Ilävää kyllä

Porttiteoria on totta monella, ensin tupakka, alkoholi, pillerit,cannabis, heroiini. Monen elämä mennyt niin.
12227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Yksikin spliffi voi viedä vankilaan

Äänestä

Unohdit lakupiiput

Äänestä
  • Ne voi onneksi syökäistä nopeasti jos tuntuu että nyt se käry käy

    Äänestä

Kysyppä monelta portittajalta, minkälainen oli lähtöpiste. Kerrankin vois kaivautua pinnan alle. Kokeilkaa.

Äänestä
  • Sulla on varmaan noi hiilihapot kadonnu

    Äänestä

Nykymuotoisessa budissa on moninkertainen määrä psykedeelistä THC:tä hippiaikaan nähden, mikä voi ja myös aiheuttaa osalla ihmisistä hulluutta. Narkkarit puolustelevat sen käyttöä sillä että ihan yhtä lailla väestössä on hulluutta ilman kukkaakin. No, kyllä se vaan on psykoosin juurisyy jos se toimii laukaisevana tekijänä sille ja näitä tapauksiahan löytyy. Ei porukka edes tiedä mitä kamaa he käyttävät. Joku m*sta mies vain pölähtää ovelle ja aineen sisällöstä ei ole mitään käsitystä. Sitten itketään kun maito on maassa.

Äänestä
  • Hasis tehdään kukasta ja kukassa on n.90% enemmän thc:tä kuin lehdissä. Ruoho on voinut olla kaikkea sekaisin lehdet, varret ja kukat.

    Äänestä

  • ” Joku m*sta mies vain pölähtää ovelle ja aineen sisällöstä ei ole mitään käsitystä. ” Nii eiks se ole se versio mikä kerrotaan jos tulee puheeksi? Tuli, möi ja lähti, en uskaltanut kieltäytyä ja rikkoi selvästi kotirauhaani

    Äänestä

  • Narkkarit ovat kyllä siinä oikeassa. Ovatko upseerit mieleltään terveitä? Hullujahan he ovat jos totta oikeasti puhuttaisiin. Lääkärit ovat usein itsekin reservin upseereita niin ei oikein voi itseään tuomita. Oma pää terve pää. Narkeiksi myös tullaan kun joutuu pakon kautta olemaan tekemisissä noiden ns. ei hullujen kanssa esim. koulujen tai työn kautta. Usein upseerit ja lääkärit myös toimivat huumediilereinä. Saadaan lisää asiakkaita joita voi esittää parantavansa.

    Äänestä

Mitä tarkoittaa porttiteoria?

Äänestä

Totta. Itse lopetin tupakoinnin joskus päälle 40v ja alkoholikin jäi sitten lähes kokonaan pois. Olen kyllä tyytyväinen etten jäänyt kumpaankaan kiinni. Huumeita tai vastaavia en edes lähtisi kokeilemaan.

Äänestä

Karkki taitaa olla niitä ensimmäisiä riippuvuuksia mitä lapsille tungetaan väkisin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Porttiteoria on totta monella, ensin tupakka, alkoholi, pillerit,cannabis, heroiini. Monen elämä mennyt niin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu