Uusin koulusuunnitelma

Anonyymi-ap

https://poytakirjat.oulainen.fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2023235-4

Päätösehdotus Esi- ja perusopetuksen suunnitelma 2024 - 2028:n muutos siten, että oppilasmäärä nostetaan 45 kaikilla kouluilla. Tämä johtaa siihen, että kaikki kyläkoulujen oppilaat siirretään Juho Oksan ja Jauhinkankaan kouluille syksystä 2024. Lehtopään, Matkanivan, Piipsjärven ja Petäjskosken koulujen koulutoiminta lakkaa 2.6.2024. Luokkakoko kasvatetaan alakouluissa noin 20 oppilaaseen ja yläkoulussa 25 oppilaaseen.

No nyt menee hurjaksi tämä touhu, kaikki sivukoulut ehotetaan lakkautettavaksi jo ensi vuonna. Ja luokkakokoja kasvatetaan.

121

3477

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei luulis noin äkkiä järjestyvän suunnitelmat? Mut Sivistystoimi on saanut niin paljon noottia jatkuvista ylityksistä(eikä pieniä) että Sarpolalla alkaa olla hätä pöksyissä. Mutta sitten niiltä jotka puolustavat koulujen lakkautuksia vaikkei juuri oppilaita ole,niin ne ehdotukset mistä säästetään sivistyspuolelta kun on vaan Pakko!!! Ette tekään saa lainaa jos entisetkin maksamatta!!!

      • Anonyymi

        Siis jotka ovat lakkautuksia vastaan,säästöt?

      • Anonyymi

        🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑

        💋 ­­N­y­­m­­f­o­­m­a­­a­­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#18096256N

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞

    • Anonyymi

      Erinomaista, mikäli kaupunki päättäjineen kykenee reagoimaan nopeasti muuttuviin tilanteisiin! Jos jäädään tuleen makaamaan, niin piru meidät perii ja mörökölli vie.

      • Anonyymi

        Juurikin näin. Taloudellinen tilanne on (esimerkiksi näillä koululakkautusvetkutuksilla) ajettu siihen pisteeseen, että nyt pitää toimia ja tehdä koko kuntaa palvelevia päätöksiä vaikka ne vaikeita olisikin. Ei muutaman tuhannen asukkaan kunnassa voi olla kuutta alakoulua, tai voi mutta ei millään tasolla järkevää. Kiinni vaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taloudellinen tilanne on ajettu tähän tilanteeseen täysin osaamattomalla johtamisella. Tuloihin suhteutettuna liian mahtipontiset investoinnit ja löperöt virkojen perustamiset tuottamattomiin tehtäviin ajaneet tilanteen tähän. Pitkänaikavälin säästöt hukattiin parissa vuodessa vaikka suhdanne oli hyvä. Nyt heikompi suhdanne niin ollaan välittömästi ongelmissa ja säästökohteita ei enää löydetä kuin toimintamenoista. Kaupunginjohtajan lopullisen typeryyden osoittaa, että hän tässä tilanteessa vaatii lakkautuksia vastustavia kertomaan miten talous saadaan tasapainoon. Ei tullut sitten kuunneltua varoituksia Leden- ym. päätöksiä tehdessä

        Tästä olen samaa mieltä että investointeja tehty harkitsemattomasti. Esimerkiksi päiväkoti oli täysin turha investointi, kun lapsimääriin tulossa roimaa laskua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juurikin näin. Taloudellinen tilanne on (esimerkiksi näillä koululakkautusvetkutuksilla) ajettu siihen pisteeseen, että nyt pitää toimia ja tehdä koko kuntaa palvelevia päätöksiä vaikka ne vaikeita olisikin. Ei muutaman tuhannen asukkaan kunnassa voi olla kuutta alakoulua, tai voi mutta ei millään tasolla järkevää. Kiinni vaan.

        Kiinni vaan olen samaa mieltä,kulut on liian korkeat.

    • Anonyymi

      Mielenkiintoista veivausta tämä koulujen lakkautus, ensimmäinen esitys oli vähän tämäntyyppinen (oppilasrajat merkkaavat asiassa eniten) mutta valtuusto muutti ne nykymallin mukaisesti eli hidastaa lakkautustahtia. Nyt sitten ns. palattu alkuasetelmaan, tosin kiristetty noita oppilasrajoja. Ja kaikki tämä lopoukesän ja nyt syksyn aikana. Kiivaasti johtaja Riikka ajoi tiukenettua aikataulua sulkemisiin. Veikkaampa että nytkin valtuusto päättää pelon vallassa jotain muuta kuin mitä lautakunta esittää. Ainakin Lehtopää putoaa lopettavien listalta ja saa jatkon, Piipsjärven ja Matkanivan oppilaat mahtuu sinne. Kaupunginjohtaja kyllä pitää taas sellaisen alustuspuheenvuoron että monella valtuutetulla pasmat sekaisin miten äänestää asiasta. Tuskin siis valtuusto nielee tuota esitystä sellaisenaan.

      • Anonyymi

        Matkanivassa on enemmän oppilaita kuin Lehtopäässä. Ennusteet näyttävät että tulevaisuudessa olisi toisinpäin, mutta Matkanivassa ennuste on jo pitkään ylittynyt ja Lehtopäässä alittunut. Eli ei onnistu noin yksioikoiset päätelmät jatkavista kouluista.

    • Anonyymi

      Edelleen puuttuu suunnitelmat ja laskelmat mitä mahdollisesti vapautuville tiloille ja kiinteistöille tehdään tai mitä niissä voidaan tehdä.
      Paljonko maksaa jos puretaan, paljonko maksaa "ylläpito" jos ei pureta, paljonko niistä voi saada jos myydään, onko esiintullut ostajia, onko markkinoitu.. siinä sarpolalle ja muille niiden osalta töiden vähenemisen tilalle hommia..hopi hopi..

      • Anonyymi

        Säästöjen osalta kiinteistöjen ylläpito ei liene se olennaisin asia. Suurimmat säästöt tulevat varmaankin henkilöstön puolelta. Mutta tokihan tyhjän kiinteistön ylläpito on aktiivisessa käytössä olevaa edullisempaa. Esim lämpötilaa voi maltillisesti alentaa, kuitenkin niin että ei aiheuta vaurioita rakenteille. Talvella lumitöitä ei tarvita samaan tapaan kuin käytössä olevalla koululla.

        ...miten henkilöstön puolelta tulee säästöä ? irtisanotaanko joku.. kuka tekee ne lumityöt edullisemmin isolla koululla ?
        Pitääkö tyhjä koulu lämmittää silti ?

        Älä höpise utopioita, lahoavat pystyyn ja purku on kallista sitten..
        Yhtään visiota mitä sitten ei ole esittää.. miksi ei ? Eikö ketään kiinnosta ?

        Ryhmäkoot kasvavat nykyisestä, joten vähemmillä opettajilla pärjätään.

        Yhdellä/kahdella edullisempaa tehdä lumityöt, kuin kuudella. Eikä tyhjillään olevien koulujen pihoja tarvi jokaisen sateen jälkeen aurata/hiekoittaa

        Tyhjä koulu pitää lämmittää, mutta lämpöjä voidaan laskea esim 5 astetta ja energiaa säästyy 25 %

        ...kyllä on pienistä säästöistä kysymys..paremminkin pakkomielle ja jäljet johtaakin.. voi voi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ...miten henkilöstön puolelta tulee säästöä ? irtisanotaanko joku.. kuka tekee ne lumityöt edullisemmin isolla koululla ?
        Pitääkö tyhjä koulu lämmittää silti ?

        Älä höpise utopioita, lahoavat pystyyn ja purku on kallista sitten..
        Yhtään visiota mitä sitten ei ole esittää.. miksi ei ? Eikö ketään kiinnosta ?

        Kepu haluaa tyhjentää sivukylät asukkaista samalla kun puolue kuolee lopullisesti??

    • Anonyymi

      Onko juholla kova oksa?

    • Anonyymi

      Te ette taida tietää, miten ne kullannuppunne nykyään koulussa käyttäytyvät.

      Kaikkea kaunista voi kotona kertoa, mutta koittakaapa mennä luokkaan nykyisen kauniisti sanottuna INKLUUSION aikaan.
      25 oppilasta luokassa ja yksi opettaja, avustaja silloin kun on.

      Tämä on mahdoton yhtälö. Ei siellä oppimista tapahdu, tai se on "hänessään".

      • Anonyymi

        Jos ette ymmärrä, mistä on kysymys. Googlatkaa sana INLUUSIO..

    • Anonyymi

      Kyllä olis Oulaisissakin asiat paljon paremmin, kun olis lakkauttanut Pajalan ja muun rosvosakin aikoja sitten.

      • Anonyymi

        Täsmälleen samaa mieltä. Pajalan ja Moilasen voisi lähettää lahjoituksena vaikka kehitysapuun.

      • Anonyymi

        Älkääpä höpöttäkö,kyllä Riikka on asianmukainen osaava henkilö,jostain vaan niitä menoja pitää karsia.Näinhän me teemme kotonakin,kun sähkön hinnnan suhteen,etsimme mistä voimme karsia kulutuksen menoja..Se mitä Palajaan tulee,olis saanut häippästä jo sössöttämästä ihan mualle.

      • Anonyymi

        Tästä erittäin samaa mieltä, hyvä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täsmälleen samaa mieltä. Pajalan ja Moilasen voisi lähettää lahjoituksena vaikka kehitysapuun.

        Jee molemmat maailman turuille😂😂

    • Anonyymi

      Tässä laitetaan lapset maksamaan kalliisti osaamattomien päättäjien töppäilyt. Kaupungin-, ja sivistysjohtajan sekä valtuuston ja hallituksen puheenjohtajien ainoa tavoite on kyläkoulujen lakkauttaminen keinolla millä hyvänsä.

      Missä oli säästötarpeet silloin kun Ledenin hallin, uuden päiväkodin ja jätevedenpuhdistamon investoinneista päätettiin!? Silloin oli rahaa kuin roskaa ja ei huolta huomisesta. Nyt lapsilta viedään koulut ja työnnetään heidät ylisuuriin selviytymään. Ja toitotetaan että ainoa säästökeino on lapsilta ottaminen. Ovatko johtohenkilöt oikeasti näin pihalla suunnitelmallisesta kuntataloudesta?

    • Anonyymi

      Tuumikaapa mitä väinölänrantaan tehdään?
      Onko sivistys ym porukoilla vara vaatia 700000-800000e maksavaa rannan uudistusta samalla kun kouluja täytyisi sulkea. Lasten kustannuksellako tehdään hienompi ranta missä voi sitten kaljoitella.
      Mihin päättäjien ja ihmisten järki on kadonnut.

      • Anonyymi

        Ne kalliit Villa Gardenin suunnitelmathan on hylätty aikoja sitten ja nyt tehdään karsitun, Palorannan laatiman suunnitelman mukaan.

    • Anonyymi

      Valitettavasti jostain on niitä säästöjä etsiä,onko mitään järkeä pitää koula ylle jossa tulee oppilasmäärä vain vähenee.
      Tässäkin asiassa pitää katse suunnata vuosia teenpäi,mikä tulee oleen sitten tilanne.
      Kyllä Sarpola on asialinjalla.

      • Anonyymi

        Näin se valitettavasti on. Järkiratkaisu jos päätösehdotuksen mukaisesti päätetään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin se valitettavasti on. Järkiratkaisu jos päätösehdotuksen mukaisesti päätetään.

        miltä tuntuis omalle kohdalle.. mietippä, mistä olet valmis tinkimään.. et mistään !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        miltä tuntuis omalle kohdalle.. mietippä, mistä olet valmis tinkimään.. et mistään !

        Keskustan asukkaathan on vaatineet koko ajan jotain;kukkaa sinne,kukkaa tänne,jokeen valoja,rannat kauniiksi ja sinne kaikkea höppää.Ja huonot aurarit. Ei pääse käveleen,pyörä ileen.Niin ja Bergströmin kiinteistöön pitää saada,sitä sun tätä joka ei tuota mitään,vain menoja!Loputtomia vaatimuksia.

      • Anonyymi

        Vai Sarpola asialinjalla? Mistä miljoonan ylitys sivistyspuolella tänä vuonna? Ei jatkoon!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai Sarpola asialinjalla? Mistä miljoonan ylitys sivistyspuolella tänä vuonna? Ei jatkoon!

        Miljoonan ylitystä ei pysty kuittaamaan vaikka sulkisi kaikki kyläkoulut huomisesta lähtien! Mutta silti Sarpolan ja muiden johtajien mielestä on kylien puolustajien syytä että kaupungin talous on kuralla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keskustan asukkaathan on vaatineet koko ajan jotain;kukkaa sinne,kukkaa tänne,jokeen valoja,rannat kauniiksi ja sinne kaikkea höppää.Ja huonot aurarit. Ei pääse käveleen,pyörä ileen.Niin ja Bergströmin kiinteistöön pitää saada,sitä sun tätä joka ei tuota mitään,vain menoja!Loputtomia vaatimuksia.

