Kiitoksen sanat Hua Hiniin ja myöhästyneet onnittelut

Olen tässä pikku influenssassa "karanteenissa", niin jaaritellaanpas hieman. Otin rommia yöllä 0,7 litraa lääkkeeksi ja siten hieman kohmeloakin on.

Saarikuikkaa haluan ensinnäkin kiittää ja myöhästyneet syntymäpäiväonnittelut! Sivupersoonallaanhan on sattumoisin sama syntymäpäivä, joten khiai vaan sinnekin ja tsukeja jodan- korkeuteen!

Vaikeatahan se on itsensä kanssa syntyä peräkkäin, mutta kaikkihan on tulevalle Hankasalmen paronille mahdollista, kuten on käynyt ilmi.

Kiitän ensin hänen lievästi sanottuna hullunkurista ajatusmaailmaansa, mielikuvitustaan, sivupersooniaan ja näiden unelmia.

Aivan uniikki käänteisen omituinen perspektiivi kaikkeen tavalla, joka ylittää ikä, sukupuoli- ja kulttuurilliset rajat asettuen usein jopa itsensäkin ulkopuolelle.

Vastarannan kiiski menettäisi tittelinsä jos muut kalat kuulisivat Saarimestarista.

Näitä kummallisia ajatuksia ja aivopieruja miettiessä, tulee mietittyä omaakin elämää.

Kiitän siksi että juuri hän on tehnyt näistä "keskusteluista" mielenkiintoisia. Tapanani on ollut ymmärtää kaikenlaisia ihmisiä, syistä ja seurauksistahan näissä useimmiten on kyse sen lisäksi millaisiksi olemme syntyneet.

Sen jälkeen siirrymme tähän suureen elämän kouluun, jossa Siperiakin ottaa joskus opettajan roolin. Ahti ei aina suo antejaan ja Amorin nuolet viuhuu joskus harhaan taikka turhaan jännität jousta, jos ei ole kohdetta. Tylsä nuoli ei tee toivottua efektiä.

Kiitän siksi että näissä "keskusteluissa" on tullut mietittyä omaakin tarinaa ja omaa mielenterveyttä. Kuten Samuli Putro laulussaan toteaa: "Kutsun tätä elämäksi vaikka ole en, täydellistä suoritusta tehnyt minäkään"

Hyvin kaukana siitä, mutta olisiko se edes elämää jos täydellisen suoraan virheettä pisteestä a pisteeseen b menisi kehdosta hautaan? Siinä varmaan kuolisi ensinnäkin jo tylsyyteen matkan varrella.

Täydellinen ihminen ei olisi kovinkaan mielenkiintoinen ja jos kaikki oltaisiin täydellisiä, missä olisi edes koko elämän pointti? Koko elämä olisi suunniteltu valmiiksi ja prikulleen tiedossa.

Sanotaan että kärsimys tekee inhimilliseksi. Se pitää paikkansa ellei se tee kyyniseksi ja katkeraksi. Jos niin on käynyt, mieli on järkkynyt ja aivokemia on muuttanut ihmisen happamaksi.

Yhtiökaveriltani hajosi oravanpyörässä pää 90- luvulla, kun jäi laman seurauksena peräti kolmen asunnon loukkuun. Viisihenkinen perhe heillä. Hän koetti pelastaa tilanteen tekemällä kahta työtä.

Muuttui aivan zombieksi joka poltti ketjussa norttia ja hoippui litran kahvimuki kourassa silmät seisoen päässä. Ennen niin hauska ja energinen kaveri oli poissa.

Vaimonsa passitti hänet psykiatrian lääkärille. Totesi lääkärille ettei enää kuule lintujen laulua eikä näe auringonpaistetta. Se riitti lääkärille tiedoksi vakavasta masennuksesta, lähes psykoosista.

Sai vahvan lääkityksen ja nukkui varmaan viikon. Töihin hänestä ei enää ollut.

Se oli kova paikka minullekin, kun hän oli hoitanut työnjohdon, varaston, kaluston, autot ja sen sellaista. 24 miestä taisi siinä kohtaan olla töissä meillä. Meni viikkojen ajaksi itseltäkin yöunet selkä märkänä hiestä, että miten saan kaiken hoidettua.

Vaimonsa kanssa sovittiin että ostan hänet ulos firmasta. Se raha riitti maksamaan heidän asuntovelkansa ja pesämunaksi hänen tulevalle harrastuspohjaiselle yritykselle rallin parissa. Kaveri kuntoutui muutamassa kuukaudessa entiselleen.

Ilman tuota tapahtunutta, olisi omakin tarinani kovin erilainen. Triplasin liikevaihdon kahdessa vuodessa, mutta sille tuli hintansa sillekin. Tekevälle sattuu joten se siitä.

Kertaus on opintojen äiti ja juuret on tärkeitä. Se mistä on tultu ja miten on tähän tultu.

Juurettomuus ei ole hyväksi kellekään. Siksi tulee pitää yhteyttä läheisiin, vaikkei aina huvittaisikaan.

Elokuussa toin Suomesta 11 kansiollista valokuvia, jotka exä oli koonnut lapsuudenkotipaikaltamme ja hänen kaapeistaan. Paljon muistoja ja sieltä näkyy äidinkin elämäntarina.

Yhteydenpito kertoo sen ettei sinua ole unohdettu ja olit jollekin tärkeä osa elämää ennen, nyt, tai joillekin aina.

Se ei ole mikään vahvuuden tai miehisyyden merkki, että pärjää yksin eikä tarvitse muita. Se on ennemminkin pelkuruutta kohdata niitä muita, jotta he eivät näkisi millainen reppana sinusta on tullut. Pelkuruutta kohdata menneisyyttään.

Ongelmien ja menneisyyden pakoilu johtaa tuollaiseen "tapsailuun", että piileskelee jopa itseäänkin ja lietsoo katkeruuttaan kotimaataan kohtaan, jonka katsoo pettäneen itsensä.

Jos kotimaalla olisi suu, se sanoisi Tapsalle samat sanat. -Sinä petit kotimaasi ja se ei tee sinusta vapaaherraa, vaan pelkurin.

Kaveria ei jätetä, ei vaikka tämä olisi vaikeuksissa ja taakaksi. Kaveria autetaan silloin ja nostetaan hänet ylös. Siksi isänmaatakaan ei hylätä, vaikka sieltä muualle lähtisikin.

2010