Usein väitetään, ettei Jumalan lapsi saisi tanssia lainkaan. Tämä väite ei pidä täysin paikkaansa. Kyse onkin, millaisia tansseja tanssii. Me emme halua tanssia esim paritansseja. Siksi emme käy tansseissa, joissa on parin hakua ja lihan himoja ruokkivaa tanssia. Emme tanssi myöskään tämän maailman menon mukaan. Esim yökerhot ja diskot eivät sovi Jumalan lapselle. Tanssia me silti voimme. Nimittäin rauhallisia tansseja kotona rauhallisen ja uskolle sopivan musiikin siivittämänä. Tanssi käy hyvin liikunnasta, meditaatiohetkestä ja venyttelystä. Kun tekee sen synkroonissa esim Mozartin tahtiin, jumppa sujuu kuin tanssi. Eli huomaamatta paikat vetreytyy ja notkistuu. Tanssia voi myös ilman musiikkia. Rytkyttävä ja nytkyttävä nopeatempoinen rytmitanssi ei tee hyvää mielelle ja sielulle. Eikä se tee hyvää uskollekaan. Uskovaisina rakastamme rauhaa ja siksi toimitalojammekin kutsutaan Rauhan yhdistyksiksi. Hyvästellessämme toivotamme Jumalan rauhaan. Tanssi on sopivaa vain, ku se ei nosta lihan himoja esiin, eikä sumenna Taivastietä liian nopeassa sykkeessä. Jos sykeliikuntaa haluaa harrastaa, siihen on juoksu, pyöräily, hiihto ja luistelu hyviä! Ja vain itelle, eikä urheiluseuroissa yms, joissa ihmiskunnia ja epäjumalainpalvelut astuvat kehiin.
Jumalan lapsi voi tanssia rauhallisia tansseja
Anonyymi-ap
3258
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Miten sitä hurmoksessa voi mitenkään kontrolloida tanssiaan tai yleensä yhtään mitään jos kerran puheista ei saa mitään selvää eikä ihminen edes pysy pystyssä.
Homma menee siten kuten menee eikä ihmisellä ole siinä osaa eikä arpaa.
Jos ihminen itse yrittää jotenkin sipsutella, se on pelkää tekopyhyyttä.
Meidän perukalla osa lestoista käy tanssikerhossa. Ja hyvä niin, pitäähän heilläkin jotain hauskaa olla.
Tanssikin alkaa pääsemään pois syntilistalta, aloituksessa oli hyvä alustus sille.
TikTokissa näkyy paljon hienoja tansseja, ne auttaa vl-ihmisiä irtautumaan tanssin peloista. Vapautukaa!!! Vapauteen Kristus vapahti meidät.