Yllätyksiä täynnä

Anonyymi-ap

Tämä on fiktio, ei tarvitse rypistellä.
Sattui joskus 80 luvulla.
Vaimoni oli lentoemäntä kaukolennoilla ja pitkiäkin aikoja poissa kotoa. Pidin huolta kodista ja käytännön asioista. Olin talonmies pienessä taloyhtiössä.
Sattui eräänä helteisenä kesäpäivänä, kun oli saunapäivä, että taloyhtiön saunan kiuas sanoi sopimuksensa irti. Mikäs siinä auttoi kun oli lauantainen iltapäivä, ei ollut mahdollisuutta saada uutta kiuasta, muu kuin laittaa saunan oveen lappu että saunavuorot peruttu.
Vaimo oli silloin työmatkalla.
Otin työkalupakin mukaan ja menin saunalle, kuvitellen että ehkä jotain on vielä tehtävissä. Otin mukaan muutaman olutpullon, silloin ne olivat vielä pulloissa.
Saunalla oli lämmin, olihan hellepäivä. Katkaisin sähköt kiukaasta ja aloin irrottamaan sitä seinästä. Kiire ei ollut, saunavastuu oli poissa siltä päivältä.
Istuskelin mukavasti jakkaralla kun tutkiskelin pömpeliä että missähän vika voisi olla. Nautiskelin samalla kylmää olutta.
Touhutessa tuli kuitenkin hiki, joten astuin pesuhuoneeseen ja virkistävään suihkuun.
Silmät nautinnosta kiinni saippuoin itseäni, ja pesin munat vähän liiankin huolella. Alkoi varsi virkoamaan.
Siinä tuli mieleen kaikenlaista, että mitäs jos tänään käväisisi viihteellä, kun tuo vaimokin on työmatkalla.
Taisin hyräillä siinä samalla, enkä huomannut kun ovi kävi.
Hyräilin ja lutrasin munia puhtaaksi, kun yllättäin naisääni sanoi, onpas ihana näky, ei ole minun saunavuorolla ennen tällaista nähty.
Säpsähdin, ja katsoin äänen suuntaan.
B-rapun uhkea rouva, sairaseläkkeelle juuri jäänyt kieltenopettaja Kaarina seisoi edessäni suupieli hymyssä.
Oletko huomannut, että olet minun saunavuorollani?
Olin jo yllätetty, joten ei syytä alkaa peittelemään.
Käännyin julkisivu suoraan kohti häntä ja annoin suihkun valua.
Et tainnut huomata lappua ovessa. Saunavuorot on peruttu.
Kaarina oli rintaliiveissä ja shortseissa, ja näky laittoi nielaisemaan vielä toisenkin kerran.
Rinnat oli valtavat, ja tuijotin niitä kuin nälkään nääntyvä katsoo eväsleipää.
Mutteri heilahti kohti kattoa, mutta tuntui vain hyvältä seistä siinä hänen katsoessaan.
No en tosiaan huomannut, mutta eipä tuo haittaa, etkä näytä kovin pahoillasi olevan itsekään, hän sanoi astuessaan eteeni ja ottaessaan minut käteensä.
Hän astui suihkun alle ja alkoi tehdä minulle hyvää.
Se teki todella hyvää.
Lämmin vesi rummutti meitä, ja huulet yhtyivät kuumaan syleilyyn.
Pullautin nuo mahtavat tissit ulos valtavista pusseistaan, jotka yrittivät epätoivoisesti kannatella niitä maan vetovoimaa vastaan.
Niissä oli myös itsessään melkoinen vetovoima.
Oli aivan pakko ryhtyä niitä hyväilemään, tilanne oli todella kuuma.
Ahneesti hänen sulojaan maistellessani hän otti minulta paineet,
Tilanne oli epätodellinen mutta todellinen.
Hän antoi kuuman suukon sinne ja poistui pukuhuoneeseen, katsoin lumon vallassa tuon muhkean takamuksen keinahtelua ulos suihkuhuoneesta.
Kohta kuului oven kolahdus ja hän oli poissa.
Siihen jäi saunan askareet siltä päivältä.
En nähnyt Kaarinaa sen jälkeen hetkiin.
Muutamaa viikkoa myöhemmin olimme vaimon kanssa kotona, katsoimme jotain elokuvaa, kun työpuhelimeni yllättäin soi. Kello oli vähän yli puolenyön.
Vaimo oli tottunut siihen, että talonmiehelle tulee puheluita välillä mihin aikaan tahansa.
Sanoin että menen keittiöön puhumaan, pois häiritsemästä.
Suljin oven ja vastasin keittiöstä.
Soititte kiinteistöhuollon päivystävään puhelimeen, hyvää iltaa.
Se oli Kaarina.
Hei, soitinko huonoon aikaan? Sanoin että ei ollenkaan, mikä hätänä?
Ei mitään hätää, tuli sellainen olo että minun on pakko soittaa.
Kuule, olemme tunteneet jo jonkun aikaa, ja minulle on vahvistunut ajatus, että välillämme on jotain syvää.
Tiedät mitä välillämme on tapahtunut viime aikoina.
Kuulostaa varmaan hölmöltä, mutta näin se on.
Tunsin jo ensi kertaa tavatessamme että meidän välillämme oli jotain. Tiesin että meillä olisi paljon annettavaa toisillemme.
Meillä olisi varmasti hyvää seksiä paljon yhdessä.
En ollut uskoa kuulemaani, mutta pakkohan se oli, kun hän näin sanoi.
Hän kysyi minulta, mitä haluaisit tehdä minulle?
Meillä olisi varmasti paljon hyvää seksiä keskenämme.
Toistin epäuskoisena kysymyksen, siis että mitä haluaisin tehdä sinulle, niinkö?
Kysymys tuli kyllä yllättäen, mutta haluaisin syödä sinua elävältä, olet niin mehukas ja runsas. Sain jo esimakua sinusta, ja olen suuri suuseksin ystävä, joten sitä haluaisin tehdä. Kunpa voisimme tehdä niin molemmat.
Kyllä voimme, hän sanoi. Olen täällä kotona nyt b-rapussa, tule nyt heti jos pääset. Olen niin kuumissani että on vaikea olla paikallaan. Tulethan heti, olen valmiina.
Ei tarvinnut enempää houkutella.

3

3545

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hähhää.

    • Anonyymi

      Mijäs löi vaimoansa halolla päähän. Polliisi kysyi että miksi, mijäs sanoi haluavansa edes kerran nähdä pilkkeen vaimonsa silmäkulmassa.

    • Anonyymi

      Yöllä syöminen tekee hyvää vuoteessa.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      209
      2708
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      52
      1906
    3. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      407
      1518
    4. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      153
      1483
    5. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      362
      1389
    6. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1278
    7. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      25
      1266
    8. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1196
    9. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      59
      1046
    10. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      23
      938
    Aihe