APUAAA

Tarvitsen apua tähän ongelmaan. Olen siis kaksonen ja miehen alku josta olen erittäin kiinnostunut on vesimies.Hän on usein jutellut minulle ystävällisesti (messengerissä, koulussa, olemme samalla luokalla, bileissä)ja mukavan oloisesti, mutta ei ole mielestäni selkeästi ainakaan flirtannut. Hän on kyllä hymyillyt minulle ja katsonut silmiin, joista olen ollut tulkitsevinani jotain hieman enemmän kuin kaverikiinnostusta. Olemme myös istuneet koulun ruokalassa samassa pöydässä kahdestaan, eikä se näyttänyt olevan vastenmielistä hänelle. Tunnen erittäin vahvaa vetoa häneen, niin henkisesti kuin fyysisesti.
Mutta, mutta, ei hänestä ota selkoa mitä ihmettä hän haluaa. Miten vesimies-mies osoittaa mielenkiintonsa? Kertokaa, olkaa niin kilttejä.
Mitä täytyy tehdä tai olla herättääkseen vesimiehen mielenkinnon?
91791
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Toi on just tyypillistä.Veskari pelkää haavottuvansa,varsinkin jos on kokenut saman ennenkin.Ei myöskään halua pettyä ja olla se ensiaskeleen ottaja.Ahdistele onnistuneesti ja vakuuttavasti ja unohda fyysiset lähentelyt henkisten sijaan.Moikkaa vaan ja pyydä numero,johon soitat heti ja otat jatkossakin yhteyttä ensin.Olemme vähän vaikeasti tavoiteltavia ja huomionkipeitä.

Äänestä
  • Oon ollu heikkona vesimiesmieheen jo yli puolitoista vuotta. On soitellu miulle noin kerran kolmee kuukautee ja aina saa miut sekas. Just ku on vähä aikaa saanu menemää et yrittää sen unohtaa ni taas sama uudellee. Nyt oon tavannu sitä 3 kertaa kuukauden sisään ja oon ollu ku huumassa tän ajan. ...mut ei vastannu toissa iltana ku yritin soittaa ja nyt taas yritettävä unohtaa. Ku oon aatellu et jos sitä ahdistelee ni se säikähtää ja menetän sen kokonaa. Kuka neuvois miten sen sais?

    Äänestä

  • tämä vesimies ainakin toivoo aloitekykyä toiselta osapuolelta. En ymmärrä mikä siinä on, mutta kaiken, menettämisenkin, uhalla en milloinkaan voi itse tehdä aloitetta. Se on kovaa haavoittumisen pelkoa. Kun toinen jaksaa piirittää ja osoittaa olevansa tosissaan, voi luottamus JOPA =) herätä ja ihme tapahtua..!
    Sanoisin, että veskarin kanssa on oltava loputtoman kärsivällinen, että saat hänelle taottua kalloon että välität todella. Hänen tunteillaan leikkiminen on pahinta, minkä voit tehdä. Se on se, mitä hän eniten pelkää.
    Mutta jos onnistut aikeissasi, vesimies ensinnäkin luottaa sinuun 99% sekä on itse 100% luotettava rakastettu. Sen takaan.

    Äänestä

  • se on, kirjoitti:

    tämä vesimies ainakin toivoo aloitekykyä toiselta osapuolelta. En ymmärrä mikä siinä on, mutta kaiken, menettämisenkin, uhalla en milloinkaan voi itse tehdä aloitetta. Se on kovaa haavoittumisen pelkoa. Kun toinen jaksaa piirittää ja osoittaa olevansa tosissaan, voi luottamus JOPA =) herätä ja ihme tapahtua..!
    Sanoisin, että veskarin kanssa on oltava loputtoman kärsivällinen, että saat hänelle taottua kalloon että välität todella. Hänen tunteillaan leikkiminen on pahinta, minkä voit tehdä. Se on se, mitä hän eniten pelkää.
    Mutta jos onnistut aikeissasi, vesimies ensinnäkin luottaa sinuun 99% sekä on itse 100% luotettava rakastettu. Sen takaan.

    me sitten olemmekin kaikki samanlaisia.Koska olen itsekin sellainen,oletan että kaikille vesimiesmiehille ainakin tuo aloituksen teko on sitten vaikeaa.Miksi sitä ei nainen voi tehdä?

    Kun meihin saa yhteyden on se todellakin yhteys joka on nimensä arvoinen.Meitä ei vain voi ottaa puoliksi tai olla meidän kanssa vain puoliksi.Meillä on hyvin kehittynyt kyky eroitella oikea väärästä ja oikea on se joka meidät vain ottaa.

    Rakkaus ei kuitenkaan pysty ottamaan täydellistä yliotetta ilman järjen mukana oloa.Meidän kanssa on hyvä olla puhtain paperein mutta meitä voi pettää vain kerran.Paluuta ei ole.

    Tämä ei ole mustasukkaisuutta tai mitään vaatimista.Tämä on vain todellisuuden oivaltamista.Annamme kaikkemme sen eteen mistä pidämme mutta olemme myös valmiita sen menettämään.

