Esiintyminen opinnoissa

Keskity itse asiaan eikä omiin fiiliksiin. Se riittää varmasti. Jarska Sarasvuokin oli mielestään alussa huono esiintyjä. Nyt hän on kymmenmiljonääri ... esiintyjä.

Varsinaisesta esiintymisestä tässä ei liene kysymys, vaan asioiden esittämisestä muille, harvoin kovin isolle joukolle. Se kuuluu jokaisen korkeakoulutetun ihmisen osaamiseen.

Voisi olla hyvä päästä keskustelemaan asiasta psykologin kanssa.

Esiintyminen on kuin uiminen, siitä ei tarvitse pitää, mutta sen voi oppia siitä huolimatta. Ja osata ainakin sen verran, että selviää hengissä pienistä pyrähdyksistä.

Esiintymispelko on useimmiten pelkoa siitä, miten oma keho reagoi esiintymiseen. Hikoilu lisääntyy, syke tiheentyy, kasvot punoittavat, kurkkua saattaa kuristaa, ääni katoaa pihinäksi ja esiintyjä on kiusallisen tietoinen siitä, että on arvostelevien katsojien edessä ja kokee, että ilmiselvästi kaikki näkevät kuinka peloissaan esiintyjä on.

Verrattain samalla tavalla on tilanne uimaan opeteltaessa. Veteen meno pelottaa. Se saattaa tuntua kylmältä ja epämiellyttävältä. Oma keho ei tunnu kelluvan millään, vaan painuu pohjaan ihan itsestään.

Tosiasia on, että tyynessä ja virtaamattomassa vedessä ihminen kelluu, kunhan keuhkoissa vain on ilmaa. Ja vettä polkemalla pysyvät kasvotkin hyvin pinnalla. Uiminen on pinnalla pysymisen seuraava vaihe, liikkumista veden pinnalla taikka sukelluksissakin.

Uimaopetuksen suurin haaste on saada oppilaat uskomaan, että he pysyvät pinnalla, kunhan eivät ala panikoimaan ja räpiköimään, mikä on luonnollinen reaktio itselle vieraassa ympäristössä. Toisin sanoen uimaopettaja tekee kaikkensa, että oppilaat vain antaisivat itsensä olla ja antaisivat luonnon tehdä tehtävänsä.

Sama asia koskee esiintymistäkin. Yleisön edessä oleminen on jossain määrin uhkaava ja vaaralliselta tuntuva paikka. Sen vuoksi keho reagoi, kuten se reagoi. Hikoiluttaa, sydän lyö, hengitys ei tunnu toimivan ja saattaa jopa pyörryttää tajuttomuuteen asti. Esiintymiskoulutuksessa opettajan tehtävänä on ennenkaikkea saada oppilaat tajuamaan, että esiintyjä ei ole vaarassa, että jokainen koettu kehon reaktio on luonnollinen ja johtuu kehon uhkatilanteessa erittämästä adrenaliinista. Kukaan ei siis ole saamassa sydänkohtausta.

Esiintyessä useimmat eivät häpeä asioita joita esittävät, tai edes itseään, mutta he häpeävät, että heidät nähdään naama punaisena joukon edessä kyvyttömänä puhumaan, koska heitä pelottaa niin paljon. Tällöin pelätään ja hävetään, että oma pelko tulee esiin ja näkyy selvästi.

On yleinen harhaluulo, että kasvojen kuumotus, lisääntynyt hikoilu, taikka jännityksestä johtuva kurkun kuristus olisi jotenkin ilmiselvästi kaikkien nähtävissä ja kuultavissa. Näin ei ole. Tämän vuoksi yleensä esiintymiskoulutuksessa videoidaan esiintymiset, jotka jokainen oppilas katsoo yksinään. Silloin huomaa, että vaikka se tuntui pahalta, ei se silti näytä ulospäin niin pahalta kuin se tuntui.

Lopuksi esiintyminen ja uimataito ovat siinä mielessä samanlaisia, että kumpaakaan ei opetella teoriassa. Ne opitaan ainoastaan käytännössä. Syvään päätyyn ei useimpien kannata heittäytyä suinpäin, vaan vauhtia on syytä ottaa lasten altaasta ensin. Sen vuoksi esiintymistäkin harjoitellaan ensin pienellä porukalla, jossa kaikki tulevat vähitellen tutuiksi erilaisten harjoitusten myötä, jonka jälkeen tehdään kurssin lopuksi varsinainen esiintyminen/esitys oppilaan valitsemasta aiheesta. Varsinainen esiintymistaito kehittyy ja hioituu vasta lukuisten esiintymisten ja esitysten jälkeen.