Sähköinsinööri ja Sukittaja Saarikitaristi Spede Clapton

Anonyymi-ap

Laitan tästä oman aloituksen, koska muutoin Saaristomerisairas olisi vääntänyt tästä oman aloituksen uuteen ketjuun.

Saariston lahjakkain soolokitaristi ja hanuristi Spede Clapton Hankasalmelta mainitsi taas kirpparikitaransa joka näytti siltä kuin sitä olisi säilytetty tunkiossa ja soitettu viimeksi Pertti Pasasen rippijuhlissa.

Lahjakkaana kitaristina hän mainitsi että duuri kuulostaa kivemmalta kuin molli.
Hoitelin parit videopuhelut Suomeen videohuoneessa ja pistin muutaman halvan kitarani näytille. https://ibb.co/FsH0fR4

Käytännössä soitan vain akustista Fenderiä, joka on Viron vanha tuliainen. Se on ainoa paksukaulainen kitarani johon sormet mahtuu hankaliinkin sointuihin.

Pasasen läskeillä grillimakkaroilla ei soiteta yhtikäs mitään soitinta. Lukihäiriöisillä ei myöskään ole sävelkorvaa eikä rytmitajua, ja sanoituksien oppiminen on mahdotonta.

Voin kokemuksesta kertoa asiasta, sillä meillä oli eka Punk- henkinen orkesteri jo vuonna 1979 ja soittelin lukion bändissäkin vielä. Monenlaista kokeilijaa oli jo silloin soittajaksi tai vokalistiksi.

Kävi selväksi että lukihäiriöisistä ei ole laulamaan eikä soittamaan. Oikeat bändit tuli sitten tutuiksi managerikaverin kautta, joka värväsi firmani juhliin ihan nimekkäitäkin bändejä ja lahjakkaita soittajia, kuten Dave Lindholmin.

Varsin moni bändeistä oli melkoisen kosteita, kuten esim Yölintu. Marko Haavisto Poutahaukoista on kaveri muistakin kuvioista. Pepe Ahlqvist kävi veivaamassa bluesia eri kokoonpanoissa.

Kerran oli Jean S koko poppoolla esiintymässä meille Sokos hotellin yökerhossa ja myös edesmennyt Kikka, joka veti punaisessa nahkamekossaan pojat tiiviiksi rintamaksi stagen eteen.

Kosteimmasta päästä oli Irwinin Lapset, jotka joi Blues Brothers- tyyliin enemmän kuin tienasi.

Aloin soittelemaan uudelleen itse tuossa 1994, kun harjoittelin vaimolle serenadin häihin. Kitaristia minusta ei tullut eikä tule koskaan, mutta säestämään pystyn biisin kuin biisin ja tunnistan soinnut korvakuulolta. Minulla kun ei ole luki, kuulo- eikä ymmärryshäiriöitä.

2010

PS: Saariorvokki voi tähän sitten vastata MINÄ...MINÄ...MINÄÄÄÄÄ.... ja vielä vaikka TUUT TUUT.

12

312

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pistäppäs Saarikumin sihteeripoika tulemaan dokumenttia Chiang Maista. Näyttää siltä että isäntäpersoonasi on jo Hankasalmella. https://ibb.co/Cn8bqr0

      Nelisivuinen tarkastusraportti sähköistä. Tuo on etusivu.

      2010

      • Anonyymi

        Kun Suvikumi-Senseillä menee luu kurkkuun, hän vaihtaa illuusiopuheet vaikkapa thaimaalaisen kakun reseptiin. Sitten kun hän unohtaa nuo kuvasi, hän palaa takaisin illuusiopuheisiin.


      • Anonyymi

        🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒

        😋 ­N­­­y­­m­­f­­o­m­a­­­a­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18106222U

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      Saarisensei taputeltu.

      • Anonyymi

        Kuten aina. Vain hän on riittävän tyhmä huomaamaan sitä itse.


    • Anonyymi

      Aiemmin kun Pasasen kateus löi niin pahasti yli että meni mykäksi, hän pakeni Senssun valloittavaan persoonaan. Nyt hän keksi uuden solvaajahahmon Tapsan, johon voi paeta pahan paikan tullen. Pasanen on pakolainen ollut ikänsä. Thaimaahan pakeni ulosottomiestä ja rahavaikeuksia vaimon perässä, joka näki Suomessa nälkää.
      Nälkä ei loppunut kuitenkaan Thaimaassakaan vaan vaimolle on tarjolla vain kaalia.
      Tai siis oli. Ei ole Pasanen enää huihaissa.

    • Anonyymi

      Kummallisesti se Pasasen Senssu meni mykäksi kun Kymppi laittoi sähkötarkastuksesta raportin, jonka Pasasen Senssu oli julistanut illuusioksi.
      Kateus on mykistävää sorttia tuossa perheessä.

      • Anonyymi

        Kateus sähkötarkastusraportista, jo on aiheet vähissä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kateus sähkötarkastusraportista, jo on aiheet vähissä.

        "Thaimaassa ei sähköjä tarkasteta"
        "Eipä ole rakkaalla tarkistusraporttia lilli-lillin-lällä"
        "Eipä ole näyttää raporttia lällä-lällän-lilli"
        "Ei voi näyttää koska illuusioraportti lilli-lällän-lällän-lällä-lilli"

        Sitten kun on raportti, seuraa totaalinen hiljaisuus ja päivien päästä toteamus että "vähissä on aiheet"


    • Anonyymi

      Ylläpito voisi poistaa tällaiset ilmiselvästi mielenvikaiset, yhden henkilön kirjoittamat ketjut surutta spedelaatikkoon.

      • Anonyymi

        Ylläpito voisi aina poistaa kyseisen aloittajan aloitukset ja kommentit.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito voisi aina poistaa kyseisen aloittajan aloitukset ja kommentit.

        Tämä henkilö joka klooninaan itseään Kympiksi kutsuu ja itseään fanittaa, sekä kun päättää olevansa 2010 niin tarinoi ... Antakaas kun isä kertoo ja älä opeta isääs naimaan, minä olen sitä ja tätä, mutta sinä et ole ja Olen sata kertaa sanonut ... on todella henkilö jota kukaan täyspäinen ei tahtoisi tuttavapiiriinsä.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      Vedonlyönti ja rahapelit
      6
      2473
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1658
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1396
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      162
      1236
    5. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      143
      1199
    6. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1135
    7. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      108
      1095
    8. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1081
    9. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      116
      1076
    10. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      959
    Aihe