Kertoisiko joku asiantuntevampi tästä persoonallisuushäiriöstä. Eräällä lähipiirini (ei kuitenkaan perheen jäsen) on tämä.
Miten tämmöisen kanssa voi asioida/olla?
Onko pakko aina antaa joka asiassa periksi (muuten itku-/raivareita, mustamaalausta yms)?
Saako siis persoonallisuushäiriöiselle sanoa, että hän on väärässä, tai että ei ne asiat niin mene?
Sama ihminen kärsii myös masennuksesta (jo vuosia vuosia vuosia) ja ei kestä mitään kritiikkiä tai vastalausetta. Hän on siis aina oikeassa, aivan kaikessa.
Onko tällaisen tavallisen lähipiiren ihmisen siis jatkuvasti mukauduttava tilanteeseen?
Miten tämmöisen kanssa voi asioida/olla?
Onko pakko aina antaa joka asiassa periksi (muuten itku-/raivareita, mustamaalausta yms)?
Saako siis persoonallisuushäiriöiselle sanoa, että hän on väärässä, tai että ei ne asiat niin mene?
Sama ihminen kärsii myös masennuksesta (jo vuosia vuosia vuosia) ja ei kestä mitään kritiikkiä tai vastalausetta. Hän on siis aina oikeassa, aivan kaikessa.
Onko tällaisen tavallisen lähipiiren ihmisen siis jatkuvasti mukauduttava tilanteeseen?
Vastaukset 32
Vanhimmat
joka "on aina oikeassa". Hän on nolannut itsensä ja aviomiehensä monta kertaa sekä perhepiirissä, että julkisesti. Kasvonsa hän on saanut pelastettua siten, ettei kukaan odota hänen pyytävän käytöstään anteeksi vaan asiat "painetaan villaisella" ja jatketaan kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Ainoa ulkopuolinen joka on uskaltanut vastustaa häntä on ravintoloitten ovimiehet, jotka ovat uhanneet heittää rouvan ulos jos hän ei pysy nahoissaan.
Perheenjäsenistä olen minä se joka muutama vuosi sitten sain tarpeekseni ja sanoin hänelle että nyt sai riittää. Siitä on sitten seurannut monivuotinen mykkäkoulu, mutta minulle se on ollut helpotus; ei tarvitse miettiä kuinka olla ja elää ettei ärsytä rakasta sisartaan.
Uskon, että tällaiset henkilöt eivät itse ole tietoisia tilastaan. Sehän saattaa olla joku satunnainen neurolooginen häiriö aivoissa, joka menee pian ohi. Kohtauksen aikana he saattavat saada aikaan paljon tuhoa, eivätkä käsitä miksi
toiset ovat heille vihaisia.
Joillekin on vika ehkä jo lapsuudesta lähtien hankittu ominaisuus. Lapsi huomaa nopeasti että itkemällä ja raivoamalla saa tahtonsa läpi jos ei kukaan aseta rajoja.
Asia ei todellakaan ole ihan noin yksiselitteinen. Kerran sisaresi kärsii kyseisestä vaivasta, ehdottaisinpa sinua tutustumaan aiheeseen hieman paremmin! http://www.duodecim.fi/aikakauskirja/articles/d80401.htm http://www.svision.net/luokitus/F60.htm http://edtech.oulu.fi/sampo/01-02/appro/persoona/persoona.html
Itse olen koittanut etsiä netistä(kin) tietoa tähän persoonallisuushäiriöön, ja etenkin läheisille. Kyllähän tuota litaniaa voi lukea vaikka kuinka monta sivua.
Mutta entä sitten?!!! Jos on saanut kertakaikkiaan tarpeekseen näistä älyttömistä kohtauksista, niin onko niitä todellakin pakko sietää?.
Perusteelliset linkit annoit, kiitos. Toivoisin kuitenkin sinulta, Psykologin alku, pientä asennemuutosta: ihmismieli ei todellakaan ole yksiselitteinen, joten eikö se ole itsestäänselvyys. Jostain ongelman purkaminen pitää kuitenkin aloittaa, siis ethän jatka ylimielisenä tässä chattilangassa, ethän.
