Petteri Orpon hallituksen päätöksentekokyky on joutunut meneillään ja vasta alussa olevan itäraja kriisin myötä poikkeuksellisen kovaan testiin.
Panoksena kansallinen turvallisuus ja kaikki vastuu sen säilymisestä on nyt Orvon hallituksella. Tällä hetkellä siirtolaisia virtaa Suomeen noin 50-100 henkeä päivässä mutta Venäjän puolella on sanottu odottavan noin 10-100 miljoonaa paperitonta siirtolaista jotka kelien sallittua ovat valmiina ryntäämään metsien kautta Suomeen.
Huolestuttavaa on että meillä on hallitus joka sen sijaan että olisi toiminut on pelkästään käyttänyt aikansa Venäjän motiiveja ja reaktioita arvuutellen. Petteri Orvon hallituksen toimet ovat tähän mennessä itärajan kriisissä osoittaneet suurta ammattitaidottomuutta ja tässä asiassa ammattitaidottomien päättäjien toiminta voi johtaa kansalaisten turvallisuuden vaarantumiseen.
Naton jäsenyyden piti tuoda Suomelle turvallisuutta ja vakautta. Ei tuonut, toi epävakauden ja turvattomuuden.
Naton jäsenyys toi epävakauden ja turvattomuuden Suomeen
16
355
Vastaukset
- Anonyymi
Tähän on ratkaisu, jonka Pekka Haavisto presidenttiehdokkaana jo sanoi: onhan meillä puolustusvoimat. Ennenkin ryssä on pysäytetty ja nyt selustan turvaa Nato.
- Anonyymi
Natosta ei ole mihinkään. Pelkkä paperitiikeri.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Natosta ei ole mihinkään. Pelkkä paperitiikeri.
Uutisissa oli että menee 5-7 vuotta ennen kuin nato on valmis sotimaan Venäjän kanssa. TÄH!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uutisissa oli että menee 5-7 vuotta ennen kuin nato on valmis sotimaan Venäjän kanssa. TÄH!
Luulin että NATO on vahva! V*ttu mitä pelleilyä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luulin että NATO on vahva! V*ttu mitä pelleilyä
Nato on puolustusliitto, jolle neukuilla ei ole minkäänlaisia sotilaallisia mahdollisuuksia. Siispä ryssä valtaa Suomen siviilitoimin murentamalla yhteiskunnan. Olet osa ryssän hybridivaikuttamista, tiesitkö?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nato on puolustusliitto, jolle neukuilla ei ole minkäänlaisia sotilaallisia mahdollisuuksia. Siispä ryssä valtaa Suomen siviilitoimin murentamalla yhteiskunnan. Olet osa ryssän hybridivaikuttamista, tiesitkö?
🤣🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
🤣🤣
Vai puolustusliitto🤣🤣🤣
- Anonyymi
Sotilasliitto Natolla tuskin löytyy mitään järjellisiä auttamiskeinoja meneillä olevaan itärajan kriisiin tai muuhunkaan Venäjän hybridivaikuttamiseen ja mikäli Suomi sitä apuun parkuisi Nato saataisiin vaan näyttämään paperitiikeriltä, josta Suomi on turhaan hakenut turvaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uutisissa oli että menee 5-7 vuotta ennen kuin nato on valmis sotimaan Venäjän kanssa. TÄH!
Tarkoitti varmaan toisinpäin eli että Venäjällä menee Ukrainan sodan jälkeen 5-7 vuotta kasata armeijansa jolla voisi sotia Natoa vastaan.
Toki Kiinan ja Pohjois korean myötävaikutuksella se voi myös onnistua paljon lyhemmässä aikataulussa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nato on puolustusliitto, jolle neukuilla ei ole minkäänlaisia sotilaallisia mahdollisuuksia. Siispä ryssä valtaa Suomen siviilitoimin murentamalla yhteiskunnan. Olet osa ryssän hybridivaikuttamista, tiesitkö?
Mikäli tosiasioiden tunnustaminen on Venäjän hybridivaikuttamista niin sitten kait minä olen osa heidän hybridivaikuttamistaan.
Puolustusliito joka viime kuussa harjoitteli omassa ydinaseharjoituksessaan ydiniskua Venäjälle.
Näyttää ihan siltä että tämä sinun puolustusliittosi Nato oikein haluaa sotia Venäjää vastaan ja mikä parempaa heille jos likaisen työn hoitavat muut sen puolesta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sotilasliitto Natolla tuskin löytyy mitään järjellisiä auttamiskeinoja meneillä olevaan itärajan kriisiin tai muuhunkaan Venäjän hybridivaikuttamiseen ja mikäli Suomi sitä apuun parkuisi Nato saataisiin vaan näyttämään paperitiikeriltä, josta Suomi on turhaan hakenut turvaa.
Höpö höpö. Natoon liittyminen oli oikea päätös joka olisi pitänyt tehdä kymmenen vuotta sitten. Ja myös kunnon raja aita itärajalle . Ei itäiseen rajanaapuriin voi enää luottaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vai puolustusliitto🤣🤣🤣
Ota lääkkeesi, Olga-Vasili.
- Anonyymi
Kylläpä nuo kaikki puolueet oppositiota myöten olivat kurkku suorana huutamassa Naton puoleen kun asiaa käytiin läpi, tämä minua ainakin kummastutti ettei vastaääniä juuri kuulunut mistään. Vähän sama asia kun joku agenda on käynnissä, joka ikinen (valta)media suoltaa samaa propagandaa, eikä juuri vasta-argumentteja näy missään, eli ohjattua toimintaa (iso rahan taholta).
- Anonyymi
Mitenkä se Nato jäsenyys tähän vaikuttaa, kun Putin tuuppasi jo pari tuhatta tulijaa tänne, vaikka silloin ei oltu Natossa.
- Anonyymi
Nato jäsenyys rauhoittaa ja panee vladimirinkin miettimään , kannataako koetella Nato puolustusliiton voimaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.62473- 1161648
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361386Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1601223- 1411193
- 521125
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1061081- 571071
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.116966Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46949