Olen siis 12 vuotias tyttö ja mun kotona ei parhaat olosuhteet. Tiedän että olen nuori, mutta tilanne on nyt jo todella vakava. Minulla on masennus ja viiltelen. Kävin kuraattorilla pari viikkoa sitten ja kerroin aika paljon. Kuraattori aikoo kertoa vanhemmilleni ja minua pelottaa. Jos he saavat tietää en tiedä mitä tehdä. Varmaan tapan itseni. En voi karata. En voi muuttaa omilleen. Vanhempani eivät vielä tiedä asiasta, mutta saavat pian tietää. Haluaisin tehdä lastensuojeluilmoituksen, mutta sitten minun pitäisi asua kodissani pitempään. Ja vanhempani eivät sallisi minun lähtevän kotoa pois. Minusta kuraattorilla on vaitiolovelvollisuus. Kaikki sanovat niin. Luotin kuraattoriin, mutta nyt tappaisin hänet jos vain voisin. Tapan itseni varmaan viimeistään vuonna 2024. Tai lähden pois. En voi asua täällä. Minulla ei ole oikeita kavereita. Vanhempani eivät juhlistaneet syntymäpäiväni mitenkään. Antoivat palapelin jota en edes toivonut. Toivoin jotain kalliimpia juttuja, mutta en saanut mitään. Sain kaksi lahjaa perheeltäni. Osa perheestäni ei edes muistanut syntymäpäivääni. Annan aina lahjan perheeni syntymäpäivillä. Mutta en koskaan saa mitään. Itkin eilen. Silloin oli syntymäpäiväni. Nyt haluan vain tappaa itseni. Joulu on tulossa mutta en voi nauttia siitä tällaisissa olosuhteissa. Vihaan itseäni.
Haluan karata.
6
467
Vastaukset
- Anonyymi
Moi. Onnea syntymäpäivän johdosta.
Et ollenkaan kertonut, mikä siellä kotona on niin vaikeaa, että haluat pois sieltä.
Sille et itse voi mitään, jos jotkut eivät muistaneet syntymäpäivääsi, tai eivät antaneet lahjoja. Se ei ole sinun vikasi.
Olet kuitenkin kiltti ja huomaavainen, kun itse annat lahjoja toisille.
Voihan se olla hyväkin juttu, jos se kuraattori puhuu vanhemmillesi. Voi olla, ettei vanhempasi tiedä ollenkaan millaista sinulla on, miltä sinusta tuntuu, että on paha olla.
Ehkä he jopa haluavat auttaa sinua, jos saavat tietää tilanteesta.
Jos minä olisin jonkun vanhempi, niin minusta olisi hyvä, että saisin tietää, jos lapsellani olisi jotain ongelmia. En todellakaan suuttuisi siitä. Se on aika usein turha pelko, että vanhemmat suuttuisivat.
Miksi vihaat itseäsi ? Se on aika huono juttu, koska se, että vihaa itseään, voi aiheuttaa sen, että luulee turhaan muidenkin vihaavan. Vaikka ne muut eivät yleensä vihaakaan.
Minä toivon sinulle kaikkea hyvää, ja että asiasi järjestyisivät. - Anonyymi
Miten 12 vuotias on tämän sivun löytänyt? No olet välkky. Etsippä lähin sosialivirasto asuin aluellasi. Sinne kävelt siälle ja kerot elämäsi. Apua tulee Heti, Olisit voinut asiasta puhua koulu opolle,terveydenhoitajalle,luokan valvojalle.Mutta menen nyt puhuu sosilivirasto.Autavat sinua ilman aikaa. Kaikkia lapsia kunellan siellä kun ikää 12 vuotta ja ylöspäin.Apu tulee tilanteesen
- Anonyymi
Moi! Tiiän miltä susta tuntuu, kun oon itekkin 12, tyttö ja masentunut. En oo kertunu vielä kenellekkään. Sun kannattaa sanoa että sä oli vaan vaihe, ja se lähti jo pois, jos eivät usko niin pyydä että sä voit jotenkin todistaa sen. Ite jos kertoisin vanhemmille laittais mielisairaalaan joten- Kannattaa myös pyytää kuraattoria kertomaan hiljalleen eikä ihan heti. Toivottavasti auttoi, voimia!
- Anonyymi
Jos alkaa valehdella vaikka masennuksen poismenosta, ei tilanne ainakaan parane siitä.
Yksin ei kannata jäädä, jos tuntuu pahalta, vaan jutella jonkun kanssa.
Sinullekin tiedoksi, että tuskin vanhempasi sinua mihinkään mielisairaalaan laittaisivat, jos kertoisit heille masennuksestasi.
Vanhemmat ovat kyllä useimmiten tyytyväisiä siitä, jos heille puhuu myös ongelmistaan. He ovat ehkä jo huomanneetkin, että jokin saattaa olla pielessä, koska masennuskin usein näkyy käytöksestä, masentunut saattaa olla enemmän vetäytynyt mitä on ollut aiemmin, ja puheessakin saattaa olla jotain, joka kertoo sen, että mieli on matalalla.
Yritä kertoa rohkeasti vanhemmillesi, se ei tee sinusta heikkoa, jos puhut, päinvastoin se on vahvuus ihmisessä, että pystyy sanomaan ääneen myös vaikeat asiat.
Apua ei voi saada, jos valehtelee eikä puhu kenellekään, ja avun saaminen on se tärkein tilanteen ollessa vaikea.
Tsemppiä sinulle, ja kaikille muillekin masentuneille, kyllä se valoisampikin aika vielä koittaa.
- Anonyymi
mielisairaaloita kutsutaan psykiatrisiksi sairaaloiksi. Sitten on psykiatriset osastot. Ne ei ole mielisairaaloita tiedoksi vaan
- Anonyymi
Jokainen kuitenkin ymmärtää, mitä se tarkoittaa.
Onko pakko viilata pilkkuja....?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.933970Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j973337Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1302654Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2152063Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m891826Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.211809Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä991780- 1141607
Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?11311- 571222