Toivottavasti tästä tulee mielenkiintoinen ketju. Asia ainakin vaikuttaa mitä kiintoisimmalta - ja harvoin käsitellyltä. Me olemme kaikki oman mielemme asiantuntijoita, mutta niistä jutuista on hyödyllistä jutella muidenkin kanssa. Kertovat, että se on kommunikointia.
syviä sisareni persoonallisuushäiriöön. Ongelmahan ei ole minun vaan hänen, vaikkakin hän aiheuttaa käyttäytymisellään ongelmia myös muille. Jos hän ei itse tajua jotakin olevan vinossa, niin turha meidän lähimmäisten on syventyä asiaan muuten kuin pelkästä mielenkiinnosta ja uteliaisuudesta. Hän itse on "kaiken yläpuolella".
Henkilökohtaisesti olen oppinut eliminoimaan energiavarkaat elämästäni, enkä salli tällaisten ihmisten (en edes oman sisareni) myrkyttää elämääni.
Hyvää vappumieltä ongelmallisista sukulaisista huolimatta !
- Kaikkihan toki jonkun mahdottoman kaiken yläpuolella olijan tuntevat, isolla työpaikallakin aina yksi on. Siitä tuli tosi huonoja kokemuksia itselle eräässä vaiheessa elämääni.
Ei siitä vaan oikein ketään syyttääkään voi, ainakaan ei kenenkään kannata syyttää itseään muitten ongelmista.
Vaikka esim. vanhemmat olisivat aivan kunnollisia, saattaa joku lapsista tulla aivan muunlaiseksi.
Harmi vaan että vanhempiakin monasti syytetään lastensa tekemisistä.
Minäkin tunnen ihmisen, jonka on aina saatava olla oikeassa. En kylläkään tiedä, onko hänellä mitään häiriötä, vai onko vain vaikea luonne.
Jos ei pidä samasta asiasta kuin hän tai ei ole samaa mieltä, niin voi hyvä tavaton mitä siitä seuraa. Hän turvautuu jopa valheisiin esittäessään kantaansa jostain asiasta ja saadakseen olla oikeassa. Eräänä päivänä syntyi kohtaus siitä, että sanoin (täysin eleettömästi, ilman provosointia) etten pidä kirsikkatomaateista. Hän oli juuri kehunut, kuinka hyviä ne ovat. Hän on besserwisseri pahinta laatua. Todella rasittava.
Kysymys on kaikesta päätellen ns. epävakaasta persoonallisuudesta: a borderline personality disorder; rajatilapersoonallisuus; persoonallisuuden epävakaus, joka liikkuu neuroosien ja psykoosien välissä. Se ei ole mikään mielenhäiriö, vaan koko persoonallisuuden kehityshäiriö eli ko. ihminen on biologisesti ja älyllisesti aikuinen, mutta jäänyt tunne-elämältään lapsen tasolle (yleensä melko pysyvästi). Häiriö ei ole mielestäni siis mikään varsinainen sairaus eikä kemiallinen simbsalabim-oikosulku aivoissa, vaan tosiaankin koko persoonallisuuden rakenteettomuutta. Tunne-elämä ei ole päässyt kehittymään lapsuuden kriittisinä varhaisaikoina suhteessa isään ja äitiin jne. Esimerkiksi äiti on saattanut palvoa tytärtään niin, ettei ole laittanut tälle rajoja...
Join the club - olen itsekin kärsinyt rajatilapersoonallisuuksista ihmissuhteissani ja ymmärrän Neiti X:ää ja teitä muita erittäin hyvin. Olen tullut siihen tulokseen, että kauas pois vain epävakaista tyypeistä! Heitä on tietysti myös työtovereina, mutta olen kehittänyt eräänlaisen arjen teatterin, mikä tarkoittaa että pysyn heidän kanssaan aina hyvällä tuulella, myötäilen ja otan kevyesti pinnalta, koska he eivät itse kykene syviin tunteisiin - mielen rakenteet eivät kestä turhautumisia eivätkä pettymyksiä jne. Heidän yleisin tunteensa on tyhjyys.
Rajatilapersoonallisuushäiriöisillä ei ole spesifistä minää, joten he syyttävät muita herkästi "itsekkäiksi" ja "epäluotettaviksi", koska normaalit ihmiset puhuvat luontevasti minä-muodossa. Borderlinet eivät ole ns. yksilöityneitä, mutta yksilöitä silti. Jokainen on tosiaan vähän erilainen, vaikka tiettyjä lainalaisuuksia heissä voi nähdä toteutuneen. Ihmismielen rakentumisessa vallitsee samalla tavalla lainalaisuuksia kuin esimerkiksi fysiikan laeissa...
Anteeksi, tämä on todella iso asia ja yritän tunkea sitä pieneen tilaan. Karkea arjen ohjeeni on, että omiin tuntemuksiin pitää luottaa ja yrittää olla rakastumatta borderline-ihmiseen ja jos on sukulainen tms. niin rajat vain selkeiksi, jotta ei mene mukaan heidän tyhjyyteensä ja kaaokseensa. Se ei ole itsekkyyttä, se on omasta itsestä välittämistä.
Borderline-epävakaus ja kaikki persoonallisuushäiriöt ovat todella monimutkaista kamaa, mutta oma valppaus on paras tutka. Kirjallisuuttakin löytyy, varsinkin englanniksi.
Onnea matkaan oman elämän tasapainon kanssa!
Ps. Suomeen pitäisi perustaa yhdistys Anonyymit Borderline-suhteista Kärsijät tms. Ihmisten pitäisi oppia suojaamaan itseään borderline-tapauksilta ja sitten tietysti kasvattamaan lapsensa niin, ettei epävakaus lähde kiertämään ... En ole itse ammattiauttaja, vaan elämänyliopiston käynyt näkijä ja kokija.
"... jos on sukulainen tms. niin rajat vain selkeiksi, jotta ei mene mukaan heidän tyhjyyteensä ja kaaokseensa. Se ei ole itsekkyyttä, se on omasta itsestä välittämistä."
Itse olen saanut tähän häiriö-sukulaiseen jonkin verran väliä, kiitos jo 100 km:n välimatkan. Niistä harvoista tapaamisista (kyläilyt puolin ja toisin) seuraa aina hirvittävää mustamaalaamista ja suoranaista valehtelua minun sanomisista ja tekemisistä. Ja itse kyläilyissä (etenkin meillä) saan kuulla aina, kuinka minun pitäisi tehdä se ja se asia... siis persoonallisuushäiriöisen tavalla. Ihan kun en itse osaisi mitään... no nämä neuvot menevät ohi korvieni, mutta sitä mustamaalaamista ei oikein jaksaisi.
Mutta eräs läheiseni joutuu kuunteleen tämän persoonallisuushäiriöisen ongelmia yms. jonnin joutavaa jatkuvasti. Jopa kahdeksan puhelua päivässä, ja puhelun kesto on minimissäänkin 30 min. Puhelut ovat todellakin jokapäiviäisiä. Se kyllä masentaa kenet tahansa.
Lisäksi tämä häiriöinen puuttuu joka asiaan suvussamme. Ja on hyvin mielellään kaikessa se suuri "uhri".
Nyt toinen sukulaisemme on erittäin vakavasti sairas, ja joutuu kestään vielä häiriöisen "millä mä kestän tämän" -puhelut oman olonsa (kipujensa) päälle. Häiriöinen hakee huomioo vaikka mistä.
Millä tämän häiriöisen saa rauhoittuun ja rajoittaan juuri tuota puhelinterroriaan ja toisten asioihin puuttumista???? Antakaa nyt hyviä vinkkejä... enään ei itseäni kiinnosta mistä moinen häiriö johtuu.... onhan tätä touhua nyt katseltu jo ikuisuus. Nyt kiinnostaa, millä saada tämmöinen loppuun myös omien läheisteni osalta.
Puhelinnumeron vaihto saattaisi auttaa, seuraavaksi salainen ja listaamaton numero ja osoitekin salaiseksi.
Itselläni on molemmat, vastaavista syistä.
Tuon tapainen henkilö ei lopeta millään keinolla, itse on koitettu aivan kaikki mahdollinen, mikä vain on laillista, läpi.
Tuollaisen henkilön taltuttamiseen ei aina riitä edes välimatka. Itse en asu Suomessa, mutta välimatkasta huolimatta on sisareni aina halunnut olla järjestelemässä asioitani, eikä ainoastaan minun vaan muittenkin läheisten.
Elämäni on rauhallista ja tasaista, mutta rauha saattaa ykskaks katketa sisaren puhelinsoitosta!
Kotimaassa käydessäni hänen on ehdottomasti saatava tietää matkasuunnitelmani, aionko tulla yksin vai onko minulla matkaseuraa, ehkä aion tehdä sukulaisvierailut väärässä järjestyksessä ja hän viisaampana osaa neuvoa mikä olisi sopivaa!
Eli parasta olisi hakea systeriltä viisumi jos aikoo kotimaassa vierailla.
