gTIE OY:n ihmeellinen tarina

Kauppalehti kertoi 2013, että Iisakki Kiemungin vaimon firma gTIE OY sai noin 300 000 euroa jostain ihmeestä joukkorahoitusta juurikin samoihin aikoihin, kun Ritaluoma ilmoitti lähettäneensä noin 300 000 Mark Wilson nimiselle henkiölle, saadakseen tältä rahoitusta SCC:lle. gTIE OY:n liikevaihto on heilunut muutamassa kymppitonnissa, ja ainakin vuosina 2017-2020 firma on ollut tappiollinen joka vuosi. Muunmuassa vuonna 2020 gTIE OY liikevaihto oli 25 000 euroa, jolloin se tahkosi tappiota 1000 euroa. Miten on mahdollista, että kukaan sijoittaisi tällaista nappikauppaa harjoittavaan yritykseen peräti 300 000 euroa!!!

SCC oli suurissa vaikeuksissa jo ainakin vuonna 2012, vaikka sijoittajat olivat pumpanneet yhtiöön miljoonia. Yhtiön työntekijätkin hakivat palkkasaataviaan Pirkanmaan ELY:n palkkaturvasta vuodesta 2012 lähtien. Mihin ihmeeseen SCC rahat sitten valuivat – on naurettavaa väittää, että kukaan vähänkään täysissä järjissään oleva lähtisi näihin Ritaluoman ja Kiemungin väittämiin ulkomaisiin huijauksiin kerta toisensa jälkeen puolen tusinaa kertaa, niin kuin he väittivät. Markku Ritaluoma livahti 2014 ulkomaille, kun maa alkoi polttaa jalkojen alla, eikä ole sen koommin Suomeen palannut.

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/muotifirma-gtie-kerasi-muhkean-joukkorahoituksen/f236f1f1-5a21-381b-afb8-add4d99d712b
17534
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Älä ole Gäry katkera ja kateellinen. Työtä tekemällä menestyy ei suhmuroimalla

Äänestä
  • Kyllä aloittaja on vaan joku lökäpöksy joka on kateellinen kun joku pukeutuu tyylikkäästi.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kyllä aloittaja on vaan joku lökäpöksy joka on kateellinen kun joku pukeutuu tyylikkäästi.

    Nahka-alusasut kaukana tyylikkyydestä.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Nahka-alusasut kaukana tyylikkyydestä.

    Nahkurin orsilla Lipponenkin lupasi tapaavansa opposition.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Nahkurin orsilla Lipponenkin lupasi tapaavansa opposition.

    Nahkurien keskuudessa arjalainen nahka on rahvaan nahkaa halutumpaa, koska se on paksumpaa, kestävämpää, joustavampaa ja kauniimman väristä.

    Äänestä

Onneksi olkoon joukkorahoituksesta! Hyvää ideaa pitää tukea.

Äänestä
  • G-piste rauhoittui joukolla.

    Äänestä

Eli siis, paljastuuko nyt IS:n selvityksessä. että gTIEn joukkorahoituksen takana onkin ollut SCC, jonka hallituksessa Kiemunki istui ? Melko huimaa jos näin on, ja mitä siitä seuraa?

Ja sitten vielä, miten on mahdollista, että gTIE OY on yleensäkään hakenut joukkorahoitusta, koska laki tästä sanoo näin:

"Rahankeräysten järjestäminen joukkorahoitusalustaa käyttäen on yleishyödyllisten yhdistysten, järjestöjen ja säätiöiden varainhankintamuoto, jonka toteuttaminen edellyttää lähtökohtaisesti rahankeräyslupaa. Esimerkiksi yksityishenkilö tai yritys ei voi lupaa saada eikä siten myöskään toimeenpanna rahankeräystä."

https://poliisi.fi/joukkorahoitus-ja-rahankeraykset

Äänestä
  • Olisikohan joku valhetellut?? Hassu yhteensattuma, että summat täsmäävät.

    Äänestä

  • "Veronkeräysten järjestäminen pakkoverotusta käyttäen on kuntien, alueiden ja valtion varainhankintamuoto, jonka toteuttaminen edellyttää lähtökohtaisesti lupaa. Esimerkiksi yksityishenkilö tai yritys ei voi lupaa saada eikä siten myöskään toimeenpanna veronkeräystä."

    Äänestä

Hämäräksi menee

Äänestä
  • Tietenkin auringonlaskun aika.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Tietenkin auringonlaskun aika.

    Hyvä, että osatotuuksia alkaa paljastumaan. Eduskuntavaalirahoitusjututkin kannattaa ottaa tutkinnassa esille sillä niihinkin jotkut paikalliset SCC-puuhastelijat ovat osallistuneet, tosin äänimäärä ei riittänyt edes varasijoille.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Tietenkin auringonlaskun aika.

    Vähän yli kuukausi talvipäivän seisaukseen, kuinka tästä selvitään.

    Äänestä

Täytyy sanoa että PersGäry on suuressa vauhdissa. Aikaa taitaa työttömänä olla paljon liikaa kun supon paperia ei viitsi montaa kertaa lukea..

Äänestä
  • Kiemunki hei, älä vie asiaa sivuraiteelle, totuus voi vielä paljastua

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Kiemunki hei, älä vie asiaa sivuraiteelle, totuus voi vielä paljastua

    Morjensta Kari! Katkeruus sinua painaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kauppalehti kertoi 2013, että Iisakki Kiemungin vaimon firma gTIE OY sai noin 300 000 euroa jostain ihmeestä joukkorahoitusta juurikin samoihin aikoihin, kun Ritaluoma ilmoitti lähettäneensä noin 300 000 Mark Wilson nimiselle henkiölle, saadakseen tältä rahoitusta SCC:lle. gTIE OY:n liikevaihto on heilunut muutamassa kymppitonnissa, ja ainakin vuosina 2017-2020 firma on ollut tappiollinen joka vuosi. Muunmuassa vuonna 2020 gTIE OY liikevaihto oli 25 000 euroa, jolloin se tahkosi tappiota 1000 euroa. Miten on mahdollista, että kukaan sijoittaisi tällaista nappikauppaa harjoittavaan yritykseen peräti 300 000 euroa!!!

SCC oli suurissa vaikeuksissa jo ainakin vuonna 2012, vaikka sijoittajat olivat pumpanneet yhtiöön miljoonia. Yhtiön työntekijätkin hakivat palkkasaataviaan Pirkanmaan ELY:n palkkaturvasta vuodesta 2012 lähtien. Mihin ihmeeseen SCC rahat sitten valuivat – on naurettavaa väittää, että kukaan vähänkään täysissä järjissään oleva lähtisi näihin Ritaluoman ja Kiemungin väittämiin ulkomaisiin huijauksiin kerta toisensa jälkeen puolen tusinaa kertaa, niin kuin he väittivät. Markku Ritaluoma livahti 2014 ulkomaille, kun maa alkoi polttaa jalkojen alla, eikä ole sen koommin Suomeen palannut.

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/muotifirma-gtie-kerasi-muhkean-joukkorahoituksen/f236f1f1-5a21-381b-afb8-add4d99d712b

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu