On odotellu jo vuoden yhdestä aivan pienen alueen omakotitaloista tulevan myyntiin, alueelta ollut myynnissä kolmenvuoden aikana yksi.
Aluella ilmeisesti viihtyvät kun eivät pyri pois, voi tietysti olla myös se ettei sillä rahalla mitä talosta saisi, eivät mitään vastaavaa muualta. Suurimmaksi osaksi ne talot rakennettu noin 1960-1975, joten niiden arvo on omistajille tunneperäinen. Pienet sähkölämmitteiset talot jossain 50-70tuhannen tienoilla, joihin joutuisi rakentaan 50 000eurolla maalämmön, tekniikan ja sähköpattereiden tilalle vesikiertopatterit. En tiedä onko alueella öljylämmitystaloja, tuolloin tietysti maalämpö maksaisi ehkä 18 000 euroa kun jo patterit olisi. Tosin alueella joillain taloissa on kaukolämpö, niissä joissa ei ole niin kuulemma mahdollista liittää se. Tuolloin maata kaivittaessa voisi tehdä talon sokkeliin osittaiseen alueelle uuden vedeneristylsen ja uuden tulovesi ja viemäriputkien uusimisen kunnallisteknikkaan talosta?
Kaukolämpö olisi ehkä edullisin, tosi jos talo on kaukana lähimmästä kaukolämpöverkosta on kuulemma maksettava siirtoputkista lisähintaa, se on vähään hassua. Ymmärtänyt niiden väliin jäävät talot eivät maksa siitä mitään muulle kuin kaukolämmölle. Kaupunki kiittää mikäli joku ostaa 400metriä pitkän uuden putken taloonsa mutta ei hyvitä siitä mitään sille ensimmäiselle vaikka uusia taloja siinä 400 metrin välissä liittyisi kaukolämpöön?
Missä on ne Raahe tyhjät asunnot?
Anonyymi-ap
0
332
Luetuimmat keskustelut
- 561144
Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust561071Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍1141032Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,7930- 93884
Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.5745Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista27691Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it191662- 70641
- 73617