Mutta niinkuin tuossa ylempänä mainitsin, olen tehnyt selväksi että hänellä on riittävästi tekemistä omankin perheensä parissa, antakoon meidän muiden läheisten elää elämäämme omalla tavallamme.
Vihjeenä puhelujen harventamiseksi: Puhelimen näytöstä näkee kuka on langan päässä ja silloin voi päättää vastaako vai ei.
Jos tuollaiselle henkilölle ei voi puhua, niin kirjeen lähettäminen voi auttaa. Kirjeessä voi ilmaista väsymisensä, tuoda ilmi sen että kyseisen henkilön ei tarvitse pitää toisten tekemisistä ja ratkaisuista, eihän se hänen elämäänsä vaikuta, mutta että hänen asioihin sekaantumisensa sitä vastoin saa toiset voimaan huonosti.
Ei vaan kannata kovin suoraan sanoa, tai suuttuvat pahemman kerran jos tosiaan vaikeita ovat.
Ainakin itselleni kävi niin että erehdyin sanomaan turhan suoraan kun jatkuva yhteydenotto ja oman olon ruikutus kävi hermoilleni, päätin antaa potut pottuina ja näyttää että nyt loppui.
Sieltä tuli sellaista vihaa päälle että ei olisi uskonut sellaista olevan olemassakaan.
Parempi saattaisi olla sellainen hiljattainen etäisyydenotto.
Tuo sisaresi ei tosin tekstin perusteella ollenkaan vielä vaikealle vaikuta. Oletan että et tahtonut kertoa ihan kaikkea, mikä lie parastakin.
edes muistella kuinka perusteellisesti minun oli tehtävä käsitteet selväksi sisarelleni. Mutta sen jälkeen on ollut rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto.
Parempi sanoa harvoin mutta hartaasti, kun sanottavaa on.
Brenda, kirjoituksesi oli mielestäni asiallinen ja valaiseva. Itse olen pitkällisen tutkimusprosessin päätteeksi sannut mm. (sairastuttuani vakavaan masennukseen) diagnoosin F61.0 Sekamuotoinen persoonallisuushäiriö, jossa piirteitä mm. --- epävakaasta persoonallisuudesta.
Onnekseni minulle on siunaantunut sellaisia hoitavia psykiatreja ja tutkineita psykologeja, jotka ovat asiaa myös järkiminälleni selvittäneet. Ennen sairastumistani en ollut lainkaan sairaudentuntoinen tuon persoonallisuuden rakenteiden kehityshäiriön suhteen. Olen aikuinen, keskitasoa lahjakkaampi, kehukehu...:-) (älkää ottako tosikkomaisesti).
Mutta sairastumiseni ja pitkän terapiaprosessin myötä olen alkanut ymmärtää omaa aiempaa elämääni ja miksi niin monet ihmissuhteeni kariutuivat syystä jos toisestakin. Pohjalla oma turvattomuuteni ja hylätyksi tulemisen pelko.
Kaikkea ei varmaan tarvitse selittää lapsuudella, enkä voi syyttää vanhempiani, he olivat varmaan juuri niin hyvät vanhemmat, mihin heillä itsellään oli eväitä.
Mutta totta kai tunnen surua ja jopa vihaa siitä, että tiettyä, johdonmukaista ja riittävää rakkautta, läsnäoloa, kosketusta ja hellyyttä, peilejä myös surun ja vihan tunteilleni en pikkuvauvana olosuhteitten pakosta saanut.
Tiedän nyt, että omat ajatus/tunnerakenteeni ovat jääneet tietyllä tapaa alikehittyneiksi ja siksi ajatusmaailmani saatta olla jähmeä ja vaikeasti muutettavissa. Siksi saatan (ja olen varmaan ollutkin) olla läheisilleni rasittava.
Mutta, Brenda, kirjoituksessasi minua satutti "yrittää olla rakastumatta borderline-ihmiseen". Tuntui kipeältä lukea. Toisaalta siksi, että tiedän sen olevan varmasti jokseenkin viisas neuvo. Mutta myös siksi, että ainakin itse suunnattomasti kaipaisin rakkautta, hellyyttä, kosketusta, syliä... Niin, että koskee.
Ja toisaalta tiedän, että itselläni on varastossa lähes koskematon arsenaali antaa noita asioita toiselle. Kun vain pystyisin uskaltamaan sellaiseen suhteeseen. Ja se joku toinen vastaavasti uskaltautuisi tällaisen reikäpään kanssa tutustumaan!
Hyvää ja eheyttävää vappua ja kesän odotusta kaikille mielenterveysongelmien kanssa painiskeleville! Ja omaisille erityisesti voimia ja pitäkää huolta itsestänne!
Kiitos sinulle, Epävakaa, viestistäsi. Hienoa huomata että nettichatista voi olla tosiaan iloa ja hyötyä. Hienoa myös, että olet onnistunut löytämään hyvät hoitajat ja rationaalisen puolenkin kärsivälliset selvittäjät. Sinussa tuntuu asuvan optimismi, mutta sinähän oletkin keskitasoa lahjakkaampi varmaan myös vastaanottajana, hmm, kyllä itseään pitää saada kehua. Kehukehu. Käsittääkseni borderline-ihmiset ovatkin monta kertaa keskitasoa älykkäämpiä ja lahjakkaampia (ei tietystikään tarvitse olla rajatilapersoonallisuus ollaakseen keskitasoa lahjakkaampi ja älykkäämpi), mutta siinä on sitten myös se kolikon toinen puoli: äly on joutunut kehittymään tunne-elämän kustannuksella, luulen.
Kun sanoin, ettei saisi rakastua borderline-ihmiseen, sanoin sen puhtaasti subjektiiviselta pohjalta. Pidän näitä varoituksen sanoja itselleni yhä edelleen mielessä, koska ainakin "puhtaat borderlinet" ovat yleensä erittäin puoleensavetäviä, mutta ah niin manipulatiivisia ... Nyt täytyy lopettaa, sillä innostun herkästi puhumaan aiheesta enkä oikein vielä tiedä näitä netin rajoja...
Vinkki kirjallisuuden puolelta:
Jerold J. Kreisman, M.D., Hal Straus
"I hate you - don't leave me"
Violent mood swings... Chronic Depression... Self-destructive tendencies ...
Understanding the borderline personality
Kiitos viestistäsi! Ja tuo kirjallisuusvinkki on laitettu talteen... vaikuttaa mielenkiintoiselta. Destruktiivisesta käyttäytymisestä olen itseänikin ajoittain saanut kiinni.
"se kolikon toinen puoli: äly on joutunut kehittymään tunne-elämän kustannuksella" Niin, tuon allekirjoitan. Ainakin omalla kohdallani.
Mutta minussa todellakin asuu myös optimisti. Ja kuusi vuotta tiivistä (kahdesti viikossa) terapiaa, joka jatkuu toistaiseksi, ilman aikomustakaan lopetella lähiaikoina, on auttanut minua paljon. Mm. olen oppinut tuntemaan itseäni ja tunnistamaan myös niitä pimeämpiä puoliani. Siis tullut sairaudentuntoiseksi. Kiitän Luojaani, että olen saanut todella minulle sopivan terapeutin!
Kirjoitit mielenkiintoisesti "ainakin "puhtaat borderlinet" ovat yleensä erittäin puoleensavetäviä, mutta ah niin manipulatiivisia ..." Ehkä en ole, enkä olekaan, puhtaasti epävakaa l. borderline, mutta tiedän, että osaan olla hauska, sosiaalinen, pidetty... Ja myös tietyllä tapaa manipulatiivinen. Kerron tämän siksi, että haluan luoda toivon näkökulmaa asiaan. Olen oppinut tunnistamaan myös tuota taipumustani ja kiinnittämään siihen huomiota ihmissuhteissani, jotka ovatkin alkaneet muodostua kestävämmiksi ja tasapainoisemmiksi. Terapian myötä tunne-elämäni on saanut jatkaa kesken jäänyttä kasvuaan.
"Nyt täytyy lopettaa, sillä innostun herkästi puhumaan aiheesta enkä oikein vielä tiedä näitä netin rajoja... "
Olisinpa mielelläni kuullut enemmänkin ajatuksiasi. Ei kai täällä netissä muita rajoja ole kuin nettiketti (joka valitettavasti joiltakin kyllä näkyy unohtuvan).
Miksi et auta sisartasi,kun olet niin erinomainen "hoitamaan" vieraita ihmisiäkin??? Varsinkin ja ainakin täällä eri palstoilla!!
Hei Epävakaa!
Oli kiva lukea kirjoituksiasi. Siis tämä terapiaan hakeutumisesi kuulosti todella kivalta. Tarkoitan siis, että persoonallisuushäiriöstä voi palautuakin.
