Nyt kun hallitus toimillaan lisää köyhyyttä, köyhien määrää ja köyhien lasten määrää niin rikkaat ihmiset päivittelevät että miten epäreilua ja epäinhimillistä se on. Näin päivittelee mm Silja Keränen, vihreät, Kainuun Sanomien kirjoituksessaan, eikä hän ole ainut. Nyt olisikin näytön paikka Siljalla ja muilla hyväosaisilla että alkavat jakaa omia rahojaan ja omaisuuttaan meille köyhille. Se olisi oikeudenmukaista ja inhimillistä eikö vain. Sen kun he tekevät osoittavat he että puheensa ei ole pelkkää sanahelinää vaan konkretisoituu tekoina. Jäädään odottamaan milloin rahanjako alkaa, toivottavasti pian sillä nälkä kurnii jo monen lapsen vatsassa.
Varainsiirrot käytäntöön
49
839
Vastaukset
- Anonyymi
Eiköhän tässä maassa makseta jo niin paljon veroja, että niillä voisi köyhätkin elättää!
Menepä ensi perjantaina S-Marketiin. Osta kassi täyteen tavaraa, käy Alkosta muutama viinaputeli ja tankkaa autosi. Kuitit talteen.
Laske sitten kotona paljonko tienasti duunissasi päivässä ja sitten paljonko maksoit veroja siitä palkasta. Ynnää siihen ostoksistasi maksamasi verot, huomaa alkoholi- ja bensavero!
Voi olla niin, että maksoit paljon enemmän veroja kuin perjantaina tienasit!
-Mistä se johttu?
-No muistellaanpa vasemmisto-sosialidemokratian alkeita:
-Sanna, Li ja Björn (Wahlroos) kokoontuivat ryyppäämään. Jokainen toi kossupullon mukanaan.
Sanna ja Li päättivät äänin 2-1, että ensin juodaan Nallen pullo yhdessä.
Näin tehtiin. Nalle kysyi kenen pullo juodaan seuraavaksi?
Äänin 2-1 päätettiin, että nyt kukin juo omat viinansa.
Ei se sen vsikeampaa ole.- Anonyymi
Tässä maahassahan nimenomaan näkyy olevan varaa verovaroin elättää loisijat, maahanmuuttajat ja köyhät
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Verovaroin kuskataan moesseen muoria taksilla kylälle apteekkiin ja konjakkikauppaan, vaikka piha on täynnä jälkikasvun autoja tankit vielä piripinnassa venäjän petroolia. Kyllä käy sieluun nämä loisijat.

Piripinnassa?
- Anonyymi
Eipä oo varaa viinaan eikä juuri ruokaankaan , ehkä makarooniin. Mutta otan makarooni ja tarjouslenkki kuitin talteen ja rupean laskemaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä maahassahan nimenomaan näkyy olevan varaa verovaroin elättää loisijat, maahanmuuttajat ja köyhät
Sinullahan taitaa olla oma lehmä ojassa onhan se eräänlaista köyhyyttä järjenköyhyyskin.
- Anonyymi
Ette osta yhtäkään kebabbia kyllä se on niin että vievät rahat ja ruuat syövät meidän kouluissa sen päälle ottavat meiltä rahaa ruuasta meidän pitää ottaa kouluruoka maksu ulkomaalaisilta kuin he ottaa meiltä. ALATTE talkoilla kasvattaa ruokaa ja valmistaa muu ei auta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Verovaroin kuskataan moesseen muoria taksilla kylälle apteekkiin ja konjakkikauppaan, vaikka piha on täynnä jälkikasvun autoja tankit vielä piripinnassa venäjän petroolia. Kyllä käy sieluun nämä loisijat.
Jos tyhmät olisi ostanut bensat Suomen puolelta se vero raha bensa raha olisi meidän kouluissa sossussa nyt. On se perkele että pitää sitä maata missä asuu kirota kaikin tavoin vaikka täältä saa koulun ja opin.
- Anonyymi
Niinpä. Siksi Silja Keränen ja muut varakkaat voisivat voisivat alkaa pikkuhiljaa maksamaan näitä kuluja omasta pussistaan niin jäisi verovaroja muuhunkin käyttöön.
- Anonyymi
No eihän rikkaat jotka ovat äänestäneet kokoomuksen valtaan suostu sosialisoimaan omaa omaisuuttaan,,mitä ihmettä kuvittelet.
Eihän he muuten rikkaita olisikaan jos lahjoittaisivat rahojaan köyhille.
Se ei kertakaikkiaan sovi porvalliseen ajatusmailmaan ollenkaan.
Persut ovat hyvänä apupuolueena auttamassa tätä kurmuutusta ja eivät ainakaan tarkoittaneet näin menevän ennen vaaleja vai valehtelivatko vain?
Syntipukiksi persut kyllä joutuvat varmasti kun ennen seuraavia vaaleja aletaan katselemaan kuka teki mitäkin tai ei tehnyt ???- Anonyymi
Sehän on niin että ulkomaalaiset syö meidän ruuat ja myy niitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sehän on niin että ulkomaalaiset syö meidän ruuat ja myy niitä.
Osta niiltä ne takaisin jos kaupan on?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sehän on niin että ulkomaalaiset syö meidän ruuat ja myy niitä.
Oletko ostanut?
- Anonyymi
Vihervasemmistolaisuuden perusteet, 1. oppitunti:
Li, Sanna ja Petteri päättivät ruvet ryyppäämään. Jokainen toi mukanaan koskenkorvapullon.
Äänin 2-1 päätettiin, että Petterin pullo juodaan ensin yhdessä.
Kun Petterin pullo oli juotu, Petteri kysyi kenen pullo juodaan seuraavaksi.
Äänin 2-1 päätettiin, että nyt jokainen juon omat viinansa itse.- Anonyymi
Sama pätee kyllä myös kokoomukseen.
Maksu miehenä aina joku muu kuin porvari.
Samaan joukkoon myös kepu,,valvotaan verojen kautta, että varmasti riittää rahaa tukiaisiin, muusta ei niin väliä.
Persut eivät peliin pääse koska eivät itsekkään tiedä mitä haluavat mutta periaatteesta ovat kaikkien muiden mielipidettä vastaan.
- Anonyymi
Sitä varainsiirtoa tekee juuri nyt istuva hallitus.
Koko hallitusohjelma pitää sisällään tulonsiirtoa tavalliselta ihmiseltä hyvin toimeen tuleville.
Kokoomuksen unelma toteutuu ja apupuolueet mukana varsinkin RKP ja KD .
Persut taas saavat maahanmuuttajien kurjistamisen ja se riittää heille.
Kansalaiset ymmärtävät vasta vuosien kuluttua mitä tuli äänestettyä.
Demarit ottivat velkaa ihan liikaa mutta kokoomus ja hallitus ottavat kansalaisilta saman verran.
Molemmissa tapauksissa kansalainen on se maksumies, ei hyvinvoiva kansanryhmä.
Oikein tai väärin sinä päätät seuraavissa eduskunta vaaleissa.- Anonyymi
Lisävelallako pitäsi hoitaa velkoja? Nyt jo pakko ottaa velkaa että maa selviää Saarikon holtittomasta velan otosta, joskus se vaan on pakko yrittää päästä velan otosta kun korkomenot kasvaneet räjähdysmäisesti , nyt on tullut aika kansan maksaa holtittomasta talouden hoidosta.

Kyllä ja samalla tehdään tulonsiirto rikkaille joita on Suomessa alle 5%.
Kyllä hienosti puhutaan, että ollaan kaikki pelastamassa yhdessä Suomea mutta totuus on, että pienen pieni miljonäärien joukko ei millään tavalla eikä eurollakaan osallistu talkoisiin.
Se talkoisiin laistaminen alkaa jo tulo ryhmästä 150000€ vuodessa ansaitsevista ja mitä suuremmat tulot siitä eteenpäin niin aina vähemmän he ovat talkoissa mukana.
Toisaalta taas alle tuon mainitsemani rahasumman tienaavat osallistuvat sitä enemmän mitä pienemmät tulot ovat.
Tämä on sitä oikeistolaista politiikkaa upeimmillaan.
Ei ihme, että porvaria naurattaa. - Anonyymi

Ei ihme, että porvaria naurattaa.Juuri näin.
Kokoomus ei todellisuudessa välitä velan määrästä tippaakaan.
Kunhan vain heidän tahtonsa tulee täytetyksi keinoja kaihtamatta myös velalla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ja samalla tehdään tulonsiirto rikkaille joita on Suomessa alle 5%.
Kyllä hienosti puhutaan, että ollaan kaikki pelastamassa yhdessä Suomea mutta totuus on, että pienen pieni miljonäärien joukko ei millään tavalla eikä eurollakaan osallistu talkoisiin.
Se talkoisiin laistaminen alkaa jo tulo ryhmästä 150000€ vuodessa ansaitsevista ja mitä suuremmat tulot siitä eteenpäin niin aina vähemmän he ovat talkoissa mukana.
Toisaalta taas alle tuon mainitsemani rahasumman tienaavat osallistuvat sitä enemmän mitä pienemmät tulot ovat.
Tämä on sitä oikeistolaista politiikkaa upeimmillaan.
Ei ihme, että porvaria naurattaa.Älä nyt satuile , isotuloisilla nyt jo kova veroprosentti joten kyllä osallistuvat talkoisiin, 88 -150 tuhatta ansaitsevat veroprosentti 42%, yli 150 tuhatta 44%, mikä on sinun veroprosenttisi .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri näin.
Kokoomus ei todellisuudessa välitä velan määrästä tippaakaan.
Kunhan vain heidän tahtonsa tulee täytetyksi keinoja kaihtamatta myös velalla.Marinin hallitushan se olikin tosi tarkka velan otossa, Saarikko toimi kirstun vartijana. 🤣🤣
- Anonyymi
Alv on järjettömän liikaa 24 prosenttia kuuluu olla enintään 10 eikä koron kiskontaa edes harrastaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä nyt satuile , isotuloisilla nyt jo kova veroprosentti joten kyllä osallistuvat talkoisiin, 88 -150 tuhatta ansaitsevat veroprosentti 42%, yli 150 tuhatta 44%, mikä on sinun veroprosenttisi .
Mun on 42% joten kyllä tiedän mitä ja kenelle maksan.
Nyt ei ole kysymys verotuksesta ,,sehän on aina ollut tällaista.
Nyt on kysymys siitä kuka hoitaa yltiöpäisen velan oton kustannukset ja tasapainottaa valtion talouden.
Hyvä palkkaiset kuten esim, minä en tunne mitenkään mitään leikkuria tai muuta joka heikentäisi minun asemaani hallituksen toimien takia.
Nyt on kysymys siitä kenelle laitetaan maksumiehen rooli päälle ja kovasti nyt näyttää siltä, että maksajat löytyvät kansanryhmästä alle 30000€ vuodessa ansaitsevista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mun on 42% joten kyllä tiedän mitä ja kenelle maksan.
Nyt ei ole kysymys verotuksesta ,,sehän on aina ollut tällaista.
Nyt on kysymys siitä kuka hoitaa yltiöpäisen velan oton kustannukset ja tasapainottaa valtion talouden.
Hyvä palkkaiset kuten esim, minä en tunne mitenkään mitään leikkuria tai muuta joka heikentäisi minun asemaani hallituksen toimien takia.
Nyt on kysymys siitä kenelle laitetaan maksumiehen rooli päälle ja kovasti nyt näyttää siltä, että maksajat löytyvät kansanryhmästä alle 30000€ vuodessa ansaitsevista.Tuossa on sellainen asia juuri tuossa alle 30 tuhatta tienaavat. Siihen kuuluu se suurin kansanryhmä ja sieltä saadaan se suurin tuotto korjaamaan näitä tyttöhallituksen virheitä. Rikkaita on suhteessa niin vähän että otettaspa niiltä pois vaikka 60 rosenttia niin ei olisi merkitystä kansantalouteen.
