sellasta vaan kyselen, et jääkö keisarinleikkauksesta ikuinen arpi vai häviääkö ajan myötä?ja myös, paljon synnytyskustannukset tulee kokonaisuudessa maksamaan..apuva!auttakoon ken voi..!!
apuva!
tyhmä(kö)?
6774
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei se sektioarpi mihinkään häviä, vaikkakin vaalenee ajan kanssa. Itselläni on arpi häpyluusta lähes napaan asti pystyssä, ja uusi sektio tehdään aina samaan kohtaan, joten tavallaan on vasta kaksivuotta vanhakin vasta tuo arpi. Mutta jos se olisi poikittain niin helpompihan se olisi peittää.
Synnytyskustannukset ovat riippuvaiset sairaalassaoloajasta, itselläni oli viimeksi 125 175 euroa muistaakseni, suuruus johtuu siitä, että vauvani joutui teholle, joten tuli ikäänkuin kahdet päivämaksut 25(?) euroa/kpl. Jos taas saat vauvasi vierihoitoon, ei tule kuin yhdet päivämaksut. Perhehuoneista en tiedä, kun en ole koskaan sellaisessa ollut, hinnat ovat kai hiukan suuremmat silloin.
Kustannuksia voi lisätä hiukan esimerkiksi rautalääkitys, jos hemoglobiini laskee, mutta itse ainakin sain ensiapuna kolme pussia punasoluja, ja kotona sitten rautatabletteja söin jonkin aikaa, oliskohan kolme kuukautta. Lisäksi ennen syntymää saattaa olla seurantakäyntejä sairaalassa, joista menee aina se poliklinikkamaksu 22 euroa.
Tuossa oli suurinpiirtein kulut jotka minulla aiheutuivat. Summa voi tuntua äkkiseltään suurelta, mutta täällä ainakin saa melko vapaasti maksella niitä oman maksukykynsä mukaan, kun sopii asiasta laskuttajan kanssa. Itsekin maksoin monessa erässä niitä pois. Jos taas olet toimeentulotuen piirissä, saat kustannukset hoidettua sieltä kautta, joten en usko, että kustannuksiin ainakaan kaatuu kenenkään äitiys.
Vaikka minä synnytin ihan alakautta pari kk:tta sitten.
Eli älä huoli vaikka arpi jääkin, minulle jäi arvet koko alamahalle.
Kamalat raskausarvet (todella pahat) jäi, ja ikuisia ovat, ei koskaan enää esim. "bikinikunnossa". Ja arvet tuli myös kylkiin ja jalkoihin, lihomisesta johtuen.
Muttamutta, se on elämää se, ja on ne arvet sen arvoista.
Lapsi on ihaninta mitä minulle on tapahtunut.
=) =)
5 päivää sairaalassa. 22 e/per päivä puhelumaksut 16 e
normaali alatie synnytys, joten arpi asiaan en voi kommentoida...
mulle tehtiin suunniteltu sektio, joten arpi on hyvin pieni ja siisti. varmasti ikuinen, mutta kuten lapsena saadut arvet sekin vaalenee ajan kuluessa. arpi on siisti, eikä minun tai mieheni mielestä ole yhtään ilkeän näköinen vaikka tuore onkin.. jää karvojen alle jos niitä pitää.
meidän kulut kolmelta päivältä oli yli sata euroa, kun isä oleili sairaalassa myös 3päivää.. sossu maksoi koko laskun
Mulle tehtiin hätä sektio kohta 17v sitten, eli maha vedettiin pystysuunnassa auki kun normisti kai viistosti?
Lisäksi mun sektio tehtiin terveyskeskuksessa, henki meinas lähtee kun istukka oli irronnu osittain.
Arpi on joka tapauksessa iso ja levee, muistan aina kun tikkejä otettaessa ihmeteltiin tikkien leveyttä näin arvestakin tuli levee :(
Nyt vartoon viidettäni eli neljättä tän jälkeen ja arvaatte et arpi senku venyy... ja on tosi tumma.
Silloin oltiin sairaalassa 10 vrk leikkauksen jälkeen ja kulut sen mukaan .
Arpi, jos ei hätäsektio,, niin jää juuri häpykummun yläpuolelle, karvojen ylle, mutta vain n. 10-15 cm leveä (peittyy bikineillä)
Älä sinä tyttö siitä arvesta huoli
Lapsi tuo paljon muuta ajattelemisen aihetta, kuin esteettinen ulkonäkö...
Onne vain!::.