Bulimiani on taas päässyt valloilleen riehumaan. Vähän aikaa se pysyi jotenkin hallinnassa..oli jakso, jolloin ahmein harvemmin. Nyt minä ahmin ja laattaan joka päivä. Syynä on se, että tahdoin alkaa syömään normaalisti..mutta en osaa! Miten voi olla niin vaikeaa syödä normaaleja annoksia? Jos alan syömään, se leviää melkein aina käsistä. On todellakin helpompaa olla syömättä, kuin syödä vähän.. en tiedä mitä teen. Pitää varmaan alkaa paastoamaan..oksentaakkaan en halua. Unelmani olisi että olisin normaalipainoinen ja minulla olisi hyvä itsetunto..ei onnistu. Minä olen yrittänyt. En voi apuakaan hakea, vanhemmille kerrottaisiin. Yksin on selvittävä.
Kesä tulee. Minulla ei ole ystäviä, eikä kesätöitä. Kesäloma = minä ja ruoka. Masennus on pahentunut. Minä olen kamalan ruma. Inhoan itseäni, vaikken haluaisi. Aamuisin kaikki näyttää aina paremmalta ja peilistäkään ei katso niin hirveä rumilus. Tiedän kaiken siitä, miten syödä oikein ja terveellisesti. Miksen minä pysty siihen? Tälläinen masentaa niin paljon.. Olen ihan eksyksissä itseni kanssa..
Kesä tulee. Minulla ei ole ystäviä, eikä kesätöitä. Kesäloma = minä ja ruoka. Masennus on pahentunut. Minä olen kamalan ruma. Inhoan itseäni, vaikken haluaisi. Aamuisin kaikki näyttää aina paremmalta ja peilistäkään ei katso niin hirveä rumilus. Tiedän kaiken siitä, miten syödä oikein ja terveellisesti. Miksen minä pysty siihen? Tälläinen masentaa niin paljon.. Olen ihan eksyksissä itseni kanssa..
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kuulostaa surulliselta :( En oikein osaa neuvoa, enkä sano että olisin samassa tilanteessa, mutta minuakin kesä pelottaa. Minullakin on huono itsetunto, vihaan itseäni. Olen niin alkuvaiheessa, ettei tätä voi kutsua bulimiaksi, oksennan vain 2-3 kertaa viikossa, mutta minulle on alkanut tulemaan useammin pakottava halu syödä kamalasti jotain kaloripitoista, kuten karkkia ja jätskiä, aina kun masentaa ja ahdistaa. Eli usein.. Joskus olen yrittänyt puhua jollekin, mutta kukaan ei kuuntele, eikä halua kuunnella. Eikä kukaan vastaa jos kysyn jotain. Yksin pitää yrittää selvitä. Minua on auttanut vähän se, että olen puhunut mesessä nettikavereille, joita en ole tavannut. Oletko ajatellut hankkia vaikka maili-kavereita? Et varmaan halua kuulla mitään kommentteja tyyliin: "mene etsimään kavereita, mene paikkoihin jossa on ihmisiä". Tiedän ettei se ole niin helppoa, ei ole minullekaan. En pysty auttamaan sinua, mutta toivon, että olet edes vähän iloinen vastauksestani, vaikka en osaa neuvoa. :( yritä jaksella.
Vaikka tuo ei omasta mielestäsi olisi bulimiaa, niin onhan se. En minäkään tätä aluksi myöntänyt bulimiaksi, silloin kun olisin vielä pystynyt lopettamaan. Ikävää, jos sinua ei kuunnella kun yrität puhua jollekin. :( Koita myös jaksella.. minäkin yritän, vaikka se on vaikeaa.
Moi! katoppa paikkakunnaltasi erilaisia yhteisiä harrastusjuttuja, mistä tykkäisit, mikä olisi se sinun juttusi? Onko painonvartijat (taitaa maksaa liikaa) tai muita vastaavia kerhoja josta saisit apua ja tukea. Kuntosali on kiva paikka, syksyllä "työväenopistot" suorastaan pursuavat vaikka mitä kivoja kerhoja johon voi mennä hyvin nuoretkin, niitä on aivan päästä päähän. Usein on paikkakunnan lehdissä melko pienellä präntillä tämmöisiä erilaisia "happenings" ja tapahtumia johon voi osallistua ja joissa tavataan säännöllisesti. Et sinä ole ruma, olet aivan yhtä arvokas, kaunis ja ainutkertainen kuin kuka muu tahansa. Sinullekin on olemassa tietty sielunystävä, aivan varmasti, ja tulet hänet myös elämässäsi kohtaamaan.
Myös kesällä leirit on kivoja. Hyvää kokemusta olen saanut esim. koiraleireiltä ja seurakunnanleireiltä. Niitä kannattaa myös kokeilla. Ja sitten jos perheesi menee kesällä esim. mökille tai johonkin kylään mene aina mukaan, sillä siellä saattaa tapahtua jotain kivaa josta saa taas uutta intoa parantua, näin minulle on käynyt. Yritä keksiä jotain tekemistä ja mieti heti ensiksi aamulla että mitä tekisit tämän päivän. Liikunta on auttanut ainakin minua joinakin aikoina, uiminen ja lihaskuntoharjoitukset, mitä pystyy tekemään ihan kotonakin ovat hyvää tekemistä :)
Kiitos. :)
Yritän keksiä jotakin muuta kivaa, kuin syömisen. Tuollaiset leirit ja kurssit vain pelottavat minua, olen kovin ihmispelkoinen.. mutta jos ottaisin itseäni niskasta kiinni ja vain menisin. Ainakin koitan olla mahdollisimman paljon poissa kotoa.. Jos olisi oma asunto, ahmiminen ja oksentaminen olisi varmasti vähäisempää.. tosin en tiedä, alkaisinko käymään kaupassa ahmimista varten. :I
Minullakin on sellainen, että jos vanhemmat eivät ostaisi mitään herkkuja niin en söisi niitä niin paljon ja haluaisin siksi muuttaa kanssa omaan asuntoon. Jotenkin häpeän sitä että kaupasta mennään osatmaan jotain herkkuja ja luulen kanssa että en kävisi, mutta mitenkä sitten jos tulee kauhee himo...
kuulostaa aika surulliselta...
mä en kyl itseasiassa osaa auttaa..oikeestaan mitenkään :(
mut eikö sun silti kannatais kertoo vanhemmilles siitä?
vaikka se onkin vaikeeta..mut se voi ehkä auttaa jotenki..
no joo..en mä ehkä sittenkään osaa auttaa..mutta mä yritin (:
mut Tsemppiä sulle(:
Sun teksti on kuin mun kirjoittamaa.. Tosin mulla ei vanhemmat enään oo kyttäämässä olan yli kun asun yksin. Siltikin kyllähän ne on jo jotain epäilly..
Lainaa kirjastosta joku hyvä kirja, sen kanssa menee aika tosi nopeesti eikä ehdi ajatella ruokaa ollenkaan... Tai itsellä on pianon soittaminen sellainen mitä kanssa tekee mielellään. Ja musiikin kuuntelu.
Ota kesä haasteena onnistua, itselläni on auttanut päiväkirja johon kirjoitan bulimiasta, niiden oireista ja mitenkä taas sellaiseen kohtaukseen on jouduttu. Tuo auttaa tunnistamaan tilanteita joissa yleensä kohtaukset tulevat ja pystyt olemaan niissä tilanteissa vahva ja varautua ennalta tekemään jotain muuta.