Teslan valuvirheet?

Miksi Tesloissa on niin paljon pieniä virheitä tehtaalta tullessaan?
Kaveri kun osti Teslan niin sanoi että kannattaa ostaa käytetty kun osassa on maalissa vikaa ja toisissa on osissa vikaa, kuten takaluukussa ettei oikein istu.
Oltiin koulutuksessa ja jutteli siellä parin miehen kanssa joilla oli myös Teslat. Toinen oli menossa maalaukseen ja toisessa oli ovessa jotain.

Nimim. Teslaa ostamassa.
3376
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kylläpä kävi kavereillasi huono tuuri. Eivät sitten tarkastaneet autoa ostaessaan vai saivatko reilun alennuksen vian johdosta. Minä sain Bemarista ihan hyvän alennuksen kun valitin paneelien kohdistusvirheestä.

Äänestä

Nuo maaliongelmat oli sitä Teslan alkuaikoja, eikä nykypäivää, mutta pitäähän sitä kateellisen orja yrittää jollain keventää kurjuuttaan.🥰

Äänestä
  • Patteriautouskovaisilla on aina denial mode ON, kun puhutan patteriautojen laatu- ja muistakin ongelmista. Siksi heille voi myydä huonolaatuisia tuotteita eikä perästä kuulu.

    Muille ei tällainen laatu kelpaa ja siksi patterilelujen myynti hiipuu kaikkialla maailmassa. Uskovaiset ovat omansa ostanee eikä muille tämä nykyinen hinta/laaduttomuussuhde kelpaa.

    Kovasti uskovaiset muutama vuosi sitten uhosi, että kaikki ongelmat saadaan ohjelmistopäivityksillä kuntoon. No ei ole saatu, kun ei ole edes ollut tarvetta moiseen. Koska uskovaisille kelpaa kehnompikin laatu.

    Ei tämä sinällään uusi ilmiö ole. Mm. tojolahkolaisille kelpasi huonot ajo-ominaisuudet ja ruostumisherkkyys vuosikymmenet. Ja hyvin kelpasi öljyä syövät moottorit, D4D kertakäyttödieselit ja hypetykset, joista tulee 100 tkm jälkeen kiertokanki ulkomaailmaa ihmettelemään (sen jälkeen, kun kannentiiviste on alkanut vuotamaan).

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Miksi Tesloissa on niin paljon pieniä virheitä tehtaalta tullessaan?
Kaveri kun osti Teslan niin sanoi että kannattaa ostaa käytetty kun osassa on maalissa vikaa ja toisissa on osissa vikaa, kuten takaluukussa ettei oikein istu.
Oltiin koulutuksessa ja jutteli siellä parin miehen kanssa joilla oli myös Teslat. Toinen oli menossa maalaukseen ja toisessa oli ovessa jotain.

Nimim. Teslaa ostamassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu