https://www.iltalehti.fi/asumisartikkelit/a/d9d16dc0-e2e1-4fdd-ada0-54e43f04e457
"Ikkunalasit huurussa? Näin korjaat ongelman
Asiantuntija kertoo, mitä voi tehdä jos ikkunan pinnalle tiivistyy kosteutta.
– Mitkään tiivisteet eivät toimi yli 15 vuotta. Silloin lasien väliin pääsee sadevettä ja pölylunta. Uusissa ikkunoissa on suuri vedenpoistoreikä, jonka kautta sopivasta suunnasta tuleva tuuli voi kuljettaa sadevettä ikkunoiden väliin.
Laaksosen mukaan ulkoikkunan tiivisteet tulee asentaa niin, että ylä- ja alapuitteisiin jää tuuletusraot. Niiden tulee olla vaakasuuntaiset, ei pystykarmeissa, sillä tuuli tulee aina sivulta.
– Tätä ei ikkunateollisuus ole uskonut, vaikka sitä kuinka heille selittää, Laaksonen puuskahtaa."
Meiilä on 1972 rakennettu omakotitalo, jossa alkuperäiset ikkunat.
Eivät ole huurtuneet talvella, eikä kosteutta kertynyt sisäpinnoille, eikä ikkunan väliin.
Monessa uudemmassa rakennuksessa näkee ikkunoiden olevan huurussa talvella.
Onkohan vanhemmissa ikkunoissa parempilaatuiset tiivisteet, kun ovat kestäneet jo 50 vuotta?
Eipä avattavan ulkoikkunan välissä tiivistettä.
Sekun luona olin yhtenä jouluna ja oli tällainen -20 asteeen talvikeli.
Serkun asunto on takennettu 2000 luvun puolella, mutta kyllä tuntui kylmä veto ikkunan äärellä.
Ikkunalasit huurussa
12
479
Vastaukset
- Anonyymi
"Meiilä on 1972 rakennettu omakotitalo, jossa alkuperäiset ikkunat."
Ja alla hohkaa tulikuuma lämpöpatteri, jonka lämpö haihduttaa kosteudet ja tappaa vedon tunteen?- Anonyymi
😍😋😍😋😍😋😍😋😍
🍒 Nymfomaani -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
- Anonyymi
Energia tehokkuus seitkyt luvun ikkunoilla ja kämpillä on niin surkea että silkka hukkalämpö pitää paikat näennäisesti kunnossa. Ongelmat alkaa kun aletaan miettimään energiankulutusta.
- Anonyymi
Jep. Edesmenneillä vanhemmillani oli 72 rakennettu okt.Lämmitysmuoto yösähköllä lämpiävä 3 m3 vesivaraaja. Keskikulutus vaatimaton 32.000 kWh vuodessa, kun asuivat kaksin. En tiedä paljonko sähköä kului silloin, kun talossa asui myös kolme lasta...
Isot oli kyllä ikkunatkin, eikä niissä koskaan kosteusongelmia ollut. Muualla oli, eikä ihan pieniä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jep. Edesmenneillä vanhemmillani oli 72 rakennettu okt.Lämmitysmuoto yösähköllä lämpiävä 3 m3 vesivaraaja. Keskikulutus vaatimaton 32.000 kWh vuodessa, kun asuivat kaksin. En tiedä paljonko sähköä kului silloin, kun talossa asui myös kolme lasta...
Isot oli kyllä ikkunatkin, eikä niissä koskaan kosteusongelmia ollut. Muualla oli, eikä ihan pieniä.No sehän oli ihan hyvä kulutus. Jos talo oli 300m3.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No sehän oli ihan hyvä kulutus. Jos talo oli 300m3.
Jep, unohtui mainita pinta-ala. Se oli 150 m2 luokkaa yhdessä tasossa.
- Anonyymi
Mikä pointti löytyy tästä aloituksesta ?
- Anonyymi
Vanhimmissa taloissa ikkunat pysyvät kirkkaina, vähän uudemmissa höyrystyvät ja uusimmissa jäätyvät.
Vanhimmissa huoneiston lämpö riittää kuivaamaan uloimmankin ruuduun lämpövuotoa löytyy riittävästi, hieman uudemmaassa lämpö ei enää riitä kuivaukseen, mutta sulanapitoon riittää. Uusimmissa lämpö pysyy talossa sisällä ja ulommaiseen ruutuun kiinnittyvä kosteus pysyy jäässä kunnes ulkolämpötila sen sulattaa.
En tiedä muista, mutta itse maksan mieluiten talon sisäilman lämmityksestä, enkä uloimmankin ikkunan lämpimänä pitämisestä, Siitä kirkkaasta lasista kun joutuu maksamaan satasia tai tonneja, joka lämmityskaudella.- Anonyymi
Niin, siis erittäin hyvin lämpöä eristävät ikkunat saattavat joskus huurtua ulkopinnaltaan.
Vanhat paskat ikkunat ovat niin kylmiä, että sisäpinta voi vetää huurteeseen/jäähän kovemmilla pakkasilla. Tässä tietenkin auttaa huono ilmanvaihto -> korkea ilmankosteus. Senhän essonvaarit jo tietää, että ilmanvaihto on tarpeetonta pakkasilla -> sammutetaan iv-kone.
Tiivisteiden vuotaessa tai talon ollessa ylipaineinen kosteaa huoneilmaa vuotaa lasiväliin ja silloin huurtuu/jäätyy uloimman lasin sisäpinta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, siis erittäin hyvin lämpöä eristävät ikkunat saattavat joskus huurtua ulkopinnaltaan.
Vanhat paskat ikkunat ovat niin kylmiä, että sisäpinta voi vetää huurteeseen/jäähän kovemmilla pakkasilla. Tässä tietenkin auttaa huono ilmanvaihto -> korkea ilmankosteus. Senhän essonvaarit jo tietää, että ilmanvaihto on tarpeetonta pakkasilla -> sammutetaan iv-kone.
Tiivisteiden vuotaessa tai talon ollessa ylipaineinen kosteaa huoneilmaa vuotaa lasiväliin ja silloin huurtuu/jäätyy uloimman lasin sisäpinta.Esson paarin vanhuksetkin tietää ettei näissä vanhoissa paskoissa mitään iv koneita ole. Ja vaikka olisi ne ei ole päällä koska ne ei enää lähde päälle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Esson paarin vanhuksetkin tietää ettei näissä vanhoissa paskoissa mitään iv koneita ole. Ja vaikka olisi ne ei ole päällä koska ne ei enää lähde päälle.
Tulo- & poistokoneita on jo osassa 80-luvun OK-taloja. 90-luvulla tämä tuli jo vallitsevaksi ratkaisuksi.
Rivitalot yms. pitkälti painovoimaisella / koneellisella poistolla (esim ns. talotuulettimet) siihen asti, kunnes LTO tuli likimain pakolliseksi (2006).
Hyvin on silti essonbaarin opit tuoreessa muistissa ja viime talvenakin sammuteltiin uusista OK-taloista iv-koneet kokonaan. Koska ilmanvaihto on tarpeetonta etenkin tiiviissä taloissa!
Edes se, että ikkunoilta valuva kondenssivesi saa tapetit tippumaan seiniltä ei anna aihetta kyseenalaistaa EssonBaarin pyhiä oppeja! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tulo- & poistokoneita on jo osassa 80-luvun OK-taloja. 90-luvulla tämä tuli jo vallitsevaksi ratkaisuksi.
Rivitalot yms. pitkälti painovoimaisella / koneellisella poistolla (esim ns. talotuulettimet) siihen asti, kunnes LTO tuli likimain pakolliseksi (2006).
Hyvin on silti essonbaarin opit tuoreessa muistissa ja viime talvenakin sammuteltiin uusista OK-taloista iv-koneet kokonaan. Koska ilmanvaihto on tarpeetonta etenkin tiiviissä taloissa!
Edes se, että ikkunoilta valuva kondenssivesi saa tapetit tippumaan seiniltä ei anna aihetta kyseenalaistaa EssonBaarin pyhiä oppeja!No esson baarissa se suurin kansanviisaus asuu. Seinät kuuluu henkittää ettei tule liian tiivistä taloa. Varmuuden vuoksi höyrynsulkumuovin voi jättää tiivistämättä tai jopa tehdä reikiä siihen. Näin vältetään ns. pullotalo ja pakkasilla iv-koneen voi sammuttaa ettei se vie lämpöjä harakoille. Keväällä se ei kyllä sitten lähde enää käyntiin mutta ei sillä väliä kun kukaan ei enää muista semmosta olleenkaan. Ja lisäilmaahan saa ikkunoista!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 856294
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303783törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283140Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3691696- 331388
- 271320
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46949Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11946Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11870- 42849