    Äänestä

  • Vesimiesmies kirjoitti:

    Täällä kirjoittelee myös vesimies ja olen edellisten kanssa samoilla linjoilla. Vesimiehen kanssa kannattaa aloittaa älylliseltä tasolta. Vesimiehen saa kiinnostumaan itsestään, jos osaa olla aito. Psyykkisyys on vesimiehille tärkeämpää kuin fyysisyys. Kun vesimiehen saa "omakseen", kannattaa kuitenkin varoa, sillä vesimies voi helposti kyllästyä, vaikka rakastaisi toista kuinka. Vesimies ei sovi avioliittoon.

    Äänestä

  • Lulu kirjoitti:

    Heps kukkuu! Tänään tuli just 35v aviossa. Oli se aluks melko lailla totuttelua, arvailua ja kaiketi maanittelua (niin kerrottu). Pisti miettimään, kannattaako luottaa ettei polta siipiään. Kyllä siinä 4v meni ennenkuin naimisiin mentiin. Taisi sitä edesauttaa asuntopula, kun minulla oli asunto, mutta yhteen ei saanut muuttaa ennen aamenta (vuokraemännän nootti).Lie arvannut minun pohdiskelut.
    Kun toiselle osaa oikein viestittää, että älä kurista minua hengiltä. Anna hihnaa vähän löysemmälle, että pystyn kävelemään omilla jaloillani.Anna päättää asioista, jotka suoranaisesti koskettavat minua. Älä määräile vaan neuvottele, jos haluat asioiden onnistuvan. En minäkään kahlitse, en määräile enkä varsinkaan ole mustasukkainen. Jos tahtoo mennä, menköön. Ei kukaan pakolla paikallaan pysy. Arvatkaa, onko kaurismieskän kovin yksioikoinen. Kun kerran naimisiin on menty, niin eiköhän tässä yhdessä katsella tätä eloa eteenkin päin.

    Äänestä

Varmasti on vaikeaa tuo lähestyminen. Vesimies on aika vaikea tapaus näissä ihastumisasioissa, itse ainakin olen. Kerran itsekin ihastuin vesimieheen. Ei siitä sitten kuitenkaan mitään tullut, kun ei kumpikaan uskaltanut tehdä kunnon aloitetta. Suosittelisin sinua vain olemaan aktiivinen ja kiinnostunut hänen asioistaan, kuitenkaan liikaa tuppaantumatta hänen elämäänsä. Ole valmis ottamaan sekin tieto vastaan, ettei hän ehkä tunnekaan samoin. Mutta ehkä saat ystävän hänestä pitkäksi aikaa :)

Äänestä

Ensiksi, unohda nuo typerät kouluihastukset, niistä ei tule mitään. Jos olet vasta koululainen, hanki seurustelukaveri edes eri koulusta. Itse olen pessimisti, ei koululaiset vielä osaa seurustella. Möhliä kyllä, mutta toivottavasti et anna itsesi lannistua siitä mitä sanoin. Häntä korkealle!

Äänestä
  • Kyllä, olen koulussa, lopetin juuri lukion ensimmäisen luokan. Tai periaatteessahan en ole enää koululainen vaan opiskelija. En todellakaan ymmärrä miksi "koululainen" ei osaisi seurustella,ei kaikki "koululaiset" ole kypsymättömiä teinejä jotka eivät osaa ajatella ... anteeksi jos nyt loukkasin jotakuta tällä kommentilla. Mielestäni voisit tunkea nuo ennakkoluulosi ja väärät päätelmäsi - tai mitä nyt ovatkaan - syvälle sinne minne aurinko ei paista.
    Siitä olen kyllä kanssasi samaa mieltä että olisi helpompaa jos "ihastus" olisi eri koulussa, jos nyt edes on koulussa. Mutta omien tunteiden kohdetta ei ole aina niin helppoa valita.
    Möhlittyä on tullut jo tarpeeksi ja nyt on aika lopettaa se. Uskon että tämän veskarin kanssa osaisin lopettaa möhlimisen, mutta eihän sitä koskaan tiedä...
    Häntä on korkealla ja siellä pysyy :D noin helpolla et pysty minua masentamaan. :D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kaksostyttö kirjoitti:

Tarvitsen apua tähän ongelmaan. Olen siis kaksonen ja miehen alku josta olen erittäin kiinnostunut on vesimies.Hän on usein jutellut minulle ystävällisesti (messengerissä, koulussa, olemme samalla luokalla, bileissä)ja mukavan oloisesti, mutta ei ole mielestäni selkeästi ainakaan flirtannut. Hän on kyllä hymyillyt minulle ja katsonut silmiin, joista olen ollut tulkitsevinani jotain hieman enemmän kuin kaverikiinnostusta. Olemme myös istuneet koulun ruokalassa samassa pöydässä kahdestaan, eikä se näyttänyt olevan vastenmielistä hänelle. Tunnen erittäin vahvaa vetoa häneen, niin henkisesti kuin fyysisesti.
Mutta, mutta, ei hänestä ota selkoa mitä ihmettä hän haluaa. Miten vesimies-mies osoittaa mielenkiintonsa? Kertokaa, olkaa niin kilttejä.
Mitä täytyy tehdä tai olla herättääkseen vesimiehen mielenkinnon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu