Lahti 26.12.1996

Anonyymi-ap

On jäänyt mieleen kaivelemaan tämä tapaus jossa pelatuslaitos sai synninpäästön
vaikka teki solkenaan virheitä aiheuttaen nuoren tytön kuoleman.Tuupertuneen naisen pelastamiseksi ei ollut mitään tehtävissä se on fakta mutta 13-vuotiaan tytön olisi voinut helposti pelastaa.Tätä mieltä olimyös eräs jenkkipalopäällikkö jonka kanssa tapauksesta keskustelin noin puoli vuotta tapahtuneen jälkeen.
Jenkeissä tämän kaltaiset pelastusoperaatiot ovat arkipäivää ja palopäällikö kertoi niissä onnistuneen toistaiseksi 100%:ti.
Jenkkipalopäällikkö ihmetteli miten suomessa on voitu möhliä näin perusteellisesti normaali pelastustilanne ottaen huomioon suomen hyvän maineen pelastustehtävissä (tuohon asti).
Sanoin silloin heti tuoreeltaan että olisi pitänyt kasata talojen asuntojen patjoista
hyppytyyny mitä ei lahden pelastuslaitoksella ollut käytössä.Tyttö olisi voitu pelastaa ilman näitä katastrofaalisia virheitä.
Tätä mieltä oli myös onnettomuustutkijalautakunta.
Tiettävästi operaatiosta vastaaville ei tullut mitään sanktioita.Korjatkaa jos olen väärässä.

Miksi nostan tämän tapauksen esille nyt.Haluan kunnioittaa tämän menehtyneen tytön muistoa.
Ilman Lahden pelastuslaitoksen täydellistä tunarointia mitä tulee tämän tytön pelastamiseen tyttö olisi selvinnyt palosta hengissä.
On hyvä muistaa että pelastuslaitos möhli siloin ihan perusteellisesti.Tämä on fakta.

https://pelastustieto.fi/wp-content/uploads/1996/12/Arkisto_1997_1_3_Lahti_kerrostalopalo.pdf

13

452
Äänestä

Vastaukset
Anonyymi (
Kirjaudu
/
Rekisteröidy
)
5000
Anonyymi
2023-10-24 22:18:29

Oletko sen autonromun laittomalle paikalle pelastustielle jättänyt joka esti pelastustyötä ja aiheutti suuren viivästyksen toimiin vai muutenko "omatunto kolkuttaa"??
Äänestä

Anonyymi
2023-10-27 02:13:47

No en ole.Ihmetyttää yhä miksi Lahden pelasatuslaitosta ei ole myöntänyt näitä möhlimisisiään
jonka takia tämä tyttö kuoli.
Äänestä

Anonyymi
2023-10-27 09:52:51

lahden pelastuslaitos on täynnä puupäitä,paloautoilla ajetaa lounaalle ja muutenkin ajellaan ympäri kaupunkia,miksi..... eikö tulisi halvemmaksi perustaa asemille ruokala ,kun ajella isoilla autoilla lounaalle.
Äänestä

Anonyymi
2023-10-27 10:30:20

Tuo ensimmäinen on totta ja lisättäköön vielä että ylimielisiäkin ovat ja luulevat olevansa Jumalasta seuraavia. Tekevät kuitenkin hyvää työtä
Asemalla on keittiö ja ruokailutilat jossa tekevät iltaisin ruokaa itselleen.
Äänestä

Anonyymi
2023-10-29 00:57:27

Tuo aika siitä kun ensimmäiset yksiköt ovat olleet kohteessa sammutuksen alkamiseen on ollut 20 minuuttia.20 minuuttia on tulipalossa ikuisuus eli aivan liian pitkä aika.Ilmeisesti savusukeltajat joiden tarkoitus on ollut aloittaa sammuttaminen ovatkin alkaneet pelastaa portaikossa olleita
ihmisiä.Sinänsä oikeaa toimintaa mutta yhden sammutusparin olisi pitänyt aloittaa sammuttaminen heti.Palo on saanut edetä vapaasti.
Siinäkin on tehty paha virhe.Jokainen palomies on tiennyt missä kohtaa takaiskuventtiili autossa sijaitsee ja että
on hyvin todennäköistä että se rikkoontuu kun sillä kohtaa aletaan työntää autoa.Itse venttiili ei rikkoontunut
vaan letku.Auton siirtämiseksi paloautolla oli palomestarin lisäksi käskyttämässä poliisi.Poliisin olisi pitänyt
olla kokonaan puuttumatta tähän tilanteeseen.
Siellähän oli joku talon asukas näyttänyt mihin kohtaa puomitikasauto kannattaa ajaa.Samaan paikkaan olisi
auto pitänyt ajaa tutkijoidenkin mukaan.Voi vain kuvitella ettei pelastusammattilaiset suinkaan kuuntele tavallisen kansalaisen
antamia ohjeita.Olisihan se kiusallista kun seuraavan päivän lehdessä lukisi sivullinen antoi neuvoja palomiehille.
Se olisi paha kolaus ammattiylpeydelle.Talon sisällä olevat pelastajat eivät olleet tienneet koko operaation aikana
että tyttö oli ollut parvekkeella.Viesti ei ollut mennyt perille maassa olleelta palomieheltä joka oli nähnyt tytön parvekkeella.
Viesti ei mennyt perille vaikka se toistettiin.Puhelimien toimivuudessa oli ollut häikkää jo pidemmän aikaa eikä tähän ollut
saatu parannusta.
Tasanteelle kuollut nainen laitettiin hissiin menemään alas ja tästä ilmoitettiin.Kuittausta ei kuitenkaan kuulunut ja nainen
jäi hissiin.Nainen löydettiin myöhemmin.
Palopäällikkö oli kehunut miestensä toimintaa loistavaksi.Toki hän oli varmaankin tarkoittanut niitä portaikosta pelastamisia.
Muilta osin pelastajien toiminnan kehumiseen ei ollut mitään perustetta.
Tytön pelastaminen ryssittiin aivan perusteellisesti.Suomen valtio on vastuussa tämän tytön kuolemasta.Tyttö olisi ollut helposti pelastettavissa ilman näitä katastrofaalisia virheitä.
Kuka tutki tämän tytön kuoleman? Sen tutki Suomen valtio joka oli vastuussa tytön kuolemasta ja joka aiheutti tytön kuoleman.
Näin simppeliä se on kun Suomen perustuslaillisessa tasavallassa tutkitaan valtion aiheuttamia virheitä.Näille valtion aiheuttamille virheille
ei jostakin kumman syystä koskaan löydetä syyllistä vakavissakaan onnettomuuksissa kuten

3

119
Äänestä

1

168

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Sannan kirja USA:n bestseller!

        "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
        Maailman menoa
        144
        11263
      2. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

        Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
        Yrittäjyys
        157
        10371
      3. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

        ...ei tykänny Sanna Marinista
        Maailman menoa
        27
        8053
      4. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

        Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
        Maailman menoa
        197
        6598
      5. Metsäalan rikolliset

        Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
        Sotkamo
        54
        5769
      6. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

        Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
        Ikävä
        88
        5238
      7. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

        Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
        Maailman menoa
        158
        4493
      8. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

        Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
        Maailman menoa
        31
        4286
      9. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

        Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
        Maailman menoa
        81
        4132
      10. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

        Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
        Maailman menoa
        138
        3682
      Aihe