On painava syy olla lakkoilematta. SAK:n ja Pro:n olisi syytä keskittyä yhteiseen kehittämiseen eikä järjestää sdp:n oppositiopolitiikkaa. Sitä on nähty Sipilän hallituksen aikana. Silloinkaan ei johtanut mihinkään.
Mistä säästetään 12 miljardia? Sen verran valtion talous on miinuksella. Lainojen korot ovat jo 3,5 miljardia. Marinin "ilmaisia" 40 miljardin lainojakin pitää lyhentää. Ei ole ilmaisia lainoja aikuisten oikeasti.
SAK:n edustajat kolmikannassa ovat kritisoineeet hallituksen leikkauksia, heitä on kuunneltu, mutta ovat tarjonneet tilalle tyhjää paperia. Eihän se niin voi mennä, kun pitää säästää yli 10 mljardia.
Tärkein tehtävä on 100 000 uuden työllisen lisääminen. Kun työtön menee töihin, niin kustannuksesta tulee veronmaksaja. Se helpottaa valtion taloutta ja hyvinvoinnin ylläpitoa. Kaikki keinot on käytettävä. Hiekan heittäminen viltistä pelikentälle on vastuutonta.
Työt eivät ole lakossa. Eivät koskaan. Jotkut ihmiset ovat. Minkä takia? Kadulla istuskeltu ei vähennä ilmaston lämpenemistä, eikä lakkoilu rakenna yhteiskuntaa.
Pro valehtelee, että työtehtävät ovat lakossa vaikka työt eivät ole koskaan lakossa.
11
241
Vastaukset
- Anonyymi
Jyrkkä ei lakkoilulle. Mielenosoittaminen on aivan eri asia kuin lakkoilu.
- Anonyymi
Töihin ei voi mennä, jos työnantaja laittaa työsulun. Työsulku on työnantajan työtaistelutoimenpide. Lakkoilijoille ei makseta palkkaa, eikä työsulun ajalta. Sehän on selvä.
Milloin nähdään työnantajien poliittisia työsulkuja? SAK ja Pro eivät näytä välittävän työrauhavelvoitteesta. Onko se merkki työnantajille, että on ihan ok rikkoa sopimuksia?
Lakon aikana voi mennä töihin, koska työt eivät ole lakossa, vain jotkut ihmiset. - Anonyymi
Rakennusliitto auttaa rakennusfimoja lakkoilemalla. Voi hyvää joulua.
- Anonyymi
Häiriköt kieltäytyvät työnteosta työrauhavelvollisuuden aikana.
- Anonyymi
Oletteko ajatelleet, miksi ei lakkoiltu viime vaalikaudella, kun eläkeputki poistettiin ja tuotiin pohjoismainen työnhakumalli työttömille. Oli paljon pahempi kuin Sipilän malli, mutta ei lakkoiltu, vaikka Sipilän mallia vastaan lakkoiltiin ja nyt taas jonkin tekosyyn varjolla. Oletteko miettineet sitä? Ammattiliittojen jäseniä kusetetaan. Ay-demarit vie kuin pässiä narussa. Joku painava syy. Vitut!
- Anonyymi
Kenen joukoissa seisot, kenen lippua kannat! Joukkohurmoksessa lauletaan Vappumarsseilla Isänmaallisia lauluja AY-pomoja jumaloiden näiden kiihottaessa jäsenkuntansa valtakunnan toiminnat sulkevaan lakkoon.
- Anonyymi
Ajatelkaa Tehyn ja Superin lakoissa uhattiin kävellä ulos teho-osastoilta. Marinin piti laatia pakkolaki. Sitten houkuteltiin sanomaan monen vuoden työllä hankkima ammattiosaaminen kiristystoimena irti. Toistatuhatta hoitajaa sen sanoikin irti. Jotkut ovat palanneet häntä koipien välissä.
On painava syy olla lakkoilematta ja ajaa yhteisiä asioita yhdessä. Hakaniemen herrat ja rouvat eivät tiedä mistään mitään.- Anonyymi
Hakaniemen herrat ja rouvat hykertelevät käsiään tyytyväisinä kun heidän masinoimaansa työnseisauksiin osallistuu vieläkin runsain määri aivopestyä porukkaa.
Nämä agiteeraajat järjestävät milloin milläkin tekosyyllä työnseisauksia eri puolilla Suomea.
Tarkoituksena hallituksen kaataminen ja oman hyväpalkkaisen homman jatkuminen niin pitkälle kuin hölmöt jäsenet jaksavat heitä pienillä palkoillaan elättää.
- Anonyymi
Lukekaa tuolta faktat.
https://www.pam.fi/artikkelit/faktoilla-lakkokeskusteluun/ - Anonyymi
Poliittinen lakko ei ole oikea lakko. Se on vahingonteko ja uhkaus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik83316MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681848Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411556Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin751156Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja60966Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s32940Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt208861- 170813
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3758