Suomi aloitti rokotukset liian myöhään

Mikä on taho myöhästymisen takana ? Johtuuko se siitä, että hallituksessa
on rokotevastainen puolue vai onko PS:n asenne rokotuksiin muuttunut ?

”Olen hämmentynyt ja pettynyt siitä, että perussuomalaiset on julistautunut rokotevastaiseksi puolueeksi. Tämä oli aika kova ulostulo teiltä”, sanoi elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk) perussuomalaisten puheenvuorojen
jälkeen pari vuotta sitten.

Korona-asiantuntija ja biologi toteaa (HS 25.11.2023) että "kuolleisuutta
ja sairastamista olisi voitu välttää paremmalla rokotusten ajoituksella.
Suomessa on siirrytty paniikkivaiheesta toiseen ääripäähän, jossa koronaa käsitellään kuin mitä tahansa flunssaa, vaikka korona vaikuttaa tällä hetkellä olevan tappavampi kuin flunssa".
8195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Joka ainoa aloitus on nykyin PS-aloitus!
Haista sinä P..s. a aloittaja!

Äänestä

Perussuomalaiset julistautui rokote­vastaiseksi. Perussuomalaiset esittivät
lukuisia harhaanjohtavia tai vääriä väitteitä koronasta. Halla-aho heitti hänelle
tarjotun maskin pois tuhahtaen provokatiivisesti tullessaan A-Studioon
haastatteluun koronan alkuvaiheessa.

Äänestä

Se on jokaisen yksilön oma valinta, ottaako rokotukset, vai ei.
Itse otin viikko sitten 5. koronapiikin ja kausi-influenssa-rokotteen päälle.

Näissä rokotteissa saattaa olla vaaransa, mutta niin on vaaransa itse koronassakin, jos sen saa. Kaksi pahaa, joista rokote on pienempi (oletan).

Äänestä
  • Lisäys: ihmisjoukkoon, kuten mahd. kauppaan mennessä, käytän taas maskia.
    Kaiken varalta.

    Parempi vaihtoehto, kuin mahd. hengityskone.

    Äänestä

Kysy sotealueeltasi. Se on vastuussa rokotuksista, ei edes kunnilla ole asiaan mitään sanomista.

Aloittaja on taas yksi yksisilmäinen tohelo, joka näkee kaikkialla PS peikkoja. Kuvittelee, että PS on vastuussa jokaisesta leipäpalasestaankin.

1Äänestä

PS on osallisena, kun jotain menee pieleen.

Äänestä

Minkä aikajanan koronarokotuksista on kyse aloituksessa? Koronarokotteitahan on ollut saatavilla koko ajan, mutta media keksi julkaista tämän uuden koronarokotuksen ajankohdan yhteen influenssarokouksen kanssa ja kaikki ryntäsivät hakemaan sitä uutta rokotetta.
Uutta koronarokotetta ei oltu ostettu suuria määriä ja sitä hakevien määrä ylittyi rokotteen saatavuuteen kaikkialla pohjoismaissa.
Järkeä saa käyttää eikä tarvi mennä kuin sopulilauma jonottelemaan rokotetta jota ei ole saatavilla.

Äänestä

Ruotsissa aloitettiin samoihin aikoihin (ellei päivää paria myöhemminkin) kuin Suomessa.
Vain 40% yli kahdeksankymppisistäkään välitti ottaa sitä enää.
Silti täällä on viime viikkojen aikana kuollut huomattavasti vähemmän koronaan kuin Suomessa. Sieltäkö ne rokotusjonoista suomalaiset sen tartunnan hankkivat.
Nythän täällä jokunen aika sitten uutisoitiin, että tartuntamäärät ovat alkaneet tasaantumaan.
"Keksitty maailmanlaajuinen nuha", lohkaisi Ano T tubessaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mikä on taho myöhästymisen takana ? Johtuuko se siitä, että hallituksessa
on rokotevastainen puolue vai onko PS:n asenne rokotuksiin muuttunut ?

”Olen hämmentynyt ja pettynyt siitä, että perussuomalaiset on julistautunut rokotevastaiseksi puolueeksi. Tämä oli aika kova ulostulo teiltä”, sanoi elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk) perussuomalaisten puheenvuorojen
jälkeen pari vuotta sitten.

Korona-asiantuntija ja biologi toteaa (HS 25.11.2023) että "kuolleisuutta
ja sairastamista olisi voitu välttää paremmalla rokotusten ajoituksella.
Suomessa on siirrytty paniikkivaiheesta toiseen ääripäähän, jossa koronaa käsitellään kuin mitä tahansa flunssaa, vaikka korona vaikuttaa tällä hetkellä olevan tappavampi kuin flunssa".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu