Tuolle Oulun pedofiilille on sitten luvassa seksiä enempi, kuin osasi odotaakkaan.
Nimittäin lapsiin sekaantujat on linnassa alinta kastia ja karvarintaisten miesten morsiamia.
Vankeustuomio tuskin on edes rangaistus tulevaan nähden ja epäilenpä, ettei tuo jeppe linnareissunsa jälkeen pysty istumaan, saati nielemään sillä nämä sulosuut saavat imeä mulkkua.

Vastaukset 3
Vanhimmat
mitään hätää, vaikka istui 12 vuotta ennen mielisairaalaan siirtoa. Yhden ainoan kerran sai kuulemma turpiinsa, mutta ei kuitenkaan siitä syystä, mistä joutui istumaan. Yhteiskunta kun suojelee rikollisiaan myös vankilassa.
Tälle yököttävälle sontaläjälle järjestetään erikoisosasto, mihin muilla vangeilla ei ole mitään asiaa. Siellä tuo paska sitten viettää sen pienen hetken, jonka oikausvaltio suomi hänelle suo. Täydellä ylläpidolla, hotellimaisessa ympäristössä ja yhteiskunnan varoin - tietysti! Ja muutaman hetken päästä ällötys on jälleen vaanimassa uutta uhria.
Hyvä Suomi ja sen oikeuslaitos!
Ensikertalainen pääsee ehdollisella.
Ymmärsin että rikollinen tausta...