Kuukausi sitten neuvolassa sf-mitta oli 15 ja nyt tänään 17.5. Neuvolantäti katsoi kummissaan sitä käyrää mikä neuvolakortissakin on eli nyt mentiin sen alapuolelle... Muilla tapahtunut vastaavaa? Ilmeisesti kertoo siitä että vauva pieni kokoinen?
Nyt viikkoja 24 4. Kiitos vastauksista.
Nyt viikkoja 24 4. Kiitos vastauksista.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Siis tänään oli 18.5.
Sf-mitta ei välttämättä oo verannollinen lapsen kokoon. Sf- mittahan riippuu paljon siitä, missä asennossa vaavi on masussa. Minulla sf:t on aina kulkeneet käyrien alapuolella ja silti lapset on olleet isoja (nelikilonen, kolme ja puol kilonen ja neljä ja puol kilonen).
Pieni sf-mitta voi kertoa mm. pienikokoisesta vauvasta tai lapsiveden vähyydestä. Mitä sulle on rakenneultrassa sanottu?
Maallikkona sanoisin, että ei mitään hätää niin kauan kuin sf-mitta kasvaa.
Itselläni on ollut aina (=kolmas raskaus menossa) pieni maha ulos päin, mutta vauvat on olleet syntyessään suht kookkaita.
Neuvolakortista näkyy, että ekan kerran sf-mittaa on mitattu vasta rv 22 2, jolloin se oli 21 ja on pysynyt siinä 21:ssä kaksi seuraavaa neuvolakäyntiäkin, ja vasta rv27 2 on noussut 26:een.
rv21 3 sf mitta oli 21 ja rv 26 mitta oli 26. rv 33 sf 31 ja sitä rataa eli ylimmänkin käyrän yläpuolella porskutetaan koko ajan ja iso laps tulossa.Aikaisemmissa raskauksissa menty kans käyrällä tai sen alapuolella ja pieniä lapsia on ollu, isoin tais olla 2880kg synty rv 38, mulla tosin kaikki syntyneet viim rv 38 :-)niin odotetaan nytkin käyvän.
hiukan pelottaa, jos tosiaan tästä tulee iso kun Isoimman synnytyksessä kätilö totes ettei isompi mahtuiskaan alateitse:-(
17 ja raskausviikkoja 17.
SF-mitta ei kerro lapsen kokoa!
Esimerkkinä voin kertoa, kun olin yhtä aikaa raskaana työkaverini kanssa, jotain 1,5-2viikkoa eroa LA:sta.
Mulla meni raskaus yli käyrien vallankin loppuvaiheessa (rv 41 4 sf 38, vauva syntyi rv 42) ja työkaverilla meni alapuolella ja maha oli paljon pienempi kuin minulla, vaikka kaveri minua luisempi rakenteeltaan, niin olisi luullut että maha erottuisi paremmin.
Minun vauva oli 50,5cm 3670g ja kaverin vauva 50cm 3700g ja jotain päällekin!
Että ei välttämättä kerro vauvan kokoa.
Riippuu ihan lapsiveden määrästäkin ja missä asennossa siellä ollaan.
Mutta yleensä jos syytä huoleen laittavat juomaan niitä litkuja siis sokerirasitustesteihin joissa mielestäni kaverinikin kävi, kuin myös minä.
Kummallakaan ei niissä olut mitään poikkeavaa.
Ultrassa osaavat noin arvioida pitääkö rv:t paikkansa.
Joskushan niissä muuttuu muutamalla päivällä LA suuntaan jos toiseenkin.
Älkää liiaksi tuijottako sitä SF :)
tietääkseni eri kokoisilla naisilla kohtu muutenkin erin kokoinen.
Jos on iso (pitkä) äiti, niin oletan mittojen olevan isompiakin.
Itse olen 161cm ja tää kaverini josta kerroin esimerkissä on 167cm.
Meille muut työkaverit vitsaili vauvojen synnyttyä, että taitaa vaaveilla olla sama isä, kun niin saman kokoisia olivat :D
Totta varmasti on et eri kokosilla eri mitat. Itsellä niinku edempänä kerroin aina menty käyrien alla tai käyrillä nyt siis ylä puolella.
Mun mitat ei oo todellakaan huikeet eli 160/49, kaksi edelistä vaavia on oleillu poikittain niinku tääkin nii eix ne mitat silloin oo vertailu kelposia???
kokoa aikalailla kuin minäkin :) 161/50 ennen toista raskautta ja nyt 2vuotta jälkeen päin kiloja vähän...tuota noin... enemmän :) (55kg)ennen 1. raskautta olin 46-47kg...
Itse en hirveesti vauvan kokoa määrittelisi sf-mittaa vertaamalla aikaisempiin.
Koska siihen vaikuttaa aika moni muukin asia siellä vatsan sisällä, kuin vauvan koko.
Mutta kyllä neuvolassakin ainakin omalla kohdallani alkoivat huolestumaan sf-mitasta minun pienuuden takia.
Olin ihan oikeesti pyörtyä lääkärin pöydälle kun sanoi, että PALJON isommaksi kuin esikoisen :o
No mikä se kullakin PALJON sitten on...
Tuo lääkäri passitti ultraan ja arvioimaan mahtuvuutta alateitse.
Varmaan neuvola lääkäri oisi sanonut kooksi 54cm ja 4,2kg ainakin itse kuvittelin heti tällaisia kiloja kun puhui PALJON...
Voihan se teidän pienokainen olla hieman isompi, tarkoititko painoa vai pituutta sillä isolla koolla?
Voihan se olla pieni ja pullukka tai sit pitkä ja hoikka.
Sit tosiaan se veden määrä aikasempiin jne.
Siskolla oli pienenpi 2. kerralla sf-mitta, mutta olivat silti eri kokoa.
Esikoinen oli 48cm en tarkkaa painoa muista n.3200g ja toka oli 53cm 3800g.
Systeri sano, et toka tuntu, ettei se tuu ulos koskaan, vaikka synnytys oli aika nopea 2h.
Onnea sulle 5. odottavalle!
Vauvat on sit söpöjä oli sf-mitta mitä vaan! :D
Nii ja jos kohtu alkaa paljon lantion alta, eli osaksi häpylyyn alta, ei mitta vastaa todellista kokoa. Ja mittaajissa eroja, mulla aina terkkari ja lääkäri saa eri lukeman. SF mittaa seurataan että kehitys menisi sutkoht diagonaalisesti sinun käyrälläsi, toki heittojakin on. Jos muita oireita, niin voidaan poissulkea esim. istukan heikko virtaus yms. Mä oon menny alakäyrän alla koko ajan, pieni on vatsakin ja vaavin painoarvio 3700g. Istukanvirtaus tutkimuksessa käytettiin ku verenpaine hieman koholla, mutta kaikki ok! Ja yli on menty.. 40 3
tuollaisessa tilanteessa olisi aiheellista tehdä uusintamittaus muutaman päivän päästä. Vauvan asento (tai eri mittaajat) on todellakin se yleisin syy näihin symfyysi-fundusmittojen heittelyihin. Lapsivedenmäärän pystyy terkka arvioimaan näppituntumalla ja arvioimaan onko sitä poikkeava määrä.
Sf-mitta ei korreloi varsinaisesti mitenkään lapsen koon kanssa. Tärkeintä on että mitta kasvaa tasaisesti. Liian suuri hyppäyskään ei ole hyvä merkki. Yleensä äitiyspoliklinikalle tutkimuksiin tulevista poikkeavista sf-mitoista kärsivistä äideistä (tai vauvoista) ei löydy mitään vikaa. Jos asia vaivaa sinua, niin pyydä uutta mittausta.
22,5 tuo mitta, mutta neuvolantäti oli sitä mieltä, että ei välttämättä merkitse yhtään mitään. Suurempi on huimasti, kuin aiemmissa raskauksissa. Minulla on kyllä ollut iso maha, mutta ulostullessaan lapset ovat olleet hyvinkin keskikokoisia, joten ei ne mitat kaikkia kerro...