Unelmat Espanjasta

Anonyymi-ap

Unelmat Espanjasta ja siitä puhuminen rikkaiden kohteena ja asuinmaana ovat vailla pohjaa. Espanjan BKT asukasta kohti on 30% pienempi kuin Suomen, mutta espanjalaisilla on parempi ostovoima kuin suomalaisilla Suomessa, koska hinnat on halpoja ja verotus alhaista.

Nuo unelmat Espanjasta perustuu siihen 1930-1960 luvulla syntyneiden muistoihin siitä kun Espanjaan lähti aikoinaan viikon lomalle vain vähän parempi porukka.
Kahta viikkoa pidettiin jo ökyilynä ja Irwin lauloi Eviva España, joka sekin meni pieleen sillä se on Viva España. Eviva ei tarkoita mitään espanjaksi.

Kun puhuttiin "etelästä" tai "etelän lomasta" noihin aikoihin, sillä tarkoitettiin Espanjaa ja sen saaria. Kaukomatkoista kukaan edes uneksinut 70-luvulla. Junttikansan päähän jäi vaan soimaan että etelä on sama asia kuin Espanja. Niinpä Tapsa Pasanen heikolla muistillaan ajattelee asiasta edelleenkin.

Kävipä sihteeripoikansa leimaamassa passitkin Espanjassa kuukauden välein kun luuli sen sijaitsevan Thaimaan vieressä.

26

410

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Tapsan" mukaan Espanja on "rikkaiden farangien kohde" höpönlöpöä.

      Espanjan hintatasoa:

      Condokämpät aurinkorannikolla Pattayan hinnoissa, vuokrat korkeampia vain siksi kun kämpät on isompia keskimäärin, mutta neliövuokrat suunnilleen sama, sisustus sama perussimppeli. Tonnilla saa kuukaudeksi 90m2 kämpän. Kaupunkien laitamilta 350 euroa alkaen. Talon saa laitamilta 500 eurolla kuussa.

      Espanjassa palelee:

      Fuengirolan lämpötila nyt 13 astetta.
      Pattayan lämpötila nyt 31 astetta.
      Merivesi Fuengirolassa nyt16 astetta.
      Merivesi Pattayalla nyt 29,6 astetta.

      Espanjassa viina ja bisse puolet halvempaa kuin Thaimaassa.
      Ravintolaruoka suunnilleen samoissa hinnoissa.

      Mikä siis tekee Espanjasta sinun mielestäsi rikkaiden asuinmaan? Ei mikään.
      Mitä tuolla on edes tekemistä tuolla kylmässä Espanjassa? Viime jouluna tuli lunta Fugessa.
      Ei siellä tarkene edes pelata golfia talvella kun tulee jo välilevyn pullistuma.
      Meressä ei tarkene uida, rannat paskaisia eikä sellaista rantakatua ole kuin Pattayalla. Naiset on Espanjassa halvempia, vanhempia ja lihavampia eikä niistä ole pitkäaikaiseksi seuraksi Pohjolan pojille vaan ne jatkaa matkaa toimituksen jälkeen.

      • Anonyymi

        Eikä ole sellaista rantakatua kuin pattayalla, taas faanaattinen pattaya uskonto jyllää...

    • Anonyymi

      Seksin ostaminen kuuluu opiskelijabileisiin ja hinta on poljettu jopa viiteen euroon – tällaista on prostituution ja ihmiskaupan suurtorilla Espanjassa
      "Espanjan Aurinkorannikko on ihmis- ja seksikaupan suurtori. Suomalainen Kaisa Beltran auttoi siellä työskenteleviä naisia ja ystävystyi heidän kanssaan.
      Prostituutioon pakotettuja tyttöjä tuodaan Espanjaan Afrikasta, Latinalaisesta Amerikasta ja esimerkiksi Romaniasta."
      https://www.is.fi/menaiset/ilmiot/art-2000007937513.html

      Kysyntä on kovaa ja Espanja on miesten maa jossa naiset on nyrkin ja hellan välissä samaan tapaan kuin arabimaissa. Thaimaassa naiset ovat tasavertaisempia miesten kanssa ja hoitavat usein perheen taloutta ja bisnekset.

    • Anonyymi

      Hyvä aloitus. Se meni todellakin niin että "etelään" kun lähdettiin niin se oli Espanja.
      Sinnekään ei ollut varaa lennellä kuin harvalla. Matkoilla kehuskeltiin jo vuosi ennen lähtöä ja laskettiin päiviä. Ne jotka jäivät Suomeen laskivat päiviä että kohta se tulee takaisin ja sillä ei ole yhtään rahaa hahhahhhaaa....
      Että on se elintaso noussut huikeasti noiden aikojen jälkeen.

    • Anonyymi

      Naisille Espanja on unelmien täyttymy, koska siellä on paljon Manolitoja jotka tarjoavat palveluita lihaville ja rakkauden nälkäislle naisille.
      Toinen naisille hyvä maa on Gambia,

    • Anonyymi

      Espanja OK "omilla eväillä" eli nainen mukana muualta.

      Kulttuuri super mielenkiintoinen ja pelkästään Barcelonaassa on enemmän kultuuria kuin koko Thaimaassa!

      2010 tykkää tosin katsella lasinpalasilla kuorrutettuja samanlaisia temppeleitä matkoillaan vaikka "kun on nähnyt yhden on nähnyt ne kaikki" on totta.

      • Anonyymi

        Jaa "kulttuuri" supermielenkiintoinen? Mikä kulttuuri? Ruokakulttuuri, tapakulttuuri, kielikulttuuri, valtarakenteet, elinkeinokulttuuri, taidekulttuuri vai urheilukulttuuri?

        Uskontokulttuuri, populaarikulttuuri vai kansankulttuuri? Thaimaa on Kiinan jälkeläinen ja korkeakulttuuria on ollut jo samoihin aikoihin Espanjan kanssa.

        Thaimaa aloitti muun muassa ensimmäisenä riisinviljelyn.

        Nyt Saarieinstein sekoitti kulttuurin käsitteenä joihinkin Barcelonan kivikirkkoihin. Khmerien aikaiset temppelialueet ja aquadomet ovat huomattavasti vanhempia rakennuksia, jos aletaan puhumaan rakennuksista.

        Saarikiharan kulttuuri on siellä vuokratussa betonilohkareessa ja piakkoin pääset tutustumaan suomalaiseen homekulttuuriin mummonmökin muodossa.

        Espanja läpi ajellut muutaman kerran prätkällä kauan sitten ja siinä samalla oltu aurinkorannikolla, Madridissa ja mainitussa Barcelonassa pidempäänkin.

        Mukava ilmasto kesällä, mutta talvella ihan liian kylmä. Andorran seudun vuoristo on upeaa ja arkkitehtuuri vaikuttavaa. Monet asuinrakennukset on 1400- luvulta ja edelleen asuinkäytössä.

        Keskiaikaiset kirkot on upeita ja bongailtiin niitä varta vasten kaikkialta Euroopasta. Merimieskirkkoja myös ja korkealla vuoristossa olevia pieniä mutta idyllisiä kivikirkkoja, jotka käytännössä säilyy ikuisesti kun katon kunto tarkastetaan ajoittain.

        Notre Damen katedraali oli upea kokemus. Tulipalon todellinen syy salataan jotta ei tulisi vihaisia puheita tiettyä kansanryhmää vastaan. Valvontakameran kuvissa juoksi perinneasuun pukeutunut heppu bensakanisterin kanssa ja sytytteli kirkon kattorakenteet useammasta kohdasta roihuamaan.

        2010

        PS: On mahtavaa että Saaridementia muistaa edes yhden asian ulkoa, Marionin laulun. Irwinin Espanja- laulut on Las Palmas ja Si si si.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet sinä fanaattinen uskossasi, ylipappi, minä nimenomaan muistan ulkoa, sinä googlaat, eihän se väitteesi evivasta pidä paikkaansa sen y Viva, eviva sopii paremmin eurooppalaiseen suuhun joten y vain korvattiin e kirjaimella, mutta espanjaksi y Viva.

        Et muista rasvapunkero edes mitä olet juuri sanonut edellisessä lauseessa ja milläkin sivupersoonallasi. Nyt ryhdyit kielitieteilijäksi vaihteeksi oltuasi juuri sähkömiesten kouluttaja.

        Dementikoilta menee ensimmäisenä lähimuisti mutta kiva että muistat sen ryhävalaan kokoisen lehmän laulut 70- luvulta, mutta minä en kirjoittanut tuosta aiheesta ensin, vaan kommentoin vain.

        Sinulla on juoppoputki päällä ja kehuskelet taas aivan olemattomilla asioilla samaan malliin kuin Tapsa on Aasian keisari kun sillä on voileipiä.

        Ympyräsi sulkeutuu aina aika ajoin, joten eiköhän sinulla kohta ala komennus Tikkakoskella jossa lennät hydrokopterilla ja säähavaintopalloilla omissa sfääreissäsi, jonka jälkeen nostat neronleimauksillasi Microsoftin uuteen nousuun, oi lentokapteeni Huuruhuhta 8)

        Olen opettanut vaimon veljen pojan jo pari vuotta sitten porraskytkennän tekemiseen, ja miten Ohmin lakia sovelletaan, eli en varsinaisesti ole opettanut sähkömiehiä, vaan kun etsin heikolla kielitaidolla jutunaiheita Ohmin laki ja kytkentäkaaviota on helppo ymmärtää vaikka ei olekaan yhteistä kieltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaa "kulttuuri" supermielenkiintoinen? Mikä kulttuuri? Ruokakulttuuri, tapakulttuuri, kielikulttuuri, valtarakenteet, elinkeinokulttuuri, taidekulttuuri vai urheilukulttuuri?

        Uskontokulttuuri, populaarikulttuuri vai kansankulttuuri? Thaimaa on Kiinan jälkeläinen ja korkeakulttuuria on ollut jo samoihin aikoihin Espanjan kanssa.

        Thaimaa aloitti muun muassa ensimmäisenä riisinviljelyn.

        Nyt Saarieinstein sekoitti kulttuurin käsitteenä joihinkin Barcelonan kivikirkkoihin. Khmerien aikaiset temppelialueet ja aquadomet ovat huomattavasti vanhempia rakennuksia, jos aletaan puhumaan rakennuksista.

        Saarikiharan kulttuuri on siellä vuokratussa betonilohkareessa ja piakkoin pääset tutustumaan suomalaiseen homekulttuuriin mummonmökin muodossa.

        Espanja läpi ajellut muutaman kerran prätkällä kauan sitten ja siinä samalla oltu aurinkorannikolla, Madridissa ja mainitussa Barcelonassa pidempäänkin.

        Mukava ilmasto kesällä, mutta talvella ihan liian kylmä. Andorran seudun vuoristo on upeaa ja arkkitehtuuri vaikuttavaa. Monet asuinrakennukset on 1400- luvulta ja edelleen asuinkäytössä.

        Keskiaikaiset kirkot on upeita ja bongailtiin niitä varta vasten kaikkialta Euroopasta. Merimieskirkkoja myös ja korkealla vuoristossa olevia pieniä mutta idyllisiä kivikirkkoja, jotka käytännössä säilyy ikuisesti kun katon kunto tarkastetaan ajoittain.

        Notre Damen katedraali oli upea kokemus. Tulipalon todellinen syy salataan jotta ei tulisi vihaisia puheita tiettyä kansanryhmää vastaan. Valvontakameran kuvissa juoksi perinneasuun pukeutunut heppu bensakanisterin kanssa ja sytytteli kirkon kattorakenteet useammasta kohdasta roihuamaan.

        2010

        PS: On mahtavaa että Saaridementia muistaa edes yhden asian ulkoa, Marionin laulun. Irwinin Espanja- laulut on Las Palmas ja Si si si.

        Notre Dame ei ole Espanjaa eikä Andorrakaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Notre Dame ei ole Espanjaa eikä Andorrakaan

        "Keskiaikaiset kirkot on upeita ja bongailtiin niitä varta vasten kaikkialta Euroopasta"

        ...se kuuluisa lukutaito.

    • Anonyymi

      Itse asiassa eviva espanjan lauloi Marion Rung, ei Irwin, etkö ollut googlaillut tarpeeksi, tämä on käännösiskelmä, muistaakseni joku euroviisuvoittaja, ja nimenomaan eviva espanja, olisko ollut belgiasta tai hollannista, 1970 luvun alkupuolelta. Joskaan en ole kaikesta ihan varmaa, kun en näe vaivaa googlaamalla, vedän tiedot muistista.

    • Anonyymi

      Kumpi parempi, Espanja vai Thaimaa?

      itselle sopii Espanja maantieteellisesti. On lyhyt lentoaika ja onhan se osa sivistynyttä Eurooppaa.

      Thaimaassa taas paremmat, hoikemmat ja kivemmat naiset....
      Ruoka hyvää ja edullista kummassakin. Espanja paljon kauniimpi luonnoltaan.

      ...joten kai se on tehtävä kopmpromissi;
      3-4kk kummassakin. Siinä se talvi on lusittu ja sitten Pohjolan kauniisiin maisemiin.

      • Anonyymi

        Puhut lomamatkasta . . . Menet lepäämään Suomen hyvinvointivaltiosta.

        Ihmiset muuttaa eläkkeellä Espanjaan ne, joilla siihen on varaa. Toiset Thaimaahan, Kambodzaan ja muihin edullisiin maihin. Toki ruoka on puolet halvempaa Espanjassa.

    • Anonyymi

      Manner Espanjan 40+ kuumuus kesällä ei ole ihmisille tarkoitettu...

      Kanarialla taas OK kelit mutta kuka siellä viitsii kesällä olla?
      Kaikki paikat täynnä ketjutupakoisijoita juoppoja eri maista ja Espanjasta. Hinnat 30-40% yli talvihintojen!

      Kyllä Pohjoismaat ovat minulle parhaat toukokuun 15 - syyskuun 15 välisenä aikana.
      Puhdas luonto, kauniit maisemat, kivat naiset (jos onnistuu...) ja tuttu ja turvallinen palvelu ilman jatkuvaa kusetus yritystä joka kaupassa.

      • Anonyymi

        Ei Kanarialla viitsi oleilla kukaan kesällä eikä talvella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Kanarialla viitsi oleilla kukaan kesällä eikä talvella.

        On niitä parempiakin matkakohteita kuin Kanarian saaret. Ei jaksais katsoa kännissä öreltäviä Suomalaisia lomallakin.

    • Anonyymi

      Väärä palsta kirjoittelulle Espanjasta. Eihän vajakilta voi täyttä vaatia.

      • Anonyymi

        Kanattaa antaa olla. Se ryppyilee tarkoituksella vuodesta toiseen kun ei ole parempaakaan tekemistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kanattaa antaa olla. Se ryppyilee tarkoituksella vuodesta toiseen kun ei ole parempaakaan tekemistä.

        On huomattu.

    • Anonyymi

      Vanha Espanjalainen sananlasku: 'a tomar por culo a baños y a joder a candelario'.

    • Anonyymi

      Pattayan pojilla ei lie Kanaria vaihtoehtoa hinnan vuoksi....

      Mutta kaikki info lämpimistä maista talven ajaksi on kiinnostavaa kaikille "normaaleille" ei-Aslakeille -;)

      Olen seurannut Turkkia, Bulgariaa ja Kreikkaa Thaimaan vaihtoehdoksi ja alkavat kiinnostaa lyhyen lentoajan vuoksi. Samoin Georgia Ryzzän kupeessa. Thaikut saa 360pv ilman viisumia!

      Idean "myyminen" Thai kullalle kangertaa ainakin toistaiseksi.

      • Anonyymi

        Mitä höpäjät? Pelkillä HEL-BKK-HEL lentojen hinnoilla olet Kanarialla kolme viikkoa puolihoidossa hotelleineen päivineen. Mutta miksi "Pattayan poika" matkustaisi palelemaan Kanarialle?

    • Anonyymi

      "Sukari on tällä hetkellä Espanjan lämmössä, eikä siksi aio todennäköisesti osallistua tänä vuonna Black Fridayhin"
      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/c255844c-681a-49bb-8656-5852090167c7
      Jepjep. Madrid 13 astetta lämmintä, fugessa merivesi 14 astetta. Vai on se Sukari "Espanjan lämmössä" ;)

      Junttikansalle Suomessa Espanja on edelleen se ainoa "etelä" ja lämmin maa, vaikka ei oikeasti olekaan. Kanarian matkaajille naurettiin jo 80-luvulla. Kun ei muualle riitä rahat, on viikon pakettimatka Kanarialle se ainoa oikea, kuuntelemaan jotakin savolaista 79 vuotiasta artistia mukanaan sama remmi kuin lähiöbaarissa.
      Ei sen takia kannata matkustaa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      6
      2473
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1668
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1396
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      163
      1247
    5. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      143
      1209
    6. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1145
    7. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      117
      1109
    8. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      113
      1106
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1081
    10. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      969
    Aihe