Jukka Littusta ei saa irtisanoa

Anonyymi-ap

Vaikka ylipäätään kokemukseni Kuopiosta ja kuopiolaisista on negatiivisia ja poliisista sellaisia, että enemmän niistä on haittaa kuin hyötyä tavalliselle ihmisille, niin enpä kyllä ole Littusen kanssa juurikaan eri mieltä siitä, mitä hän postaili.

Itse en varmasti olisi lähetystöön lähetellyt, mutta ei sekään nyt ihan väärä osoite ollut kertoa kansalaismielipiteensä, joka poliisimiehelläkin saa olla.

Littusen tulee saada jatkaa toimessaan kuten ennenkin. Persukin näkyy olevan, mutta noin selkeiden ja asiallisten mielipiteidensä vuoksi hyväksyn senkin. Voisin jopa äänestää henkilöä, jos vaihtaisi SDP:n tai Vasemmiston listoille. RKP:kin kävisi minulle, mutta Kokoomus on ehdoton nou-nou.

On tietysti vähän roisia kutsua työnantajaansa eli valtiojohtoa tunareiksi, se tuossa meni vähän yli, mutta Venäjää koskeneet osuudet olivat aika pitkälle sellaisia, että niinhän me muutkin ajattelemme. Itse kirjoitin, että Venäjän pitäisi tulla järkiinsä, Littunen kirjoitti saman vähän suoremmin sanankääntein ja enemmän tunteella.

5

580

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Maakunnan veturin Kuopion tilanne on sekin pysynyt huolestuttavana. Yli 50 000 asukkaan kaupunkien vertailussa kuopiolaiset pitävät perää niin sairastavuuden kuin mielenterveyden ongelmien tilastossa.

      Sen kyllä huomaa tällä palstalla.


      Äänestä

      Kommentoi

      Anonyymi
      2023-11-15 18:42:37
      UUSI

      On taas trolleilla hauskaa. Mikähän mielenterveyspalsta tässä on tullut?


      Äänestä

      Kommentoi

      Kommentoi aloitusta...
      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Takaisin ylös
      LUETUIMMAT KESKUSTELUT
      PÄIVÄ
      VIIKKO
      KUUKAUSI
      Eikö pääomatulot tosiaan vaikuta työttömyysturvaan???
      Luinpa tällaisen jutun ja kauhistuin. Voiko tosiaan olla näin, että suuristakin pääomatuloista huolimatta ihmisille mak
      13.11.2023 08:51
      Maailman menoa
      175
      3359
      Sä et taida uhrata mulle yhtäkään ajatusta?
      Ja mä ajattelen sua taukoamatta. Kaipaan niitä vihreitä silmiä ja liuta muita juttuja. Anteeksi, että pelästyin omia tun
      13.11.2023 00:30
      Ikävä
      76
      1708
      Mikä on sun kaivattus
      etunimen 3. kirjain? Entä sukunimen 1. kirjain? M->N vai päinvastoin?
      13.11.2023 18:24
      Ikävä
      52
      1465
      Mitä haluaisit sanoa
      Hänelle tänään?
      14.11.2023 17:07
      Ikävä
      113
      1431
      Hovioikeus hylkäsi yksimielisesti Räsästä koskevat syytteet!
      Samoin Pohjolaa koskevat syytteet hylättiin yksimielisesti! Oikeus voitti!
      14.11.2023 10:03
      Luterilaisuus
      482
      1342
      Anne Kukkohovi treffeillä "Herra F:n" kanssa - Venähtävät niin, että myöhästyy päivän töistä...
      Ohhoh! Anne Kukkohovi on yksi julkkissinkuista Sometähtien sinkkuelämää -sarjassa, jossa seurataan rakkautta etsivien ju
      14.11.2023 13:15
      Kotimaiset julkkisjuorut
      26
      1325
      Pelkäätkö pimeää?
      Luin artikkelin pimeän pelosta ja siinä mainittiin, että kaikki pelkäävät pimeää joskus. Evoluution aikaansaama tunne.
      13.11.2023 19:20
      Sinkut
      192
      1184
      Martinan tytär pääsi synttäreillään limusiinin kyytiin
      Sofiaa ei kelpuutettu mukaan ajelulle.
      13.11.2023 13:19
      Kotimaiset julkkisjuorut
      178
      1165
      Olen niin surullinen...
      Koko ajan suru nakertaa taustalla, sama mitä teen. Minulla oli niin hyvä tunne meistä. Odotin sinua elämääni niin palj
      13.11.2023 15:48
      Ikävä
      66
      1145
      MTV: Jarkko Niemi pois TTK:sta - Rehellinen tilitys omasta terveydestä: "En saa tällä hetkellä..."
      Jarkko, ISO kiitos TTK-tansseistasi ja pikaista paranemista! Ei se auta kuin mennä terveys edellä... Lue lisää: https:/
      13.11.2023 15:15
      Tanssii tähtien kanssa
      25
      1101
      suomi24-logo
      Osallistu keskusteluun
      Suomen kaakkoisrajalle alkoi taas virrata turvapaikanhakijoita !
      Onko nyt Venäjän raja ihan oikeesti kiinni ? Ei yhtään noita muka " Turvapaikanhakijoita " Suomeen. ILta

      465
      Ilman rihman kiertämää! Eva Wahlström ja Niklas-rakas yhdessä alastonkuvassa: "Ai että, kylläpä..."
      Onpa upea kuva, täynnä voimaa ja rakkautta! Eva Wahlström ja Niklas Räsänen ovat poseeranneet yhdessä ilman vaatteita.

