Heh, tässä konkreettisesti käy ilmi persoonallisuuteni rakenteiden kehitymättömyys... Laitoin tämän saman viestin jo tuonne aiempaan "Persoonallisuushäiriöt" viestiketjuun, kommenttina Brendan ja vähän muittenkin viesteihin. Mutta haluan vielä erikseen varmistaa, että saan asialleni huomiota. Tämä on epävakaalle persoonalisuushäiriöiselle tyypillistä (monen muun asian ohessa...). Siis suokaa anteeksi :-) Ja edelleen: hyvää kevättä ja iloa Elämään teille kaikille!
"Brenda, kirjoituksesi oli mielestäni asiallinen ja valaiseva. Itse olen pitkällisen tutkimusprosessin päätteeksi sannut mm. (sairastuttuani vakavaan masennukseen) diagnoosin F61.0 Sekamuotoinen persoonallisuushäiriö, jossa piirteitä mm. --- epävakaasta persoonallisuudesta.
Onnekseni minulle on siunaantunut sellaisia hoitavia psykiatreja ja tutkineita psykologeja, jotka ovat asiaa myös järkiminälleni selvittäneet. Ennen sairastumistani en ollut lainkaan sairaudentuntoinen tuon persoonallisuuden rakenteiden kehityshäiriön suhteen. Olen aikuinen, keskitasoa lahjakkaampi, kehukehu...:-) (älkää ottako tosikkomaisesti).
Mutta sairastumiseni ja pitkän terapiaprosessin myötä olen alkanut ymmärtää omaa aiempaa elämääni ja miksi niin monet ihmissuhteeni kariutuivat syystä jos toisestakin. Pohjalla oma turvattomuuteni ja hylätyksi tulemisen pelko.
Kaikkea ei varmaan tarvitse selittää lapsuudella, enkä voi syyttää vanhempiani, he olivat varmaan juuri niin hyvät vanhemmat, mihin heillä itsellään oli eväitä.
Mutta totta kai tunnen surua ja jopa vihaa siitä, että tiettyä, johdonmukaista ja riittävää rakkautta, läsnäoloa, kosketusta ja hellyyttä, peilejä myös surun ja vihan tunteilleni en pikkuvauvana olosuhteitten pakosta saanut.
Tiedän nyt, että omat ajatus/tunnerakenteeni ovat jääneet tietyllä tapaa alikehittyneiksi ja siksi ajatusmaailmani saatta olla jähmeä ja vaikeasti muutettavissa. Siksi saatan (ja olen varmaan ollutkin) olla läheisilleni rasittava.
Mutta, Brenda, kirjoituksessasi minua satutti "yrittää olla rakastumatta borderline-ihmiseen". Tuntui kipeältä lukea. Toisaalta siksi, että tiedän sen olevan varmasti jokseenkin viisas neuvo. Mutta myös siksi, että ainakin itse suunnattomasti kaipaisin rakkautta, hellyyttä, kosketusta, syliä... Niin, että koskee.
Ja toisaalta tiedän, että itselläni on varastossa lähes koskematon arsenaali antaa noita asioita toiselle. Kun vain pystyisin uskaltamaan sellaiseen suhteeseen. Ja se joku toinen vastaavasti uskaltautuisi tällaisen reikäpään kanssa tutustumaan!
Hyvää ja eheyttävää vappua ja kesän odotusta kaikille mielenterveysongelmien kanssa painiskeleville! Ja omaisille erityisesti voimia ja pitäkää huolta itsestänne!"
"Brenda, kirjoituksesi oli mielestäni asiallinen ja valaiseva. Itse olen pitkällisen tutkimusprosessin päätteeksi sannut mm. (sairastuttuani vakavaan masennukseen) diagnoosin F61.0 Sekamuotoinen persoonallisuushäiriö, jossa piirteitä mm. --- epävakaasta persoonallisuudesta.
Onnekseni minulle on siunaantunut sellaisia hoitavia psykiatreja ja tutkineita psykologeja, jotka ovat asiaa myös järkiminälleni selvittäneet. Ennen sairastumistani en ollut lainkaan sairaudentuntoinen tuon persoonallisuuden rakenteiden kehityshäiriön suhteen. Olen aikuinen, keskitasoa lahjakkaampi, kehukehu...:-) (älkää ottako tosikkomaisesti).
Mutta sairastumiseni ja pitkän terapiaprosessin myötä olen alkanut ymmärtää omaa aiempaa elämääni ja miksi niin monet ihmissuhteeni kariutuivat syystä jos toisestakin. Pohjalla oma turvattomuuteni ja hylätyksi tulemisen pelko.
Kaikkea ei varmaan tarvitse selittää lapsuudella, enkä voi syyttää vanhempiani, he olivat varmaan juuri niin hyvät vanhemmat, mihin heillä itsellään oli eväitä.
Mutta totta kai tunnen surua ja jopa vihaa siitä, että tiettyä, johdonmukaista ja riittävää rakkautta, läsnäoloa, kosketusta ja hellyyttä, peilejä myös surun ja vihan tunteilleni en pikkuvauvana olosuhteitten pakosta saanut.
Tiedän nyt, että omat ajatus/tunnerakenteeni ovat jääneet tietyllä tapaa alikehittyneiksi ja siksi ajatusmaailmani saatta olla jähmeä ja vaikeasti muutettavissa. Siksi saatan (ja olen varmaan ollutkin) olla läheisilleni rasittava.
Mutta, Brenda, kirjoituksessasi minua satutti "yrittää olla rakastumatta borderline-ihmiseen". Tuntui kipeältä lukea. Toisaalta siksi, että tiedän sen olevan varmasti jokseenkin viisas neuvo. Mutta myös siksi, että ainakin itse suunnattomasti kaipaisin rakkautta, hellyyttä, kosketusta, syliä... Niin, että koskee.
Ja toisaalta tiedän, että itselläni on varastossa lähes koskematon arsenaali antaa noita asioita toiselle. Kun vain pystyisin uskaltamaan sellaiseen suhteeseen. Ja se joku toinen vastaavasti uskaltautuisi tällaisen reikäpään kanssa tutustumaan!
Hyvää ja eheyttävää vappua ja kesän odotusta kaikille mielenterveysongelmien kanssa painiskeleville! Ja omaisille erityisesti voimia ja pitäkää huolta itsestänne!"
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.