Sosiaalinen media tekee naisista hulluja

Anonyymi-ap

Myös valtakuntamedian naisten suosimisella on seurauksensa.

Nainen valittaa pienemmistäkin asioista.
Asiat ovat olemattomat.

Valtakuntamedia antaa valittajille kasvot julkaisemalla valitus.

Naiset kokevat olevansa oikeassa kaikessa valituksessa.

Tässä väliin tarvitaan psykologi, joka kertoo, että valittaminen on naisen biologinen ominaisuus.

Kyse ei ole rikoksista, joita usein miehet tekevät naisille,
mutta kyse itse naisen sisäisestä ongelmasta.

Naisen valittamisessa ei ajoittain ole järkeä ja hyvin usein naiset itse häiritsevät muita ja jopa aiheuttavat naisiin takaisin kohdistettua väkivaltaa.

Siten valtakuntamedia paitsi, että antaa naisille oikeuden valittaa lisää, niin myös vaarantaa naisten henkeä antamalla naisille oikeutta valittaa.

Miksi väsynyt mies harjoittaa väkivaltaa naisiin on väsymys laajalle levinneestä naisten harjoittamasta henkisestä väkivallasta ympäristöä kohtaan.

Rauhan pitää antaa kaikille ihmisille, mutta nainen ei jätä rauhaan.
Hän seuraa kaikki ja etsii vikoja kaikissa, tallentaa puhelimeen ja soittaa hätäkeskukseen.

Kun Suomen laki ei erota naisen henkistä väkivaltaa, niin oikeustoimellinen vastuu naisen rangaistamiseksi siirtyy vapaaehtoisille.

Merkityksellistä on ketä on valtion johdossa, miehiä tai naisia. Jos johto on feministinen, niin miehelle ei jätetä oikeutta jopa valtion tasolla.
Naisia ei saa olla johdossa yli puolet enemmän kuin miehiä.

9.11.2023 koin puolitutun naisen valittelun. Seisoin asioillani pihalla. Tuttu nainen havaitsi minua ja alkoi outoa syyttelyä. Hän tahtoi tietää kuka minä olen ja mitä teen siellä. Nainen vaatii ja vaanii minua. Ääni oli syyttelevä. Nainen oli iältään vanha.
Jälkeenpäin ajateltuna naisella oli joku ylimääräinen motiivi, mitä hän minussa näki. Motiivi jäi kertomatta ja joudun arvaamaan mitä naisella oli vikana. Nainen vaikutti negatiivisesti minuun. Se että nainen ei kerro rehellisesti sekin on naisen biologinen luonnollinen käyttäytyminen. Sen sijaan kun naisen olemus alkaa häiritä muita ihmisiä ympäristössä, se alkaa täyttää rikollisia piirteitä ja olisi oikein tulla oikaistuksi ja rangaistuksi, muuten näyttäytyy, että naisille kaikki on sallittua ja toisten halventaminen on hyväksyttyä. Kukaan mies siedä sellaista. Ja kun valtio tahtoo suojella naisia, niin valtion pitää olla aikuinen ymmärryksessään ja rangaista syyllisiä naisia. Syyllisille naisille ei saa antaa anteeksi.

2

277

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ennen 09.11.2023 juuri oli tapahtunut toinen naisen ja minun välinen törmäys kun nainen alkoi ihmetellä omaisuuttani polulla. Itse menin vessaan metsään ja omaisuuteni jäi kävelypolulle. Nuori eläkeläinen käveli polkua ja nähdessään omaisuuteni hän alkoi tallentaa kameralle. Minä seurasin metsästä tapahtumia ja tulin naisen luokse valittamaan naisen kameran käyttöä.

      En ymmärtänyt millä perusteluin nainen alkoi tallentaa omaisuuttani. Haluan tietää, mitä sellaisille uteliaille naisille pitää lakioikeudellisesti tehdä.

      • Anonyymi

        Miksi pitäisi tehdä mitään? Ehkä tuo nainen ajatteli, että joku on unohtanyt tavaransa metsään ja hän ottaa niistä kuvat ja julkaisee vaikka paikallisessa facebookryhmässä, että joltain jäänyt tavarat metsään.

        Mitä ihmeen haittaa voi jostain tavaroiden kuvaamisesta olla.

        Aloituksen sanoisin, että näkemyserot ovat niin suuret, että älä nyt ainakaan suomalaista vaimoa hanki.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      108
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      47
      808
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      766
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      625
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe