Eläinvakuutukset Agrialle

Anonyymi-ap

Hei,

onko teillä kokemuksia korien vakuutuksista. Minulla oli Agrialle eläinvakuutus rotukoirallani. Maksoin säntillisesti koirani vakuutuksia neljä vuotta ko. yhtiöön. Minulla jäi yksi lasku maksamatta ajoissa, Kävin Agrian sivuilla tapani mukaan katsomassa tietoja ja huomasin, että vakuutus oli katkaistu maksamattoman laskun takia ja laskun eräpäivä oli mennyt 7 päivää yli eräpäivän. Yritin saada koiralleni uutta vakuutusta Agrialta, mutta siellä sitä ei annettu. Uuteen vakuutukseen olisi tullut kuusi rajoitusta, eikä vakuutusta siis enää haluttu uusia. Vanha vakuutus olisi jatkunut koiran elämän loppuun saakka. Agria vakuutusyhtiö oli maksanut koiramme sairauksista laskun useamman kerran eläinlääkärille, niin oli helppo olla uusimatta vanhaa vakuutusta siten voimaan, koska koiralla oli ollut useita sairauksia. En ole kuullut missään muussa eläinvakuutusyhtiössä tällaista toimintaa. Nyt koirani on ilman vakuutusta. Ymmärrätte nyt kun menen tekemään koiralleni uutta vakuutusta toiseen yhtiöön, mitä tulee tapahtumaan, rajoituksia koiralleni tulee varmasti. Minä en suosittele Agriaa kenellekkään jos yksi lasku jää maksamatta, niin se on siinä. Olisin uskonut, että laskun normaalisti maksamalla vanhan vakuutuksen korkojen kanssa olisin saanut vakuutuksen uudelleen voimaan. Agrialla on nyt eläinvakuutuksissa monopoli asema muihin yhtiöihin verrattuna, niin voidaan jo valita millaisia asiakkaita halutaan heille ottaa. Olkaa siis tarkkana jos teet yhden virheen, niin maksat siitä loppuun saakka!!!

3

5861

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No ei tuon takia vakuutusta voi irtisanoa.. kyllähän lasku voi olla muutaman päivän myöhässä.

    • Anonyymi

      sama juttu Pohjolassa ja olin vielä sopinut myöhässä maksamisesta.Irtisanottiin, en saanut tietoa ja tämä tapahtui 2021.Kodks koiramme on ollut terve,emme ole tarvinneet vakuutusta.Omavastuu on niin suuri ettei rokotus käynnit ole tarpeeksi kalliit....Nyt koira on ,9 v ja sai tikun suuhunsa ja piti käydä näyttämässä samalla rokotukset yms.Sitten selvisi ettei meillä ole vakuutusta.Psrsonit ovat kovinkin vanhaksi elävää rotua 16 vuotta on normi.

    • Anonyymi

      Joo välttäkää Agriaa viimeiseen asti. Meillä koiralla todettiin kivessairaus, joka eläinlääkärin mukaan kehittyy syöväksi 50% todennäköisyydellä. Kives tietysti leikattiin pois, mutta agria ei tätä korvannut. Syy oli se, että koiran kastraatio korvataan vain vakuutuehtoihin listatuista ja tämä meidän koiran sairaus ei siinä listassa ollut. Mutta esim kivessyöpä oli, mutya Agrian kanta oli se, että sairauden olisi pitänyt antaa kehittyä syöväksi asti, ennen kuin koira leikataan 😂

      Ihan täys huijarilafka. Muiltakin kuillut, että vakuutusehdot on suunniteltu siten, että löytävät kyllä aina niistä sopivat porsaanreiät, jotta voisivat olla maksamtta yhtäkään korvausta asiakkailleen.

      Pysykää kaukana Agriasta. Niin minäkin jatkossa teen, mutta kyllä harmittaa, että olen heidän rikollista toimintaansa tukenut jo 4 vuotta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      143
      1347
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      39
      936
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      36
      671
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      610
    5. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      588
    7. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      25
      565
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      17
      563
    9. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      557
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      533
    Aihe