Onko uskovaisena sopivaa mennä Slush-tapahtumaan?

Anonyymi-ap

Taas on se aika vuodesta, kun Helsingissä järjestetään kasvuyritystapahtuma Slush, jonne kokoontuu ympäri maailman niin sijoittajia, kuin start up -yrittäjiä.
Tiedän, että tänne tilaisuuteen on tänäkin vuonna menossa sijoittajia, kuin yrittäjiäkin, jotka ovat meikäläisiä. Ihmetyttää kuitenkin, miksi he tällaiseen tapahtumaan menee, jossa on paljon myös maailmallista viihdettä mukana. Olen katsonut Hesarin sivuilta suorana tätä menoa ja ihan hirvittää se musiikki ja yms viihde, mikä siellä tilaisuudessa on. Ja olen ollut myös työn puolesta siellä roudarina, niin tiedän, että se mussiikki, joka siellä pauhaa, se todella tuntuu kehossa. Ihan pahhaa teki. Jouduin työnantajalleni sanomaan, että jatkossa minä en niihin kinkereihin lähe mitään roudaamaan, kun niin kamalatonta se menokin oli siellä.
Miten joidenkin yrittäjien ja sijoittajien omatunto on niin pahemman kerran venyny, että jaksaa tällaisiin pippaloihin lähteä. Varmasti hyviä luentoja ja silleen, mutta mussiikki laservaloineen yms, on vain sellaista missä Jumalan lapsen ei olisi hyvää viettää aikaansa.

7

204

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No ei ainakaan jääkiekkoa saa mennä kattomaan. Näytti edustajamme Lohi olevan tapahtumassa ja tykkäävän.

      • Anonyymi

        Johtuu siitä ettei hän nuorena pysynyt "putkilla"?


      • Anonyymi

        Moni uskovainen käy nykyisin jääkiekkoa katsomassa, koska niissä itse jääkiekko on keskiössä, eikä viihde. Toki katsomossa voi ryystää juomia, mutta niin sitä voi ryystää vaikka r-kioskissa lottorivejä täyttäessä. Että ei se jäkispeli niin, mutta tuo Slush sisältää paljon jytävää mussiikkia. Toki jääkiekossakin sitä on, mutta ilman laservaloja ja tykistystä.


    • Voi muuttaa Burkina Fasoon ja ryhtyä vuohipaimeneksi.
      Siellä ei ole slusheja.
      😄😄😄😄😄

    • Anonyymi

      On se hyvä, että Slush ei ole syntiä.

    • Anonyymi

      Syntinen oli meininki tänäkin vuonna greenstepin ständillä oli tämä tuuli muikkeli joka
      ehdotti muutamalle kundille seurueestani ryhmäpanoa kävivät sitä pikaisesti polkasemassa kunnolla jossakin nurkassa tulivat tyytyväisenä takaisin eipä aikaakaan niin tämä samainen muikkeli vei seuraavan kundi porukan varveille

    • Anonyymi

      Slush tapahtuma on turha nykyään. Se piti perustaa Suomen kasvuyrityksiä varten, koska USA:n mukaan sellainen pitää olla. Kasvuyrityksiä ostetaan Suomessa pankin kautta, jos yritys joutuu rahavaikeuksiin ja se systeemi ei ollut riittävää tasoa USA:n mukaan. Piti saada tilaisuus, jossa ollaan näkyvästi mukana. Pankkitoiminta on liian sisäpiiritasoa (kun pelkkä raha liikkuu ja yritykset tiedot ja tavoitteet siirtyvät yrityskaupan mukana) ja sen vuoksi esim. psykiatri voi todeta, ettei sellaisia kasvuyrityksiä ole koskaan Suomessa ollutkaan. Slush oli tietenkin täysin turha yritys, eikä sillä ollut mitään merkittävää vaikutusta USA:n tekemiin arvioihin suomalaisista.

      Amerikkalaisilla on aina ollut suurta mielenkiintoa suomalaisten raha-asioita kohtaan ja niiden näkyvyyttä on yritetty parantaa. Sen verran, mitä on tullut keinoja keksittyä. Amerikkalaiset eivät koskaan pysty uskomaan todeksi sitä, miten helppoa ja yksinkertaista pankit ja bisnes todellisuudessa ovat. Raha siinä vain liikkuu ja yrityksen johto siirtyy yrityskaupan mukana. Ruotsin lavasteessa yritysten sanotaan aina olevan yhden ja saman henkilön omistuksessa ja Ruotsi on jostain syystä ollut vakuuttavampi esiintyjä kuin suomalainen. Yritystoiminta ei oikeasti ole mitään hippa ja sitten vielä jatkot-tasoa. Amerikkalaiset kaipaavat niitä kontakteja ja ruotsalaiset niitä heille tarjoavat ja kaikki tehdään bisneksen nimissä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 507
      7606
    2. Mitä sanoisit kolmella sanalla

      kaivatullesi ja tunteidesi kohteelle? 🙎💝💝
      Ikävä
      230
      2666
    3. Kun katsoin häntä

      Niin ajattelin että hän on niin rakas ❤️
      Ikävä
      26
      2581
    4. Miksi Pekkaa ei hyväksytä maailmalla julkisiin virkoihin?

      On mennyt jo monta hommaa ohitse.
      80 plus
      160
      1917
    5. Haluisin niin

      Selvittää sun kanssa asiat. Kumpa uskaltaisin. Haluatko sinä?
      Ikävä
      114
      1768
    6. 24h Kirppis

      Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?
      Jämsä
      4
      1495
    7. Kansallismieliset järjestöt muistelivat Tammisunnuntaita eri puolilla maata

      Ugissa muisteltu kunnolla. 🔥 https://www.kansalainen.fi/kansallismieliset-jarjestot-muistelivat-tammisunnuntaita-eri-p
      Uusikaupunki
      1
      1372
    8. Minkälainen koti

      kaivatullasi on?
      Ikävä
      76
      1183
    9. Nyt mielipiteitä kehiin?

      Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu
      Kuhmo
      62
      1168
    10. IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."

      Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka
      Tv-sarjat
      4
      1155
    Aihe