Ihmisten energiakenttä eli aura on joillekin muukalaiskansoille suorastaan pelottava, he eivät siksi halua olla missään tekemisissä ihmisten kanssa.
Minä väitän että tämä pelottavuus tuottaa joillekin ihmisille mielihyvää. He ajattelevat että se on voiman ja vahvuuden merkki ja herättää kunnioitusta ja arvonantoa.
Ihminen on pelottava olento
21
609
Vastaukset
- Anonyymi
tätä en olekaan kuullut ennen
- Anonyymi
Miten oman auransa voi nähdä ja onko mahdollista tulkita miten pelottava se on ulkopuolisen näkökulmasta? Eikä nyt mitään aurajuusto-vitsejä ;D
- Anonyymi
Hyvin peloittava tuntuu tosiaankin olevan, jopa niin paljon ettei kukaan ihminen ole ikinä nähnyt vilaustakaan mistään alienistä jos alienit eivät uskalla tulla lähellekään maapalloa. Asia pitäisi ilmioittaa hetimmiten kaikille ufojen tutkijoille etteivät turhaan huuhailisi ufojen perään. Mutta hehän eivät mitään sellaista humpuukia usko alkuunsakaan joten annetaan heidän häärätä ja ährätä mielinmäärin omissa uskomuksissaan.
- Anonyymi
Ensimmäistä kertaa minäkin tälläisen väitteen kuulin.
Pelottavuus voisi nousta kahden asian yhdistelmästä, ensiksi auran voimakkuus ja toiseksi ihmisen mielen väkivaltaisuus, rakkaudettomuus, vihaisuus jne. Lisäksi auran ja mielen välillä pitää olla vahva yhteys, tai ne ovat jopa samaa rakennetta. - Anonyymi
No voi että. Mullapa on foliohattu niin muhun ei vaikuta.
- Anonyymi
Saisko tota energiakenttää naamioituu vähemmän pelottavaks?
- Anonyymi
Jumalan, enkeleiden ja 4D muukalaisten edessä sinä et voi naamioitua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumalan, enkeleiden ja 4D muukalaisten edessä sinä et voi naamioitua.
Epäreilua! Valitan tästä tuonpuoleisen korkeimpaan oikeuteen!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Epäreilua! Valitan tästä tuonpuoleisen korkeimpaan oikeuteen!
Mä taas kasaan adressin että ufot saa käydä vaan dieselillä.
- Anonyymi
Kysykää niiltä kumiukoilta totuus alkuräjähdyksestä.
- Anonyymi
Auraa ja äestä on syytäkin varoa.
- Anonyymi
Aurajuusto on pahaa! Ei ihmekään että karttavat halvan homejuuston katkua!
- Anonyymi
Näkyyköhän pieru energiakentässä miten?
- Anonyymi
Pupujussi syö lintujen laudan alta pudonneita siemeniä. Håhkånån coululla tapahtuu. Stuppi on vallannut koulu. Stuppi myy lentolehtisiä. Siemen pululle on qvinta.
Autojen pesu pihalla qvellettiin. Nämä pahvit suunnittele--.
EI MENNY KU TRÖMSÖÖSSÄ/SOMESSA HOUHOUHOU TEITEESHOON/tabuja meitän taloyhtiössä=minjun puhe
Taloyhtiwöön jesenet yrittee toppoo koke pärheen. Keksitysläiri äikea nämi. HAITLER: "TEPE NE NSIN ÄNNE QVU NÄ SJUD" nöö en tiede - Anonyymi
Ihmisillä on monenlaisia, erilaisessa kehitysvaiheessa olevia, sieluja ja erilaista historiaa kosmoksessa ennen tätä elämää. Joskus ystävämme jostain toisesta aurunkokunnasta ja/tai maailmasta tulevat tapaamaan meitä ja herättelemään. Itsellänikin on kokemusta tästä.
- Anonyymi
"Itsellänikin on kokemusta tästä."
Millä tavalla ne ottivat yhteyttä? Unessako tulivat morjestamaan? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Itsellänikin on kokemusta tästä."
Millä tavalla ne ottivat yhteyttä? Unessako tulivat morjestamaan?Ihan päivänvalossa tulivat. Aluksen näin fyysisenä, mutta olennot tapasin näkymättöminä.
- Anonyymi
Se oli aika rohkeasti tehty kun se Pohjanmaan suunnalta kotoisin oleva mies kertoi siitä parinkymmenen vuoden takaisesta humanoidikohtaamisestaan televisio-ohjelmassa. Tallella oli vanha tuoreeltaan tehty piirroskin. Outoa kyllä, että mitään kommunikaatiota ei ollut vaikka kohtaaminen kesti miehen mukaan kymmenisen minuuttia. Kyse voi kuitenkin olla siitäkin, että muistot keskustelusta on pyyhitty.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se oli aika rohkeasti tehty kun se Pohjanmaan suunnalta kotoisin oleva mies kertoi siitä parinkymmenen vuoden takaisesta humanoidikohtaamisestaan televisio-ohjelmassa. Tallella oli vanha tuoreeltaan tehty piirroskin. Outoa kyllä, että mitään kommunikaatiota ei ollut vaikka kohtaaminen kesti miehen mukaan kymmenisen minuuttia. Kyse voi kuitenkin olla siitäkin, että muistot keskustelusta on pyyhitty.
Juhani Riikonen kertoilee myös avoimesti kontaktikokemuksistaan ja yhtä hänen kirjaansa silmäilinkin tässä ihan hjljattain kun on jäänyt lukemattomana lojumaan nurkkiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 194689
Taas syytöntä illlllkkaa rangaistiin
Niin se vain paha saa palkkansa ja rääsyämiselle ja räkimiselle laskettiin hinta. Ottaisi nyt tuo onneton lusikan kauni831702Asunnottomuus lisääntyy
Petteri Orpon hallituksen leikkaukset ihmisoikeusjärjestö Amnestyn syynissä. Jokaisella on oikeus omaan kotiin. Jopa työ2871566Kadun transhoitoja - Suomalainen dokkari kertoo yhden ihmisen tarinan: "Miks oon ikinä..."
Mielenkiintoinen dokkari tv:ssä. Sametti poistatti rintansa, kohtunsa ja munasarjansa ja eli vuosia miehenä. Pitkään pä741524Vähemmän metsien hakkuita, enemmän sähköautoja
Siinä ilmastopaneelin neuvot tiivistettynä kuinka Suomi saavuttaa ilmastotavoitteensa. https://yle.fi/a/74-20155596 "S2451395Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua
Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais121150Olen rakastunut sinuun mies edelleen
Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍1341130Sulle on tullut
Viesti mesessä, tietääkseni. Olis ihan kiva saada vastauskin sulta, kaunis nainen😊 Mieheltä1041099- 931054
Minä pyydän,
jos yhtään minua haluat, näytä se jotenkin. Kosketa tai sano jotain joka rikkoo rajoja. Ota vaikka olematon roska hiuksi651033