Kuinka monen vuoden työttömyyden jälkeen jouduitte psykiatriselle poliklinikalle?

Työttömyyden takia ei tarvitse psykiatrista apua.
Kenties työttömyys liittyy asiaan sillä tavalla, miten sen työttömyysajan viettää.
Jotkut saattavat ajautua runsaampaan päihteiden käyttöön, josta voi seurata psyykkistä ongelmaa.
Jotkut saattavat työttömyyden aikana ahdistua tai masentua, ihan vaikka yrittäessään löytää töitä, ja kun ei onnistu voi tulla tunnetta, ettei kelpaa minnekään, voi alkaa tuntea itsensä jotenkin huonoksi ihmiseksi, kun ei onnistu saamaan työtä, ja se voi alkaa ahdistaa.
Ahdistava tilanne voi saada jotkut käyttämään niitä päihteitä, esim. juomaan alkoholia.

Eli syyt ja seuraukset eivät ole sama asia. Varmasti suurin osa työttömiksi joutuneista osaavat suhtautua työttömyyteen ja itseensä ihan ns. normaalisti, eikä saa henkistä painetta työttömyytensä takia.

Työttömyys ei siis todellakaan ole sama kuin mielisairaus, eikä se ahdistus ja masennuskaan, jos se on ohimenevää, ole mikään mielisairaus. Ne voi olla vain hetkellistä oireilua senhetkisestä elämäntilanteesta johtuen.

Aloittaja tässä pääsin lääkityksen piiriin jo reilun kahden vuoden jälkeen.

Useimmat ihmiset eivät koskaan päädy psykiatrian poliklinikalle, eivät työllisinä eivätkä työttöminä. Työttömyys ei normaalisti vie psykiatriseen hoitoon, vaan saa aikaan uuden työn hankkimisprosessin.

Pitkäaisesti työttömällä on tavallista useammin kokonaisvaltaisia elämänhallintaongelmia. Nämä, siis työttömyys ja elämänhallintaongelmat, kietoutuvat toisiinsa ja ruokkivat toisiaan mutta tämä ei kuulu psykiatrian alaan.

Työttömäksi voi joutua kuka vain, mutta useimmat löytävät uuden työn muutaman kuukauden kuluessa. Työttömäksi joutuminen on kova paikka, mutta siitä selviytyy hankkimalla uuden työn. Ei siinä psykiatreja tarvita.

Tietysti työtönkin voi sairastua psyykkisesti ja työttömyys voi tuoda esiin sairauden, johon jo oli alttius.