Thaimaassa yli 40 kertaa

Anonyymi-ap

Myös 3 kuukauden jaksoja. Voin, kertoa että en vieläkään tunne Thaimaata hyvin. Kaiken kaikkiaan noin yhtäjaksoisesti vähintään yli 4 vuotta. Nyt olen asunut 5 vuotta Kambodzassa parissa kaupungissa ja käynyt aika monessa paikassa. Nyt tiedän jotakin täältä.

Tällä palstalla on mestareita on takki levällään lentäviä vajakkeja, jotka on käynyt Thaimaassa kerran tai kaksi turisti viisumilla. . . Ei ole näkynyt vaimon/itse/oppaan tekemiä aamiaisia. Itse mietin, että Filippiineille. Ei sinne riitä viikon tai kuukauden matka. Puhutaan yli vuoden oleskelusta, että jotain edes alkaa hahmottua. Aikoinaan minä laitoin kuvia faceen Pattayalta ja moni poika ei edes tiennyt, että nämä kuvat on Pattayalta. . .

Minua aina naurattaa, kun joku puhuu Pattayasta tai vaikka Kampotista tai Siem Reapista tai Phnom Penhistä parin päivän tai viikon jälkeen. Sen tiedän, että Palavan island en kovin äkkiä mene Filippiineillä, kuten en mene Thaimaassa Phukettiinkaan ja vielä kauempana pysyn 5 tähden hotelleista. . . Mitä helvetxx minä niissä tekisin. Vielä vähemmän, että olisin kuin Vajakki ja kulkisin leijona riipus ja Suomen lippu päässä Pattayalla. Lisäksi vielä Ferrarilla köyhien edessä menisin syömään.

Sen vuoksi juuri suunnittelen muuttoa kokonaan Filippiineille ja vuokraan se sieltä asunnon ja ostan moton. Sitten katselen vuoden ainakin ympäristö ja sitten voin tietää jo vähän. Näin, se on tehtävä tai se menee muuten plörinäksi. Otettava selvää asioista ensin, niin viisumeita, kuin keskeisistä paikoista, joka näyttää olevan Cebu Island.

Palataan ei lienevät kokemusta paikasta, joten turha kysymys.

13

251

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mitähän jos opettelisit yhdyssanojen käytön ja vasta sitten satuilisit tänne.

      • Anonyymi

        Pyyhi sinä poika vain lunta perseesexx. Kyllä kolhoosissa valtio tietää... Lue poika vain niitä.

        Kyllä kotiläksyt on aina tehtävä. Oli kysymys kaupasta tai muutosta. Jostain se on alettava tutkimaan Filippiinejä. Pattayalla viikon tai kuukauden turistimatka Suomi-baareissa ei vaadi paljoa.


      • Anonyymi

        Mikä on olosi vajakki?


    • Anonyymi

      Alkoi maa polttaa jalkojen alla kun vouti löysi ruokkojaan pakoilleen miehenpuolikkaan Kampotista, äkkiä toiseen maahan. Pako jatkuu, eikä edes jeesus pelasta.

      • Anonyymi

        Eihän mittari etsi ketään mistään, ainoastaan pankkitilit velalliselta tyhjennetään... luuletko että ne lähtevät jostain Kampotista ketään hakemaan, mihinkään... Valtio on laiska perimään, helpoimmat perintätoimet kelpaavat.. kokemusasiantuntija 2010 kertoo kohta enemmän


    • Anonyymi

      Lunta perseesexx poijat . . . Vituttaako olla Suomessa. . . Eikö raha riitä edes viikon matkaan.

      Me täällä elämme vapaaherroina maailmalla. . . Parman poikaa syödään ja olutkin on aika halpaa. Kesä ja rannat ja yläosattomat . . .

    • Anonyymi

      Ei maata opi tuntemaan vaikka siellä ikänsä asuisi. Ellei ota tutustumista oikein työstä.
      Itselle Suomi on täysin tuntematon maa muutamaa kaupunkia ja ne yhdistävää motaria lukuunottamatta. LIsäksi kesämökkikunta on joten kuten tullut tutuksi 20 vuodessa.

    • Anonyymi

      Jos ei tästä jo jokainen tajua että Tapsa on Pasasen mielikuvituskaveri niin sitten ei mistään. Puhelee mittareista ja Kympin kaljuista ihan samalla tapaa ja kännissä kuin käenpoikanen. Tapsa on Pasasen haavekuva siitä vapaaherrasta joka palaa Hankasalmelta tropiikkiin sellaiseen maahan jossa olisi varaa elää yksin pikkuisella eläkkeellä ja johon olisi mahdollisuus mennä ilman kalliita vakuutuksia ja kenties löytää ilmainen rakkaus.

    • Anonyymi

      Thaimaassa kävin jo v.89 ensimmäisen kerran, ei mitään sen ihmeellisempää, ajat muuttuneet samoin kiinnostuksen kohteet matkailun kohteet. Satunnaisesti tulee käytyä 2 vuoden välein ,nykyään enimmäkseen phuketissa. Mikään paratiisi se ei kuitenkaan ole. Aikaansa kutakin.

      • Anonyymi

        Tosi uskottavaa hankasalmen pellehermanni. Pakomatkasi Thaimaan surkeimpaan eläkekohteeseen Huahiniin epäonnistui ja päätyi maitojunaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tosi uskottavaa hankasalmen pellehermanni. Pakomatkasi Thaimaan surkeimpaan eläkekohteeseen Huahiniin epäonnistui ja päätyi maitojunaan.

        Kun sinut lempataan intistä pihalle kuukauden kuluttua, mielenterveytesi takia, voidaan puhua maitojunasta,...


    • Anonyymi

      Jännä kuinka poistui tietty epäilyni.

    • Anonyymi

      Kirjoittelet aivan asiaa mutta parhaat Thaimaan asiantutijat löytyvät kahden viikon matkalaisista, jotka asuvat hotelleissa ja viettävät aikaansa baareissa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      6
      2473
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1658
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1396
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      162
      1236
    5. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      143
      1199
    6. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1135
    7. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      106
      1082
    8. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1071
    9. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      116
      1026
    10. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      949
    Aihe