Kiitoksen sanat Hua Hiniin ja myöhästyneet onnittelut

Anonyymi-ap

Olen tässä pikku influenssassa "karanteenissa", niin jaaritellaanpas hieman. Otin rommia yöllä 0,7 litraa lääkkeeksi ja siten hieman kohmeloakin on.

Saarikuikkaa haluan ensinnäkin kiittää ja myöhästyneet syntymäpäiväonnittelut! Sivupersoonallaanhan on sattumoisin sama syntymäpäivä, joten khiai vaan sinnekin ja tsukeja jodan- korkeuteen!

Vaikeatahan se on itsensä kanssa syntyä peräkkäin, mutta kaikkihan on tulevalle Hankasalmen paronille mahdollista, kuten on käynyt ilmi.

Kiitän ensin hänen lievästi sanottuna hullunkurista ajatusmaailmaansa, mielikuvitustaan, sivupersooniaan ja näiden unelmia.

Aivan uniikki käänteisen omituinen perspektiivi kaikkeen tavalla, joka ylittää ikä, sukupuoli- ja kulttuurilliset rajat asettuen usein jopa itsensäkin ulkopuolelle.

Vastarannan kiiski menettäisi tittelinsä jos muut kalat kuulisivat Saarimestarista.

Näitä kummallisia ajatuksia ja aivopieruja miettiessä, tulee mietittyä omaakin elämää.

Kiitän siksi että juuri hän on tehnyt näistä "keskusteluista" mielenkiintoisia. Tapanani on ollut ymmärtää kaikenlaisia ihmisiä, syistä ja seurauksistahan näissä useimmiten on kyse sen lisäksi millaisiksi olemme syntyneet.

Sen jälkeen siirrymme tähän suureen elämän kouluun, jossa Siperiakin ottaa joskus opettajan roolin. Ahti ei aina suo antejaan ja Amorin nuolet viuhuu joskus harhaan taikka turhaan jännität jousta, jos ei ole kohdetta. Tylsä nuoli ei tee toivottua efektiä.

Kiitän siksi että näissä "keskusteluissa" on tullut mietittyä omaakin tarinaa ja omaa mielenterveyttä. Kuten Samuli Putro laulussaan toteaa: "Kutsun tätä elämäksi vaikka ole en, täydellistä suoritusta tehnyt minäkään"

Hyvin kaukana siitä, mutta olisiko se edes elämää jos täydellisen suoraan virheettä pisteestä a pisteeseen b menisi kehdosta hautaan? Siinä varmaan kuolisi ensinnäkin jo tylsyyteen matkan varrella.

Täydellinen ihminen ei olisi kovinkaan mielenkiintoinen ja jos kaikki oltaisiin täydellisiä, missä olisi edes koko elämän pointti? Koko elämä olisi suunniteltu valmiiksi ja prikulleen tiedossa.

Sanotaan että kärsimys tekee inhimilliseksi. Se pitää paikkansa ellei se tee kyyniseksi ja katkeraksi. Jos niin on käynyt, mieli on järkkynyt ja aivokemia on muuttanut ihmisen happamaksi.

Yhtiökaveriltani hajosi oravanpyörässä pää 90- luvulla, kun jäi laman seurauksena peräti kolmen asunnon loukkuun. Viisihenkinen perhe heillä. Hän koetti pelastaa tilanteen tekemällä kahta työtä.

Muuttui aivan zombieksi joka poltti ketjussa norttia ja hoippui litran kahvimuki kourassa silmät seisoen päässä. Ennen niin hauska ja energinen kaveri oli poissa.

Vaimonsa passitti hänet psykiatrian lääkärille. Totesi lääkärille ettei enää kuule lintujen laulua eikä näe auringonpaistetta. Se riitti lääkärille tiedoksi vakavasta masennuksesta, lähes psykoosista.

Sai vahvan lääkityksen ja nukkui varmaan viikon. Töihin hänestä ei enää ollut.

Se oli kova paikka minullekin, kun hän oli hoitanut työnjohdon, varaston, kaluston, autot ja sen sellaista. 24 miestä taisi siinä kohtaan olla töissä meillä. Meni viikkojen ajaksi itseltäkin yöunet selkä märkänä hiestä, että miten saan kaiken hoidettua.

Vaimonsa kanssa sovittiin että ostan hänet ulos firmasta. Se raha riitti maksamaan heidän asuntovelkansa ja pesämunaksi hänen tulevalle harrastuspohjaiselle yritykselle rallin parissa. Kaveri kuntoutui muutamassa kuukaudessa entiselleen.

Ilman tuota tapahtunutta, olisi omakin tarinani kovin erilainen. Triplasin liikevaihdon kahdessa vuodessa, mutta sille tuli hintansa sillekin. Tekevälle sattuu joten se siitä.

Kertaus on opintojen äiti ja juuret on tärkeitä. Se mistä on tultu ja miten on tähän tultu.

Juurettomuus ei ole hyväksi kellekään. Siksi tulee pitää yhteyttä läheisiin, vaikkei aina huvittaisikaan.

Elokuussa toin Suomesta 11 kansiollista valokuvia, jotka exä oli koonnut lapsuudenkotipaikaltamme ja hänen kaapeistaan. Paljon muistoja ja sieltä näkyy äidinkin elämäntarina.

Yhteydenpito kertoo sen ettei sinua ole unohdettu ja olit jollekin tärkeä osa elämää ennen, nyt, tai joillekin aina.

Se ei ole mikään vahvuuden tai miehisyyden merkki, että pärjää yksin eikä tarvitse muita. Se on ennemminkin pelkuruutta kohdata niitä muita, jotta he eivät näkisi millainen reppana sinusta on tullut. Pelkuruutta kohdata menneisyyttään.

Ongelmien ja menneisyyden pakoilu johtaa tuollaiseen "tapsailuun", että piileskelee jopa itseäänkin ja lietsoo katkeruuttaan kotimaataan kohtaan, jonka katsoo pettäneen itsensä.

Jos kotimaalla olisi suu, se sanoisi Tapsalle samat sanat. -Sinä petit kotimaasi ja se ei tee sinusta vapaaherraa, vaan pelkurin.

Kaveria ei jätetä, ei vaikka tämä olisi vaikeuksissa ja taakaksi. Kaveria autetaan silloin ja nostetaan hänet ylös. Siksi isänmaatakaan ei hylätä, vaikka sieltä muualle lähtisikin.

2010

3

203

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kiitos Tyttö2010Neitinen että muistat myös minua kun sinulla taas hyvä syy ottaa kännit.

      Ai että miten synttärit ... kertoisinko ... no en viitsi muuta kuin että ei ollut tarjolla huopatossun makuista puuroa.

      • Anonyymi

        Vaimolle kyllä maistui pehmeästä jäniksestä tehty puuro. Oli muuten vähän paakkuista.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 530
      8418
    2. Aamuseuraa/rehevää naista

      uhkean rehevät m-xxxl naiset/rouvat/pari 18-80v kutsu luokses 31.1 aamusta päiväpanoille 32v hetero mies.oon innokas nuo
      Keuruu
      4
      3632
    3. 24h Kirppis

      Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?
      Jämsä
      6
      1975
    4. Suomessa eletään liian pitkään

      "Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy
      Maailman menoa
      157
      1123
    5. Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain

      Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja
      Joensuu
      17
      756
    6. Olen niin haaveillut

      Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo
      Ikävä
      57
      702
    7. Sun ulkonäkö on

      Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.
      Ikävä
      28
      653
    8. Oletko koskaan

      Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?
      Sinkut
      60
      650
    9. En voi ottaa

      Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.
      Ikävä
      36
      617
    10. Näyttääkö kaivattusi

      Miten hyvältä ❤️
      Ikävä
      34
      588
    Aihe