Kuopion kaupunkin tuhlasi rahaa turhaan Mielitekoprojektiin

Anonyymi-ap

Ja aika tavalla isoja summia rahaa tuhlasikin. Taisi mennä miljoonia taivaan tuuliin. Jo nimikin ja siitä tuleva mielikuva ei luvannut mitään kovin hyvää tulosta. Mieliteoilla ei kenenkään mielenterveyttä kohenneta. Ilmeisesti oli tarkoitus, että olisi tullut resursseissa jotakin säästöä, mutta kuinkas sitten kävikään? Lähtikö henkinen pahoinvointi mm. nuorten keskuudessa ja potilasmäärissä laskuun? Veikkaanpa, että ei.

Ongelmat kun ovat yleensä niin yksilöllisiä, kuin yhteisöllisiä, taloudellisia, ja yhteiskunnallisiakin. Eikä kenenkään oireiden taustalla olevat syyt millään vippaskonsteilla, loppuunasti miettimättömillä ideoilla ja hassuilla verkkosivuilla korjaannu.

Olisi ollut myöskin ehkä fiksumpaa kysyä itse palveluiden käyttäjiltä, tai sitten tavallisilta kansalaisilta, niitä kehitysideoita, mitä he itse toivovat mielenterveyden edistämiseksi.

Yhteisöllisyyskin, yksilöiden tukeminen konkreettisesti, ja osallistuminen mihin tahansa ryhmätoimintaan tukee myös kenen tahansa terveyttä.

Jatkossa on ehkä viisaampaa kaupunginkin päättäjien katsoa, mihinkä lähtevät mukaan.

8

515

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Virkanilkkien tekeleet on aina ja jokakerta käyttökelvotonta paskaa ja verovarojen holtitonta tuhlausta.

    • Anonyymi

      Maakunnan veturin Kuopion tilanne on sekin pysynyt huolestuttavana. Yli 50 000 asukkaan kaupunkien vertailussa kuopiolaiset pitävät perää niin sairastavuuden kuin mielenterveyden ongelmien tilastossa.

      Sen kyllä huomaa tällä palstalla.

    • Anonyymi

      On taas trolleilla hauskaa. Mikähän mielenterveyspalsta tässä on tullut?

    • Anonyymi

      Olisi mielenkiintoista tietää millainen aloitus olisi tänne täysin hyväksytty?
      Onko sellaista olemassakaan?

    • Anonyymi

      Virkanilkeistä ei ole minkään konkreettisen tekijäksi. Nytkin raja vuotaa kuin seula ja virkanilkit senkun vaan "selvittelevät" asiaa kampawiinereitä mussuttaen palavereissa ja toivovat että asia menisi itsestään ohi...

      • Anonyymi

        Ja miten tämä liittyy KUOPIOON?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja miten tämä liittyy KUOPIOON?

        🤥?


    • Anonyymi

      Minun miel tekis uutta aatoo vuan ku ee oo rahhoo, niin saeskoon tuota jottaen mieljteko avustusta uutta aatoo varten kaapunnilta tae valtiolta?

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      77
      4592
    2. Olisin ottanut sinusta akan itselleni

      Mutta olitkin aika itsepäinen ja hankala luonne.
      Ikävä
      178
      1825
    3. Ei sua pysty unohtamaan

      Ei vaan yksinkertaisesti pysty
      Ikävä
      124
      1520
    4. Hei, huomenta komistus

      Yllättääkö, että olet heti mielessä. Mukavaa päivää upea ❤️
      Ikävä
      35
      1006
    5. Miten minusta tuntuu että kaikki tietää sun tunteista mua kohtaan

      Paitsi suoraan minä itse, vai mitä hlvettiä täällä tapahtuu ja miksi ihmiset susta kyselee minulta 🤔❤️
      Ikävä
      16
      961
    6. Sunnuntain terveiset kaivatulle

      Mitä ajattelet hänestä tänään? Mitä haluaisit sanoa hänelle?
      Ikävä
      78
      873
    7. Kerro todelliset motiivit

      kaivattuasi kohtaan?
      Ikävä
      85
      856
    8. Hyvää huomenta!

      Mietin miten suhtaudut minuun, jos kerron tunteista. Voinko enää sen jälkeen olla samassa paikassa kanssasi, jos koet as
      Ikävä
      78
      832
    9. Miks et tahtonut

      Enää nähdä? Haluaisin ymmärtää
      Ikävä
      45
      797
    10. Mulla on tarkat korvat

      Kuulin sun äänen ihan selvästi.
      Ikävä
      4
      778
    Aihe