, että hoito on väärällä perustalla. Eihän sitä silloin voi kutsua miksikään hoidoksi. Jos siitä puuttuu kaikki inhimillisyys, asiallinen, hyvä ja ihmisarvoinen kohtelu. Siksi ne heidän tarjoamansa "mt-palvelut" eivät toimi. Pystyn sen näin sanomaan, koska käytin niitä palveluita melkein 20 vuotta. Sinä aikana ennätti näkemään, mitkä asiat siellä ovat vialla. Fokus on ollut heillä jo alunperin väärä.

        Siksi se, että jotkut eivät ole päässeet, tai joutuneet psykiatriseen sairaalaan, on saattanut olla jopa parempi niin. Eivät ole ainakaan joutuneet kokemaan autoritääristä kohtelua,
        epäasiallista kohtelua ja asennetta. Ja tokkopa niiden, jotka sinne eivät ole päässeet, heidän tilanteensa olisi mitenkään olennaisesti helpottanut. Kummallisten ja tehottomien hoitokäytöntöjen, systeemien takia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Psykiatria ei ole pystynyt auttamaan suurinta osaa niistä, jotka ovat tarvinneet apua oireisiinsa. Näin on ollut ainakin viimeisten 30 vuoden ajan. Syinä lähinnä se, että se on liian sairaus ja lääkekeskeistä. Oireiden taustalla olevat tekijät, syyt, traumataustat, ihmisten tunnereaktiot ja elämäntapahtumat eivät ole yleensä kiinnostaneet psykiatriassa toimineita. Kaikki tulkitaan vain häiriöiksi, vioiksi ja sairauksiksi. Lisäksi alalla toimivat aivan liian epäempaattisia ja tunnekylmiä. Potilaita ei pidetä ja kohdata samanarvoisina ja samalla tasolla olevina ihmisinä. Jo tästä syystä, koska ihmisarvo mitätöidään, voi sanoa, että hoito on väärällä perustalla. Eihän sitä silloin voi kutsua miksikään hoidoksi. Jos siitä puuttuu kaikki inhimillisyys, asiallinen, hyvä ja ihmisarvoinen kohtelu. Siksi ne heidän tarjoamansa "mt-palvelut" eivät toimi. Pystyn sen näin sanomaan, koska käytin niitä palveluita melkein 20 vuotta. Sinä aikana ennätti näkemään, mitkä asiat siellä ovat vialla. Fokus on ollut heillä jo alunperin väärä.

        Siksi se, että jotkut eivät ole päässeet, tai joutuneet psykiatriseen sairaalaan, on saattanut olla jopa parempi niin. Eivät ole ainakaan joutuneet kokemaan autoritääristä kohtelua,
        epäasiallista kohtelua ja asennetta. Ja tokkopa niiden, jotka sinne eivät ole päässeet, heidän tilanteensa olisi mitenkään olennaisesti helpottanut. Kummallisten ja tehottomien hoitokäytöntöjen, systeemien takia.

        Siis käytit palveluja melkein 20 vuotta. Käytät mennyttä sanamuotoa, eli et ole enää palveluiden piirissä.
        Mistä se johtuu, paranitko kuin taikaiskusta, ja palvelut jäivät, olemalla täysin hyödyttömiä ?

        Itsekin olin yli 20 vuotta kyseisten palveluiden piirissä, ja tuli myös nähtyä ja koettua kaikenlaista, mutta voin kertoa, että ilman niitä palveluita en olisi koskaan saanut elämääni enää paremmaksi. Kyllä sieltä tuen sai, vaikka sitä oikeanlaista joutui odottamaan vuosikaudet.
        Palveluihin en ollut läheskään aina tyytyväinen, senkin voin myöntää. Liiallista lääkitystä, joskus ihmisarvoa alentavaa kohtelua, ym. Lopputulos on kuitenkin ratkaiseva, ja menneet kokemukset ovat menneitä, ne jääköön muistilokeron taka-alalle, eivät toki mihinkään katoa, mutta eivät myöskään pilaa nykypäivää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis käytit palveluja melkein 20 vuotta. Käytät mennyttä sanamuotoa, eli et ole enää palveluiden piirissä.
        Mistä se johtuu, paranitko kuin taikaiskusta, ja palvelut jäivät, olemalla täysin hyödyttömiä ?

        Itsekin olin yli 20 vuotta kyseisten palveluiden piirissä, ja tuli myös nähtyä ja koettua kaikenlaista, mutta voin kertoa, että ilman niitä palveluita en olisi koskaan saanut elämääni enää paremmaksi. Kyllä sieltä tuen sai, vaikka sitä oikeanlaista joutui odottamaan vuosikaudet.
        Palveluihin en ollut läheskään aina tyytyväinen, senkin voin myöntää. Liiallista lääkitystä, joskus ihmisarvoa alentavaa kohtelua, ym. Lopputulos on kuitenkin ratkaiseva, ja menneet kokemukset ovat menneitä, ne jääköön muistilokeron taka-alalle, eivät toki mihinkään katoa, mutta eivät myöskään pilaa nykypäivää.

        Psykiatrit eivät ole mitään ihmeparantajia, valitettavasti.

        Lääketiede on kuitenkin hyvin materialistista, henkinen hyvinvointi on ei materialistista, siksi lääketiede ei oikein saa sitä hoidettua kunnolla. Psykiatrian tieteellisyyskin on kyseenalaista.

        Uskoon tuleminen on pelastanut joitakin, ja se todistaa sen että ei materialistinen lähestymistapa pystyy lähes ihmeisiin, harmi ettei sekään toimi kaikkien kohdalla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Psykiatrit eivät ole mitään ihmeparantajia, valitettavasti.

        Lääketiede on kuitenkin hyvin materialistista, henkinen hyvinvointi on ei materialistista, siksi lääketiede ei oikein saa sitä hoidettua kunnolla. Psykiatrian tieteellisyyskin on kyseenalaista.

        Uskoon tuleminen on pelastanut joitakin, ja se todistaa sen että ei materialistinen lähestymistapa pystyy lähes ihmeisiin, harmi ettei sekään toimi kaikkien kohdalla.

        Kukaan ei ole ihmeparantaja, mutta hyvän psykiatrin kohdatessa voi alkaa palaset loksahdella kohdalleen.
        Vaatii tietenkin potilaalta itseltään paljon, oppia ymmärtämään ns. syyt ja seuraukset. Ottaa vastuuta omasta hoidostaan ja omasta itsestään.
        On paljon asioita, joita kukaan muu ei voi tehdä toisen puolesta, ainoastaan tukeminen voi olla mahdollista, ja antaa mahdolliset " työkalut ", jotta ihminen voisi kenties saada oman tilanteensa paremmaksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan ei ole ihmeparantaja, mutta hyvän psykiatrin kohdatessa voi alkaa palaset loksahdella kohdalleen.
        Vaatii tietenkin potilaalta itseltään paljon, oppia ymmärtämään ns. syyt ja seuraukset. Ottaa vastuuta omasta hoidostaan ja omasta itsestään.
        On paljon asioita, joita kukaan muu ei voi tehdä toisen puolesta, ainoastaan tukeminen voi olla mahdollista, ja antaa mahdolliset " työkalut ", jotta ihminen voisi kenties saada oman tilanteensa paremmaksi.

        Julkisella puolella psykiatrit vaikuttavat hyvin samanlaisilta, yhtäkään ylitse muiden olevaa psykiatriaa ei ole oikeastaan ollut, muutama on muita mukavampi, mutta eivät ole tehneet mitään sen ihmeempää, kuin muutkaan hoitoni suhteen, lääkkeet ovat olleet ainoa hoitomuoto, ja niistäkin on joskus joutunut jonkun kanssa vääntämään kättä, kun olen ollut eri linjoilla jonkun lääkärin kanssa, pääosin osastolla ollessani kuitenkin.

        Enkä ole koskaan edes uskonut psykiatreihin, en pidä heitä lääketieteellisinä samalla tavalla, kuin somaattisen puolen lääkäreitä, Psykiatrit eivät usko edes sielun, hengen olemassa oloon, eivät ymmärrä henkisistä jutuista, ns. henkimaailman jutuista mitään. Yksi vanhempi naispsykiatri tosin ymmärsi, sanoi olleensa joskus saattohoidossa ja nähneensä siellä asioita. jonka jälkeen käsitykset olivat muuttuneet.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Julkisella puolella psykiatrit vaikuttavat hyvin samanlaisilta, yhtäkään ylitse muiden olevaa psykiatriaa ei ole oikeastaan ollut, muutama on muita mukavampi, mutta eivät ole tehneet mitään sen ihmeempää, kuin muutkaan hoitoni suhteen, lääkkeet ovat olleet ainoa hoitomuoto, ja niistäkin on joskus joutunut jonkun kanssa vääntämään kättä, kun olen ollut eri linjoilla jonkun lääkärin kanssa, pääosin osastolla ollessani kuitenkin.

        Enkä ole koskaan edes uskonut psykiatreihin, en pidä heitä lääketieteellisinä samalla tavalla, kuin somaattisen puolen lääkäreitä, Psykiatrit eivät usko edes sielun, hengen olemassa oloon, eivät ymmärrä henkisistä jutuista, ns. henkimaailman jutuista mitään. Yksi vanhempi naispsykiatri tosin ymmärsi, sanoi olleensa joskus saattohoidossa ja nähneensä siellä asioita. jonka jälkeen käsitykset olivat muuttuneet.

        Ehkä hengelliset asiat tulisi keskustella jossain muualla kuin psykiatrin vastaanotolla tai psykiatrisella osastolla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä hengelliset asiat tulisi keskustella jossain muualla kuin psykiatrin vastaanotolla tai psykiatrisella osastolla.

        Miksi? Miksi ei saisi keskustella hengellisistä asioista psykiatrisella osastolla, tai psykiatrin kanssa? Nähdäänkö sekin jonakin sairauden oireena, tai merkkinä jostakin sairaudesta? Minusta ihmiselämä, tai elämä yleensäkin kattaa kaikenlaiset asiat, joita elämässä on, kokee, tuntee, tai voi kokea. Miksi pitää sulkea, tai rajata aihepiiri vain tiettyihin asioihin?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Psykiatrit eivät ole mitään ihmeparantajia, valitettavasti.

        Lääketiede on kuitenkin hyvin materialistista, henkinen hyvinvointi on ei materialistista, siksi lääketiede ei oikein saa sitä hoidettua kunnolla. Psykiatrian tieteellisyyskin on kyseenalaista.

        Uskoon tuleminen on pelastanut joitakin, ja se todistaa sen että ei materialistinen lähestymistapa pystyy lähes ihmeisiin, harmi ettei sekään toimi kaikkien kohdalla.

        Uskoon tulemista varmempi kikka on vain hyväksyä se kaikki muu hoito mitä niiden pillereiden lisäksi tarjotaan.

        Sekään ei tietenkään poista sitä oma vastuutta ja osuutta, omaan paranemiseen, mutta pelkkien pillereiden varaan ei sitä tarvitse jättää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä hengelliset asiat tulisi keskustella jossain muualla kuin psykiatrin vastaanotolla tai psykiatrisella osastolla.

        En tarkoittanut mitään uskontoa varsinaisesti, vain sitä, että psykiatria on hyvin materialistinen maailmankuvaltaan, eivät tiedä sielun/hengen olemassa olosta, vaan jopa kieltävät ne. Se tässä nykyajassamme ongelmana taitaakin olla, että ihmiset kuvittelevat olevansa kuin robotteja, jotka sammuvat lopullisesti kun virta katkaistaan.

        Uskontokin voi olla voimavara, joka voi jopa parantaa ihmisen, siinä hengen voima tulee esille parhaiten, ihmisellä on suuri voima, jos sen vaan saa esille, eikä välttämättä tarvita mitään Jumalaakaan, toki siihen uskomisessakaan tuskin on mitään haittaakaan. Jos voimme treenata fyysistä voimaakin, niin voimme treenata henkistäkin voimaa. Henkisyys ja hengellisyys ovat hieman eri asioita.

        Itse olen päätynyt uskonnottomuuteen, olen muodostanut niistä ja niiden jutuista omat näkemykseni, olen ehkä edellä aikaani, koen että tämä on ainoa järkevä tapa nähdä nämäkin asiat, ei ole yhtä uskontoa, joka olisi kaikessa oikeassa, ne ovat vain ihmisten luomia uskomusjärjestelmiä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskoon tulemista varmempi kikka on vain hyväksyä se kaikki muu hoito mitä niiden pillereiden lisäksi tarjotaan.

        Sekään ei tietenkään poista sitä oma vastuutta ja osuutta, omaan paranemiseen, mutta pelkkien pillereiden varaan ei sitä tarvitse jättää.

        Joku voisi vitsailla, että tulin vain järkiini ja lopetin itseni säälimisen.

        Uskonto voi auttaa ja auttaakin joitain, ehkä sekin saa olla olemassa, jos siitä saa avun?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Julkisella puolella psykiatrit vaikuttavat hyvin samanlaisilta, yhtäkään ylitse muiden olevaa psykiatriaa ei ole oikeastaan ollut, muutama on muita mukavampi, mutta eivät ole tehneet mitään sen ihmeempää, kuin muutkaan hoitoni suhteen, lääkkeet ovat olleet ainoa hoitomuoto, ja niistäkin on joskus joutunut jonkun kanssa vääntämään kättä, kun olen ollut eri linjoilla jonkun lääkärin kanssa, pääosin osastolla ollessani kuitenkin.

        Enkä ole koskaan edes uskonut psykiatreihin, en pidä heitä lääketieteellisinä samalla tavalla, kuin somaattisen puolen lääkäreitä, Psykiatrit eivät usko edes sielun, hengen olemassa oloon, eivät ymmärrä henkisistä jutuista, ns. henkimaailman jutuista mitään. Yksi vanhempi naispsykiatri tosin ymmärsi, sanoi olleensa joskus saattohoidossa ja nähneensä siellä asioita. jonka jälkeen käsitykset olivat muuttuneet.

        Tämäkin on käyty täällä ties kuinka monta kertaa läpi, mutta se on se sama lääkäri joka tekee yksityisellä sitä keikkaa. Se ei lähde ihmisen harhoihin tai narsismiin mukaan sen enempää kuin se julkinenkaan lääkäri, vain sen takia että sinä maksat sen laskun suoraan, eikä se kierrä verottajan kautta naaprisi taskusta.

        Ja uskallan pistää pääni pantiksi, että sinullekkin on julkisella puolella tarjottu jossain vaiheessa jotain muutakin kuin lääkehoitoa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämäkin on käyty täällä ties kuinka monta kertaa läpi, mutta se on se sama lääkäri joka tekee yksityisellä sitä keikkaa. Se ei lähde ihmisen harhoihin tai narsismiin mukaan sen enempää kuin se julkinenkaan lääkäri, vain sen takia että sinä maksat sen laskun suoraan, eikä se kierrä verottajan kautta naaprisi taskusta.

        Ja uskallan pistää pääni pantiksi, että sinullekkin on julkisella puolella tarjottu jossain vaiheessa jotain muutakin kuin lääkehoitoa.

        Mikä sama lääkäri, että julkisen puolen lääkärilläkö olisi vielä aikaa tehdä keikkaa yksityiselläkin puolella?

        Jotkut ehkä tekevätkin, tienaahan siinä kivasti ekstraa, hyvät palkat lääkäreillä on.

        Lääkäri on varmasti mielin kielin, jos annat tukun rahaa käynnistä, kummasti löytyy empatiaa ja ymmärrystä, ihan eri tavalla, kuin julkisella puolella. Kuuntelee juttujasi ihan eri korvalla. Kukaan lääkäri ei lähde mihinkään harhoihin mukaan, mistä tuollaisen käsityksen olet saanut?

        Millä tavalla se julkisen puolen lääkäri voisi auttaa, jos lääkehoitoa ei lasketa, minua ei ainakaan juuri mitenkään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskoon tulemista varmempi kikka on vain hyväksyä se kaikki muu hoito mitä niiden pillereiden lisäksi tarjotaan.

        Sekään ei tietenkään poista sitä oma vastuutta ja osuutta, omaan paranemiseen, mutta pelkkien pillereiden varaan ei sitä tarvitse jättää.

        Jokainen saa uskoa ihan mihin haluaa, ei se ole muilta mitään pois.
        Järjellä kun ajattelee, niin psykiatreille ei kannata puhua ihan mitä vaan edes uskonnosta, koska joskus se mielen sairaus saa aikaiseksi ehkä jonkinlaista liioittelua, asiat paisuvat suuriksi, suuremmiksi kuin on ehkä tarkoitus ( esim. psykoosin ollessa kyseessä ).
        Jos lääkäri ei ole mitenkään uskonnollinen, niin hetihän siinä tulee vastakkainasettelua, toinen kertoo asiaa, jonka tuntee itselleen todeksi, ja toinen luulee puhujan olevan harhoissaan.

        Sairaaloissa on tullut nähtyä ihmisiä, jotka ovat menneet uskossaan todella kauas mielikuvituksen puolelle, ja luultavasti senkin on heillä saanut sairaus aikaan. Ei siinä mitään, vaikka uskovaisia tai uskovia ovatkin, mutta sairaus voi vääristää asioita.

        Usein sanotaan, rajansa kaikella, ja mielen sairaus on sellainen, että ne rajat saattavat joskus rakoilla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joku voisi vitsailla, että tulin vain järkiini ja lopetin itseni säälimisen.

        Uskonto voi auttaa ja auttaakin joitain, ehkä sekin saa olla olemassa, jos siitä saa avun?

        Jos ihminen kokee saavansa jostain avun, sehän on vain hyvä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä sama lääkäri, että julkisen puolen lääkärilläkö olisi vielä aikaa tehdä keikkaa yksityiselläkin puolella?

        Jotkut ehkä tekevätkin, tienaahan siinä kivasti ekstraa, hyvät palkat lääkäreillä on.

        Lääkäri on varmasti mielin kielin, jos annat tukun rahaa käynnistä, kummasti löytyy empatiaa ja ymmärrystä, ihan eri tavalla, kuin julkisella puolella. Kuuntelee juttujasi ihan eri korvalla. Kukaan lääkäri ei lähde mihinkään harhoihin mukaan, mistä tuollaisen käsityksen olet saanut?

        Millä tavalla se julkisen puolen lääkäri voisi auttaa, jos lääkehoitoa ei lasketa, minua ei ainakaan juuri mitenkään.

        Minkälaista apua haluaisit, mitä toivot, mikä juuri sinua auttaisi ?
        ( Kerrot, ettei sinua voi auttaa )


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokainen saa uskoa ihan mihin haluaa, ei se ole muilta mitään pois.
        Järjellä kun ajattelee, niin psykiatreille ei kannata puhua ihan mitä vaan edes uskonnosta, koska joskus se mielen sairaus saa aikaiseksi ehkä jonkinlaista liioittelua, asiat paisuvat suuriksi, suuremmiksi kuin on ehkä tarkoitus ( esim. psykoosin ollessa kyseessä ).
        Jos lääkäri ei ole mitenkään uskonnollinen, niin hetihän siinä tulee vastakkainasettelua, toinen kertoo asiaa, jonka tuntee itselleen todeksi, ja toinen luulee puhujan olevan harhoissaan.

        Sairaaloissa on tullut nähtyä ihmisiä, jotka ovat menneet uskossaan todella kauas mielikuvituksen puolelle, ja luultavasti senkin on heillä saanut sairaus aikaan. Ei siinä mitään, vaikka uskovaisia tai uskovia ovatkin, mutta sairaus voi vääristää asioita.

        Usein sanotaan, rajansa kaikella, ja mielen sairaus on sellainen, että ne rajat saattavat joskus rakoilla.

        Nykyisin uskonnollisuus ei ole enää niin merkittävässä asemassa harhaisuudessa, kuin entisaikaan, jolloin aika monilla niitä vielä, ja hyvä niin.

        Itselläni on henkinen maailmankuva, mikä ei tarkoita kuitenkaan samaa, kuin uskonnollisuus. Näen ihmiset henkisinä olentoina, myös ateistit, ihan kaikki ihmiset.

        Uskontoihin en voi uskoa, ehkä joku buddhalaisuus vielä menettelee, mutta taivaat ja helvetit ovat lapsellisia uskomuksia, elämä täälläkin voi olla jo niistä jompaa kumpaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minkälaista apua haluaisit, mitä toivot, mikä juuri sinua auttaisi ?
        ( Kerrot, ettei sinua voi auttaa )

        Sanoin etteivät psykiatrit voi auttaa kovinkaan paljoa, lähinnä tyrkyttävät myrkkyjään, kuten klotsapiinia.

        Läheiset, sukulaiset ja ystävät voivat auttaa kuitenkin eniten, eivät kirjanoppineet.

        Enkä tarvitse edes mitään erityistä apua psykiatreilta, ei ole lapsuuden traumojakaan, että olisi tarvetta terapiallekaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanoin etteivät psykiatrit voi auttaa kovinkaan paljoa, lähinnä tyrkyttävät myrkkyjään, kuten klotsapiinia.

        Läheiset, sukulaiset ja ystävät voivat auttaa kuitenkin eniten, eivät kirjanoppineet.

        Enkä tarvitse edes mitään erityistä apua psykiatreilta, ei ole lapsuuden traumojakaan, että olisi tarvetta terapiallekaan.

        Ihan pienenä muistutuksena, että läheisten, sukulaisten tai ystävien ei ole tarkoitus olla sairaiden ihmisten ajatusjätteen kaatopaikkoja jonne vain oksennetaan kaikki omat ongelmansa.

        Tätä näkee valitettavasti aivan liian usein, ja sitten ihmetellään, että miten tarttumaton sairaus leviää kuin kulovalkea, niin että nuoret ihmiset eläköityvät.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan pienenä muistutuksena, että läheisten, sukulaisten tai ystävien ei ole tarkoitus olla sairaiden ihmisten ajatusjätteen kaatopaikkoja jonne vain oksennetaan kaikki omat ongelmansa.

        Tätä näkee valitettavasti aivan liian usein, ja sitten ihmetellään, että miten tarttumaton sairaus leviää kuin kulovalkea, niin että nuoret ihmiset eläköityvät.

        Julma ja kylmä suhtautuminen..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Julma ja kylmä suhtautuminen..

        On joo, vähän ikävä asenne, mutta on osittain tottakin, että joskus omaiset ja läheiset saattavat ihan oikeasti itsekin väsyä hoivatessaan sairasta ihmistä, kun ei hoitoon tai terapiaan pääse kovin helposti.
        Joskus myös hoitava taho jättää potilaan ja omaiset tilanteeseen, että " kyllä omaiset jaksavat hoitaa ja seurata ". Ei se ole niin yksinkertaista.
        Omaiset ja läheiset jaksavat jonkin aikaa, kyllä, mutta mitä pidempään joku on huonossa kunnossa saamatta hoitoa, muodostuu se raskaaksi läheisille.
        Omaiset etenkin voivat tuntea riittämättömyyttä ja voimattomuutta, kun haluaisivat auttaa, ja kaikkensa tehdä, mutta keinot ovat aika vähäiset.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Julma ja kylmä suhtautuminen..

        Kyllä. Olen ollut itsekkin siinä tilanteessa, etten pystynyt ottamaan huomioon läheisiäni, sukulaisian tai ystäviäni. Se oli hienoa, että useimmat heistä pystyivät auttamaan ja kannustamaan, mutta siitä sen sairauden oikeastaan tunnistaakin, ettei sairas pysty ottamaan huomioon muiden ihmisten tarpeita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On joo, vähän ikävä asenne, mutta on osittain tottakin, että joskus omaiset ja läheiset saattavat ihan oikeasti itsekin väsyä hoivatessaan sairasta ihmistä, kun ei hoitoon tai terapiaan pääse kovin helposti.
        Joskus myös hoitava taho jättää potilaan ja omaiset tilanteeseen, että " kyllä omaiset jaksavat hoitaa ja seurata ". Ei se ole niin yksinkertaista.
        Omaiset ja läheiset jaksavat jonkin aikaa, kyllä, mutta mitä pidempään joku on huonossa kunnossa saamatta hoitoa, muodostuu se raskaaksi läheisille.
        Omaiset etenkin voivat tuntea riittämättömyyttä ja voimattomuutta, kun haluaisivat auttaa, ja kaikkensa tehdä, mutta keinot ovat aika vähäiset.

        Mielen hommelit on hankalia, kun oikeastaan kukaan ei pysty välillä oikein kunnolla auttamaan, kun mieli on kaaoksessa, ei se oikein osaa ottaa apuakaan vastaan,

        Eikä ammattiauttajinakaan usein empaattisimmat jaksa sitä kärsimyksen määrän katsomista, hakeutuvat toiseen työhön, sekin on ongelmana, kun tällä alalla tarvittaisiin juuri heidän kaltaisiaan.


    • Hei ja tiedoksi kaikille,

      On olemassa monia auttamistahoja, joihin voi olla yhteydessä puhelimen tai verkon välityksellä ja vieläpä matalalla kynnyksellä sekä anonyymisti. Niistä voi saada vinkkejä myös muuhun avun hakemiseen.

      Tässä yhteystietoja:

      - Tukinet.net - Tukipisteesti netissä https://tukinet.net/

      Tukinetistä saa itselleen tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken mistä tahansa hankalasta elämäntilanteesta tai mielessä olevasta huolesta. Tukihenkilö löytyy mm. Mieli Tukisuhteesta. https://tukinet.net/teemat/mieli-tukisuhde/tukisuhteet/

      Tukinetissä on myös monenlaisia keskusteluryhmiä ja chattejä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja. Ryhmiin osallistuminen voi lievittää yksinäisyyttä.

      Esimerkiksi joka viikko ma-ke klo 15-19 ja to klo 15-21 on Solmussa-chat päivystys, jossa voi jutella kahden kesken päivystäjän kanssa. Lähes päivittäin on useita ryhmächattejä eri kohderyhmille. Tukinet on avoinna kellon ympäri vuoden jokaisena päivänä.

      - Valtakunnallinen kriisipuhelin

      Jos soittaminen tuntuu omimmalta vaihtoehdolta, niin valtakunnallinen kriisipuhelin päivystää24/7 numerossa 09 2525 0111.

      Ympäri Suomea toimii myös kriisikeskuksia, joihin voi mennä keskustelemaan paikan päälle. Myös etävastaanotto on mahdollista osassa paikoista. Kriisikeskusten yhteystiedot löytyvät mm. MIELI Suomen Mielenterveys ry:n nettisivuilta.

      Ysätävällisin terveisin
      MIELI Kriisikeskus Helsinki/Kata

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Turkipippurin omistaja törkeä lapsenraiskaus 21.2.2024

      Lapin käräjäoikeus Rovaniemi 1.3.2024 törkeä lapsenraiskaus,syyllinnen Turkinpippurin omistaja Farsad Doski Reger https:
      Rovaniemi
      66
      3562
    2. Piruilua suhdekohusta? Anssi Heikkilä julkaisi kuvia "deitti-illasta" - Missä Pernilla Böckerman?!

      Anssi Heikkilä ja Pernilla Böckerman voittivat viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa -kisan. Nyt heidän ympärillään kuhist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      16
      1857
    3. Raideliikenne

      Kuka jäi junan alle?
      Kiuruvesi
      29
      1718
    4. Purra antoi Hakkaraiselle tylysti kenkää

      Persujen puheenjohtaja Riikka Purra, joka on myös persujen puoluehallituksen puheenjohtaja, on päättänyt hovinsa kanssa
      Perussuomalaiset
      360
      1679
    5. Mitä muuttaisit kaivatussasi?

      Rehellisiä vastauksia kiitos.
      Ikävä
      114
      1664
    6. Farmi Suomi -matskua julki! Iida Vainio ja Archie Cruz intiimissä hetkessä: "...yölläkin sitten..."

      Sutinaa kerrakseen… Rokkari Archie Cruzilla ja kultamekolla kohahduttaneella Iida Vainiolla on ollut mm. tällaista visp
      Kotimaiset julkkisjuorut
      12
      1380
    7. Siitä näkemisestä tuolla oikeissa kuvioissa

      Odotusarvo olisi, että hakeutuisit aktiivisesti tilanteisiin tai paikkoihin, missä olisi mahdollista törmätä. No niinpä.
      Ikävä
      110
      1327
    8. Ranskan presidentti: Nato joukkoja Ukrainaan?

      Silloinhan Suomenkin pitäisi lähettää Ukrainaan joukkoja. Miltä kuulostaa? Macron ei sulje pois länsijoukkojen lähettäm
      Maailman menoa
      431
      1267
    9. Kun kohtasin sinut muutit elämäni

      Se ei ole entisellään enää. Olen järkyttynyt ja jäänyt suuren hämmennyksen valtaan. Mitä tämä oli? En tiedä enää, mitä a
      Ikävä
      77
      1255
    10. Vanha valta heitti nyt Kelloniemen ulos

      Vanhan vallan juoksupoika Ilpo Tervonen kruunattiin Heikin ritarikunnan ensimmäisen rasvaajan ansiomerkillä. Juhana Kell
      Kemijärvi
      82
      1144
    Aihe