Mutta kertoisitko, kuinka tulit hakeutuneeksi terapiaan? Oma-aloitteisesti vaiko jonkun läheisen toiveesta?
Tämä oma lähipiirinin häiriöinen kun on ollut (joskus kauan sitten) todella hauska ja mukava ihminen. Ihminen, jonka seurassa toisiaan viihtyikin. Siksihän häntä kuitenkin edelleen satunaisesti tapailen. Vieläkin joskus tämä huumorintaju sieltä esiin kumpuaa. Vaikka kylläkin harvemmin.
Hän muuten syö jotain mömmöjä (ainakin temestaa). Määrä on kasvanut vuosien mittaan aivan mahdottomaksi, temestoja menee päivässä tuommoiset 12 kappaletta. Ihmettelen vaan lääkäreitä, jotka aina vaan suostuvat kirjoittaan moisia lisää, eivätkä sen sijaan paneudu ongelman ytimeen.
Muuta:
Joku ehdotti salaisia osoitteita ja puhelinnumeroita, mutta eihän sille linjalle voi koko suku lähteä. Meidänhän täytyisi siinä tapauksessa kaikkien muuttaa jonnekin. Ja mihinkäs sitä nyt koko suku muuttelisi.
Kiitos viestistäsi! Tiedän, että sinä ja muut läheiset olette vaikeassa tilanteessa, mielenterveysongelmaisen lähellä voi olla todella raskasta. Huonopa olen neuvomaan, eikä minulla siihen ole oikeutakaan. Mutta aloitusviestiisi haluaisin vain kommentoida, että yrittäkää ihmeessä elää omaa elämäänne niin hyvin kuin suinkin. Ei jatkuva varppeillaan olokaan ja toisen myötäily kaikessa voi olla teidän kannaltanne oikein ja helppoa. Jos kohta ei ne odotettavissa olevat raivarit ja mustamaalauksetkaan. Mutta kyllä itse itseäni ajatellen toivoisin, että minulle olisi tarpeen tullen asetettu enemmän niitä terveitä rajoja.
Kuulostaa tosiaan aika huikealta tuo Temestamäärä! Läheisesi ei ole todellakaan taida olla asianmukaisen avun piirissä. Lääkäri tietysti pääsee helpolla tyytymällä vain uusimaan reseptin.
Niin, se hoitoon/terapiaan saaminen on vaikeaa, jos läheiselläsi ei ole lainkaan sairaudentuntoa. Mutta ehkä sen masennusasian kautta asiaa pystyisi lähestymään?
Itse jouduin varsin ikävän väkivaltaisen teon kohteeksi ja sitä seurasi kriisireaktio, joka pitkittyi ja puhkesi vakavaksi masennukseksi. Työterveyslääkärini oli aivan fantastinen lääkäri ja kaiken lisäksi Ihminen! Hän se minut lähetti psykiatrin konsultaatioon. Tottakai aluksi siitä vähän loukkaannuin, mutta menin kuitenkin ja tuo psykiatrikin onnekseni sattui olemaan todella pätevä ja paneutui asiaani kokonaisvaltaisesti. Hän sai minut ymmärtämään, että saattaisin hyötyä terapiasta ja niin se lähti käyntiin.
Terapiassa kuitenkin tärkeintä on asianomaisen oma halu tehdä joskus tosi rankkaakin työtä itsensä kanssa. Ja yhteistyössä terapeutin kanssa. Pakottaa siihen ketään ei voi, muutoin se on kuin hanhen selkään vettä kaataisi...
Toivotan sinulle ja läheisillesi voimia jaksaa! Ehkäpä itse voisitte kääntyä asiantuntijan puoleen pitääksenne itsestänne hyvää huolta ja ehkä saisitte vinkkejä kuinka tuon läheisenne kanssa olisi parasta olla.
että sisareni (niinkuin nähtävästi sinäkin) on ihminen johon järkipuhe ei tehoa. Siis annamme hänen mesoa rauhassa. Niinhän sinäkin teet näillä palstoilla.
... hyvä vastaus, JJ.
Jauhot suuhun vain, mutta jämäkästi ja nettiketin sisällä.
Ei muuten mennyt jauhot suuhun millään lailla! Olen surkeesti meuhkaamisessa jäljessä JJ:tä,joten älä turhaan ota kantaa asiaan,josta et tiedä mitään näköjään!! Ja nettiketistä et sinäkään ymmärrä hölkäsen pöläystä!
