Teen nyt sulle ketjun sen takia. Saat yöhösi viihdykettä.
Tänään saat taas spessua, sillä kerron ihan nykyhetken tapahtumisiani menneeltä viikolta.
Ensinnäkin ollut rankka 10 päivän työputki yhdellä vapaapäivällä välissä ja työkaverilla todettiin korona alkuviikosta. Nyt tänään on alkanut mullakin ilmaantuun flunssan oireita ja ilta on mennyt hajoillessa huonoon olooni.
Ole siis armollinen tähän ketjuun trollaillessasi yön pimeinä tunteina. Jookos?
Sitten itse aiheeseen.
Tässä muutaman päivä sitten menneiden vuosieni tuttu osui samaan bussiin kanssani. Hän ei huomannut minua, mutta hölötti koko matkan itselleenkin vieraan toisen matkustajan kanssa. Kyseessä olevalla herralla sattuu olemaan kuuluva ääni, joten senhän jutut kuului koko bussin väelle eteen ja taakse.
Siinä mä kuuntelin kun perhekodissa samaan aikaan asunut, mun huoneen vieressä olevassa huoneessa punkannut herra joka nykyisin yli kolmekymppinen kertoilee miten on istunut lyhyitä tuomioita rikoksista useampaan otteeseen ja juuri tulossa putkasta kotiin. mietin siinä huudanko sille väliin että " et sä viitsisitsä vähän hiljentää tota volyymia" ja paljastaa siinä itseni samalla,
ja tiedän että tää keskustelu on tuttua meille sillä se sadat kerrat käskytti mua omasta huoneestaan iltaisin mua hiljentaan musiikkia kun hän haluaa nukkua. Mun "joo sori kohta" Ei tehonnu kun jos se musiiikkini ei hiljentynyt 2 minuutissa niin se tuli huoneestaan mun huoneeseen sanoon uudelleen. Mut ei se mulle koskaan ilkeee ollu. Me ei koskaan riidelty sen kans mistään ja aina ollu kiva mulle.
Keskustelu vain äänenvoimakkuuden pienentämisestä on ollu meillä aina vähän semmonen juttu, kun huonenaapurit oltiin.
Siinä bussissa miettiessä paljastanko läsnäoloni sille, mietin et jos se ei vaikka haluukkaan tavata mua tai ajattelee musta jotenkin pahaa, kun en oo kauheemmin perhekodin väkeen eli yrittäjäperheeseen pitäny yhteyttä ja sitä on jotkut katsonu vähän pahalla. Mulla on ollut asiaan omat hyvin painavat syyt, joita en koe tarpeelliseksi selitellä.
Noh.. sitten tuli aika kun väistämättä läsnäoloni tulee näkyväksi sillä poistuminen bussista tapahtui häntä ennen. Ajattelin että hän kuulostaa niin päihtyneeltä kun unohtelee mitä just oli puhunu ja kertoo saman uudelleen, että tuskin tunnistaa mua. Mutta väärässä olin.
Mä nousin paikaltani ja katsoin suoraa tätä hyvin päihtynyttä putkareissulta palaavaa meinneisyyden tuttua silmiin ja hän hetken tuijottaa hiljaa ja tajua että "nyt on myöhästä karata"
En tiennyt mikä vastaanotto oli tulossa mutta mun yllätykseksi hänen kasvoilleen syttyi hymy ja silmiin loiste ja hän huudahti mut lempinimelläni ja nappas suoraa halaukseen. Halasi pitkään ja ja tiukasti.
Mä siinä rölikkä naurahdin äääneen vähän sitä halatessa, sillä reaktio oli niin aito siltä hyvin hyvin päihtyneessä tilassa olevalta ettei jääny kyllä epäselväksi mulle oliko yllättävä näkemiseni hänelle epämieluisa vai mieluisa hetki.
Jäin pois bussista ja se vielä jäi ikkunasta katsoon perääni ja heilutti hyvin ilosesti yllättyneen oloisena vaikuttaen siltä että olisi enemmän halunnu kuulumisia vaihtaa kanssani,
Kotiin kävellessä mietin itseluottamukseni tasoa ja ylipäätään ihmiskohtaloita. Miten monenlaista tarinaa sekin perhekoti piti sisällään ja miten monenlaista ihmiskohtaloa on aikuisiällä siellä olleilla ollut. Kuolleita, vankilareissuilla toistuvasti olevia. normaaliin elämään kiinni päässeitä taviksia ja yksinäisiä erakoita, mutta kaikkia meitä yhdistää sama puutalo ja sen huoneet ja muistot ja aina kohdatessamme maailmalla me muistetaan et toi on kaltaiseni. Sama menneisyys. Mitenhän sen elämä on mennyt ?
Tänään saat taas spessua, sillä kerron ihan nykyhetken tapahtumisiani menneeltä viikolta.
Ensinnäkin ollut rankka 10 päivän työputki yhdellä vapaapäivällä välissä ja työkaverilla todettiin korona alkuviikosta. Nyt tänään on alkanut mullakin ilmaantuun flunssan oireita ja ilta on mennyt hajoillessa huonoon olooni.
Ole siis armollinen tähän ketjuun trollaillessasi yön pimeinä tunteina. Jookos?
Sitten itse aiheeseen.
Tässä muutaman päivä sitten menneiden vuosieni tuttu osui samaan bussiin kanssani. Hän ei huomannut minua, mutta hölötti koko matkan itselleenkin vieraan toisen matkustajan kanssa. Kyseessä olevalla herralla sattuu olemaan kuuluva ääni, joten senhän jutut kuului koko bussin väelle eteen ja taakse.
Siinä mä kuuntelin kun perhekodissa samaan aikaan asunut, mun huoneen vieressä olevassa huoneessa punkannut herra joka nykyisin yli kolmekymppinen kertoilee miten on istunut lyhyitä tuomioita rikoksista useampaan otteeseen ja juuri tulossa putkasta kotiin. mietin siinä huudanko sille väliin että " et sä viitsisitsä vähän hiljentää tota volyymia" ja paljastaa siinä itseni samalla,
ja tiedän että tää keskustelu on tuttua meille sillä se sadat kerrat käskytti mua omasta huoneestaan iltaisin mua hiljentaan musiikkia kun hän haluaa nukkua. Mun "joo sori kohta" Ei tehonnu kun jos se musiiikkini ei hiljentynyt 2 minuutissa niin se tuli huoneestaan mun huoneeseen sanoon uudelleen. Mut ei se mulle koskaan ilkeee ollu. Me ei koskaan riidelty sen kans mistään ja aina ollu kiva mulle.
Keskustelu vain äänenvoimakkuuden pienentämisestä on ollu meillä aina vähän semmonen juttu, kun huonenaapurit oltiin.
Siinä bussissa miettiessä paljastanko läsnäoloni sille, mietin et jos se ei vaikka haluukkaan tavata mua tai ajattelee musta jotenkin pahaa, kun en oo kauheemmin perhekodin väkeen eli yrittäjäperheeseen pitäny yhteyttä ja sitä on jotkut katsonu vähän pahalla. Mulla on ollut asiaan omat hyvin painavat syyt, joita en koe tarpeelliseksi selitellä.
Noh.. sitten tuli aika kun väistämättä läsnäoloni tulee näkyväksi sillä poistuminen bussista tapahtui häntä ennen. Ajattelin että hän kuulostaa niin päihtyneeltä kun unohtelee mitä just oli puhunu ja kertoo saman uudelleen, että tuskin tunnistaa mua. Mutta väärässä olin.
Mä nousin paikaltani ja katsoin suoraa tätä hyvin päihtynyttä putkareissulta palaavaa meinneisyyden tuttua silmiin ja hän hetken tuijottaa hiljaa ja tajua että "nyt on myöhästä karata"
En tiennyt mikä vastaanotto oli tulossa mutta mun yllätykseksi hänen kasvoilleen syttyi hymy ja silmiin loiste ja hän huudahti mut lempinimelläni ja nappas suoraa halaukseen. Halasi pitkään ja ja tiukasti.
Mä siinä rölikkä naurahdin äääneen vähän sitä halatessa, sillä reaktio oli niin aito siltä hyvin hyvin päihtyneessä tilassa olevalta ettei jääny kyllä epäselväksi mulle oliko yllättävä näkemiseni hänelle epämieluisa vai mieluisa hetki.
Jäin pois bussista ja se vielä jäi ikkunasta katsoon perääni ja heilutti hyvin ilosesti yllättyneen oloisena vaikuttaen siltä että olisi enemmän halunnu kuulumisia vaihtaa kanssani,
Kotiin kävellessä mietin itseluottamukseni tasoa ja ylipäätään ihmiskohtaloita. Miten monenlaista tarinaa sekin perhekoti piti sisällään ja miten monenlaista ihmiskohtaloa on aikuisiällä siellä olleilla ollut. Kuolleita, vankilareissuilla toistuvasti olevia. normaaliin elämään kiinni päässeitä taviksia ja yksinäisiä erakoita, mutta kaikkia meitä yhdistää sama puutalo ja sen huoneet ja muistot ja aina kohdatessamme maailmalla me muistetaan et toi on kaltaiseni. Sama menneisyys. Mitenhän sen elämä on mennyt ?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tylsää! Missä on avautumiset eimiasta?
Taaskaanben jaksanu lukee... vastaan vaan täjän vailla mitään käryä "jaa jaa"