Onko näkynyt Iisalamessa? Ei näy tulevan uusia videoita.
Missä pottukoira
Anonyymi-ap
1025450
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 25 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 102
Vanhimmat
mä taas kuulin sen lähteneen tikkakoskelle mannekiiniksi
🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒
🍒 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18100922U
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
se lähti tuberahoilla hakee uutta volvoo kiinasta
se on oulun puoluetoimistolla selittelemässä miks oulun kirkas ei kelpaa
Pirkka ukon kanssa ottava keittoa.
Se on Autokax ei.ku
Ahmon koko auto sta ostamassa autoa.
Semmoinen auto missä ei ole turboa.
Lähtenyt Thaimaaseen ladypoikien luo.
Tajuaakohan edes että on yksi reikä.
Nyt sinä meille muillekkin jo keljuilit.
Mitenkähän käy lasten ottaminen viikonlopuiksi, luulisi että viranomaiset puuttuu asiaan.
Tuskin seuraavat, eivät tiedä mitään. Sitten jos ilmoitus menee niin heräävät toimimaan.
Ollaan me ihmiset uteliaita toistemme asioista.
Lisään vielä että onhan ne sukulaisemme apinatkin uteliaita🤣
Mitäs alkoi tubettaja julkkikseksi.
Miksi me sitten muututtiin arvostelijaksi?
joo mua kiinnostaa aina ja jaskaki kulemma on mukana
Olikos iisalmen citymarket, missä tää paskaisella kourallaan lapioi irtokarkkeja ja naureskeli justiin räplänneensä kikkeleitä?
Sitten vielä viittii tämmöistä julkaista! Mikähän kumma saa aikuisen miehen tekemäön tuollaista ilkivaltaa? Useamman tonnin tappiot kauppiaalle, kun koko irtokarkkiosasto menee roskiin.
Onkohan tuo juttusi totta?
Totta on. Videokin on tallessa.
No haloo, pottu ei ole vielä edes lähelläkään viittäkymmentä vuotta! Taitaa olla 40-41v
Siksi voi odottaa häneltä vielä tällaisia teinitempauksia.
On..siitä video ja lehdissä luki.Peseeköhän kädet muutenkaan. Monenlaista vaivaa on videoilla.
Joo, eilen Iisalmen citymarketissa tapahtui tämä. Potulla oli silloin kickissä live päällä. Videot ja klipit löytyy.
Citymarket lopetti irtokarkkien myynnin sen jälkeen kun pottu oli kähminy niitä. Siellä oli lappu, että ilkivallan vuoksi eivät voi myydä irtokarkkeja. Joku oli ilmoittanut vissiin kaupalle. Kahdesta karkki laarista se otti niitä paljain käsin.
Huhun mukaan oli ollut oma lapsi mukana, hyvät on opit isältä lapselle.
Seiskassa näkyy nyt olevan juttu tuosta tapauksesta.
Typerä tempaus, mutta en luottaisi irtokarkkien hygieenisyyteen muutenkaan, lapset voi niitä ronkkia ja vaikka aivastaa sinne irtokarkkilaatikkoon ja nekin on sitten saastuneet kaikki. Jos kauppaan on päässyt lintuja, ne voi yöllä nokkia irtokarkkeja tai paskantavat siihen laatikkoon ja sitten leviää salmonellat sun muut niitä kautta.
En osta mitään irtotuotteita kaupoista esim. leivoksia, leipiä tms. koska em. syyt.
Totta turiset ja samaa ajattelin itsekkin. T. mummo
Sama juttu, voi olla että hiuksiakin irtotuotteiden joukossa yäk.
Jotkut käy vessassa eivätkä pese käsiään. Yäkyäk.
joo mulla ei oo ees hampaita etten karkkia syö velli menee jotenki vielä alas
Vielä kauheempi kun räplää kakkosta
Pitääks paikkaansa että cittarissa olis irtonamut tarjouksessa tänään?
Iltalehden uutisen mukaan joku limanäppi tubettaja on ollut läämimässä
paljain käsin pussejaan ja irtokarkkeja.
Pottukoiran räpläämät irtokarkit on huutokaupattavana Iisalmen torilla lauantaina.
Se onkin ite Candy King 🤣
Saaduilla huutokauppatuloila rahoitetaan pottukoiran katkokuluja.
Jouko kärkkäinen se oli virhe
Vaikuttaa siltä kuin kaikki savolaiset tubettajat sekoaisivat, vai lienevätkö olleet sekaisin jo ennen kuin aloittivat teostensa lataamisen Youtubeen.
Yhteenkin tähtitubettajaan törmäisin niin yhtä ylväs kuin pylväs oli luonnossa kuin videoillaan.
Mikä julkisuudessa on sellaista joka yksinkertaisen ihmisen pään saa sekoamaan?
Pitkän elämäni aikana nähnyt, ettei oikeiden mestareiden pää sekoa mistään.
Olipa mestari vaikka puuta kaatamassa, taloa rakentamassa, uunia muuraamassa, kilpa-autoa ajamassa tai kitara kainalossa eesiintymislavalla, niin mestari on mestari ilman temppuilua.
Menis töihin, yhteiskunnan varoilla vielä katkolla käy, ei ole ilmaista hoitoa . Ensin sekoilee aivan älytöntä paskaa ja sitten hoidattaa ihtensä verovaroilla rassukka.
Sen kun juopottelee muuten, eihän siinä kuin itselleen tekee mutta tuo kaupassa sikailu on kyllä jo niin hullua, siinä kajoaa toisen omaisuuteen pelle
Onhan hän kajonnut myös toisten kikkeleihin omien sanojensa mukaan 🤣
Missä näin on pottukoira sanonut?
En kyllä yhtään epäile vaikka noin on käynytkin. Ei tuo oikein aikuisen heteromiehen touhua ole.
Onko pirkkaukko hetero? Epäilys herää ettei ole.
Tuolta ylempää ketjusta luin.
Jassoo, näinköhän lie? Ite kehunut omaavansa kissanpään kokoisen herskan. On siinä muhkee kapine jos totta.
Ohhoh, se ei kylläkään mirriin sovi!
Ei sillä mihinkään herskaan (heroiiniin) ole varaa. Joku on myynyt sille vehnäjauhoja, puolikarkeita.
Se aiempi viesti poistettiin, mutta itse puhui tuolla videolla monikossa kyseisestä ulokkeesta. Eli niin kai se on ymmärrettävä, että on muidenkin sitä räplännyt, eikä vain omaansa. Tuli siis kaapista suorassa lähetyksessä.
https://www.youtube.com/watch?v=gIoVuBb7wNU&ab_channel=SuomiClipitTV
Ettei nyt vaan ollut kikkeleistä sanailu tupettajan suullista viäräleukaisuutta:
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009991662.html
Ku savolainen puhuu, vastuu siirtyy kuulijalle 🤣
Ei kyllä se tuli niin luontevasti. Lipsautti niin sanotusti. Kaapista luikahti vahingossa vähän esille.
Menehän takaisin kaappiin tulkintoines kanssa.
Törkeä on pottukoira, rämpii noita karkkeja paljain käsin.
Etelä-Suomessa oli joku asiakas ottanut kaksi croissanttia paljain käsin eikä ollut edes koskenut muihin niin joutunut maksamaan kaikki croissantit mitä sillä hetkellä oli tarjolla. Sinällään mistään suurista rahoista kyse mutta törkeää. tuollainen. Juntti mikä juntti.
vaan on sillä rahhoo enempi kun sulla. On . On. Ossoo rikastumisen taidot.
Ei oo köyhä poika eikä yhteiskunnan hyysääämä syöttöpossu. Omillansa taiteellisilla kyvyillänsä rikastunut ja fanikuntansa rakastama juutuubi performanssimies.
Joo rahasta vois, aina ole omillani pärjännyt ja tulen pärjäämään. Maksettu omakotitalo jne. mutta kyllä minun maine on parempi kuin potulla😆
On ollut kyseinen henkilö ainakin 12.11. Iisalmen City Marketissa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009991662.html
Hyvä että kävi näin tämän typerän tempun takia.
Milloinka aikuistuu tämä lapsen asteelle jäänyt?
Nyt kun Pottu avautunut koko kansalle niin helppo on työnantajien tarjota hänelle töitä Iisalmessa. Ei tarvitse työnantajan haastatella että kerro itsestäsi.
Suattaa tienata tubella niin hyvästi jotta ee tarvihe perinteisiä töetä tehä.
Eiköpä valita Iisalmen kaupungin kesäasukkaaksi 2024. Jo valmis nettiyleisö. Taikka voihan Kiuruvesi palkata hänet lantakaaukemistksi.
Mode ei tainnut ymmärtää paikallista huumoria kun poisti ’lantakaasukemistiksi’tekstinkorjauksen
He eppäelen ettei eläkeikkään asti yleisö jaksa..
Eehän se tarvihekkaan kun muutamaan vuoteen kerätä se rahapotti jolla pärjäilöö sittä loppuelämäsä.
Saattaa auttaa 😂👏😱
👍🎯
Haha..muutamalla kymppitonnilla ei kovin pitkälle pötki.
Entä vero jutut,??? Tubettajatkin maksaa veroi..
Vielä on potulla testaamatta miten hommat luistaa Paltamon Upin kanssa!
On näkynyt, Iisalmen tuleva johtaja...!
Etova pummi
Älä muuta sano, subatonissa oli vain päällimmäisenä typerää tyhjän nauramista.
Nehän on hauskoja videoita ne
Tuliko ketjun aloittajalle ikävä pottukoiraa?
Vanhaa porukkaa nuo pottukoiran katsojat,kun puolet vetää stondislääkkeitä.
Se on 👑. Siitä seuraava kaupunginjohtaja Iisalmeen.
Miten pystyy juomaan 42 päivää yhteen menoon. Itse olen pystynyt vain 2 päivää.
Onkohan juonut oikeesti 42 päivää?
Feikkiä oli,videoilta näkee kuinka on ensin kovastikin humalaisen näköinen ja kohta on ihan kuin selvinpäin. Näyttelee.
Ei saa huomiota ilman ammattiseuraa. Kuhan ee jäes jooko aaton alle.
Kyllä se mikä lehdessä lukee niin kyllä se totta on
Juon joka päivä mutta se riippuu siitä mitä juon. Esim. vettä, maitoa, piimää, mehua ym.
Uusimpia videota,kannabaarissa Thaikuissa Muistatteko videon miten suhtautui ennen asioihin.Julkista kaikki you tube.Eräässä videoita silmät jäi laseitta, mitä näky.Siis voi olla väsymystä,ihan muuta.Laskettelulasi Look on kyllä kuumassa maassa missä aurinkoo nyt videoilla ei näkynyt.Tämä huonekaveri on kyllä mainio.Hän on oikee turisti.Uudet adin shortsitkin.Paskaanko lie entiset sotkeutunut,jäi epäselväksi oliko pottu se ripuli pitkin wclattioita vai kuka .Onko siellä sähkö valoja.Thaikuis saa helposti turisti ripulin ihan ruuista.Teini touhua vanha ukko 42v ,ei enää nuori.Järkyttäviä videoita menneisyydestä kun katsoo.Missä ystävät.Nato kissa ihana maukuu jaloissa .
Joku arvosteli ylilaudalla Potun puhumista. Kuulemma paljon puhuu, kiertelee kaartelee mutta juurikaan mitään ei sano.