Tämän asian puki sanoiksi nykyinen vallan presidentti viime vuosituhannen lopussa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mun on 42% joten kyllä tiedän mitä ja kenelle maksan.
Nyt ei ole kysymys verotuksesta ,,sehän on aina ollut tällaista.
Nyt on kysymys siitä kuka hoitaa yltiöpäisen velan oton kustannukset ja tasapainottaa valtion talouden.
Hyvä palkkaiset kuten esim, minä en tunne mitenkään mitään leikkuria tai muuta joka heikentäisi minun asemaani hallituksen toimien takia.
Nyt on kysymys siitä kenelle laitetaan maksumiehen rooli päälle ja kovasti nyt näyttää siltä, että maksajat löytyvät kansanryhmästä alle 30000€ vuodessa ansaitsevista.Voe lapsi raukkoo, kysyhän äidiltäsi jos oisi huomannu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mun on 42% joten kyllä tiedän mitä ja kenelle maksan.
Nyt ei ole kysymys verotuksesta ,,sehän on aina ollut tällaista.
Nyt on kysymys siitä kuka hoitaa yltiöpäisen velan oton kustannukset ja tasapainottaa valtion talouden.
Hyvä palkkaiset kuten esim, minä en tunne mitenkään mitään leikkuria tai muuta joka heikentäisi minun asemaani hallituksen toimien takia.
Nyt on kysymys siitä kenelle laitetaan maksumiehen rooli päälle ja kovasti nyt näyttää siltä, että maksajat löytyvät kansanryhmästä alle 30000€ vuodessa ansaitsevista.Hyvin tienaavia on veronmaksajista 5 %, heidän lisäverotuksellako hoidetaan valtionvelkaa ? Suomessa verotetaan nyt jo hyvätuloisia selvästi enemmän kuin muissa Pohjoismaissa.Verotuksesta ollaan aina eri mieltä, Vihreiden Atte Harjanne vaatii yli 13 500 € vuodessa tienaavien eläkeläisten verotuksen kiristämistä 0.5 %:lla,
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä nyt satuile , isotuloisilla nyt jo kova veroprosentti joten kyllä osallistuvat talkoisiin, 88 -150 tuhatta ansaitsevat veroprosentti 42%, yli 150 tuhatta 44%, mikä on sinun veroprosenttisi .
Höpö höpö. Maksoin itse 39,3% veroja noin 125 tonnin tuloista viime vuonna. Ja ihan palkansaajana. Ilman minkäänlaista verosuunnittelua, ihan vaan tavallisella verokortilla. Enemmänkin pystyisi maksamaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpö höpö. Maksoin itse 39,3% veroja noin 125 tonnin tuloista viime vuonna. Ja ihan palkansaajana. Ilman minkäänlaista verosuunnittelua, ihan vaan tavallisella verokortilla. Enemmänkin pystyisi maksamaan.
Valehtelet jos 125 000 oli palkkatuloa, vuonna 2022 tuosta tulosta oli veroprosentti 45.8 %.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpö höpö. Maksoin itse 39,3% veroja noin 125 tonnin tuloista viime vuonna. Ja ihan palkansaajana. Ilman minkäänlaista verosuunnittelua, ihan vaan tavallisella verokortilla. Enemmänkin pystyisi maksamaan.
Maksoit sitten lisäveroa noin 8000 €. 🤣🤣🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpö höpö. Maksoin itse 39,3% veroja noin 125 tonnin tuloista viime vuonna. Ja ihan palkansaajana. Ilman minkäänlaista verosuunnittelua, ihan vaan tavallisella verokortilla. Enemmänkin pystyisi maksamaan.
Ei tavallisesta palkkatulosta kukaan pystykkään mitään verosuunnittelua tekemään, juttusi ovat sellaisia että taidat olla mopopoika.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpö höpö. Maksoin itse 39,3% veroja noin 125 tonnin tuloista viime vuonna. Ja ihan palkansaajana. Ilman minkäänlaista verosuunnittelua, ihan vaan tavallisella verokortilla. Enemmänkin pystyisi maksamaan.
Jokaiselta palkkatyötä tekevältä peritään sama summa samoista hankkeista, 2022 125 000€ tienanneiden veroprosentti oli 45.8 , se sitten eri juttu paljonko vähennyksiä oli ite kullakin on, tiedot helppo tarkistaa Vero.fi kunkin vuodenverolaskurista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvin tienaavia on veronmaksajista 5 %, heidän lisäverotuksellako hoidetaan valtionvelkaa ? Suomessa verotetaan nyt jo hyvätuloisia selvästi enemmän kuin muissa Pohjoismaissa.Verotuksesta ollaan aina eri mieltä, Vihreiden Atte Harjanne vaatii yli 13 500 € vuodessa tienaavien eläkeläisten verotuksen kiristämistä 0.5 %:lla,
Ei ole kysymys tämän 5% kansalaisten ansiotulon veron korotuksista vaan siitä, että he eivät osallistu millään lailla hallituksen ajamaan säästöohjelmaan.
En minäkään osallistu.
Maksan ansiotuloistani 42% veroa ja päälle 29% pääomatulosta.
Nuorempana en ottanut työstäni ansiotuloa ollenkaan vaan palkkioni oli pelkästään pääomatuloa.
Silloin en myöskään maksanut kunnalisveroa koska sitä ei tarvinnut maksaa pääomatulosta.
On olemassa monia keinoja millä tämä 5% porukka saadaan talkoisiin mukaan jos vain halutaan mutta niinhän ei todellakaan käy. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole kysymys tämän 5% kansalaisten ansiotulon veron korotuksista vaan siitä, että he eivät osallistu millään lailla hallituksen ajamaan säästöohjelmaan.
En minäkään osallistu.
Maksan ansiotuloistani 42% veroa ja päälle 29% pääomatulosta.
Nuorempana en ottanut työstäni ansiotuloa ollenkaan vaan palkkioni oli pelkästään pääomatuloa.
Silloin en myöskään maksanut kunnalisveroa koska sitä ei tarvinnut maksaa pääomatulosta.
On olemassa monia keinoja millä tämä 5% porukka saadaan talkoisiin mukaan jos vain halutaan mutta niinhän ei todellakaan käy.Satuilusi vaan jatkuu, mee töihin ja lopeta Kelan kuppaus !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole kysymys tämän 5% kansalaisten ansiotulon veron korotuksista vaan siitä, että he eivät osallistu millään lailla hallituksen ajamaan säästöohjelmaan.
En minäkään osallistu.
Maksan ansiotuloistani 42% veroa ja päälle 29% pääomatulosta.
Nuorempana en ottanut työstäni ansiotuloa ollenkaan vaan palkkioni oli pelkästään pääomatuloa.
Silloin en myöskään maksanut kunnalisveroa koska sitä ei tarvinnut maksaa pääomatulosta.
On olemassa monia keinoja millä tämä 5% porukka saadaan talkoisiin mukaan jos vain halutaan mutta niinhän ei todellakaan käy.Ihan oikein että vähätuloisia rokotetaan maksumiehinä, hehän äänestivät maan johtoon edellisen hallituksen joka järettömästi otti velkaa , maksakoon nyt valinnastaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole kysymys tämän 5% kansalaisten ansiotulon veron korotuksista vaan siitä, että he eivät osallistu millään lailla hallituksen ajamaan säästöohjelmaan.
En minäkään osallistu.
Maksan ansiotuloistani 42% veroa ja päälle 29% pääomatulosta.
Nuorempana en ottanut työstäni ansiotuloa ollenkaan vaan palkkioni oli pelkästään pääomatuloa.
Silloin en myöskään maksanut kunnalisveroa koska sitä ei tarvinnut maksaa pääomatulosta.
On olemassa monia keinoja millä tämä 5% porukka saadaan talkoisiin mukaan jos vain halutaan mutta niinhän ei todellakaan käy.Minä tienaan noin 18 000 vuuessa josta menee 9 % veroa joten eipä oo veron suhteen valittamista koska sehän on olematon, taitaa nuo isotuloset maksaa suurimman osan palveluista joita saan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole kysymys tämän 5% kansalaisten ansiotulon veron korotuksista vaan siitä, että he eivät osallistu millään lailla hallituksen ajamaan säästöohjelmaan.
En minäkään osallistu.
Maksan ansiotuloistani 42% veroa ja päälle 29% pääomatulosta.
Nuorempana en ottanut työstäni ansiotuloa ollenkaan vaan palkkioni oli pelkästään pääomatuloa.
Silloin en myöskään maksanut kunnalisveroa koska sitä ei tarvinnut maksaa pääomatulosta.
On olemassa monia keinoja millä tämä 5% porukka saadaan talkoisiin mukaan jos vain halutaan mutta niinhän ei todellakaan käy.Suomen hyvätuloisia verotetaan selvästi kovemmin kuin muualla Pohjolassa, ei kai heitä haluta muuttamaan maasta pois ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole kysymys tämän 5% kansalaisten ansiotulon veron korotuksista vaan siitä, että he eivät osallistu millään lailla hallituksen ajamaan säästöohjelmaan.
En minäkään osallistu.
Maksan ansiotuloistani 42% veroa ja päälle 29% pääomatulosta.
Nuorempana en ottanut työstäni ansiotuloa ollenkaan vaan palkkioni oli pelkästään pääomatuloa.
Silloin en myöskään maksanut kunnalisveroa koska sitä ei tarvinnut maksaa pääomatulosta.
On olemassa monia keinoja millä tämä 5% porukka saadaan talkoisiin mukaan jos vain halutaan mutta niinhän ei todellakaan käy.Miksi nyt vanhempana siirryit maksamaan ansiotuloveroa ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole kysymys tämän 5% kansalaisten ansiotulon veron korotuksista vaan siitä, että he eivät osallistu millään lailla hallituksen ajamaan säästöohjelmaan.
En minäkään osallistu.
Maksan ansiotuloistani 42% veroa ja päälle 29% pääomatulosta.
Nuorempana en ottanut työstäni ansiotuloa ollenkaan vaan palkkioni oli pelkästään pääomatuloa.
Silloin en myöskään maksanut kunnalisveroa koska sitä ei tarvinnut maksaa pääomatulosta.
On olemassa monia keinoja millä tämä 5% porukka saadaan talkoisiin mukaan jos vain halutaan mutta niinhän ei todellakaan käy.Kaikessa on puolensa, pitää muistaa säästää jos ei nosta ansiotuloa koska pääomatuloista ei kerry eläkettä.
- Anonyymi
Jonkinlaista Robin Hoodia nyt tarvittaisiin, ottaisi rikkailta ja antaisi köyhille.
- Anonyymi
Torimyyjiltä vero ja uskontojen kirppiksiltä siitä saa tuloja uskontolahkot kiertää veroja vetää rahaa lehti kirja kirppis myynnillä. Sen päälle pimeä tai valoisa netti myynti.Huijaavat antamaan heille mökkejä autoja kuulkaa verottomasti myyvät niitä.

Kaikki kirppis myyjät kiertävät lain mukaan veroja.
- Anonyymi
Suoraan kotiin myyvät kalakauppiaat kiertää veron maksun.
- Anonyymi
Pyysi thai-hieronnasta kuittia. En saanut muuta kuin mällin kattoon.
- Anonyymi
Eli kävit homohierojalla ! 🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli kävit homohierojalla ! 🤣
Kyllä sillä ihan aito vitttu tuntui olevan!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä sillä ihan aito vitttu tuntui olevan!
Niinhän susta tuntui ! Ladyboyta ajelit ! 🤣🤣🤣
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit32718Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581341Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491165- 1271028
Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2071000Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä18996Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974- 42899
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk297885- 72875