Uimahallin säännöt?

Mikä on tämä vastaanottovirkailija, joka heti aamu kuudelta alkaa jakamaan negatiivistä palautetta uimallin miesten saunassa edellisenä päivänä käytyyn yleiseen (julkinen tila vapaaseen keskusteluun). Onko hänellä määrätietoisesti tarkoitus oman poliittisen taustan omaavana, rajoittaa sananvapautta, toisten puolueiden edustajilta?Mikä hän on antamaan tavan virkailijana palautetta suoraan asiakkaille. PILASI MONEN MIES-UIJAN PÄIVÄN HETI AAMUSTA! Käytännössä lienee, että palautteet kerätään kirjallisesti palautelaatikkoon ja jonka jälkeen niitä käsitellään esimiehen kanssa kehittämismielessä erikseen. Nyt tämä virkailija aloittaa, asiakkaan tavatessa kertomaan, että nyt minä sanon sinulle yhden asian, josta sinä et varmasti pidä. Kuitenkaan hänellä ei ole asian vakuudeksi mitään todisteita, kuin jonkun nuoren miehen ” nimetön, tuntematon, epäillään feministi myönteiseksi”että sauna on hiljentymisen paikka. YLEISESSÄ SAUNASSA SAANEE KESKUSTELLA NORMAALISTI, ERIASIOISTA VARSINKIN KUNTALAISEN SITÄ PYYTÄESSÄ KAHDELTA ERI VALTUUTETULTA. Mikäli sauna on hiljaisuuden paikka, ”virkailijan toteamana”, menköön hiljaisuutta haluava kirkkoon! Oikein meneteltynä, on paikallaan, että miesten saunaan laitatte ison kyltin, jossa vaaditaan hiljaisuutta,eikä rajoitetta sananvapautta. Myös on ” syytä epäillä” että ko virkailija on ylittänyt valtuutensa ja purkanut epäonnistunutta poliittista toimintaansa ( lainvastaisesta) menettelystä tavalla, ettei hallinnut itsehillintäänsä, vaan alkoi palautteen muodossa , loukkaavasti nolaamaan useille mies asiakkaille,joista ainakin kaksi on vaaleilla valittuja kuntapäättäjiä. Todisteet uupuvat, on syytä epäillä määrätietoista kuntalainvastaista valehtelua?
691804
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 69

Vanhimmat

Hyvä ja perusteellinen kirjoitus!

Äänestä
  • Nyt on syytä epäillä, että perussuomalainen politikointi pyrkii rajoittamaan määrätietoisesti, Vasemmistoliiton ja Keskustalaisten sananvapauden ja julkisten tilojen käyttöä?

    Äänestä

  • Jookon oma kirotus!

    Äänestä

Nyt Jouko korkki kiinni 🤣

Äänestä
  • Jookohan ei ossookkaa muuta kun mollata muita, jos oot toesta mieltä takinkiäntäjä Jookon
    kanssa. Hyvä, että on puuttuneet Jookon pikkupolitikointiin, paskoo on lässyttänyt vuosia.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Jookohan ei ossookkaa muuta kun mollata muita, jos oot toesta mieltä takinkiäntäjä Jookon
    kanssa. Hyvä, että on puuttuneet Jookon pikkupolitikointiin, paskoo on lässyttänyt vuosia.

    Jookon vois heittää Iisalmen uimahallissa kylmävesialtaaseen … ai niin, Jooko ei hommannut allasta uimahalliin.

    Äänestä

Kyllä pitäs radio Sandelsissa olla viikottainen Joukon tuumaustunti -ohjelma.

Äänestä

Kerrottiinko lammasvitsejä?

Äänestä
  • Ei tällä kertaa vaan p!llurallista hotellin ikkunoiden alla.

    Äänestä

En minäkään halua kuunnella rasvaisia alapään vitsejä röhönaurun kera kun istun uimahallin saunassa. Virkailija on toiminut ihan oikein.

Äänestä
  • Minä taas haluan kuulla, mitä rasvaisempia niin sitä parempia.

    Äänestä

Ei voi muuta kuin ihmetellä että Keskustan kaupunginvaltuutettu tällaisen viestin lähettää toiselle kaupunginvaltuutetulle suoli24:ssa.

Äänestä
  • Tämä tuoreen kepulaisen kirjoituksia on ihmetelty jo pitkään.....

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Tämä tuoreen kepulaisen kirjoituksia on ihmetelty jo pitkään.....

    Jooko pitäs heittee ulos kepusta, muuten männöö kepuloinniks koko puelue.

    Äänestä

Toimialajohtaja Ikonen, kutsuppas Jouko kahdenkeskiseen palauteneuvotteluun mitä saa missäkin kaupungin yleisissä tiloissa haastella.

Äänestä
  • > Pitäkää palauteneuvottelu vaikka uimahallin miestensaunan lauteilla.

    Äänestä

  • >> neuvottelun pohjalle kulttuuri ja vapaa-aikajohtaja Partanen voisi tehdä ko tilassa desibelimittauksia.

    Äänestä

Yleinen sauna ei pitäisi olla mikään politikoinninkeskus. Jos ei sitä aikaa pysty olemaan hiljaa, niin menköön yksityiseen saunaan. Saunassa pitää muutenkin käyttäytyä siivosti, eikä häiritä toisia saunojia mitenkään.

Äänestä
  • Mutta saunassahan ollaan munasillaan?
    Kassit roikkuu lauteiden reunan yli.

    Äänestä

Mikähän kaupungin julkinen tila olisi soveliaampi Joukon politikoinninkeskukseksi?

Äänestä
  • Kyllä se on sauna. Siellä on hyvä parantaa maailmaa. Joka ei sitä kestä niin menkööt omaan saunaan mököttämään.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Kyllä se on sauna. Siellä on hyvä parantaa maailmaa. Joka ei sitä kestä niin menkööt omaan saunaan mököttämään.

    Mihin aikaan Jouko pitää näitä maailmanparannusseuroja uimahallissa?
    -Keskustan eduskuntaryhmä-

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Mihin aikaan Jouko pitää näitä maailmanparannusseuroja uimahallissa?
    -Keskustan eduskuntaryhmä-

    Apulaisoikeusasiamies toteaa, että uimahallien ja maauimaloiden järjestyssäännöt perustuvat vain kaupungin omiin päätöksiin. Kunta voi tilan haltijana tai omistajana antaa asiakkaille käyttäytymisohjeita ja suosituksia. NE EIVÄT KUITENKAAN OLE OIKEUDELLISESTI SITOVIA, ELLEIVÄT NE PERUSTU LAISSA SÄÄDETTYYN VALTUUTUKSEEN.
    Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin dnrot 2720/4/11 (Kauhajoki).

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Onko tuohon diaariin linkkiä?

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Kyllä se on sauna. Siellä on hyvä parantaa maailmaa. Joka ei sitä kestä niin menkööt omaan saunaan mököttämään.

    Kyllä se on kirjaston lehtisali.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Kyllä se on kirjaston lehtisali.

    Siinä voi politikoinnin osanottajat samalla lukea Suomenmaan ja Perussuomalaisen 🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Apulaisoikeusasiamies toteaa, että uimahallien ja maauimaloiden järjestyssäännöt perustuvat vain kaupungin omiin päätöksiin. Kunta voi tilan haltijana tai omistajana antaa asiakkaille käyttäytymisohjeita ja suosituksia. NE EIVÄT KUITENKAAN OLE OIKEUDELLISESTI SITOVIA, ELLEIVÄT NE PERUSTU LAISSA SÄÄDETTYYN VALTUUTUKSEEN.
    Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin dnrot 2720/4/11 (Kauhajoki).

    Hyviä käytöstapoja ei lainsäädäntö takaa. Moukkamaisuus ei ole rikos

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Onko tuohon diaariin linkkiä?

    Uimahallissa tulisi saunatiloissa olla rauhallinen ja häiriötön saunomisrauha.
    Asia on samantyyppinen kuin kirjaston lukusali, sielläkin voivat kävijät
    rauhassa keskittyä lukemiseen. Siellä ei taida olla ongelmia, paikalla olijat
    voivat vedota annettuihin ohjeisiin.
    Samantyyppiset ohjeet tulisi olla myös löylyhuoneen ovenpielessä.
    Saunatiloissa on paljon kuulorajotteisia kävijöitä, joten voluumit tahtovat ehkä
    nousta liian korkeiksi, kiivaissa keskusteluissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Apulaisoikeusasiamies toteaa, että uimahallien ja maauimaloiden järjestyssäännöt perustuvat vain kaupungin omiin päätöksiin. Kunta voi tilan haltijana tai omistajana antaa asiakkaille käyttäytymisohjeita ja suosituksia. NE EIVÄT KUITENKAAN OLE OIKEUDELLISESTI SITOVIA, ELLEIVÄT NE PERUSTU LAISSA SÄÄDETTYYN VALTUUTUKSEEN.
    Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin dnrot 2720/4/11 (Kauhajoki).

    Apulaisoikeusasimiehen viittauksen esitti itse Jooko, ei mulla muuta kuin, että piä
    turpas kiinni yleisessä saunassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Uimahallissa tulisi saunatiloissa olla rauhallinen ja häiriötön saunomisrauha.
    Asia on samantyyppinen kuin kirjaston lukusali, sielläkin voivat kävijät
    rauhassa keskittyä lukemiseen. Siellä ei taida olla ongelmia, paikalla olijat
    voivat vedota annettuihin ohjeisiin.
    Samantyyppiset ohjeet tulisi olla myös löylyhuoneen ovenpielessä.
    Saunatiloissa on paljon kuulorajotteisia kävijöitä, joten voluumit tahtovat ehkä
    nousta liian korkeiksi, kiivaissa keskusteluissa.

    Nuo on iän ikuisen vanhoja sääntöjä. Silloin joskus sotien jälkeen murjotettiin saunassa mitään puhumatta mutta kyllä saunan jälkeen kun viinaa saatin niin hakattiin eukko ja ajettiin perhe lumihankeen, nyt on nyt ja sivistys tullut iisalmeenkin, saunassa voi keskustella ja nauraa ei siellä tarvitse olla hiljaa kuin kusi sukassa

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Apulaisoikeusasimiehen viittauksen esitti itse Jooko, ei mulla muuta kuin, että piä
    turpas kiinni yleisessä saunassa.

    Nuorille isille lastensa kanssa uimahallissa käyville on maksettava korvausta lipunhinnasta kun joutuvat Joukon showta kuuntelemaan samoin kuin hotelli koljonvirta korvaa huonehintoja asiakkailleen Savonkadun öisestä P!llurallista.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Nuo on iän ikuisen vanhoja sääntöjä. Silloin joskus sotien jälkeen murjotettiin saunassa mitään puhumatta mutta kyllä saunan jälkeen kun viinaa saatin niin hakattiin eukko ja ajettiin perhe lumihankeen, nyt on nyt ja sivistys tullut iisalmeenkin, saunassa voi keskustella ja nauraa ei siellä tarvitse olla hiljaa kuin kusi sukassa

    Jouko se jaksaa puolustaa sananvapauttaan 😀

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Nuo on iän ikuisen vanhoja sääntöjä. Silloin joskus sotien jälkeen murjotettiin saunassa mitään puhumatta mutta kyllä saunan jälkeen kun viinaa saatin niin hakattiin eukko ja ajettiin perhe lumihankeen, nyt on nyt ja sivistys tullut iisalmeenkin, saunassa voi keskustella ja nauraa ei siellä tarvitse olla hiljaa kuin kusi sukassa

    Se riippuu täysin saunojista, jos siellä on joku joka haluaa kunnioittaa saunarauhaa, niin silloin turvat kiinni.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Nuo on iän ikuisen vanhoja sääntöjä. Silloin joskus sotien jälkeen murjotettiin saunassa mitään puhumatta mutta kyllä saunan jälkeen kun viinaa saatin niin hakattiin eukko ja ajettiin perhe lumihankeen, nyt on nyt ja sivistys tullut iisalmeenkin, saunassa voi keskustella ja nauraa ei siellä tarvitse olla hiljaa kuin kusi sukassa

    Kerro lisää kotioloistasi.

    Äänestä

  • Huom! Tuo on historiaa! Mennyttä aikaa. Suomi on eurooppalaistunut. Kovaääninen puhe ja naurun remakka kuuluu eurooppalaisuuteen.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Huom! Tuo on historiaa! Mennyttä aikaa. Suomi on eurooppalaistunut. Kovaääninen puhe ja naurun remakka kuuluu eurooppalaisuuteen.

    Muu suomi osittain voi olla eurooppalaistunut mutta Iisalmi tuskin kuuluu siihen kategoriaan, päinvastoin.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Huom! Tuo on historiaa! Mennyttä aikaa. Suomi on eurooppalaistunut. Kovaääninen puhe ja naurun remakka kuuluu eurooppalaisuuteen.

    Kyllä tuo enemmmänkin liittyy perussuomalaisuuteen 🤪

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Kyllä tuo enemmmänkin liittyy perussuomalaisuuteen 🤪

    Kepulit ei ole vielä saaneet harjattua Jookosta persuutta.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Kepulit ei ole vielä saaneet harjattua Jookosta persuutta.

    Kepulaiset nyt, Jookon takia kohta äänestäjät kaikkoaa muihin puolueisiin ainakin
    Iisalmessa, kun tällaisia valtuutettuja on ryhmässänne.
    Minä ainakin harkitsen muita fiksumpia puolueita, jos tämä turvanpieksäjä vielä
    seuraavissa vaaleissa on takkiaan kääntämässä.

    Äänestä

Iisalmen olisi jo aika päästää irti menneisyydestä ja niiden jotka eivät kestä kuunnella puheenvuoroja ja mielipiteitä saunassa niin tehköön oman saunan. Siellä saatte istua tuppisuuna vaikka viikon yhteen soittoon.

Äänestä
  • Eihän siellä uimahallin miestensaunassa kuin yks Jooko kovaääninen.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Eihän siellä uimahallin miestensaunassa kuin yks Jooko kovaääninen.

    No ei sitten luulis olevan haittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    No ei sitten luulis olevan haittaa.

    Niin eikä se yks haitta kuin kaksi tuntia päivässä.

    Äänestä

  • Jookolle saunamajurin pesti!

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Jookolle saunamajurin pesti!

    En tiiä kenestä tiällä puhutaan vaan oli se ennevanhaan pulinata sataman ylleesessä saanassa. Siellä käätiin juttu käräjiä jos jonniinäkösiä, hyvässä hengessä kuitennii. Maessi piti jöötä. Oli ne hyvvii aekoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    En tiiä kenestä tiällä puhutaan vaan oli se ennevanhaan pulinata sataman ylleesessä saanassa. Siellä käätiin juttu käräjiä jos jonniinäkösiä, hyvässä hengessä kuitennii. Maessi piti jöötä. Oli ne hyvvii aekoja.

    Runnin Spa-Hotelli mainostaa radio Sandelsissa, tule meille saunomaan, meillä on saunassa aina tehty historiassa hyviä sopimuksia, meillä saa saunassa, keskustella ja neuvotella ym.
    Tässä oiva vaihtoehto kaikille halukkaille. Samalla voi majoittua, kokoustaa tanssia, laulaa karaokea ym.
    Eiköhän Bussiyhtiöt hoida myös kuljetukset edullisesti. Siellä saanee myös keskustella Iisalmen sairaalan palvelujen mahdollisesta alasajosta, ( huolettaa koko ylä-savoa) täällä se katsotaan poliittiseksi keskusteluksi, joka on vain yhden virkailijan päätösvallan alla. Toisen vaihtoehdon saa myös jokainen kävijä niin halutessaan valita. Menee vain sellaisen virkailijan työvuoron aikana asiakkaaksi, jolta saa mieleistään palvelua ja noin tällä tavalla voi välttää riskin joutumasta erilaisten perättömien juorujen maalittamisen kohteeksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Uimahallin Asiakaspalvelussa pitäisi asiakkaille ilmoittaa ennen käyntimaksua, että nyt puhutaan saunanlauteilla politiikkaa( kun Jooko paikalla) 🤪

    Äänestä

Uimahallin säännöt on vain sääntöjä. Niitä ei tarvitse noudattaa. Jos olisi uimahalli laki niin sitä pitäisi noudattaa.

Äänestä
  • Olkiluoto piiputtaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Olkiluoto piiputtaa.

    Kyllä uimahallissa pidetään asiakkaista erittäin hyvää huolta. Jooko oli ollut käymässä pari viikkoa sitten sunnuntaina. Oli vähän aikaa ollut poissa seurannasta, Virkailija oli ilmoittanut, että nyt kaikki etsimään häntä. Olivat olleet huolissaan, mihinkä hän on kadonnut ja ettei vaan ole jotakin hänelle tapahtunut. Virkailijan kertoman mukaan oli kuitenkin pian löytynyt, eivätkä vielä olleet kerenneet tehdä virallista katoamisilmoitusta viranomaisille. Huippu poliitikoilla huippu seuranta. Hyvä näin!

    Äänestä

  • Mitenkä siinä kävisi jos joku tokaisee sivusta lauteilla että ”nyt Jooko hiljaa!”.

    Äänestä

  • Iisalmen kirjaston lehtisalissa on laki että perustuslaillinen sananvapaus antaa ihmisille oikeuden jutella k.o. paikassa. Sama laki päteköön myös uimahallin saunassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Iisalmen kirjaston lehtisalissa on laki että perustuslaillinen sananvapaus antaa ihmisille oikeuden jutella k.o. paikassa. Sama laki päteköön myös uimahallin saunassa.

    Saako uimahallin saunan lauteilla ähkiä äänekkäästi.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Saako uimahallin saunan lauteilla ähkiä äänekkäästi.

    Kunhan nyt ei lauseita ähki puhki.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Kunhan nyt ei lauseita ähki puhki.

    > Lauseita ja lauteita

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Mitenkä siinä kävisi jos joku tokaisee sivusta lauteilla että ”nyt Jooko hiljaa!”.

    Jookohan juoksee hetimiten munasillaan vastaanottovirkalijalle valittamaan että hänet hiljennettiin miestensaunassa!

    Äänestä

Joko on ketjunavaaja leppynyt vai meneekö asia kaupunginvaltuuston käsittelyyn.

Äänestä
  • Jooko jatkaa taistelua kokemiaan vääryyksiä vastaan. Kansa tukee Jookoa.

    Äänestä

Ite ainakin pyöritän saunassa hel hel helikopteria niin että tuntuu ja monasti altaassa ollessa jos pisu hätä iskee en kyllä epäröi laskea "housuun"

Äänestä
  • Kansa tukee Sinua.

    Äänestä

  • Olet potentiaalinen Persu.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Olet potentiaalinen Persu.

    Olen samaa mieltä, Jooko on edelleen TOSI PERSU, kepulaiset ovat vielä ns. kusessa
    tuommosen kanssa. Pilloo rauhallisten ja miellyttävien kepulaisten maineen. Pitäs
    heittee kepusta kokonaan takisin persuihin, jos vielä ottaavat.

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Olen samaa mieltä, Jooko on edelleen TOSI PERSU, kepulaiset ovat vielä ns. kusessa
    tuommosen kanssa. Pilloo rauhallisten ja miellyttävien kepulaisten maineen. Pitäs
    heittee kepusta kokonaan takisin persuihin, jos vielä ottaavat.

    Persujen valtuustoryhmä ilmoitti, ettei Jooko nauti ryhmän luottamusta. Siksi Jooko loikkasi kepuleihin.

    Äänestä

Uimahallissa on mukava kusta altaaseen🤣🤣🤣

Äänestä
  • Se on paljon helpompi olla kusella, kuin olla kusessa!

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Se on paljon helpompi olla kusella, kuin olla kusessa!

    Kusessa on jos joutuu kuseen kusella.

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Kusessa on jos joutuu kuseen kusella.

    Kumpi valtuutettu tässä nyt on enemmän kusessa, Jooko vaiko vastaanottovirkailija?

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    Kumpi valtuutettu tässä nyt on enemmän kusessa, Jooko vaiko vastaanottovirkailija?

    Molemmat istuu hyvinvointijaostossa. Jouko varsinaisena jäsenenä ja Anne kaupunginhallituksen edustajana…..

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Mikä on tämä vastaanottovirkailija, joka heti aamu kuudelta alkaa jakamaan negatiivistä palautetta uimallin miesten saunassa edellisenä päivänä käytyyn yleiseen (julkinen tila vapaaseen keskusteluun). Onko hänellä määrätietoisesti tarkoitus oman poliittisen taustan omaavana, rajoittaa sananvapautta, toisten puolueiden edustajilta?Mikä hän on antamaan tavan virkailijana palautetta suoraan asiakkaille. PILASI MONEN MIES-UIJAN PÄIVÄN HETI AAMUSTA! Käytännössä lienee, että palautteet kerätään kirjallisesti palautelaatikkoon ja jonka jälkeen niitä käsitellään esimiehen kanssa kehittämismielessä erikseen. Nyt tämä virkailija aloittaa, asiakkaan tavatessa kertomaan, että nyt minä sanon sinulle yhden asian, josta sinä et varmasti pidä. Kuitenkaan hänellä ei ole asian vakuudeksi mitään todisteita, kuin jonkun nuoren miehen ” nimetön, tuntematon, epäillään feministi myönteiseksi”että sauna on hiljentymisen paikka. YLEISESSÄ SAUNASSA SAANEE KESKUSTELLA NORMAALISTI, ERIASIOISTA VARSINKIN KUNTALAISEN SITÄ PYYTÄESSÄ KAHDELTA ERI VALTUUTETULTA. Mikäli sauna on hiljaisuuden paikka, ”virkailijan toteamana”, menköön hiljaisuutta haluava kirkkoon! Oikein meneteltynä, on paikallaan, että miesten saunaan laitatte ison kyltin, jossa vaaditaan hiljaisuutta,eikä rajoitetta sananvapautta. Myös on ” syytä epäillä” että ko virkailija on ylittänyt valtuutensa ja purkanut epäonnistunutta poliittista toimintaansa ( lainvastaisesta) menettelystä tavalla, ettei hallinnut itsehillintäänsä, vaan alkoi palautteen muodossa , loukkaavasti nolaamaan useille mies asiakkaille,joista ainakin kaksi on vaaleilla valittuja kuntapäättäjiä. Todisteet uupuvat, on syytä epäillä määrätietoista kuntalainvastaista valehtelua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu