Stanfordin yliopisto on yksi maailman arvostetuimmista yliopistoista. Marraskuun 18 & 19 viikonloppuna Stanfordiin oli kokoontunut parisataa ufo ilmiön asiantuntijaa pohtimaan kuinka kertoa ihmisille ufojen olemassaolosta aiheuttamatta paniikkia.
Video on saksankielinen, mutta asetuksista löytyy automaattikäännös monille eri kielille.
https://www.youtube.com/watch?v=eww1Q4u92BE
Kokoontumisessa perustettiin järjestö suunnittelemaan ja toteuttamaan ufopaljastus. Kyseessä on siviilimaailman projekti joten voimme odottaa paljastuksen myös tapahtuvan.
Stanfordin yliopistossa kokoonnuttiin suunnittelemaan ufopaljastusta
18
348
Vastaukset
- Anonyymi
Se, että huuharit kokoontuvat arvostetun yliopiston tiloissa, ei tee huuhaasta yhtään uskottavampaa.
- Anonyymi
Stanfordissa perustetun järjestön nettisivut
https://thesolfoundation.org/ - Anonyymi
Ei ufojen olemassa olemisesta kertominen synnytä paniikkia. Orson Wellesin radiokuunnelman aikana tilanne oli toisenlainen, koska marsilaisten kerrottiin hyökänneen tälle planeetalle. Scifiviihde, jossa marsilaiset olivat uhkana, oli siihen aikaan suosittua.
Kyse ei ole siitä synnyttääkö paniikkia, vaan siitä että kuinka paljon se aiheuttaa muutoksia, suoranaisia vaikutuksia ja pidempiaikaisia vaikutuksia.
Synnyttää myös paniikkia, mutta vaikea arvioida paljonko. Paniikinhan ei pitäisi ketään tappaa, mutta se voi tehdä monta muuta asiaa.
Se on viisasta pohdintaa, että miten asia tulisi esittää. Todistettua selkeää uhkaa ei ilmeisesti ole havaittu alienien taholta, joten asia pitäisi esittää niin että seuraamme tilannetta ja jatketaan kuten ennenkin.
Jos jokin taho syystä tai syyttä alkaisi lietsomaan paniikkia, niin se olisi katastrofi monin paikoin. Hamstraamista, aseistautumista, ryöstelyä, vainoharhaisuutta, jakautumista eri leireihin, jengiytymistä jne.
Jos asia esitettäisiin shokeeraavalla tavalla, moniko menisi seuraavana aamuna töihin tai veisi lapsensa kouluun? Ei juuri kukaan. Kaikki jäisi kotiin seuraamaan tiedotusvälineitä ja pohtimaan omaa tilannettaan.
Maailmantalous on hauras, siihen on syynä pienen eliitin vallanhimo ja ahneus. Jos rahvaan parissa tapahtuisi edes muutaman prosentin lamaantuminen, se tietäisi valtavaa lamaa ja nälänhätää, jota pahentaisi ne maailmanlopun odottajat ja saarnaajat.
Siksipä se esiintulo on tehtävä tieteen näkökulmasta pelkkiä kylmiä faktoja tarkastellen, ilman mitään ylimääräistä hötkyilyä.
Olisi melkoista hölmöläisen hommaa alkaa teurastaa toisiamme sen takia että itsestäänselvä totuus paljastuu.- Anonyymi
HeIIäkoukku kirjoitti:

Olisi melkoista hölmöläisen hommaa alkaa teurastaa toisiamme sen takia että itsestäänselvä totuus paljastuu."Todistettua selkeää uhkaa ei ilmeisesti ole havaittu alienien taholta"
Tästä on ollut sinun kanssasi useampaan kertaan keskustelua, mutta toistetaanpa. Tietovuotaja David Gruschin mukaan jotkut vieraan elämänmuodon edustajat eivät näytä olevan ystävällisiä ihmistä kohtaan. Hän ei tosin puhu alieneista, vaan ei-inhimillisestä älykkyydestä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Todistettua selkeää uhkaa ei ilmeisesti ole havaittu alienien taholta"
Tästä on ollut sinun kanssasi useampaan kertaan keskustelua, mutta toistetaanpa. Tietovuotaja David Gruschin mukaan jotkut vieraan elämänmuodon edustajat eivät näytä olevan ystävällisiä ihmistä kohtaan. Hän ei tosin puhu alieneista, vaan ei-inhimillisestä älykkyydestä.Kaikenlaisia se leipä elättääkin :)
- Anonyymi
Huuhaa tekee kauppansa. Se ny vaa on pelkkää kuvitelmaa et tässä maailmankaikkeudessa olisi mitää vastaavaa elollista / älyllistä elämää kuten maapallolla on.
Ja tuohon " älylliseen" voi suhtautua melko varauksella kun ihminen ei kehity vaikka tekniikka ja osaaminen kehittyy. - Anonyymi
Solfoundationin nettisivuilla kirjoitettiin että he aikovat kirjoittaa Euroopan Unionin alustavan UAP Politiikan. Minun mielestäni tämä tarkoittaa että Solfoundation lähettää EU maiden hallituksille kyselyn ufoista ja avaruuselämästä.
Kirjoittelun aihetta iltapäivälehdille, epäilemättä!Jos Euroopan Unioni välittää itsemääräämisoikeudestaan ja identiteetistään, se tekee päätöksiään myös itsenäisesti siitä mitä se päättää tehdä ja sanoa.
Kuten monet puolustusvoimien sotilasviranomaiset, tiedustelupalvelujen syväkurkut ja muut virkamiehet asiantuntijoineen ovat todenneet, niin USA katsoo että sillä on etuoikeus ja yksinoikeus koko ufotutkimukseen ja varsinkin ufocrasheihin / materiaaliin.
Kaikki ymmärtää sen valtavan potentiaalin, joka piilee meitä kenties miljoonavuotta edistyneemmässä teknologiassa.
USA:ssa suurin pelko onkin että jokin Aasian "vihollismaa" saisi tässä etulyöntiaseman. Euroopastahan ei ole USA:lle mitään ongelmaa kun he voivat komentaa Eurooppaa kuin nöyrää alamaista konsanaan eikä kukaan sano vastaan.
Veikkaankin että jos Euroopassa jotakin meinataan paljastella, niin se tapahtuu vain USA:n luvalla. Muuten tulee uhkauksia, kauppa- ja taloussaartoa, sakkoja ja sanktioita, tarvittaessa jopa miehitystä.
Myötämieliset ja anteliaat johtajat palkitaan virkoihin ja heitä kehutaan taitaviksi johtajiksi kauniissa kuvissa TIME- lehden kannessa.
Kaikkein syvimpään kumartaneet suurlahjoittajat ja oman maansa myyjät nostetaan jopa tohtoriksi saakka, kuten kävi eräälle Sokoksen lahjattomalle kosmetiikkamyyjälle kuluneena vuonna. "Katso kuvat", lukee otsikossa ja We are the world, we are the children kuuluu ilosanoma.- Anonyymi
HeIIäkoukku kirjoitti:
Jos Euroopan Unioni välittää itsemääräämisoikeudestaan ja identiteetistään, se tekee päätöksiään myös itsenäisesti siitä mitä se päättää tehdä ja sanoa.
Kuten monet puolustusvoimien sotilasviranomaiset, tiedustelupalvelujen syväkurkut ja muut virkamiehet asiantuntijoineen ovat todenneet, niin USA katsoo että sillä on etuoikeus ja yksinoikeus koko ufotutkimukseen ja varsinkin ufocrasheihin / materiaaliin.
Kaikki ymmärtää sen valtavan potentiaalin, joka piilee meitä kenties miljoonavuotta edistyneemmässä teknologiassa.
USA:ssa suurin pelko onkin että jokin Aasian "vihollismaa" saisi tässä etulyöntiaseman. Euroopastahan ei ole USA:lle mitään ongelmaa kun he voivat komentaa Eurooppaa kuin nöyrää alamaista konsanaan eikä kukaan sano vastaan.
Veikkaankin että jos Euroopassa jotakin meinataan paljastella, niin se tapahtuu vain USA:n luvalla. Muuten tulee uhkauksia, kauppa- ja taloussaartoa, sakkoja ja sanktioita, tarvittaessa jopa miehitystä.
Myötämieliset ja anteliaat johtajat palkitaan virkoihin ja heitä kehutaan taitaviksi johtajiksi kauniissa kuvissa TIME- lehden kannessa.
Kaikkein syvimpään kumartaneet suurlahjoittajat ja oman maansa myyjät nostetaan jopa tohtoriksi saakka, kuten kävi eräälle Sokoksen lahjattomalle kosmetiikkamyyjälle kuluneena vuonna. "Katso kuvat", lukee otsikossa ja We are the world, we are the children kuuluu ilosanoma.Solfoundationin sivuilla ei kerrota onko EU pyytänyt heitä kirjoittamaan kyseisen UAP politiikan vai onko Solfoundation ominpäin aktiivinen tässä asiassa. Voisin kuvitella että EU UAP politiikan kirjoittaminen on järjestön eurooppalaisten jäsenten ajatus.
Solfoundationin jäsenkunta on kansainvälinen. Stanford sijaintipaikkana johtuu yksinkertaisesti siitä että toinen perustajista, Garry Nolan, on tällä hetkellä töissä siellä. - Anonyymi
HeIIäkoukku kirjoitti:
Jos Euroopan Unioni välittää itsemääräämisoikeudestaan ja identiteetistään, se tekee päätöksiään myös itsenäisesti siitä mitä se päättää tehdä ja sanoa.
Kuten monet puolustusvoimien sotilasviranomaiset, tiedustelupalvelujen syväkurkut ja muut virkamiehet asiantuntijoineen ovat todenneet, niin USA katsoo että sillä on etuoikeus ja yksinoikeus koko ufotutkimukseen ja varsinkin ufocrasheihin / materiaaliin.
Kaikki ymmärtää sen valtavan potentiaalin, joka piilee meitä kenties miljoonavuotta edistyneemmässä teknologiassa.
USA:ssa suurin pelko onkin että jokin Aasian "vihollismaa" saisi tässä etulyöntiaseman. Euroopastahan ei ole USA:lle mitään ongelmaa kun he voivat komentaa Eurooppaa kuin nöyrää alamaista konsanaan eikä kukaan sano vastaan.
Veikkaankin että jos Euroopassa jotakin meinataan paljastella, niin se tapahtuu vain USA:n luvalla. Muuten tulee uhkauksia, kauppa- ja taloussaartoa, sakkoja ja sanktioita, tarvittaessa jopa miehitystä.
Myötämieliset ja anteliaat johtajat palkitaan virkoihin ja heitä kehutaan taitaviksi johtajiksi kauniissa kuvissa TIME- lehden kannessa.
Kaikkein syvimpään kumartaneet suurlahjoittajat ja oman maansa myyjät nostetaan jopa tohtoriksi saakka, kuten kävi eräälle Sokoksen lahjattomalle kosmetiikkamyyjälle kuluneena vuonna. "Katso kuvat", lukee otsikossa ja We are the world, we are the children kuuluu ilosanoma."Kuten monet puolustusvoimien sotilasviranomaiset, tiedustelupalvelujen syväkurkut ja muut virkamiehet asiantuntijoineen ovat todenneet, niin USA katsoo että sillä on etuoikeus ja yksinoikeus koko ufotutkimukseen ja varsinkin ufocrasheihin / materiaaliin."
Tuo on silkkaa huuhaan levittämistä jo sen perusteella että vaikkapa Kiina, Venäjä tai Intia ovat tehneet jo vuosikymmeniä omaa ufotutkimustaan, mihin muun muassa tietovuotaja David Grusch viittaa. Etkö sinä ole tutustunut lainkaan hänen sanomisiinsa?
"USA:ssa suurin pelko onkin että jokin Aasian "vihollismaa" saisi tässä etulyöntiaseman."
Kelle tahansa tervejärkiselle, paitsi tietysti kaltaisellesi länttä vihaavalle putinistille, on suuri pelko se jos Kiinan ja Venäjän kaltaiset diktatuurit saisivat yliotteen maailmassa.
Mitähän "hauskaa" kommunistidiktaattori Xi Jinpingin totaalinen valta maailmassa saisikaan aikaan, siinä lienee kainuulaiselle päälle liian paljon puntaroitavaa?
- Anonyymi
Aina miettivät seurauksia, tuleeko paniikkia tai tms. Minä mietin milloin ne avaruusolennot paljastetaan.
- Anonyymi
Jaa, mielenkiiintoista! Montakohan vuotta ovat siellä istuneet kun ei ole tuloksia vielä näkynyt?
Yhtäkin jeppeä ovat odotelleet yli 200 vuotta vai oliko peräti 2000? Eihä teistä lestoista voi olla mistään varma.- Anonyymi
Kyllä Lapuan koukku ainakin melkein tiesi ilman suunnat suurinpirtein joskus 25-35 vuotta sitten. Tosin aikaa jo mennyt kun äijän viimeksi nähnyt.
- Anonyymi
En tiedä lestoista mutta kyllä, olet oikeassa , ei ole yhtä jeppeäkään näkynyt, saati sitten ulkoavaruuden olioitakaan....
- Anonyymi
Vuodet edessä,
takana vasta päiviä.
Hätäinen selaus
erehdytti.
- Anonyymi
Vuosikymmeniä on ollut varsinkin pylväissä teksti, jeesus tulee pian. Samaa hörhöt toistaa vuosikymmenestä toiseen, ET tulee pian.... saas nähä....
- Anonyymi
Jessien uskon voi vaivalloisesti ymmärtää sillä perusteella että heille on jankutettu ja uskoteltu yli 2000 vuotta yhtä ja samaa asiaa mutta ilman todisteita. Nämä uususkisufikset sen sijaan ovat olleet löytävinään oman ilmestyksenä vasta alle sata vuotta sitten ja yrittävät työntää uskoaan samalla tavalla kaikille ainakin omassa maassamme! Joten voimme hyvällä syyllä nauraa heidän typeryydelleen kehittymättömyydelleensä. Tästähän on oikein hyvä varsinainen esimerkkikin sivustolla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1233982Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3142049Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481811- 1051727
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21710IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4391661Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4431518Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441266MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar531252Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4401218