Harmi kun kaikki

aloitettiin lupaa kysymättä aikoinaan. Se on ollut koko ajan suurin ongelmien ja pahan olon aiheuttaja. Hiljaisuutta ei ole jos joku ns. väijyy roskahuoneessa sanoakseen hei. Minä vastasin että aha! Tarvitaan monen kuukauden totaalinen hiljaisuus jotta sisin rauhoittuu. Oikeastaan se on niin että tässä nykyisessä talossa asuminen mahdollistaa tutustumisen vain sellaiseen henkilöön jonka nimi ei ole tiedossa! Takana on liian monta sellaista vuotta jotka vaurioittivat monella tapaa, koska ns. hiljaisuutta ei ollut missään!
5181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Luultavasti on niin etteivät muut ymmärrä sitä kärsimyksen määrää, mitä vanhempi henkilö joutui kokemaan liian monen vuoden aikana! Missään ei ole saanut olla rauhassa vain omien ajatusten kanssa ja se jos mikä melkein sai voimaan niin huonosti, että elämänhalu lähes katosi kokonaan! Joten kysytään uudestaan, missä ja milloin tapahtui jotain sellaista mikä olisi saanut voimaan paremmin. Niin ei tapahtunut koskaan! Kukaan ei saa enää lähestyä yllättäen!

Äänestä
  • Valitettavasti elät jossain utopiassa, jos kuvittelet, ettei ympärilläsi olisi elämää, tapahtumia ja ihmisiä. Sellainen onnistuu vain jossain erämaamökissä keskellä ei mitään. Siellä sinua kuitenkin häiritsee todennäköisesti hiljaisuus, tuuli, sateen ropina kattoon, eläinten äänet, tms.

    Jos oivaltaisit, että kyse ei ole maailmasta ympärilläsi, vaan omista sisäisistä ajatuksistasi, asenteistasi ja tunteistasi, joihin voit vaikuttaa, voisit paljon paremmin.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Valitettavasti elät jossain utopiassa, jos kuvittelet, ettei ympärilläsi olisi elämää, tapahtumia ja ihmisiä. Sellainen onnistuu vain jossain erämaamökissä keskellä ei mitään. Siellä sinua kuitenkin häiritsee todennäköisesti hiljaisuus, tuuli, sateen ropina kattoon, eläinten äänet, tms.

    Jos oivaltaisit, että kyse ei ole maailmasta ympärilläsi, vaan omista sisäisistä ajatuksistasi, asenteistasi ja tunteistasi, joihin voit vaikuttaa, voisit paljon paremmin.

    Trolli!

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Trolli!

    Oikein tunnistettu, trollihan se on, ilman muuta.

    Äänestä

  • 😍😋😍😋😍😋😍😋😍

    😋 ­N­y­­­m­­­f­o­­m­­­a­­­a­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#181301021

    🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

aloitettiin lupaa kysymättä aikoinaan. Se on ollut koko ajan suurin ongelmien ja pahan olon aiheuttaja. Hiljaisuutta ei ole jos joku ns. väijyy roskahuoneessa sanoakseen hei. Minä vastasin että aha! Tarvitaan monen kuukauden totaalinen hiljaisuus jotta sisin rauhoittuu. Oikeastaan se on niin että tässä nykyisessä talossa asuminen mahdollistaa tutustumisen vain sellaiseen henkilöön jonka nimi ei ole tiedossa! Takana on liian monta sellaista vuotta jotka vaurioittivat monella tapaa, koska ns. hiljaisuutta ei ollut missään!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu