Loppui bensaralli!

Mites nyt? Se on putinin nuolijoiden siirryttävä nyt teboilille tankkaamaan ettei tule putinille rahoitusvajetta.
Toivotaan pitkää sulkemusta.
17321
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Pahkeinen, otin juuri kalliin viisumin 4 vuodeksi.
Mitä nyt teen, minne mä meen?

Äänestä
  • Kokka kohti vartiusta. Mitä sitä ei tekisi halvan bensalitran vuoksi...😂

    Äänestä

  • Helmikuun loppupuolella tilannetta tarkastellaan uudelleen. Siihen saakka on luukut kiinni myös Niiralan raja-asemalla. Huomenna vielä saattavat laskea tankkausmatkalle (tai sitten ei) joten käyhän yrittämässä, mutta tule äkkiä takaisin ettet jää rajan tuolle puolelle!
    Minun viisumini käyttöaika päättyi syyskuun lopulla, mutta se ei ollutkaan kuin vuoden pituinen koska tällä kertaa osasin ennakoida tulevat tapahtumat riittävän hyvin. Itseasiassa en enää muutenkaan halua antaa omia rahojani rottalauman hyväksi, joten erittäin suurella todennäköisyydellä nyt tulee pidempi tauko Venäjällä käynteihin, ellei sitten ne osaltani lopu kokonaan.
    Korkeammasta polttoaineen hinnasta selviää sillä tavoin että autoilee vähemmän, jos joku ole vielä asiaa huomannut!

    Äänestä

Mites nämä sankari pojat, jotka ovat venäläisen muijan ottaneet? Menevätkö Venäjälle maatuskoidensa mukana?

Äänestä
  • Tuskin menee eikä menekään!
    Joku tolokku se on niilläkin. ;-)

    Äänestä

Toivottavasti Teboilin kansallistamisella katetaan nämä maahanmuuttajakulut jotka näistä pakolaisista aiheutuu. Jos ei riitä niin sitten kaikki muu venäläinen omaisuus kansallistetaan.
Ensimmäisenä takavarikkoon kaikki venäläisten omistamat kiinteistöt.

Äänestä

Jos et raaski ostaa bensaa Suomen puolelta lopeta autoilu.

Äänestä
  • Pitäiskö lopettaa myös Virossa käynti ja haaparannan matkat??

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Pitäiskö lopettaa myös Virossa käynti ja haaparannan matkat??

    Ai jos kyse on venäjän toiminnasta ja itärajalta on ylityspaikat suljettu? Arvelitko venäjän puuttuvan Viron ja Haaparannan matkailuun?

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Pitäiskö lopettaa myös Virossa käynti ja haaparannan matkat??

    Miksi? Nehän on ystävämaita eivätkä suorita hybridioperaatiota meitä vastaan.
    Etkö todellakaan havaitse venäjässä mitään tuomittavaa?

    Äänestä

Missäs minä nyt lataan sähköautoani? Ai niin, työpaikallani...

Äänestä

Kyllä joutaisi.suomi suomalaisille

Äänestä

Tää nyt on tälläistä.
Onneks ei kesäksi laittaneet kiinni, tässä kyllä minimoidaan vahinko ihan valtion puolesta.
Huhtikuulta eteenpäin ois enempi harmittanut bensan ja tupakanhaun loppuminen.
Varastossa senverran että 3kk pärjää molemmilla.

Äänestä
  • Joo joka jätkältän löytyy tuollainen 250 litraa polttoainetta nurkista.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Joo joka jätkältän löytyy tuollainen 250 litraa polttoainetta nurkista.

    Joillakin tahvoilla jopa kerrostalon häkkivarastossa...

    Äänestä

Pitkin sattua just hyvään aikaan kun venäläiset ehti juuri hankkia autot suomesta ja nyt niilläkään ei pääse rajan yli harjoittamaan vientikauppaa jota nämä "muulit" on harjoittaneet jo monta vuotta. Viedään tavaraa rajan yli ja otetaan alvit pois tuodaan takasin ja myydään halvemmalla. Millä ne nyt nämä Kelan elätit tulee toimeen kun kauppa tyrehtyy.

Äänestä

🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑

❤️ Kuumat tytöt odottavat sinua -> https://www.ero4.fun/girl4love

🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mites nyt? Se on putinin nuolijoiden siirryttävä nyt teboilille tankkaamaan ettei tule putinille rahoitusvajetta.
Toivotaan pitkää sulkemusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu