Mitä minä teen? Kärsin kauheasta jännityksestä. Edessä on sukujuhlat, ja tiedän miten taas käy. Viimeksi kahvikuppi kaatui ja kun minulle ystävällisesti tuotiin uutta kahvia, putosi kuppi kädestä. Kakkua kun yritin syödä, en saanut kakunpalasta pysymään lusikalla. Kädet tärisee aivan mielettömästi. Sitten kun huomaan, että ihmiset jo tuijottaa, alkaa hiki valua ympäri naamaa ja pää alkaa nykiä ja samaten kasvojen lihakset. Eniten ylähuuli alkaa vapista. Sen jälkeen korvissa alkaa soida ja sitten on pakko paeta esim. vessaan ja yrittää rauhoittua. Mutta miten rauhoitut, kun tietää että pitää palata taas ihmisten joukkoon..itkettää. En ole aina kärsinyt näin pahoista jännitys/pelko-oireista, mutta vähitellen, epäonnistumisien myötä ne on pahentunut. Olen 30-v. Elämä edessä. Lääkäriin en mene! Se on paikka jota kammoksun. Isäni kärsii myös näistä oireista. En kehtaa puhua kellekkään, tästä jännittämisestä. Onko olemassa jotain luontaistuotteita tai reseptivapaita lääkkeitä, joista olisi apua näihin oireisiin? Oireita ei ole muulloin kuin kahvi- ja ruokatilaisuuksissa. Niin ja tietenkin jos joudun esiintymään yleisön edessä. Olisin ikuisesti kiitollinen, jos vain auttaisitte. Tämä kesä tulee muuten taas olemaan aivan kamala. On häitä, rippijuhlia, synttäreitä ja tupareita..
AUTTAKAA!!
merja
124725
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
auttamaan sinua.
Tarvitset EHKÄ rauhoittavia.
paniikkihäiriö sinulla on! Siihen ei kyllä mitään luontaistuote/reseptivapaita lääkkeitä ole(Paitsi alkoholi). Sinulla tuo paniikkihäiriö on mennyt kirjoituksesi perusteella melko pahaksi. Tuleeko sinulle tuollaisen "kohtauksen" aikana kuoleman pelkoa, hulluksi tulemisen pelkoa? Suosittelen että otat yhteyttä lääkäriin ja sitäkautta psykologille, nämä asiat on melko yleisiä nykyään, eikä niitä tarvitse hävetä. Paniikkihäiriöstä voi oikean lääkityksen avulla parantua täysin. Paljon käytetty täsmälääke on mm rivatrin(käytetään myös epilepsiaan jne) ja pitkäkestoisempi lääke jota myös käytetään paniikkihäiriön ja masennuksen hoitoon on seroxat(Saatavilla myös vaihtoehtoisia halvempia)
Mutta mene ihmeessä lääkäriin, niin saat oikeat lääkkeet!! Tuo pitkäkestoinen lääkitys on melko kallis, mutta nuo täsmälääkkeet ei maksa paljoa ja tuovat avun aina esimerkiksi kun ottaa lääkkeen ennen juhliin menoa.
Oma tilanteeni aivan samankaltainen kuin sinulla ja sain masennuslääkkeen paniikkihäiriön hoitamiseen. Todella auttaa, mutta oman lääkkeeni vaikutus tulee kuulemma parhaiten esiin vasta kuukauden käytön jälkeen. Oireilu nimittäin pahenee koko ajan, jos siihen ei puututa ja se leviää muillekin elämän alueille. Olen sinua 12 vuotta vanhempi ja oireilu on muuttunut täysin sietämättömäksi ilman lääkkeitä. En tajunnut ennen, miten lääkkeet voivatkin hillitä niin hyvin paniikkia.
Sydämestäni toivon että asiat järjestyy. Valitettavasti etätoivoni ei pelasta sinua tilanteelta jossa olet yksin.
Siksipä pari neuvoa:
1. Lääkärille menoa voisi helpottaa jos listaat oireet ja lähetät ne lääkärille. Tai jos varaat aikaa puhelimella niin lue oireet lapulta. Lappu mukaan vastaanotolle. Ellei lääkäri tajua aloittaa keskustelua tämän pohjalta, mene yksityiselle.
2. Jos et kuitenkaan uskalla toimia edellisen mukaan niin kokeile viinaa. Luultavasti tähän ikään mennessä olet löytänyt sinulle sopivan sekoituksen jolla saa tuhdin kännin: siideri, kalja tai punaviini yms. Ei niin, että juuri ennen tilaisuutta otat rohkaisun siivut. Vaan niin, että edeltävänä iltana kippaat ns. tappiin asti. Juhlien aikaan iltapäivällä olet vielä keskituhdissa laskuhumalassa. Siitä mukava olotila että pienet asiat eivät säikäytä. Omalla kohdallani tämä on tärkeimpiä oivalluksia joita ei kirjoissa kerrota.
Suosittelen että yrität ensin 1. Jos saat lääkehoitoa niin silloin ei missään tapauksessa pisaraakaan alkoholia. Jos pienikin aavistus että juhlista tulee kosteat, valitse silloin 2. tai kieltäydy tarjotusta alkoholista. Keksi selitys hyvissä ajoin ennen juhlia.
Varma asia: luontaistuotteilla vain petyt ja köyhdyt.
Hei, olen kanssasi samanikäinen nainen. Minun vaivani on samantyylinen (minulla tärinä rajoittuu käsiin) ja sen diagnoosi on kansankielellä kahvikuppineuroosi (sosiaalisten tilanteiden pelon yksi "alue"). Minulla vaiva alkoi jo teini-iässä. Ymmärrän ahdistuksesi täydellisesti. Tämä vaiva on itsellenikin ollut yksi pahimmista karikoista elämäni aikana.
Minä käytän "täsmä"lääkeenä beetasalpaajaa (propral) ja toisinaan rinnalla lievästi rauhoittavaa (opamox). Olen käyttänyt kyseisiä lääkkeitä jo kymmenen vuotta. Minulla ei ole omalääkäriä, joten reseptit on uusinut vuosien aikana moni lääkäri. Kukaan ei ole kummastellut asiaa. Osa on sanonut, että jännittäminen on hyvin tyypillinen vaiva suomalaisilla ja yhä usempi syö siihen samoja tai vastaavia lääkkeitä kuin minä. Osa syö vastaavia lääkkeitä päivittäin.
Vaikkei kyseiset lääkkeet poista kohdallani täysin tärinää, niin ne kuitenkin vähentää sitä siinä määrin, että saa jotenkin kakun lusikalla suuhun ja juoman juotua. Edelleen ennakkoon kuitenkin jossain määrin "pelkään/hermoilen" kyseisiä tilanteita (juhlia ja muita tilaisuuksia). Toisinaan enemmän ja toisinaan vähemmän (oireet pahenee ja helpottaa ajoittain).
Vinkkejä juhliin:
- Älä ota täyttä kuppia kahvia/teetä. Jos on lasista juotavaa juomaa, valitse se. Vetoa vaikka närästykseen.
- Valitse täytekakun sijaan pullaa tai keksejä, joiden syöntiin et tarvitse lusikkaa.
- Jos tuntuu pahalta, niin älä ota mitään syötävää tai juotavaa (tekosyitä: söit edellisessä paikassa, maha on sekaisin, otit juuri migreenilääkkeen ja syöminen vähentää sen tehoa, jne.)
- Ruokaillessasi etsi jokin "kuollut" kiintokohta, jota katsot sen sijaan, että pälyilet ympärillesi peläten ja etsien silmäparia jotka seuraavat sinua
- Jos voit, istudu syrjässä mielellään jonkin pöydän/tason ääressä
Yleisiä:
- Opettele rentoutumaan: voit opetella rentoutumaan mielikuvien avulla, kuuntelemalla rentoutuskasettia, jne. Opettele myös tapa rentoutua nopeasti (esim. puristamalla käsi muutaman kerran nyrkkiin)
- Toista päivittäin itsellesi jotain sinulle sopivaa mantraa esim. "Olen huippu tyyppi ja hyväksyn jännittämiseni"
- Listaa pahimmat pelot ja niihin liittyvät skenaariot paperille (mieluiten silloin kun oikein ahdistaa), myöhemmin kun olosi on parempi, niin lue ja tarkistele listaasi: voit yllätyksesi huomata, että seuraamukset ei vaikutakkaan "kuolettavilta".
Loppujen lopuksi me kaikki olemme ihmisiä ja vaikka kuin pahasti tunnemme nolaavamme ihmisten edessä, ei se tee meistä huonompia ja tuskin kukaan kyseisistä ihmisistä edes niin ajattelee. Tämä hetki on huomenna jo historiaa. Tiedän, että tuo ajattelutapa on vaikea sisäistää -enhän siihen itsekkään ole täysin pystynyt:)
Vihreää teetä voi juoda. Itse asiassa sitä kannattaakin juoda, koska sillä on lievästi rauhoittava vaikutus. Käsittääkseni muut teet sisältävät kofeiinia.
Sairautesi aiheuttaa niin pahoja oireita, että et pysty ajattelemaan muuta kuin noita oireita. Käyt niitä läpi yhä uudelleen ja uudelleen. Kertaat kauhuissasi sitä, miten kätesi ovat aikaisemmin tärisseet, huulesi vapisseet... Ja pelkäät nyt sitä, miten kädet tulevat tulevaisuudessa tärisemään, miten hurjasti huulet tulevat vapisemaan...
Tunnet siis oireesi. Mutta tunnetko sairautesi?
Oletko esim. miettinyt sitä, että mikä estää sinua menemästä lääkärille? Onko se sinun oma terve päätöksesi? Vai sanooko sairautesi sinulle niin?
Kahvikuppineuroosio ja muut sosiaalisten tilanteiden pelot on paljon yleisempiä kuin kuvitellaan. Niistä ei vaan uskalleta puhua. Itsellänikin on kyseinen vaiva, enkä edes hankkiudu sellaisiin tilanteisiin joissa se tulisi ilmi (syön/juon aina yksin). Et ole siis mitenkään "erilainen" kuin muut ihmiset. Kaikilla on joitain pelkoja, eikä kukaan ole täydellinen. Tietyt pelot vain tulevat helpommin esille kuin toiset. Jopa sellaisilla ihmisillä joiden elämä on ns. "ruusuilla tanssimista" on yleensä huomattavasti voimakkaampi kuoleman pelko kuin muilla ihmisillä.
Valitettavasti monet peloista kärsivät ovat "umpikujassa", koska eivät uskalla/kehtaa mennä kääkäriin hakemaan lääkkeitä. Reseptivapaiksi kyseisiä lääkkeitä ei voi kuitenkaan laittaa, koska väärinkäyttäjät tappaisivat niillä itsensä (käyttäisivät niitä alkoholin kanssa).
Jos tilanne on vaikea, niin kukaan ei estä ottamasta alkoholia rohkaisuksi, että uskaltaa mennä lääkäriin.
Merja hyvä, olet vasta 30-vuotias ja kärsit selkeästi kyseisestä vaivasta todella paljon ja kuitenkaan et halua hakea apua lääkäriltä. Oletko miettinyt tarkemmin, miksi kammoksut lääkäriin menoa.
Minä hain vastaaviin oireisiin apua (yleis)lääkäriltä ja sain asiallisen ja kannustavan vastaanoton. Sain lääkityksen oireisiini ja sen myötä elämä on ollut helpompi, kun tietää että pahimmat juhlat ja sukukokoukset voin käydä läpi "lääkittynä".
Älä hyvä ihminen kärsi, vaan tartu puhelimeen ja varaa aika tk-lääkäriin. Vaikket koko stooria halua kertoa, niin uskoisin, että saat kuitenkin jonkin lääkityksen, esim. propralia.
mielestäni sulle sopis parhaiten just propral,koska sitä voit käyttää aina sillon ku tuntuu siltä,esim juhlissa tai jännittävissä kahvitteluhetkissä.mikä ero on muuten paniikkihäiriöllä ja voimakkailla sos.til.peloilla,tietääkö kukaan? itse kärsin samoista oireista kuin merja,lääkkeenä käytän propralia lähes päivittäin mutta en "luokittele" itseäni paniikkihäiriöiseksi. joten merja, helpoimmalla pääset ku käyt sielä lääkärissä,kerranhan se vaan kirpasee!toisin ku nuo tilanteet,niistä joudut kärsiin lopun elämää ehkä muuten.voin taata että elämäs helpottuu lääkkeen myötä koska olen itse kokenut saman ja jälkeempäin aattelin et miksen aiemmin käynyt lääkärissä vaan annoin oireiden vaan jatkua ja jopa pahentua.
auttoi jo vähäsen pelkästään se, että sai lukea muidenkin kärsivän samoista oireista. Oikeesti, ISO KIITOS KAIKILLE!
Itse kävin lääkärissä ja sain reseptin lääkkeeseen nimeltä Propral. Se vie kaikki jännittämisen fyysiset oireet kuten punastumisen, hikoilun, tärinän, äänen värinän, ihan kaikki.
Mun elämä alkoi vasta kun sain jännittämisen järjestykseen tällä lääkkeellä. Enää paniikki ei rajoita elämääni. Ihanaa.
Eikä se koukuta eikä ole sivuvaikutuksia.