Epäilee että kaikki savolaiset on samanlaisia. No ei pidä paikkaansa.
Ehkä vois sanoa että tuollaisia höpöttäjiä ja saman lauseen toistajia on pieni murto-osa savolaisista. Ns. jahkaajia.
Esimerkkinä video minkä katsoin eilen. Pottu oli hotellissa ja hankittu samaa, "mittään en oo polttanu..en oo mittää polttanu...en minä oo mittää tiällä polttanu".
Sama lause jankutetaan usean kertaa muuttamalla sanajärjestystä ja lisätään sana tai pari.
Tuo kertoo se on ettei ole henkilölle suotu puhelahjoja.
Teidän rahoilla elää,jotka katsotte tota jonnii joutavaa vanhaa ukkoa.Peruna räksyttää ,kuin pieni rakki.Nyt narkki päissä huutaa isoille ukoille"painu vittuun",kun ei tulis vastaan Miestä joka painaa vittuun.Pelkään pikku perunan puolesta,lapset jättää rauhaan toreilla edes.Töni teinipoikaa pikku poikaa ....Jos peruna on alle 160..cm..poika oli pienempi.Lyhyitä pätkiä videoita thaikusta,huonoja..hörhöilyjä.Huonoo on taso.Kuka tekee seur.duban Thaikuissa ei tuo räksyttävä koira ehkä...toivoon muuta...Ari ja joku muu .Arista tulee uusi julkku..potentiaalia siihen löytyy
Manlet kääpiö. Tulee kkontenttia yksin Thaimaassa
Ei ole enää thaimaassa ja spurguTV loppu kans pysyvästi
Nyt oon kotona,jännä miten tuo thaikun sekoilu ärsytti.Nyt palattu entiseen jota ihan katsoo.Tuollahan se juoksoo vastaan.8kg liivi päällä kesähelteessä.Jännä miten hänellä on selkärankaa muutoksiin,tuo on kyllä hyvä.Päättää niin teköö.Hyvä peruna Maratoonit kutsuu ja kalastus.
Tais loppua jo treenaaminen eikä taida maratonin juokseminen toteutua. Tylsää se on olla selvinpäin ja yrittää keksiä tekemistä.
Paljon kivempaa vetää kännit ja tuijottaa sohvalla kameraan.
se on selvinpäin. vedä itse kännit ja tee hupia jos sitä kaipaat
Lähti kalaan.
Myy veneen ja moottorin jo pois, ei kauan kestänyt kalastushommakaan. Muuttaa kuulema Viroon syksyllä.
Pottu on nykyään uskossa .
Vai uskoon tullut 🤣. Tyhmempi idiootti kuin luulinkaan. V*ttu mikä pellejen pelle 😂🤡
Olisiko mennyt pottuja nostamaan? Ai niin nythän ei ole potun nosto aika.
Pottu muuttaa Viroon. Myynyt jo veneensä pois ja kalastusvälineensä.
Tais vähän suosio romahtaa. Katsojia haukkui sen verran rankasti että loppu tuli.
Missä päin kiuruveteä Jouko asuu?
Moni kaipailee.
Pottukoira maksa velkas!!
Hesarissa oli juttu pottukoirasta tänään, sekä pätkä filmiä Virosta, istuu kapakassa ja riitelee.
Nykyään asuu virossa siitä syystä, että viron lakien mukaan ei ole kiellettyä striimata netticasinoita.
Tosin sai tuomin, mutta käsittäkseni vielä silloin asui suomessa jossa ko.homma on kiellettyä. Tosin laki ensivuonna taas muuttuu joten ensivuonna se on kai taas sallittua. Näin nää lait hyppii ja pomppii ja toisessa maassa on laillista ja toisessa maassa laitonta!
Oletko varma että asuu virossa/Estoniassa? Vai luuletko vain tietäväsi?
tuomion
Kotona kertoi olevansa