Että kumppanin pitäs olla täydellinen kaikin tavoin ja suhteen täydellinen.
Mä heti esim jos näen jonkun irl niin alan haaveilla, aa tossa vois olla potentiaalinen kumppani ym.
Olen siis 43v nyt en oo seurustellut enkä edes suudellut, saati mitään muuta koskaan. Olen sosoaalisilta taidoiltani todella rajoittunut, siksi ei ole kavereitakaan. Joku voisi luonnehtia jopa autistiksikin...ehkä.
Koulut on käyty, työpaikat saatu. Tehty töitä. Tosin mt-ongelmat ajo lopulta saikuille vähän päästä ja sitten määräaik eläkkeelle ja lopulta täysin eläkkeelle. Maisteriksi ehdin valmistua ja olla ihan ok töissäkin kunnes meni mielenterveys kokonaan.
Ei silti, mä olin oirehtinut 12-vuotiaasta saakka.
Mä tiedostan, että suhdetta ei enää edes kannata yrittääkään, olen riippuvainen ja takertuva, jos ehdin ihastua johonkuhun, siksi välttelen osaltaankin edes ihastuakaan.
Mutta en kiellä, etteikö sitä joskus läheisyyttä kaipaisi tai ihmisiä.
Mutta toisaalta koska olen eristäytyvä persoonallisuus, siis tuo on yksi monista diagnooseistani, niin tavallaan viihdyn omissa oloissa ja kaikki ihmissuhteet on periaatteessa ja käytännössäkin bittimaailmasta.
Se mikä on lohduttanut, viime aikoina moni on tulkut mediassa esiin, jopa naisia 30-50v etteivät ole ikinä seurustelleet saati muutakaan. Enää ei koe, että olisi outo yksi poikkeus.
Mä heti esim jos näen jonkun irl niin alan haaveilla, aa tossa vois olla potentiaalinen kumppani ym.
Olen siis 43v nyt en oo seurustellut enkä edes suudellut, saati mitään muuta koskaan. Olen sosoaalisilta taidoiltani todella rajoittunut, siksi ei ole kavereitakaan. Joku voisi luonnehtia jopa autistiksikin...ehkä.
Koulut on käyty, työpaikat saatu. Tehty töitä. Tosin mt-ongelmat ajo lopulta saikuille vähän päästä ja sitten määräaik eläkkeelle ja lopulta täysin eläkkeelle. Maisteriksi ehdin valmistua ja olla ihan ok töissäkin kunnes meni mielenterveys kokonaan.
Ei silti, mä olin oirehtinut 12-vuotiaasta saakka.
Mä tiedostan, että suhdetta ei enää edes kannata yrittääkään, olen riippuvainen ja takertuva, jos ehdin ihastua johonkuhun, siksi välttelen osaltaankin edes ihastuakaan.
Mutta en kiellä, etteikö sitä joskus läheisyyttä kaipaisi tai ihmisiä.
Mutta toisaalta koska olen eristäytyvä persoonallisuus, siis tuo on yksi monista diagnooseistani, niin tavallaan viihdyn omissa oloissa ja kaikki ihmissuhteet on periaatteessa ja käytännössäkin bittimaailmasta.
Se mikä on lohduttanut, viime aikoina moni on tulkut mediassa esiin, jopa naisia 30-50v etteivät ole ikinä seurustelleet saati muutakaan. Enää ei koe, että olisi outo yksi poikkeus.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Mielenkiintoinen kertomus...
😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍
😋 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18094307U
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Sinun olisi pitänyt mennä nuorena baariin ja ottaa pari kaljaa, jos ei muuten. Ihmisten kanssa pitää olla tekemisissä että voi suhteita aloitella.
Juu. Kävinkin jokusen kerran, mutta ei ollut oikeen juttuni. En tykännyt siitä ihmispaljoudesta, enkä alkoholista. Sielläkin istuin enimmäkseen yksin. Niin tavattoman ujo ja arkahan olin, että vapisin jos joku edes tuli lähelle. Jopa hutikassa.
Siis nykyäänkin vaatii hirmuisen ponnistuksen käydä edes ruokakaupassa ja ulkona kävelyllä, sillä pelko ja jännitys ovat niin voimakkast. Kun tulen kotia, olen niin loppu henkisedti, että nukun tunnin pari.
Jeesus on ihmisen ainoa toivo. Täydellisyys mitä etsimme on hänessä, ei kenessäkään tavallisessa miehessä tai naisessa. Jumala on täydellinen. Ja Jumalan täydellisyys on se mikä meistä uupuu. Jeesusta ei pidä etsiä kumppanista. On vaan mahdotonta löytää sellainen virheetön ihminen täältä. Ihminen kuitenkin voi rakastaa kuten Jumala, epätäydellistä ja heikkoakin, kun oppii tuntemaan Jumalan.
Roomalaiskirje 3:23-25
"Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä ... "
Tämän kaiken oppii hyvin näkemään kun on tekemisissä ihmisten kanssa joilla on oikeasti vakava tilanne elämässä. Kaikki muu toivo hiipuu paitsi toivo iankaikkisesta elämästä Jeesuksessa. Siitä tämä kaikki pahoinvointi todistaa maailmassa. Kriisit ovat meille kutsu Jeesuksen luokse.
Onhan ne kauniita ajatuksia. Mutta, ei minulle uskonnollinen ajattelu ole tuonut elämään ihmeempiä.
Mulla on päinvastoin käynyt niin, että kun olen kokenu elämässäni vakavaa ja raskaita asioita, lapsenuskoni on kadonnut.
Jokainen saa minun puolestani uskoa mihin tahtoo. Itse ajattelen niin, että kuoltuahan sen näkee onko mitään muuta vaiko ei.
Raamatun olen lukenut useampaankin kertaan. Uskonnollista kirjallisuutta niin ikään runsaasti, mutta... mitä enemmän niihin olen syventynyt siyä skeotsisemmäksi olen tullut. Ikävä kyllä.
Ymmärrykseltä kuuluu olla aikuinen. Lapsi (oppimaton) pahantekoon.
Ei Raamattu avaudu ilman uskoa. Sitä on turha lukea järjellisesti. Se ymmärretään syvällisemmin kuin järjellä. Järki kun on aina alisteinen joko uskolle tai epäuskolle.
Lapsenkaltaisten on taivasten valtakunta, eli se lapsenusko nimenomaan pitää olla.
Mutta se, olenko uskovainen nyt? En.
Kuoltua sen näkee onko mitään vai ei.
Minä en usko. En. Kuten sanoin, kuoltua sen näkee onko mitään vai ei.
Pelle :-)
Perustele