      16
      Suomi vuokraa BUSSEJA ja p ä ä s t ä ä kaikki rajalta SUOMEEN!!!
      Siis ei puhettakaan siitä, että ketään käännytettäisiin Venäjälle! https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2ef4505a-d7ad-42c

      77
      Oho! Maajussi-Kalle pisti emäntäehdokkaan ulos yöksi ikävin seurauksin: "Enkä mä tajunnut, että..."
      No voihan, eihän kaikki asiat aina tule mieleen… Maajussille morsian -ohjelmassa kumppania etsinyt maajussi-Kalle sai k

      0
      Anne Kukkohovi treffeillä "Herra F:n" kanssa - Venähtävät niin, että myöhästyy päivän töistä...
      Ohhoh! Anne Kukkohovi on yksi julkkissinkuista Sometähtien sinkkuelämää -sarjassa, jossa seurataan rakkautta etsivien ju

      26
      SUOMI24 VIIHDE
      Maajussille morsian: Kipeästä erosta toipunut maajussi-Kalle avoimena: "Huomasi, ettei…"
      Oho! Maajussi-Tarja veti ässän hihasta - Uudet tärskyt Ismon kanssa - Tiukka ehto: "Muista, että..."
      Oho! Maajussi-Kalle pisti emäntäehdokkaan ulos yöksi ikävin seurauksin: "Enkä mä tajunnut, että..."
      Keskustele vapaasti aiheesta kuin aiheesta
      Aloita keskustelu
      suomi24-logo
      Osallistu keskusteluun
      Hovioikeus hylkäsi yksimielisesti Räsästä koskevat syytteet!
      Samoin Pohjolaa koskevat syytteet hylättiin yksimielisesti! Oikeus voitti!

      481
      Koukussa energiajuomiin? Kofeiinipitoiset juomat ovat päihde: Lapsilla vaarana jopa kofeiinimyrkytys
      Energiajuomat on aikamme vitsaus, ja niitä juovat niin lapset kuin aikuisetkin nuorisosta puhumattakaan. Pitäisikö myy

      41
      Pelkäätkö pimeää?
      Luin artikkelin pimeän pelosta ja siinä mainittiin, että kaikki pelkäävät pimeää joskus. Evoluution aikaansaama tunne.

      192
      MTV: Jarkko Niemi pois TTK:sta - Rehellinen tilitys omasta terveydestä: "En saa tällä hetkellä..."
      Jarkko, ISO kiitos TTK-tansseistasi ja pikaista paranemista! Ei se auta kuin mennä terveys edellä... Lue lisää: https:/

      25
      Selviytyjät tippuja Viki Konssi, Seksikäs Suklaa tunnustaa: "Toisten ihmisten kusettaminen oli..."
      Viki Konssi asui ja kisasi viidakossa lähes 30 päivää. Seksikäs Suklaa metsästi "big fishiä", ja joutui lopulta itse tip

      5
      STARA.FI
      Poikaystävänsä nimen otsaan tatuoinut nainen paljasti: ”Kadun tatuointiani”
      Nepal kielsi TikTokin – päätöksen syy näkyy myös muissa maissa
      Linnan juhlissa on uusi juontaja – tullut tunnetuksi uutisankkurina

      Kommentoi

      Kuumat

      Trendaavat
      Aihe

    • Anonyymi

      Palstan sekopäämielenterveyspotilas palannut. Minkähän typerän aloituksen seuraavaksi keksit?

    • Anonyymi

      Poliisin ja kenenkään muunkaan, etenkään viranhaltijan ei kuulu lähetellä epäasiallisia viestejä kenellekään eikä etenkään virkasähköpostistaan, ja vielä vieraan vallan suurlähetystöihin.
      Tämä olisi pitänyt Littusenkin ymmärtää.
      Myös yksityishenkilönä poliisin on harkittava mitä julkisuuteen päästelee.
      Näin, vaikka asiassa olisikin joku idea.

      Littusella on pettänyt tässä harkinta täysin ja pahasti.
      Mikä on sitten sanktio, niin sen päättää joku muu.

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      102
      6598
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      31
      3950
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3385
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      383
      1807
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1418
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1360
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      47
      1093
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      1006
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      940
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      889
    Aihe