Suomi ei vastaa seuraamuksista

Se mitä Venäjällä nyt tapahtuu meidän päätöstemme vuoksi, siitä emme vastaa. Korkeintaan se heikentää Suomi kuvaa muiden länsimaiden silmissä.

Kantaako Suomi humanitäärisen vastuun tällä hetkellä Venäjällä kohti Vartiuksen raja-asemaa jalkaisin vaeltavien maahanpyrkivien ihmisten seviämisestä vahingoittumattomina Suomen vastaanottokeskuksiin. Vai vallitseeko nykyistenkin poliittisten päättäjien keskuudessa edelleen sama kyynisyys kuin talvisodan evakoinnin alussa jolloin jokaisen oli selvittävä omin voimin pois turvattomilta alueita joihin vihamielinen Venäjä oli tunketumassa.

Nyt voidaan avata keskustelu siitä ymmärsivätkö päättäjät viime viikolla ne seuraamukset joita esimerkiksi Vartiuksen rajanylityspaikan sulkematta jättäminen tulee aiheuttamaan apua ja turvallisuutta hakeville ihmisille sekä perheille .

Suomessa armeija marssii vatsallaan ja siitä yhteiskunta pitää huolen että vatsassa on täytettä. Jopa heikommista sanotaan pidettävän huolta mutta tämä ei liene täysin totta. Sanon näin koska ymmärrän että Venäjällä ei ihmishengellä ole edelleenkään mitään arvoa, eikä sen hengen arvo kovin paljoa parempi Suomessakaan näytä olevan.
8253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Puttepsykopaatki voi tehdä mitä päähän juolahtaa tai vaan piruuttaan .

Äänestä
  • Tietoinen harkittu ja hyväksytty Suomen valtionuvoston päätös keskittää turvapaikan hakumahdollisuus käytännössä vain yhteen paikkaan eli Vartiukseen on asia joka joudutaan viikonlopun tapahtumien jälkeen harkitsemaan uudelleen.

    Suomen rajoitus on tietenkin ksnsainvälisten sopimusten mukaan riittävä kun näin toimittuna on voitu mahdollistaa turvapaikan hakeminen Suomesta.

    Periaate yhdestä portista on siis sama kuin mitä yäkerrassa jossa lopullisen turvapaikka kakemuksen käsittelee raja-asemalla henkilö nimeltään Pietari.

    Vartius ja Pietari, näitä molempia yhdistää nyt Suomessa vaikeus ja hankaluudet päästä edes portille heillä kaikilla jotka etsivät autuutta ja ikuista onnea suomalaisten keskuudesta.

    Vartius on nyt virallisesti se Pietarin portti joka mahdollistaa pääsyn maailman onnellisimman kansan keskuuteen.

    Äänestä

Ei nuo oikein heikoilta näyttäneet, jos ovat afrikasta saakka Vartiukseen tulleet. Eksotiikannälkäisten suvakkien kannattaa jatkossakin käydä siellä ulkomailla vouhottamassa.

Äänestä
  • Korvien välissä ja Suomen tiedotusvälineiden suodattamien tietojen pohjalta on kieltämättä muodostunut suomalaisille mielikuva eli visio jonka mukaan aina henkilöstä etninen ulosnäkyvä kuva tarkoittaa ehdottomasti myös henkilön asuinpaikkaa ja maata.

    Olen tavannut useita ihmisiä jotka ovat edelleen rotunsa piirteet omaavia vaikka ovatkin asuneet vuosikymmeniä täällä pohjoismaissa. Venäjä ei tee poikkeusta ja on muistettava että Venäjä tekee myös ihmiskauppaa noin 250 000 henkilön verran vuodessa välittäen myös työvoimaa Eu maihin. Venäjälle myös muutetaan kolmansista maista opiskelun ja työn perässä huomattavasti suuremmassa määrässä kuin Suomeen.

    Äänestä

  • Hyvin voivia ja jalka nousi reippaasti

    Äänestä

Rajat kiinni,Putin kusee kintuille.Rajarikos ylittää ilman vaadittavia paperita.
Emme tarvitse islamin jeppejä yhtään,tai sitten sijoitetaan kaksoiskansalaisten kotiin.Aina yksi Putinin ystävä voidaan sijoitaa kaksoiskansalaisen kotiin joka nälkää pakenee Venäjältä,kun siellä ei ole ruokaa.
Tulee heti mieleen Venäjän nuoleskelijaaa:))
Tottakai te tsaikat ja keitot tarjoatte Putin tummille ystäville,vai mitä?

Äänestä
  • Valtiorajarikokseen ovat voineet tulijat syyllistyä, mutta jos tämä on tapahtunut suomalaisten valvonnassa ja suostumuksella niin vielä ei ole aloitettu tutkintaa onko syyllistytty Suomen puolella avunantoon rajarikoksessa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Se mitä Venäjällä nyt tapahtuu meidän päätöstemme vuoksi, siitä emme vastaa. Korkeintaan se heikentää Suomi kuvaa muiden länsimaiden silmissä.

Kantaako Suomi humanitäärisen vastuun tällä hetkellä Venäjällä kohti Vartiuksen raja-asemaa jalkaisin vaeltavien maahanpyrkivien ihmisten seviämisestä vahingoittumattomina Suomen vastaanottokeskuksiin. Vai vallitseeko nykyistenkin poliittisten päättäjien keskuudessa edelleen sama kyynisyys kuin talvisodan evakoinnin alussa jolloin jokaisen oli selvittävä omin voimin pois turvattomilta alueita joihin vihamielinen Venäjä oli tunketumassa.

Nyt voidaan avata keskustelu siitä ymmärsivätkö päättäjät viime viikolla ne seuraamukset joita esimerkiksi Vartiuksen rajanylityspaikan sulkematta jättäminen tulee aiheuttamaan apua ja turvallisuutta hakeville ihmisille sekä perheille .

Suomessa armeija marssii vatsallaan ja siitä yhteiskunta pitää huolen että vatsassa on täytettä. Jopa heikommista sanotaan pidettävän huolta mutta tämä ei liene täysin totta. Sanon näin koska ymmärrän että Venäjällä ei ihmishengellä ole edelleenkään mitään arvoa, eikä sen hengen arvo kovin paljoa parempi Suomessakaan näytä olevan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu