Sähkön tuotanto Suomessa maksaa 1-3 senttiä kWh!

Maksaa sen en 1-3 senttiä tänäänkin vaikka pörssi hinta on melkein euro. Professori Lund Aalto yliopistosta kertoi tämän MOT ohjelmassa. Sen voi katsoa Areenasta vieläkin. Joten sähkönmyyjät ottivat 33-100 prosentin voiton. Ei kaikki vaan sellaiset sähköyhtiön jotka tuottaa sähköä.
Osa yhtiöistä pelkästään myy sähköä mutta kai nekin vetää ison osan noista älyttömistä voitoista.
Korkea sähkön hinta johtuu siitä että se hinnoitellaan kalliimman tuotanto muodon mukaan elikkä kaasun hinnan mukaan. Suomessa ei tehdä sähköä kaasulla.
Mutta Saksassa ja keskieuroopassa tehdään. Ja siitä johtuen mekin Suomessa maksetaan ylikorkeita hintoja.
5396
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Pörssisähkön hinta huomenna niinus 50 senttiä/kwh.

Äänestä

Alkaa näkyä sähkön hinnoittelussa mihin johtaa tämä epävarman sähkön haaliminen verkkoon. Pörssisähkön hintakin vaihtelee ylös alas säätilan mukaan. nollasta euroon kilovattitunnilta. Tämä vuodenaika, kun on tuuleton pakkassää, eikä hyrrät pyöri, aurinkokaan auta, kun paneelitkin on lumen alla ja päivän pituuskin viitisen tuntia, viherapu turhan pientä. Täytyy taas sanoa, että ennen oli sähkön tuotanto ja saanti paljon varmempaa.

Äänestä
  • Sähköntuottajat oivalsivat sen Graalinmaljan, jolla voi tahkota RAHAA. Rahastahan tässä on loppupeleissä eli Bisneksestä kysymys..! Ja Pörssisähköllä sitä Rahaa voi keinotella surutta, ja Kuluttaja maksaa kiltisti, kun on pakko!! Ja Asiakkaat kun siirtyy Sopimushintoihin, sielläkin voidaan nyt surutta kiskoa korkeampia Kilowatti hintoja. Minunkin Sopimushinta tuplasi sähkönhinnan edelliseen sopimukseen nähden!!!!

    Äänestä

Meillä edellinen sähkön sopimushinta oli 4.79 senttiä kwh, nyt 8.49 senttiä kwh. Atomivoimalatkaan eivät näytä olevan varmoja sähköntuottajia, kun on seurannut Olkiluoto kolmosen taivalta, saivat lopulta edes valmiiksi. Pörssisähkön hintaennuste talven ajalle on tällä hetkellä hyytävä.

Äänestä
  • Sopii kysyä, että miksi nyt yhtä-äkkiä Sähkönhinnat alkoivat noin voimakkaasti elää? Kymmeniä vuosia on ollut tasaista ja rauhallista Sähkönhinnoissa, niin miksi nyt ei??

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Maksaa sen en 1-3 senttiä tänäänkin vaikka pörssi hinta on melkein euro. Professori Lund Aalto yliopistosta kertoi tämän MOT ohjelmassa. Sen voi katsoa Areenasta vieläkin. Joten sähkönmyyjät ottivat 33-100 prosentin voiton. Ei kaikki vaan sellaiset sähköyhtiön jotka tuottaa sähköä.
Osa yhtiöistä pelkästään myy sähköä mutta kai nekin vetää ison osan noista älyttömistä voitoista.
Korkea sähkön hinta johtuu siitä että se hinnoitellaan kalliimman tuotanto muodon mukaan elikkä kaasun hinnan mukaan. Suomessa ei tehdä sähköä kaasulla.
Mutta Saksassa ja keskieuroopassa tehdään. Ja siitä johtuen mekin Suomessa maksetaan ylikorkeita hintoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu