Onko kellään henkisiä tai muita esteitä deittailuun?

Kuvittelen liikaa joskus (harvemmin), mutta vastapainona toimii erinomaisesti äärirealismi. Toisin sanoin sanoisin, että kuvittelen väärinä hetkinä, kun taas vastaavasti oikeina hetkinä en kuvittele ja ärsyynnyn.

Huono itsetunto naisena. Kaikki viat pyörii mielessä päällimmäisenä, joten on jännittynyt ja varuillaan.

Joo yhdellä naisella oli sen verran ongelmia, että katsoin parhaaksi lopettaa tapailun. Eli joo, vaikutti kovasti mun halukkuuteen.

Vierastan heilahtelevaa ja turvatonta elämänmenoa. Pelkään sitä, enkä halua myrskyävää menoa omaan elämääni. Usein sitä tulee vastaan treffikuviossa ja siksi jännitän jo valmiiksi uuden kanssa, saako se jonkin kohtauksen tyhjästä ja panee välit poikki. Pidän mukavasta ja sopuisasta tavanomaisesta elämästä. Harvoin tulee vastaan naista, jolla olisi sama maku.

Ei vaikuta. Mottoni on deittiä en ota somesta.Vaan ihan livenä tosi elämästä,

En deittaile tällä hetkellä koska voin huonosti. Samaa mieltä ketjussa kirjoittaneen kanssa. Periaatteessa haluan tavallista elämää mulle sopivan naisen kanssa. Liian epävakaa käytös, huono kommunikointi ja päihdehuuruinen elämä saa mut kyllä nopeesti katoamaan takavasemmalle.

Vakavien mt-ongelmien ja muuten huonon käytöksen (ehkä miehiltä/ teinipojilta matkitun) lisäksi ongelmia sopivan kumppanin löytämisessä tuottaa
a) liian suuri koulutustasoero mikä näkyy keskustelun tasossa ja aiheuttaa turhautumista (en lähde enää yrittämään) b) vauvakuumeilu, johon pitäisi sitoutua nopeasti ja c) liian hörhöt naiset, uushenkisyyteen, horoskooppeihin, kristalleihin ja entisiin elämiin hurahtaneet. Nämä on osittain arvokysymyksiä, ja siksi tuottaa ongelmia. Näkyy tälläkin palstalla. Ollaan liian eri maailmoista niin sanotusti.