Oltiin töissä molemmat. Siitä lähtien olen sinua ajatellut. Mutta aikaa on mennyt, silti aina joskus sinua vieläkin muistelen. Toivoisin, että saisin sen ajan takaisin. Mietin, että olisin voinut toimia innokkaammin, kuin silloin toimin. Sinä jäit mieleeni. m>n
Rakastuin sinuun nainen heti. Silloin en voinut näyttää tunteitani.
Anonyymi-ap
4225
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jos olet V llä alkava niin minäkin suhun. Ei ole hetkeen nähty
Kuinka kauan aikaa noista hetkistä on? Milloin olette viimeksi olleet jollain tavalla yhteydessä?
Vuosia. Emme ole nähneet sen jälkeen kuin yhden kerran, siksi kirjoitin. Aloittajamies.
Kiitos vastauksesta. Omalla kohdallani työtoveruudesta on jo vuosia aikaa, mutta näimme sen jälkeen joitain kertoja. Noistakin ajoista on kuitenkin kulunut jo useampia vuosia.