Hei!
Olen kohta kolmekymppinen nuori nainen. Nykyinen suhteeni on kestäny kolmisen vuotta ja taas ollaan tässä. Kaikki muu menee hyvin, mutta seksiä on harvakseltaan.
Tämä sama kaava on toistunut kaikissa aiemmissa pidempään kestäneissä suhteissani. Ensin rakastutaan, kaikki on "täydellistä", mutta parin vuoden päästä ollaan tässä.
Pisin suhteeni kesti neljä vuotta ja se loppui minun päätöksestäni. Tunsin kuin olisin seurustellut "veljeni" kanssa. Silloin haluton osapuoli olin minä, nykyisessä suhteessa sitä on molemmat.
Ymmärrän kyllä, että ensihuuma ei säily ikuisesti, arki astuu kuvioihin ennemmin tai myöhemmin.
Muut asiat on kaikin puolin hyvin. Hellyydenosoituksia annamme toisillemme päivittäin , mutta kun ilta koittaa niin päät tyynyyn vain ja untenmaille.
Olemme keskustelleet asiasta ja todenneet, että meillä on "ongelma". Kuitenkaan kumpikaan ei tee asialle sen kummemmin mitään. Lelut ja muut jutut on suhteen alkuaikoina testattu, silloin ne tuntuivat luonnollisille, mutta ei enää (miksi?).
Vika ei ole minussa, eikä hänessä. Onko se juuri minussa ja hänessä yhdessä? Vai näinkö tämä tosiaan menee?
Kuten viestistä varmaan voikin huomioida, seksi ei ole minulle se maailman tärkein asia, mutta jos sitä ei ole ollenkaan, niin miksi seurustelemme? En tahdo tästä asiasta tehdä sen suurempaa numeroa , mutta kysyn nyt teiltä, mitä ajatuksia viestini herätti?
Oletteko olleet samassa tilanteessa ja saanet suhteen tältä osin kuntoon yhdessätuumin?
En usko enää, että ruoho olisi vihreämpää aidan toisella puolella. Lapsia meillä ei ole kuin tulevaisuuden haaveissa.
Kiitos asiallisista vastauksista jo näin etukäteen.
Olen kohta kolmekymppinen nuori nainen. Nykyinen suhteeni on kestäny kolmisen vuotta ja taas ollaan tässä. Kaikki muu menee hyvin, mutta seksiä on harvakseltaan.
Tämä sama kaava on toistunut kaikissa aiemmissa pidempään kestäneissä suhteissani. Ensin rakastutaan, kaikki on "täydellistä", mutta parin vuoden päästä ollaan tässä.
Pisin suhteeni kesti neljä vuotta ja se loppui minun päätöksestäni. Tunsin kuin olisin seurustellut "veljeni" kanssa. Silloin haluton osapuoli olin minä, nykyisessä suhteessa sitä on molemmat.
Ymmärrän kyllä, että ensihuuma ei säily ikuisesti, arki astuu kuvioihin ennemmin tai myöhemmin.
Muut asiat on kaikin puolin hyvin. Hellyydenosoituksia annamme toisillemme päivittäin , mutta kun ilta koittaa niin päät tyynyyn vain ja untenmaille.
Olemme keskustelleet asiasta ja todenneet, että meillä on "ongelma". Kuitenkaan kumpikaan ei tee asialle sen kummemmin mitään. Lelut ja muut jutut on suhteen alkuaikoina testattu, silloin ne tuntuivat luonnollisille, mutta ei enää (miksi?).
Vika ei ole minussa, eikä hänessä. Onko se juuri minussa ja hänessä yhdessä? Vai näinkö tämä tosiaan menee?
Kuten viestistä varmaan voikin huomioida, seksi ei ole minulle se maailman tärkein asia, mutta jos sitä ei ole ollenkaan, niin miksi seurustelemme? En tahdo tästä asiasta tehdä sen suurempaa numeroa , mutta kysyn nyt teiltä, mitä ajatuksia viestini herätti?
Oletteko olleet samassa tilanteessa ja saanet suhteen tältä osin kuntoon yhdessätuumin?
En usko enää, että ruoho olisi vihreämpää aidan toisella puolella. Lapsia meillä ei ole kuin tulevaisuuden haaveissa.
Kiitos asiallisista vastauksista jo näin etukäteen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Samanikäisiä ollaan... Ja tilanne on jokseenkin sama... :o)
Seksiä harrastetaan max 1x kuussa mikä on kyllä laadultaan ihanaa, mutta sitä on niin juurtunut tiedätkö arkeen, että enemmin käpertyy oman kullan kainaloon.
Enkä kutsuisi sitä haluttomuudeksi.
Ja ehkä olemme mieheni kanssa ystäviä mutta naimisissa mutta ei se haittaa.Parempaa elämää mikään rakkauden ensihuuma renttu ei voisi antaa.
Mulla on dildo , pornofilmejä ja mielikuvitus ja ihana mies - mitä muuta voisi toivoa....
Ei se seksi vaan kahdenihmisen halu olla lähekkäin ja yhdessä :o))))
Olen 35-vuotias, aviossa 15 vuotta ja tilanne on kutakuinkin samanlainen. Seksiä kerran parissa kuukaudessa, mutta muuta läheisyyttä paljon. Hän on paras ystäväni. Toki kaipaan seksiä ja intohimoa, mutta luulen, että kaikkea ei voi yhdessä paketissa saada. Pitkässä suhteessa intohimo hiipuu ja toisille ei jää ystävyyttäkään tai toveruutta...
Niin kai se sitten on, kaikkea ei voi saada.
Ajattelutapani on kenties vääränlainen, mutta minua vaivaa tämä asia silti.
Mieheni tekee paljon töitä, työpäivät venähtävät helposti 12-tuntisiksi. Hän on kyllä illat kotona, mutta työhuoneessa tekee omia hommiansa. Tämä on väliaikainen tilanne ja sekin varmasti omalta osaltaan vaikuttaa siihen, että asiat ovat kuten ovat.
Minulla on paljon miehiä (kuten myös naisia) ystävinäni. Mieheni hyväksyy myös miespuoliset ystäväni, eikä häntä haittaa jos vietän iltaisin aikaa heidän kanssaan, kun hän tekee omia töitänsä. Ystävieni kanssa olen kovin läheinen, ja se tässä vaivaakin, että olenko lähentynyt heidän kanssaan enemmän kuin oman mieheni? Niin sanosti olosuhteiden pakosta.
Pettäminen ei tulisi mieleenkään, siitä ei ole kyse. Mietinkö nyt asiaa vain liikaa ja olenko tekemässä tästä liian isoa numeroa? Mutta rehellisesti sanottuna en voi edes sanoa, että mieheni olisi se paras ystäväni.
Miten korjata tilannetta? Uskon, että molemmat ovat valmiita tekemään töitä tilanteen korjaamiseksi.
...että molemmat ois valmiita tekemään jotain asian hyväksi. Keskustelu ja sitten vaan hommiin, vaikkei huvitakaan :) tai jos umpikuja on liian kireä, ammatti-ihmisen puheille...
Toiset elää tälläisen asian kanssa ilman ongelmia ja toisille siitä tulee elämää suurempi kysymys. Itse kipuilin asian kanssa joku vuosi sitten ja nyt olen tyytynyt tilanteeseen. Oikeastaan olen jopa elämääni tyytyväinen. kieltämättä ainoa varjo on se, että jos joskus tulee mies, joka "kolahtaa", niin pystynkö torjumaan sen? Haluanko edes? Mutta turha kai sellaista on etukäteen murehtia, mitä ei välttämättä ikinä tapahdu!!