        Muiden puolueiden asukkaat ei oo vaatineet mittään?👉🤏

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muiden puolueiden asukkaat ei oo vaatineet mittään?👉🤏

        Eniten keskusta.Sit on saatu joka lööpissä ilmoittaa että tämä ja tämä on keskustan aloite🥴Onneksi nyt sentään joku kepustakin ymmärtää että noin isoa alijäämää ei niin vain korjata kun suurin kuluerä on sivistystoimi.Eipä siihen ole tullut natisijoilta hyviä ehdotuksia että millä paikataan.Paitsi yks et pitää valtiolta pyytää.ohhoi!

    • Anonyymi

      Nythän on viimekädessä syy siinä, että Oulaisten valtionavut ovat kaksi miljoonaa euroa alemmat kuin odotettiin. Mistä se johtuu? Olisiko voitu, jos olisi osattu, välttyä siltä yllätykseltä?
      Nyt on saatu hyvä syy lakkauttaa monta sivukylien koulua nopeasti ja lopullisesti.

    • Anonyymi

      Tulee suurtyöttömyys, kun kaikki lakkautetaan.

      • Anonyymi

        Ei työpaikkoja olla vielä lakkauttamassa.

    • Anonyymi

      Oulainen lisää vetovoimaa! Nostetaan veroja, lakkautetaan kyläkoulut, riidellään käräjillä yrittäjien kanssa, nostetaan jätevesimaksut pilviin, johtavassa asemassa olevat viranhaltijat kirjoilla muilla paikkakunnilla ...listaa voisi jatkaa vaikka kuin mutta Oulainen ei käy kansalaistensa lompakolle kaupunginhallituksen pj:n mielestä

      • Anonyymi

        Nyt tuli asiaa. Hyvä

      • Anonyymi

        Jos veroprosentti olisi nostettu kahteentoista, niin melkoinen muuttoaalto olisi alkanut, poispäin. Ja turha olisi ollut odotella yhtään uutta asukasta. Miten muistelisin että kun uudesta Piipsjärven koulusta käytiin keskustelua, niin kyläläiset olivat sitä mieltä että vanha surkea koulu ei vedä asukkaita Piipsjärvelle ja kun uusi koulu saadaan niin alkaa melkein muuttoryntäys. Nyt on vuosia kaupunki maksanut kalliita per oppilas kustannuksia siellä kouluja käyville, ja vielä rakentanut sen uuden koulunkin. Tilanne on kuitenkin se, että oppilasmäärän vähyyden vuoksi on Piipsjärven koulu ensimmäisenä lakkautettavien listalla. Mihin ne uudet asukkaat hävisi ja miksi koulussa ei olekkaan oppilaita..? Ja nyt vielä itketään että suurimmalta kylältä lakkautetaan koulu. Oli kallis ja todellakin typerä päätös edes rakentaa sinne se uusi koulu, nyt jää kaupungin ylläpidettäväksi (tyhjillään) muutenkin huonossa taloustilanteessa. Näkeeköhön enää mistään ketkä silloisessa valtuustossa kannattivat uuden koulun rakentamista Piipsjärvelle? Kalliiksi tuli se päätös. Toivottavasti nyt osataan toimia järkevämmin.

      • Anonyymi

        Siinä lyhyesti kaupungin pito ja vetovoima! Hyvin onnistuttu kaikessa onneksi leden pelastaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt tuli asiaa. Hyvä

        Niinpä! Miettikääpä!!!

      • Anonyymi

        tästä unohtui että käräjöidään hoitajien kanssa jotka halusi kaupungille töihin ja käytetään 100k lakikuluihin vaikka varmasti tiedossa että hävitään

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tästä unohtui että käräjöidään hoitajien kanssa jotka halusi kaupungille töihin ja käytetään 100k lakikuluihin vaikka varmasti tiedossa että hävitään

        Arka aihe puhua, kuinka paljon menee vuositasolla lakimies ja käräjä palkkioihin? Ei taida 500 000eur riittää! Kaikki sen takia kun ML ja RM haluaa KP n johdolla. Käräjöintejä koko ajan jatkuvalla syötöllä ja aina vika yrittäjissä ja työntekijöistä ei koskaan kaupungissa ja viranhaltioissa?

        joku valtuutettu voisi napata tästä kysymyksen seuraavaan valtuuston kokoukseen ja kysyä paljoko nämä oikeuden asiat hoitajia + muita vastaan on vieneet kunnan rahaa.. epäilen että saman verran millä näitä nyt suljettavia kouluja pyöritettäisiin vuosikausia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos veroprosentti olisi nostettu kahteentoista, niin melkoinen muuttoaalto olisi alkanut, poispäin. Ja turha olisi ollut odotella yhtään uutta asukasta. Miten muistelisin että kun uudesta Piipsjärven koulusta käytiin keskustelua, niin kyläläiset olivat sitä mieltä että vanha surkea koulu ei vedä asukkaita Piipsjärvelle ja kun uusi koulu saadaan niin alkaa melkein muuttoryntäys. Nyt on vuosia kaupunki maksanut kalliita per oppilas kustannuksia siellä kouluja käyville, ja vielä rakentanut sen uuden koulunkin. Tilanne on kuitenkin se, että oppilasmäärän vähyyden vuoksi on Piipsjärven koulu ensimmäisenä lakkautettavien listalla. Mihin ne uudet asukkaat hävisi ja miksi koulussa ei olekkaan oppilaita..? Ja nyt vielä itketään että suurimmalta kylältä lakkautetaan koulu. Oli kallis ja todellakin typerä päätös edes rakentaa sinne se uusi koulu, nyt jää kaupungin ylläpidettäväksi (tyhjillään) muutenkin huonossa taloustilanteessa. Näkeeköhön enää mistään ketkä silloisessa valtuustossa kannattivat uuden koulun rakentamista Piipsjärvelle? Kalliiksi tuli se päätös. Toivottavasti nyt osataan toimia järkevämmin.

        Piipsjärven koulu rakenettiin muutamien silloin "kellokaiden ehdoin"väärillä perusteilla.
        Uskoivat he kait,että järvi tuo asukkaita,se oli heidän ennuste joka nyt tulee eteen.
        Jo silloin päättäjien olis pitänyt suunata katse eteenpäin vuosia,nyt ollaan pakkotilanteesa.
        OLI TODELLA KALLIS PÄÄTÖS.

    • Anonyymi

      No onko nyt huomioitu näistä tuulimyllyistä tulevat kiinteistöverot laskelmissa?

      • Anonyymi

        Muuten ,eikös siellä Piipsjärvelle jotkut oleet vastaan Karahkan tuulipuiston tuloa.

    • Anonyymi

      Leikkaamalla tämä kaupunki kuolee!

      • Anonyymi

        Leikkaamalla mistä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Leikkaamalla mistä?

        No tämästä.

    • Anonyymi

      Päätlksenteko poukkoilevaa ja epämääräistä ollu jo pitempään. Eikö mitään opittu kun oltiin kriisikunta n. 10 vuotta sitten. Taas sama tilanne ja siellä eräät päättäjät istuneet jopa vuosikymmeniä, eikö edes nämä veteraanit ole huomanneet mitään homman luisumisesta väärille raiteille. Olis pitänyt olla taloudenpito vähän enempi tiukempi kuin mitä on ollu. Joka vuosi viime vuosina tuotu lisäpyyntöjä pitkin vuotta kun budjettiin myönnetyt varat eivät riitä. Joka vuosi on muistuteltu kun joulukuussa talousarviota hyväksytty että nyt pitää riittää eikä lisää saa ruinata, muttä mites on käynyt. Ja nyt sitten ihmetellään ja pyöritellään päätä että mitä pitäs tehä. Nostaa veroja vai leikata, kumpaakin tulossa.

    • Anonyymi

      On helppo leikkiä isoa johtajaa kun ei ole omat rahat käytössä...Nyt pitäisi selvittää kuka tai ketkä ovat vastuussa näistä ylityksistä. Ei tule jatkossakaan onnistumaan jos ei selvitetä asioita perinpohjin. Nyt kaikki kulupuoli avoimesti esiin vuodelta 2023!

    • Anonyymi

      Me menetämme kyläkoulut nopeassa tahdissa. Mikä aiheutti sen, että Oulaisten valtionavut romahtivat? Sen takia kylät menettävät koulunsa muutamaa vuotta ennen aikojaan. Syyllisten etsiminen on turhaa. Kai siellä useimmat ovat parhaansa tehneet.

    • Anonyymi

      Katsokaa miten monta Kyläkoulua on jo myynissä eripaikakunilla,syy koska ei ole kanattavaa pitää kouluja jossa ei ole oppilaita riittävästi.
      Oulaisten on vääjämättä etsittävä myös niitä säästöjä.
      Emmekö me jokainen omassa taloudessa myös etsi niitä säästöjä,vai olenko väärässä.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Kaunis ja toiveikas artikkeli Maaseudun Tulevaisuudessa. Kaikki muu on onnistunut, mutta kouluyssa ei ole nyt ennakoitua 40 oppilasta, vaan vain puolet siitä. Harmillista, mutta totta. Jälkiviisaiden on helppo sanoa, että kalliin koulun rakentaminen oli suuri virhe. Mutta niin se oli, kun ei pystytty ennakoimaan oppilasmäärien pudotusta kylillä ja koko kaupungissa.
        Nyt on tilanne se, että Piipsjärven lisäksi muutkin Oulaisten kylät menettävät koulunsa.

      • Anonyymi

        Jos saanen sanoa:
        Ei todella toi Piipsjärveven vesi ole kovi raposta,aika tumaa likaista vettä haiseva lääseikkö.
        Rannat rehotaa todella rumasti.
        Kunttapohjaine lääseikkö,risuja joita ei ole raivattu pois tekovaiheessa.
        En ihmetele jos kylä ei vedä ihmisiä.

    • Anonyymi

      pitkäksikö aikaa nuo väkisin esillä pidettävät säästöt kantaa..yhden vuoden..kaksi.. mitäs sitten mistä vähennetään tai puretaan... joko kohta on yt:t kuluja aiheuttavien tyhjäntoimittajienkin aika kantaa vastuu tekemisistään tai tekemättä jättämisistään.. niistä tulisi jatkuvaa säästöä ja pienenisi jatkuvat kulut.. katsotaanpa mihin niitä tarvitaan !

    • Anonyymi

      Itseasiassa helppo ratkaista koko asia, otetaan kuntaan/sivukylille monilapsisia pakolaisperheitä. Asuintiloja loytyy varmasti. Lapset pääsevät kouluun ja valtio maksaa vastaanotto- yms tuet. Ja oletettavasti pakolaisia kyllä löytyy...

    • Anonyymi

      Koulujen lakkauttaminen on lyhytaikainen säästö, mutta suuri menetys Oulaisten sivukylille. Eihän meillä enää mitään muuta ole kuin nuo koulut. Miten käy koulujen yhteyteen rakennettujen liikuntahallien, jos koulut lopetetaan? Meneekö niidenkin rakentaminen hukkaan?

    • Anonyymi

      Joudutaanko myös lukio lakkauttamaan, ei montaa oppilasta sielläkään! Samallahan sekin menis kiinni. Myös Jauhinkangas kiinni. Riittääkö rahat sitten?

    • Anonyymi

      Itse asiassa ei hirveesti ees tarvis jos löytyisi muutamia pakolaisperheitä joka kylälle. Ja luulisin et soeutuminenpienellä kylällä ois helpompaa kuin isossa kaupungissa.

    • Anonyymi

      Pitäis saada vipinää sinne peiton alle tai Suomalaiset kuolee sukupuuttoon.

    • Anonyymi

      Jos ei ole koulissa oppilaita riittäväti,ei ole tulossakaan..
      Piipsjärven koulu oitis kiinni,ja muut kyläkoulut seuraavina vuosina.
      Oli järjetön virhe yleensä rakentaa koko Piipsjärven koulua!

    • Anonyymi

      Sivistysltk äänesti asiasta lakkautetaanko kaikki sivukylien koulut jo v. 2024. Lautakunta päätti pysyä aiemmissa päätöksissään että suljetaan vain Piipsjärvi. Sivistyslautakunnan esitystä kaikkien lakkauttamisesti kannatti Veli Tirilä (kesk), Mika Antikka (ps) ja Tatu Oja (kok). Antikan mieli muuttunut sitten viime elokuusta kun asiaa käsiteltiin. Mielenkiintoista miten k-hallitus ja valtuusto viime kädessä asiasta päättää.

      • Anonyymi

        Antikka varmastikin kantaa suurta huolta kaupungin todella surkeasta taloustilanteesta, niin kuin päättävässä asemassa olevan kuuluukin, ja on siksi päätynyt tähän ainoaan järkevään äänestysratkaisuun. Kyllä päättäjän on pakon edessä pystyttävä tekemään myös vaikeita ratkaisuja, eikä pyrkiä vain miellyttämään äänestäjiä. Valtuuston kokouksissakin on kuultu kyllä eri puheenvuoroissa suurta huolta taloudesta ja toisteltu kuinka säästöjä täytyy nyt saada. Silti ei olla valmiita tekemään asian eteen tarvittavia päätöksiä. Huonosti käy koko kylälle tällä menolla.

      • Anonyymi

        Jotku osaa laskea muutakin kuin kissat ulos ja housut alas!

    • Anonyymi

      https://poytakirjat.oulainen.fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2023237-8

      Ja siellähän se asia ma. 20.11. esillä. Taitaa tulla tuskien taival tästä kouluasiasta monelle päättäjälle. Ei voida oikein jäädä paikoilleen sen oppilasrajan kanssa mitä elokuussa päätettiin (25) ja sen mitä nyt esitetään 45. Kyllä siinä nyt pitää rohkeasti ottaa huomioon tuo taloustilanne , eikä jäädä vuosiksi vitkuttelemaan ja veivaamaan asiaa koulu kerrallaan. Kertarytinällä päätös ja sillä selbä. Kouluja voidaan kyllä sitten avatakkin uudestaan jos oppilaita ja rahaa riittää.

    • Anonyymi

      Ei pidä tehdä hätiköityjä päätöksiä! Viime talvena tehtiin perusteelliset selvitykset kouluverkosta ja alle puoli vuotta sitten perusteltu päätös ja suunnitelma miten toimitaan. Päätöksen avaaminen paniikkiratkaisuna johtaa ties minkälaisiin tilanteisiin. Sen aikaa voi tarvittavia säästöjä kuitata vaikka reporahoista, että tuulivoimalat alkaa tuottaa.

      Kaupunginjohtajan halu sulkea kyläkoulut vaikka vängällä ihmetyttää. Jo kesäkuun kouluverkkopäätöksissä esiteli toistuvasti asiaa oman näkemyksensä mukaisena välittämättä pätkääkään lautakunnan tai hallituksen kannasta. Nyt nostaa asian uudelleen käsittelyyn ja sama kaava näyttää toistuvan. Tätäkö on demokratia?

    • Anonyymi

      Oikea ratkaisu, on liian kallista pitää pieniä kouluja auki.

      • Anonyymi

        No ei se sen halvemmaksi tule kuskata syrjäkylien lapsia keskustaan ja järjestää opetus siellä. Vai laskitko ettei kyseisiä lapsia tarvitse oman koulun lakkautuksen jälkeen opettaa enää ollenkaan!?

        Kyllä todellakin tulee halvemmaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä todellakin tulee halvemmaksi.

        Ainoastaan sivistysjohtajan laskelmissa. Useat tutkimukset ovat osoittaneet, miten säästö on todellisuudessa jäänyt olemattomaksi. Lisäksi kylien vetovoiman hiipuminen on vähentänyt tulopuolta huomattavasti.

    • Anonyymi

      Referoin tuon linkin vistin kun niitä ei nämä päättäjät uskalla lukea.. jos siellä on sarpolan tai tirilän ja kokoomuksen kantoja vastustavia tutkittuja asiantuntija lausuntoja jotka perustuu kokemukseen.

      Kouluja lakkautetaan rahankiilto silmissä, mutta säästöjen sijaan menot voivatkin kasvaa – peruskoulujen määrä on romahtanut 30 vuodessa

      Asiantuntija kyseenalaistaa väitteet, että koulujen lakkauttamisesta syntyisi kunnille säästöjä. Karvin tutkimuksen mukaan vaikutus kuntien talouteen ja elinvoimaan voi olla jopa päinvastainen..

      Kannattaa miettiä mikä on huominen... jos itse on elänyt lintykodossa !

    • Anonyymi

      Totuushan on että kaupungin pitäisi satsata Piipsjärven kylään ja kouluun! Piipsjärvi on näyteikkuna Oulaisten kaupungille!!!

      • Anonyymi

        Miksi Piipsjärvelle pitäs satsata?
        Onko niin uusavutonta ettei nykyään päästä muutamaa kilometriä siirtyyn???
        Itse olen kouluni kulkenut linja-autolla, ei mitään traumoja tai väsymystä.

        Pitäisikö Likalanperän, Hanhiperän ja Rautosen koulukin aukaista???
        Jokaisella on vain se oma kylä ja lähin koulu joka pitäs säilyttää vaikka yhdelle oppilaalle.
        Lautakuntaesitys oli oike ja vastuullinen, kaikki "sivukylät" kiinni.
        Tosin matkat on niin lyhyet ettei voi sivukylistä puhua.

        Ei ihme että Oulainen näivettyy kun lukee tuota edellistä kommenttiakin...

      • Anonyymi

        Mitä sinne panostas? Sinnehän on kaupunki panostanut eniten meidän sivukylistä. On uimaranta, Honkamajan ladut ja ampumaradat, frisbeegolfrata, venevalkamat. Ne ei vaan lisää lapsia. Uskoisin, että jos sama panostus olisi laitettu jollekin muulle sivukylällä, niin heidän tilanne olisi toinen. Onhan meillä pari erittäin aktiivista kylää, jotka näkyvät ja kuuluvat.

        Oulaisten suurin heikkous on omatoimisuuden puute, toisten mustamaalaus ja kaupungin haukkuminen joka asiasta. Miten olisi oma tekeminen!
        Jos joskus teette kyselyjä, miten kylää vois kehittää, niin kysykää muilta kuin oman kylän asukkailta.

        Ei kannata muiden kyllien väen alkamaan mollata Piipsjärveä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kannata muiden kyllien väen alkamaan mollata Piipsjärveä.

        Ei niin, ne tekee sen ite parhaiten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kannata muiden kyllien väen alkamaan mollata Piipsjärveä.

        No eikö tässä Piipsjärviset periaatteessa mollaa muita kyliä,kun heiltä koulu lopetetaan? Miksi ei muita? Joku kriteeri on pitänyt tehdä eli tässä jos oppilaita ei ole,niin ei heitä ole???
        Seuraavissa vaaleissa ryntäys ehdokkaista Piipsjärvisistä.Niin saatte hoitaa vaan omia asioita??? Laittakaa sit Pettukosket,Matkanivat,Jauhinkaat maan rakoon! Ja Juho Oksakin!Eihän kaupunkien virkamiesten tarvi hoitaa muiden asioita kuin omia,eikä varsinkaan budjettia.
        Olisi kiva kuunnella kun eri kyläläiset keskustelisivat??? moksi meidän koulu pitää säilyttää eikä teidän ja sitten yhteisymmärrys pitää tehdä! Niin ja rahakirstu pitää huomioida???

        Ystävät hyvät, naikaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä sinne panostas? Sinnehän on kaupunki panostanut eniten meidän sivukylistä. On uimaranta, Honkamajan ladut ja ampumaradat, frisbeegolfrata, venevalkamat. Ne ei vaan lisää lapsia. Uskoisin, että jos sama panostus olisi laitettu jollekin muulle sivukylällä, niin heidän tilanne olisi toinen. Onhan meillä pari erittäin aktiivista kylää, jotka näkyvät ja kuuluvat.

        Oulaisten suurin heikkous on omatoimisuuden puute, toisten mustamaalaus ja kaupungin haukkuminen joka asiasta. Miten olisi oma tekeminen!
        Jos joskus teette kyselyjä, miten kylää vois kehittää, niin kysykää muilta kuin oman kylän asukkailta.

        Erittäin hyvä kommentti. Piipsjärvellä aina vain odotetaan, että kaupunki panostaisi sinne lisää ja lisää. Aina vain odotetaan, että joku muu rakentaisi sinne pelit ja vehkeet, järjestäisi tapahtumat, panostaisi kylän markkinointiin, tekisi lapsetkin että riittäisi koulussa oppilaita. Sitten kadehditaan muita kyliä milloin mistäkin.

        Kommentteja Facebookin uusimmasta keskustelusta:
        "Tuntuu että semmoinen ajojahti päällä meidän koulua kohtaan että ei pienten ihmisten hyvinvointi paljon päättäjiä hetkauta"
        "Tämä on huomattu jo silloin kun koulua oltiin ajamassa pystyyn. En edes tiedä mitä olemme tehneet, että tämä ajojahti jatkuu aina vaan."

        Niin sanottu "ajojahti" ja kapuloiden laittaminen rattaisiin oli ainoaa järkitoimintaa silloin, kun uutta koulua Piipsjärvelle väen vängällä järjenvastaisesti oltiin ajamassa pystyyn. Voi kun kyseinen "ajojahti" olisi tuottanut tulosta, muutkin päättäjät olisivat kuunnelleet järkipuhetta ja turha ja kallis koulu olisi jätetty rakentamatta. Päätös rakentaa Piipsjärvelle uusi koulu oli kallis virhe ja susi jo syntyessään.

        Meitä ihmisiä on Oulaisissa alle 7000 ja vuosittain syntyy noin 50 lasta. 50 lasta tarkoittaa alle kolme koululuokallista 1. luokan aloittajia jo muutaman vuoden kuluttua! Ei tämän kokoisessa kunnassa voi olla kuutta alakoulua. Jos yhdellä koululla on ensi vuonna ja siitä eteenpäin alle 25 oppilasta, niin ei sellaista koulua vain voida pitää pystyssä. Piipsjärven koululta on 5 km keskustaan ja porukka käyttäytyy niin kuin lapset oltaisiin lähettämässä vähintään Siperiaan.

        Toista on esimerkiksi Mäyränperällä, josta on koulu lakkautettu jo aikoja sitten. He keräävät itse rahaa ja hakevat rahoituksia joilla saavat pelit ja vehkeet rakennettua, pitävät paikat talkoilla kunnossa, järjestävät toimintaa ja tapahtumia, ovat aktiivisia somessa ja muutenkin markkinoivat tapahtumiaan ja toimintaansa, eivätkä vain odota että joku tekisi kaiken valmiiksi ja toisi heille tarjottimella. Ei kylä koulua tarvitse, jos siellä on hyvä asua ja elää sekä tarjontaa taloista ja tonteista, ja otetaan muuttajat hyvin vastaan, eikä pantata kiinteistöjä tyhjillään ja kyräillä uusia asukkaita.

      • Anonyymi

        Missämielessä Piipsjäri on muka näyteikkuna kaupungille,haiseva lääseikkö kuntapohjainen järvi. Tuskin näkee pohjaa jos on 1:metri vettä,käykää testaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No eikö tässä Piipsjärviset periaatteessa mollaa muita kyliä,kun heiltä koulu lopetetaan? Miksi ei muita? Joku kriteeri on pitänyt tehdä eli tässä jos oppilaita ei ole,niin ei heitä ole???
        Seuraavissa vaaleissa ryntäys ehdokkaista Piipsjärvisistä.Niin saatte hoitaa vaan omia asioita??? Laittakaa sit Pettukosket,Matkanivat,Jauhinkaat maan rakoon! Ja Juho Oksakin!Eihän kaupunkien virkamiesten tarvi hoitaa muiden asioita kuin omia,eikä varsinkaan budjettia.
        Olisi kiva kuunnella kun eri kyläläiset keskustelisivat??? moksi meidän koulu pitää säilyttää eikä teidän ja sitten yhteisymmärrys pitää tehdä! Niin ja rahakirstu pitää huomioida???

        Voisteeko kysyä asiaa K.P:ltä puh;joh..
        Ihan kasvotusten mitä mieltä on Piipsjärven koulusta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Erittäin hyvä kommentti. Piipsjärvellä aina vain odotetaan, että kaupunki panostaisi sinne lisää ja lisää. Aina vain odotetaan, että joku muu rakentaisi sinne pelit ja vehkeet, järjestäisi tapahtumat, panostaisi kylän markkinointiin, tekisi lapsetkin että riittäisi koulussa oppilaita. Sitten kadehditaan muita kyliä milloin mistäkin.

        Kommentteja Facebookin uusimmasta keskustelusta:
        "Tuntuu että semmoinen ajojahti päällä meidän koulua kohtaan että ei pienten ihmisten hyvinvointi paljon päättäjiä hetkauta"
        "Tämä on huomattu jo silloin kun koulua oltiin ajamassa pystyyn. En edes tiedä mitä olemme tehneet, että tämä ajojahti jatkuu aina vaan."

        Niin sanottu "ajojahti" ja kapuloiden laittaminen rattaisiin oli ainoaa järkitoimintaa silloin, kun uutta koulua Piipsjärvelle väen vängällä järjenvastaisesti oltiin ajamassa pystyyn. Voi kun kyseinen "ajojahti" olisi tuottanut tulosta, muutkin päättäjät olisivat kuunnelleet järkipuhetta ja turha ja kallis koulu olisi jätetty rakentamatta. Päätös rakentaa Piipsjärvelle uusi koulu oli kallis virhe ja susi jo syntyessään.

        Meitä ihmisiä on Oulaisissa alle 7000 ja vuosittain syntyy noin 50 lasta. 50 lasta tarkoittaa alle kolme koululuokallista 1. luokan aloittajia jo muutaman vuoden kuluttua! Ei tämän kokoisessa kunnassa voi olla kuutta alakoulua. Jos yhdellä koululla on ensi vuonna ja siitä eteenpäin alle 25 oppilasta, niin ei sellaista koulua vain voida pitää pystyssä. Piipsjärven koululta on 5 km keskustaan ja porukka käyttäytyy niin kuin lapset oltaisiin lähettämässä vähintään Siperiaan.

        Toista on esimerkiksi Mäyränperällä, josta on koulu lakkautettu jo aikoja sitten. He keräävät itse rahaa ja hakevat rahoituksia joilla saavat pelit ja vehkeet rakennettua, pitävät paikat talkoilla kunnossa, järjestävät toimintaa ja tapahtumia, ovat aktiivisia somessa ja muutenkin markkinoivat tapahtumiaan ja toimintaansa, eivätkä vain odota että joku tekisi kaiken valmiiksi ja toisi heille tarjottimella. Ei kylä koulua tarvitse, jos siellä on hyvä asua ja elää sekä tarjontaa taloista ja tonteista, ja otetaan muuttajat hyvin vastaan, eikä pantata kiinteistöjä tyhjillään ja kyräillä uusia asukkaita.

        Täysin samaa mieltä.

    • Anonyymi

      on set kumma kun näitä koulujen torppaamista saa lietsoa eläkeellä olevat rehtorit,jotka eläneet ikänsä suojattua elämää ei varmaankaan ymmärrä maalaisjärkisestä elämästä ehkäpä paljonkaan.

      • Anonyymi

        Tarkemmin sanottuna eivät ymmärrä yhtään mitään. Ikänsä nostaneet suojatyöpaikassa palkkaa veronmaksajien taskusta.

        Luulisi jonkinlaisten jääviyssääntöjen koskevan myös viroistaan eläköityneitä. Ainakin moraalisten.

        He osaavat ehkä pitkällä kokemuksella myös laskea.Jos kirstu on auki ,et sinäkään osta uutta mersua/audia vai teetkö vain lisää velkaa(sitä ei kyllä saa,jos liikaa on jo).Ihmisistä on tullut vain minä,minä ihmisiä.Multa ei saa viedä mitään??

      • Anonyymi

        ..taitaa olla ainoa joka jäi luokalle kauppakoulussa.. oliko näin ?

    • Anonyymi

      Piipsjärven koulusta voisi tulla vaikka Oulaisten kaupungintalo, Moilanen visioi.

      Hän on miettinyt vaihtoehtoa ihan tosissaan, sillä missä on kirjoitettu, että kaupungintalon pitää sijaita keskellä kaupunkia. Nykyisessä kaupungintalossa on haasteita tiloissa ja tekniikassa. Piipsjärven koulurakennukseen saisi hallinnolliset tilat yhden katon alle. -PJS-

      • Anonyymi

        Vau! Tuohan on loistava ehdotus. Toivottavasti kaavoihin kangistuneet ja kapeakatseiset eivät ole heti torppaamassa.

      • Anonyymi

        Eikö se tuukkaan siihen bengströmmin viereen? Käykää nyt joku sanomassa kunnanmiehille että lopettaa muuton sinne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö se tuukkaan siihen bengströmmin viereen? Käykää nyt joku sanomassa kunnanmiehille että lopettaa muuton sinne.

        Siihen tulee nuoppari

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siihen tulee nuoppari

        Montako sataa tuhatta menee kunnostukseen?

      • Anonyymi

        Sillähän lyhenis työmatkakin.

      • Anonyymi

        Voi helvetti! Jos koulusta tulisi kaupungintalo! Paljonko maksaisi tehdä huoneet toimihenkilöille ym? Moilanen olisi voinut mennä vaikka Muhokselle, vaan eipä päässyt!
        Miten 9 henkilöä voi päättää kouluasioista?
        Ei Piipsjärven puolustajia päättäjissä. Kaunein kylä Oulaisissa ja paljon uusia talojakin rakennettu ja lapsia tulossa!

        Juuri näin!

    • Anonyymi

      Kovasti on paasattu siitä, kuinka kyläkoulut tulee säilyttää, että on tarjota tänne muuttaville lapsiperheille tonttia, väljää asumista ja lapsille paikka pienestä kyläkoulusta. Itse ole tullut siihen tulokseen, että jos näitä pieniä kouluja väkisin pidetään verorahoilla pystyssä, nostaa meidän perhe kytkintä. En ilokseni maksa lisää veroja siitä, että jonkun perheen pari lasta saa käydä ensimmäiset neljä kouluvuottaan Piipsjärvellä ja sen jälkeen körötellä taksikyydillä Juho Oksalle. Se jos mikä on verovarojen tuhlaamista!

      • Anonyymi

        Samanlaisia ajatuksia meidän perheellä. Huojentunut että kaupunginhallitus ymmärtää katastrofaalisen taloudellisen tilanteen ja on valmis karsimaan (pakon edessä) kuluja. Mutta entä jos meidän valtuustomme äänestääkin toisin välittämättä taloudesta? Nouseeko verot koko maan korkeimmaksi ja minkälainen muuttoallto alkaa pois? Kyläkoulut eivät ole asukkaita houkutelleet, mutta huimat veroprosentit ja muiden palveluiden karsiminen sen takia että kalliit kyläkoulut saadaanpidettyä pystyssä, tulevat taatusti karkottamaan asukkaita pois.

      • Anonyymi

        Minäkään en ilokseni maksa siitä, että keskustassa palaa katuvalot ja teitä aurataan kesää talvea. En myöskään halua maksaa uudesta päiväkodista, uimahallista, kirjastosta, urheilukentästä, hiihtoladuista, kulttuurituottajasta tai yrityspalveluista, koska en käytä niitä. Muutan heti kuntaan joka tarjoaa vain niitä palveluita, joita MINÄ tarvin!

      Jokohan kohtaan ollaan siinä pisteessä, että Oulaisten jatkaminen itsenäisenä kuntana on kyseenalaista?

      • Anonyymi

        Jos sellaisia päätöksiä ei tehdä että kunnan taloutta saadaan kuntoon, niin käsittääkseni se on edessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos sellaisia päätöksiä ei tehdä että kunnan taloutta saadaan kuntoon, niin käsittääkseni se on edessä.

        Höpö höpö. Tämä on taas keksittyä pelon lietsontaa

    • Anonyymi

      Ei olla. Eikä ole olemassa sopivaa liitoskumppania. Eri tilanne oli jossain Jämsänkoskella ja Suolahdessa, kun ihan vieressä oli isompi kumppani. Oulainen säilyy itsenäisenä ja voittaa vähitellen vaikeudet, vaikka raastavin toimenpitein. Tuulivoimaloita jo rakennetaan, Reporahat alkavat taas joskus tuottaa korkotuloja ja jospa tuleva tehdaskin auttaisi parempiin päiviin. Harmittaa todeta näin sivukyläläisenä, mutta parin vuoden nopeuttaminen vääjäämättömiin koulukuolemiin ei ole Oulaisille elämän ja kuoleman kysymys. Kun oppilasluvut laskevat, minkäpä teet!

      • Anonyymi

        1,6 miljoonaa kilahtaa kaupungin tilille kunhan hovioikeus tekee hommansa. Sillä saa korjattua kurssia sen verran, että voi pysyä aiemmin päätetyssä kouluverkkosuunnitelmassa.

        Kaikki varmasti ymmärtää, että sivukylien koulut tullaan ihan varmasti lakkauttamaan, lapset ei vain riitä. Ei vaikka netti- ja facebook kirjoitteluissa asiaa koitetaan kuin eriksi vääntää. Miksi lakkautusta pitää venyttää se vuosi-pari ja laittaa vielä lisää rahaa hukkaan, kun niille rahoille olisi nyt todellinen tarve?

    • Anonyymi

      Eikö keskustan koulut voisi sulkea ja siirtää oppilaat sivukylille

      • Anonyymi

        Sulla on varmaan laskelmat tähän mitä maksaisi? Vai meinaatko että ihan vaan huvikseen vedettäisiin kaupungin talous vielä enemmän kuralle kuin se jo on?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sulla on varmaan laskelmat tähän mitä maksaisi? Vai meinaatko että ihan vaan huvikseen vedettäisiin kaupungin talous vielä enemmän kuralle kuin se jo on?

        Helppo homma ois tämä kouluhommat ratkaista jos ois oppilaita joka koululle riittävästi vaan kun suunta on se että Oulaisissa vain 50 lasta syntyy vuosittain ja ihmisiä kuolee puolta enemmän kuin syntyy ,eikä tämä ole yksin Oulaisten ongelma vaan kautta koko Suomen muutamia kasvukeskuksia lukuunottamatta suunta on tämä eli jos ei saada syntyvyyttä nousuun eikä pakolaisia huolita maahan on lopputulema että tämä maa jää autioksi.!

    • Anonyymi

      Mikä kiire tällä koulujen sulkemisella taas on, samaa höpötettiin pohde/oulaskangas asiassa ja ymmärtääkseni sekin oli vain virkamiesten laskelmien pohjalta tehty hätäinen helppo ratkaisu. 9 kk kestää uusien ihmisten alkuunpanosta tulos, nyt on maahan tulossa monesta suuntaa lisää porukkaa jota hallitus on kaivannut joka voi ratkaista monen kunnan ja työpaikan ongelmat väestöön liittyen.

      Hidastakaa multitaskausta myös virkamies tasolla ja ottakaa oma lehmäkin ojasta mukaan talkoisiin.
      Ylilaskutuksesta tulee kassaan rahaa.
      Tuulimyllyistä verotuloja kohta
      Reporahojen tuottoa voi käyttää ( miksi odottaa josko joskus tarvittais)
      Joitain investointeja voi siirtää.. esim väinönranta juttu

      Ja leden tuo uutta porukkaa ja verotuloja kohta..

      Siis maltti on valttia.,.nyt ja päästään eteenpäin

    • Anonyymi

      Pitääkö tämä pj:n netissä ollut väite paikkansa että Juho Oksalla ja Jauhinkankaalla sisäilmaongelmia?

      • Anonyymi

        Sauli Takalo tämän jutun kirjoitti, hän varmaan voisi asiasta kertoa vähän enemmän vai onko mielipidekirjoituspalsta muuttunut satunurkkaukseksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sauli Takalo tämän jutun kirjoitti, hän varmaan voisi asiasta kertoa vähän enemmän vai onko mielipidekirjoituspalsta muuttunut satunurkkaukseksi?

        viittasi aikaisemmin jo olleisiin keskusteluihin, liekkö rehtori kirjannut edes pöytäkirjoihin ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        viittasi aikaisemmin jo olleisiin keskusteluihin, liekkö rehtori kirjannut edes pöytäkirjoihin ?

        myös mielipidepalstalla tulee pysyä faktoissa, vastuu on lopulta lehden päätoimittajalla mitä kuulopuheita juoruja jne julkaistaan jonkunlaisena "totuutena"

        esimerkkitapauksista voi lukea googlesta JSN + mielipidekirjoitus hakusanoilla

        laittakoot tämä totuuden torvi nyt puheillensa jotain perusteita?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        myös mielipidepalstalla tulee pysyä faktoissa, vastuu on lopulta lehden päätoimittajalla mitä kuulopuheita juoruja jne julkaistaan jonkunlaisena "totuutena"

        esimerkkitapauksista voi lukea googlesta JSN mielipidekirjoitus hakusanoilla

        laittakoot tämä totuuden torvi nyt puheillensa jotain perusteita?

        Seuraavassa lehdessä luulisi olevan kirjoittajan perustelut/faktat näille asioille, eihän nyt ihan mitä vain omia luuloja tai kuulopuheita voi totuutena kirjoitella?

    • Anonyymi

      Ylivieskan veroprosentt 10,3

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      294
      3286
    2. 202
      2908
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      71
      2504
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      224
      1969
    5. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      15
      1398
    6. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      42
      1371
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1327
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      24
      1308
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      51
      1267
    10. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      163
      1252
    Aihe