Hei, en tiedä, josko olet jo netistä ahkerasti etsinyt tietoa epävakaasta persoonallisuushäiriöstä (rajatila), mutta tässä muutama linkki, toivottavasti saisit niistä jotain vinkkiä:
http://www.kolumbus.fi/jyrki.vartiainen/rajatilapotilaan.htm#rajatilapotilaan tyypillisiä piirteitä
Ja tässä omaisille suunnattua tietoa:
http://www.omaisten.org/labyrintti/juttu.html
http://www.mielenterveys-taimi.fi/mielekas/2000_1/12.htm
... ja suomen kielen oikeinkirjoituksesta sinulla on vielä paljon, paljon, paaaaaljon oppimista; muun muassa se, että "sullekin" kirjoitetaan yhdellä koolla. You got it?
P.S.
Sitten vielä: pitää sanoa "Eivät muuten menneet jauhot suuhun ..." Subjekti ja predikaatti samassa muodossa, tiedäthän. Mitäs vielä? No, olkoon. Opettele ensin nämä kaksi asiaa.
Tunnen yhden ihmisen, joka on jo pienestä pitäen ollut erittäin "mustasukkainen" menemisistäni. Jos olin jonkun toisen kaverin kanssa, tämä tyyppi rupesi väittelemään, että "hei et saa olla sen kanssa" enempää perustelematta. Sitten olen saanut kuunnella tämän ihmisen syytöksiä aina joskus, ja tavallaan hän "kyllästyy" ihmisiin, eli "vaihtaa" ystäviään usein. Tämä "vaihto" on nyt pyörinyt minun ja erään toisen ihmisen välillä... Joskus hän tykkää olla minun kanssani, joskus taas sen toisen. Ja aina kun hän "vaihtaa ystävää" hän haistattaa pitkät tälle toiselle, mutta sitten jonkin ajan kuluttua palaa takaisin.
Syitä olen yrittänyt kysyä, eipä ole mitään vastauksia erityisemmin tullut, hän vain pitää näitä tilanteita pelkkänä "vitsinä". Onko hän vain vaikea luonne, jostain syystä vähän kateellinen vai ihan oikeasti persoonallisuushäiriöinen?
veikkaisin viimeistä, mutta pelottaa ajatella, jos hänellä tosiaan on tämänkaltainen häiriö..
Ja tosiaan, näiden kanssa EI kannata ruveta rähinöimään, he ovat varmaankin jotenkin riippuvaisia toisista ihmisistä.
tuo viimeinen lauseeni tuosta riippuvaisuudesta, tarkoitan että hänellä täytyy varmaan olla joku jonka kanssa riidellä tms.
Mieltäni hänen käytöksensä on vaivannut jo aika kauan, ajattelen hänen käytöstään ja sen syitä joka päivä..
pahinta myös on että tämä henkilö asuu tuossa vastapäätäni..
Olen vuosia joutunut olemaan samassa tilanteessa. Valitettavasti minulla ei ole ohjeita kovinkaan paljon. Luulisin, että et pysty henkilökohtaisesti auttamaan, vaan paras itsellesi ja mielen- sekä muun terveyden kannalta on olla hiljaa, koska järkipuhe ei tehoa. Mielestäni sairaala tai yhteiskunnan apu (onko saatavilla) on ainut mahdollisuus. On kauheaa nykyaikana, että asianmukaista hoitoa on miltei mahdotonta saada ps. potilaille. Omaiset leimataan jopa syyllisiksi. Joskus tuntuu, että alalle, siis ps. alalle hakeutuu jollain lailla häiriytyneitä ja katkeria ihmisiä, joiden kanssa ei pysty järkevästi keskustelemaan.
...hyvin sanoa tahdikkaasti, mitä olet mieltä. Sano lämpimästi, että toivot, ettei toinen suutu, mutta sano olevasi eri mieltä tai näkeväsi asian toisin.
Jos toinen suuttuu, tuo esiin, että pidät ja arvostat häntä kyllä itsessään, muttet voi jakaa hänen kanssaan tuota mielipidettä/näkemystä. Jos hän suuttuu, pyydä häntä istumaan ja kuuntelemaan.
Muista, ettei joka tapauksessa ole oikein, että sinun pitää persoonallisuushäiriöisen pillin tahtiin hypätä. Yritä olla luja, mutta lämmin.
Sairastuin masennukseen n. 4 vuotta sitten. Tai masennukseen ja masennukseen, todennäköisesti minulla oli jo silloin epävakaa personallisuus mutta hedonistinen sosiopaattiluonteeni vain tuotti tämän ns. masennuksen kun kaikki ei mennyt omien suunnitelmien mukaan. Psykiatri on diagnisoinut minut epävakaaksi personallisuudeksi ja huomaan itsessäni täydellisesti noita piirteitä. Osaan olla mukava, puoleensavetävä ja mainio seuramies mutta vain jos siitä on minulle jotain hyötyä. Sitten jos asiat eivät menekään suunnitelmien mukaan, vedän herneen nenään. Eli suomeksi sanottuna helvetin itsekäs ihminen. Onneksi olen hieman kyennyt poistamaan itsestäni noita piirteitä ja olen huomannut että olen ystävällinen/mukava muille vaikka en siitä hyötyä saisikaan ja en enää ota epäonnistumisia niin itkuraivariperkelekokoyhteiskuntaonperseestä -asenteella. Terapiasta ei kunnallisella sektorilla tietoakaan, ei varaa yksityiseen, lääkkeinä trisyklinen masennuslääke ja Diapam.
Että sellaista, mutta koittakaa pärjäillä meidän rajatilamulkvistien seurassa ja jos rupeamme hyppimään silmille niin älkää vain myötäilkö vaan antakaa samalla mitalla takaisin. Kyllä se yleensä tehoaa.
Kenenkään ei tarvitse mukautua
tilanteisiin, joissa toinen toistuvasti.....
a] muuttaa salamannopeasti
yhteisiä sääntöjä aina sen mukaan, tunteeko
itsensä tyydytetyksi tai turhautuneeksi...
b] toimii toisella tavalla, mitä hetki
sitten vallinneen yhteisen todellisuuden
aikana on sovittu
c] käsittelee raha-asioita kuin ne olisivat
henki ja elämä, vaikka kysymys ei olisikaan
hengestä eikä elämästä, vaan sanotaan vaikka pienestä vipistä [rajatilahäiriöiset eivät yleensä haluaisi maksaa velkojaan takaisin, koska narsistisimmat eivät tunne velkaa edes olevansa, kun ovat sitä mieltä että koko maailma on olemassa vain heitä palvellakseen].. ...............
a ja b samaa mieltä, c taitaa olla kaikki tuttavat, itsellä muuten oli kun ei ollut ruokaan rahaa ja olin useamman päivän syömättä, henki ja elämäkin kyseessä, kiitos pankin joka ryösti säästöni antaen ne takaisin vasta puolen vuoden päästä, kun oli jo työpaikat ym. menneet, kun ei yksityiseen asianajajaan ole varaa, tuollaiseen ei mitään edes mahda, kun yhteiskunnan systeemit ovat rapistuneet ja a ja b tyyppisten henkilöitten käsissä,
mutta a ja b, sellaisten tilanteitten toistuessa vähänkään useammin, kannattaa pitää etäisyyttä henkilöön ja mahdollisimman pitkää
Haluan sanoa sanani tähän keskusteluun. Itse kärsin persoonallisuushäiriöstä eli epävakaasta persoonasta.
Olen tuskaisesti vuosia kärsinyt siitä, että kukaan ei halua olla kanssani tekemisissä. Aikaa on kulunut, mutta joskus olin nuori ja nätti, silti miehet karttoivat minua kuin myrkkyä. Toivoin hyväksyntää ja rakkautta, mutta sain vanhempien jälkeen muilta ihmisiltä kinnasta poskelle. Tiedättekö, miltä tuntuu olla inhottu?
Olen yrittänyt parhaani mukaan tiedostaa ongelmani. Silti sillä on yliote minuun. Minulla ei ole ketään, jolle räyhätä, ei ketään, jota mustamaalata, ei suunnilleen ketään, jonka kanssa olla tekemisissä. Olen yrittänyt parhaani mukaan olla kiltti ja asiallinen, mutta kaikki kääntävät minulle selkänsä.
Aiheutan kyllä yksinäisyyteni, en kiellä sitä, mutta silti se on käsittämätöntä. Olen ollut niin kauan ilman ketään, että tekisin paljon kenen tahansa eteen. Silti minun hyvää yritystäni ei kaivata. Olen täysin ulkopuolinen koko maailmassa.
Mitä toivoa enää? En vain pysty siihen kaikkien kannalta suotuisaan tekoon. Sori.