Koulujen lakkauttamisen vaihtoehtoja

Anonyymi-ap

Jämsästä ollaan lakkauttamassa 3 (kolme) koulua?
1) Jos lakkauttamiseen päädytään, tehtäköön se yksitellen, koulukohtaisen harkinnan perusteella silloin kun se on tarpeen, ei ennakoivasti. Aloitetaan sieltä, jossa päivä pitenee koululaisilla vähiten ja kasvun näkymät ovat yleisesti heikoimmat. Ja lakkautus tehdään hallitusti niin että kaikki siihen liittyvät asiat on ratkaistu, kuten kuljetukset, koulurakennuksen kohtalo jne.
Pelkkä talous edellä koulujen lakkauttaminen on väärä strategia. Talous edellä pitää tarkastella kaikkia toimintoja, erityisesti johtoa ja luottamushenkilöstöä.
2) Luovutaan muistakin erityisiin tarkoituksiin varatuista tiloista, kuten Jämsä Tehdas ja sijoitetaan se muihin, olemassa oleviin tiloihin. Tehostetaan tilojen käyttöä yleisesti.
3) Vähennetään toimistoja muutoinkin ja hyödynnetään tiloja tehokkaammin.
4) Jos tilaa ei löydy, tehostetaan hallintoa vähentämällä virkoja n. 30%.
5) Hyödynnetään kolmatta sektoria nykyistä enemmän. Se ei tarkoita ostamista, vaan rakentavaa keskustelua ja työnjakoa, jossa kaupunki tarjoaa edellytyksiä, koulutusta ja välineitä.
6) Tehostetaan palvelujen ja tavaroiden hankkimista. Tässä on Jämsässä todella suuri potentiaali, erityisesti teknisellä puolella.
7) Lopetetaan turha tekeminen. Mitataan, kuinka monta käyttäjää on oikeasti eri toiminnoilla ja palveluilla ja paljonko toiminto maksaa per suorite. Tämä avaisi monen silmiä.
8) Kaikki lautakuntien kokoukset etänä. Palkkiot puolitetaan.
9) Kokouksista pois tarpeeton virkaväki, joka kuitenkin nostaa palkkiot ja palkan vain istumalla paikalla siltä varalta että joku kysyy jotakin. Valtuutetut voisivat esittää kysymykset jo virka-aikana etukäteen tai jälkikäteen.
10) Korotetut kokouspalkkiot pois. Osallistujien yhteiskyydit ja pois nykyinen tapa maksaa myös kimppakyydeillä tulevilla kaikille matkakorvaus.
Miten on mahdollista, että Jämsä ei opärjää, vaikka Suomessa pärjää kuntia, joissa on kymmenesosa asukkaista?

17

608

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Miten on mahdollista että samaa tuubaa jauhetaan jos ei venäjä,ukraina niin sitten koulut hehehee 😅🤣

      • Anonyymi

        😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋

        ❤️ ­N­y­­­m­­f­­­o­­m­a­­­a­­­n­­i -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      Sitähän voisi miettiä miksi Jämsä-tehdas on Seppolan keskustassa eikä esim länkipohjassa.

      Vai tarvitaanko toimintaan muutakin kuin olemassa olevat seinät, esim käyttäjiä?

      • Anonyymi

        Koittaako ensin opetella onko länsi idässä väi itä lännessä 😅🤣


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koittaako ensin opetella onko länsi idässä väi itä lännessä 😅🤣

        voi kulta,ime edes.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        voi kulta,ime edes.

        Äipän pikkunen se siellä taas mussuttaa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äipän pikkunen se siellä taas mussuttaa

        pus pus nus nus hus hus


    • Anonyymi

      Jämsä Tehtaan "koordinaattori" nyt vain on ehdottomasti turhista turhin, tilaa voisi valvoa kulunvalvonnalla ja kameroilla, säästö kymppitonneja heti vuodessa.

    • Anonyymi

      Eikö se aloittaja nyt ymmärrä että koulujen lakkauttaminen tapahtuu – ihan oppilasenusteisiin perustuen. Lisäksi kaupungilta tipahti valtionavustuksia marraskuisen päätöksen myötä 5 miljoonaa ennakoitua enemmän. On epärealistista näin viime metreillä heitellä laidasta laitaan olevia ehdotuksia. Ei kuntapäätöksenteko niin toimi.

    • Anonyymi

      Aloittajalle: eikö tietoa että lista laadittu jo kaupungin toimesta ja siinä jo on noita etäkokouksia jne. ja lista on konkreettinen, ei heittelyjä kuten aloittajan

    • Anonyymi

      Kaupungin listalla jo etäkokouksia. No siitäkö se säästö repeää. Muuta ei sitten kaupungin listoilla olekaan. Omia pyllyjä suojellaan loppuun asti, ettei kukaan vaan anna potkuja.
      Kuka laskisi, paljonko on päälliköitä per asukas eri kaupungeissa. Ja paljonko hallinnon henkilöiden palkkasumma. Kauoungista itku: Ei sitä voi laskea, kun on niin erilaisia kaupunkeja ja kuntia. Niin on, joissakin on alle 3000 asukasta ja silti pärjää.
      Mikä on raja, että Jämsässä kiinnitetään johtoon ja johtamiseen kunnolla huomiota? Vielä puolet asukkaista pois?

      • Anonyymi

        12 000 asukasta on raja, ei sitä ennen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        12 000 asukasta on raja, ei sitä ennen.

        Länkipohjasta kerrotaan kuinka on kirjasto ahkerassa käytössä. On myös jäähalli ahkerassa käytössä. Koulun liikuntasalipa vasta ahkerassa käytössä onkin ja paljon muuta kerhoa ja elokuvantekoa ja umpihankihiihtoa on kullanhuuhdonnan lisäksi.
        Niin mietin kuinka kovilla ne reilu 20 koululaista vapaa-ajallaan ovat kun ehtivät joka ilta pitämään nämä kaikki paikat ahkeralla käytöllä.
        Mahtavatko ehtiä lepäämään ollenkaan.


    • Anonyymi

      Koulujen lakkauttamisen vaihtoehtoja: voihan ne maalauttaakin.

    • Anonyymi

      Aloittaja heitti 10 ehdotuskohtaa ilman mitään taustatyötä.. ei ollut selvittänyt esim. onko edes joitain turhia tavaroita mitä kaupunki hankkii.

    • Anonyymi

      Ei noille lakkauttamisille oo vaihtoehtoja jotka eivät syöksisi kaupunkia vararikkoon.

    • Anonyymi

      Kyllä se tästä kun ruvetaan ryhtymään ja kääritään hihat ja aletaan hommiin.
      Ihan niinku ruvettiin meinaamaan 2019, kun tuli selvät sävelet millä ehdoilla koulu voi jatkua.
      Sehän on sitten puoliksi tehty jos on jo neljä vuotta suunniteltu sitä ryhtymisen alkuun panemista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      74
      2502
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      172
      1802
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      74
      1474
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1467
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      267
      1465
    6. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      85
      1292
    7. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      392
      1255
    8. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      343
      1232
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      368
      1208
    10. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1185
    Aihe