Pelkät veronnostot ei riitä Haminassa, Laittakaa nyt jo hyvän sään aikana henkilökuntaa pakkolomalle, niitä kun on kaupungin väestöön nähden aivan liikaa. Sieltä voisi myös karsia ylimääräisiä johtajia pois joilla ei ole mitään tekemistä. Ei täällä tarvita suojatyöpaikkoja. Tattoissa olisi myös saatavissa kymmenien tuhansien säästöjä jos vain haluttaisiin, mutta kun pitää olla VIP systeemit suuren maailman tyyliin vaikka ei olisi edes varaa. Myös Haminan kaupungin pikkujoulut voisi lopettaa, ei siellä tarvi ruokkia jo työelämästä poissaoleva entisiä kaupungin työntekijöitä. Nämä pikkujoulutkin maksavat kaupungin veronmaksajille monia tuhansia euroja. Uudenvuoden ilotulituskin maksaa tuhansia. Säästökohteita löytyisi kyllä todella paljon, mutta kun se on niin helppoa korottaa verotusta. Tällä menolla tämäkin paikka ja sen vetovoima näivettyy.
Vastaukset 8
- Anonyymi
Ilman johtajia olisi tullut säästöä jo kauan, sillä jos pienipalkkaiset asioista perillä olevat puurtajat, jotka käytännössä aina tekevät myös johtajien työt, tekisivät päätöksiä, tulisi valtavat säästöt, mutta kukkoilu ja leveily kuuluu kaikkeen johtajuuteen, joten sieltä ei koskaan karsita, päinvastoin, johtajia on tullut vain lisää ja siinä kaveriporukassa tehdään myös itseä koskevat päätökset.
- Anonyymi
Mistähän tulevat seuraavat hovihankkijat, kun lippukeisari ja iltapukukeikari ovat menneet. Vai ovatko? Kenties heille maksetaan kuitenkin vielä jonkinlaista maailmanluokan paremman luokan aikaeron sopeutumiseläkettä jälkihoitona ilman jälkiä, kuten sonnin jälkiä.
- Anonyymi
Kyllä on ilmaa kaupungin virkamiesten työajoissa. Mitä tekee terveystarkastajat tai kaavoitusihmiset kun ravontoloita ei ole, raja on kiinni eikä kukaan rakenna mitään? Purkulupia vain tulee jatkossa käsittelyyn.
- Anonyymi
Ollaanko kohta tilanteessa viimeinen sammuttaa valot.
- Anonyymi
Eikä auta kuntaliitoshaihattelut Virolahden kanssa.
- Anonyymi
Persut sanoivat ennen vaaleja. Kunnat kuntoon. Ei sanoneet millaiseen kuntoon
- Anonyymi
Noilla mainitsemillasi toimenpiteillä, paljonko olet laskenut säästöä tulevan? Pistä lukemat alle. Kiitos.
- Anonyymi
Paljonko euroja kilahtaa kaupungin kassaan pesäpalloa tukemalla?
Laittakaa lukemat alle, kiitos!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 601059
- 981034
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i21882Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔60820- 135812
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t124805Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke25699- 53678
- 45666
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen15636Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45620- 19607
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.83586Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka142582- 46578
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok128573- 35570
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast47568Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6533Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi11529